Kohtaaminen

Juna hidasti jo. Viimeinen mutka ja sitten ollaan perillä asemalla. Kurkistan ikkunasta. Kuka heistä ? En näe ketään, joka voisi olla hän. Tosin aurinko paistaa niin kirkkaasti, etten senkään takia näe kunnolla asemalaiturille. Nyt juna seisahtui. Huh, nyt kyllä jännittää. Äkkiä ulos junasta. En katso sivuille, en katso ketään kasvoihin. Pian vain hetkeksi piiloon alikulkutunneliin.

Miten nämä portaat ovat näin jyrkät ? Hengästyttää. Hitto. Miten aikuinen nainen voikaan tuntea itsensä näin kakaraksi ! Aurinkolasit päähän nyt ja leuka pystyyn, meni miten meni ! Huh. Siinä. Sen täytyy olla hän ! On se hän. Voi, ei... Miten se voi olla noin rennon näköinen ja mua jännittää ihan sikana. Tämä oli virhe, mä käännyn takaisin. Älä höpsi, idiootti. Sinne vaan ja halaamaan. Hui. Mmmm...

Ihana voimakas halaus. Silti mun on laitettava nämä aurinkolasit takaisin, en pysty katsomaan silmiin, kun ujostuttaa niin. Voi, hemmetti, mikä ääliö naiseksi ! Siltikin. Ujostuttaa. Vilkaisen varovasti häntä. Miten se pystyykin olemaan noin tollanen... itsevarma ? Ja namu. Ja hiton nuoren näköinen ! Apua. Mitäköhän tästäkin vielä tulee... ?