5.5.2009 Primitiivireaktioita

Sain melkein kolme kertaa ja se on jo ennätys yhden aamun osalle.

Eli olin saada kolme primitiivireaktiota n. puolen tunnin aikana ja jokainen niistä olisi mitä todennäköisimmin johtanut jonkinnäköiseen selkkaukseen.

Ensimmäinen oli tulla naurun muodossa.

Katselin aamuapaattisena ulos bussin ikkunasta. Liikennevaloissa bussin viereen pysähtyi auto. BMW. Vuosimallia oli vaikea arvioida, mutta ihan tämän vuoden mallia ei auto ollut, koska ovissa oli ikkunan reunalla pyöreät n. 3 cm pitkät napit, joista ovi laitetaan sisäpuolelta lukkoon. Ja muutenkin auto näytti nähneen kilometrin jos toisenkin hieman rähjäisestä ulkonäöstä päätellen. Samoin kuski ja pelkääjän paikalla istunut rouvashenkilö (voi luoja, niitä punaisia pyöreitä jättikorviksia...).

Se, mikä oli kuitenkin se, joka oli saada minut räjähtämään holtittomaan hysterianauruun, oli auton takaikkunalle heitetyt C-kasetit (missä autossa voi näitä vielä kuunnella ??). Niitä oli seitsemän kappaletta ja vaikka kuinka yritin venyttää kaulaani, en nähnyt kuin kolmen nimen: Tarja Lunnaksen (kai) lauluja, Tanssihitit '82 ja Iskuhitit 2. Tämä viimeinen oli se niitti aamukankeille nauruhermoilleni. Kuskia katsoessani mietin, että pikkasen enemmän pitää pistää peliin, jos meinaa saada tuoreempaa vuosikertaa seuralaiseksi kuin vieressä istuva rouva...

Toinen oli melkein-kilahdus.

Edessäni istui nuorehko tyttö n. 20 minuutin matkan. Hänellä oli pitkät kauniit hiukset ja niitä hän laittoi nutturalle aivan koko matkan ajan. Pyöritti poninhäntää nutturaksi ja välillä tökki ns. hengettömiä pinnejä, jotta hiukset pysyisivät kiinni nutturassa. Ei siinä mitään, näinhän se oikeaoppisesti tehdään, mutta kun hänellä oli hengettömiä 4 kappaletta ja koko tämän operaation ajan hän vuorotellen työnsi niitä nutturaan ja sitten taas irroitti ne. Ja sitten taas työnsi tiukaan kiinni. Ja sitten taas irrotti. Jne. Ja samalla hän puristeli nutturaa tiukemmaksi.

Tunsin, kuinka kiinnostukseni vähitellen muuttui hermostuneisuudeksi ja siitä pikku hiljaa ärtyisyydeksi, josta tunne eteni kohti kilahdusta (jota ei onneksi ehtinyt tulla). Meinasin tempaista pinnit tyttöparan käsistä ja sanoa, että "annas, kun täti näyttää, miten se tehdään viidessä minuutissa". Mutta ei. Pakko oli vain hillitä itsensä ja yrittää huokailla siihen malliin, että neiti huomaisi, että hänen soutaminen ja huopaaminen niitten pinnien kanssa 'hieman' hermostuttaa jo takanaan istuvaa tätyliä.

Valmistuihan se kampaus vihdoin ja ihan käypä siitä tulikin, mutta siinä vaiheessa minä olin jo valmis raastamaan sen ohuen nutturaverkon atomeiksi ja vääntämään hengettömät nutturapinnit korkkiruuveiksi. Jouduin tosissaan pidättelemään itseäni. Verenpainekin oli varmasti siinä vaiheessa vaarallisen korkeissa lukemissa...

Kolmannestakin reaktiosta, jos se olisi saanut vallan minusta, olisin varmasti päässyt vastaamaan tekosistani muutenkin ruuhkautuneille käräjille.

Työpaikallani on jonkin vartiopalvelun ihminen pitämässä huolta turvallisuudestamme ja siitä, ettei kukaan asiaton henkilö pääse haahuilemaan kerroksiin. Hän on siis ala-aulamme oma Kerberos. Henkilöt vaihtuvat melko usein enkä juurikaan ole heidän kanssaan muuten tekemisissä kuin aamulla hyvänhuomenen -toivotuksen ja iltapäivällä heihei:n muodossa.

Tänä aamuna siellä Kerberoksen paikalla oli kuitenkin jotain AIVAN MUUTA. Siellä olikin varsinainen Adonis. Ällistyksestä pysähdyin niille jalansijoilleni sillä seurauksella, että takanani sisään tulleet kaksi työkaveriani törmäsivät minuun molemmat. Nolona pyytelin anteeksi ja poimin kulkukorttini maasta, josta syystä naamani oli huomattavasti punehtunut nostaessani pään ylös. Ei siis muuten.

Mutta sellainen hunajainen ilmestys siellä on minua (ja työtovereitani) tänään suojelemassa, että olin uida liiveihinsä välittömästi ja täysin ilman estoja suorittaa jonkinasteisen seksuaalisen häirinnän. Voi siskot...

Että tällaista kivaa tänä aamuna.