Osa 2 eli jatkoa kirjoitukselle "Posti".
Kolme viikkoa sitten hehkuttelin samaa asiaa, huomaan. Eipä haittaa, itsellenihän hehkuttelen.
Meilit ovat tänä päivänä kirjojen ja blogien jälkeen parasta lukemista. Tai itseasiassa ei. Minulle meilit ovat sitä parasta lukemista. Ei ehkä Finlandia-palkinto tasoa, mutta ihania ja herkullisia ja mikä hurmaavinta: Minulle kirjoitettuja. Vain ja Ainoastaan Minulle.
Tämä nykyinen meilikaverini on se, mistä tämän vuoden tulen muistamaan erityisen hyvänä meilivuotena. Hänestä sen muistan ja kirjoituksistaan.
Jos sanonta, että "nauru pidentää ikää" pitää paikkansa, niin olen hänen ansiostaan saanut useita vuosirenkaita lisää odottamaan minua elämäni ehtoolla. Miten voikin saada sanoihin, ehkä vain muutamiin, niin paljon ilmeikkyyttä ja väriä kuin hän saa ?
Kerroin hänelle, että näinkin lyhyen 'tuttavuuden' jälkeen, minun olisi vaikea lopettaa postinvaihtoamme, jos se jostain syystä olisi pakko. Iso, kylmä aukko jäisi elämääni, se on varma. Elämä jatkuisi tietysti enkä ole pahassa mielessä riippuvainen hänen viesteistään, mutta kukapa nyt ei jäisi kaipaamaan miellyttävää ajatustenvaihtoseuraa.
Välillä kyllä ihan nolottaa, kun tuntuu, etteivät ajatuksen todellakaan ole kovin korkealentoisia ja syvällisiä... Olisin kyllä kiinnostunut keskustelemaan monistakin asioista vähän syvällisemmin, mutta se edellyttäisi jonkinlaista 'avautumista' enkä uskalla lähteä liikaa 'utelemaan', etten loukkaisi ja olisi liian tungetteleva. Vaikken sitä uteluksi tarkoittaisi, niin toinen voi sen niin kuitenkin ottaa. Varovaisesti pitää siis luovia ja yrittää pitäytyä mahdollisimman neutraaleissa asioissa. Voisin tietysti ensin itse 'avautua', mutta sekin saatetaan tulkita siten, että siihen on sitten pakko vastata 'samalla mitalla'. Enkä sitten kyllä myöskään halua kuulla, että olen kysynyt jotain sellaista, joka on liian intiimiä toisesta.
Äh, vaikeaa, mutta ei se haittaa. Meilit ovat kuitenkin päiväni piristys !
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti