Don Opas

Miten ennen pärjättiin, kun ei ollut parisuhdeoppaita ?

Kirjastossa oli rivi tolkulla (onks toi yhdyssana, kielipuolipoliisi iskee kohta) parisuhdeoppaita. Kuka niitä lukee ? Tai missä vaiheessa ?

Vähän tuntuu siltä, että opas otetaan käteen siinä vaiheessa, kun ollaan jo erottu. Mitäs hiivatin hyötyä siitä silloin enää on ? No, tietty seuraavaa suhdetta ajatellen. Ettei ajaisi samoille karikoille kuin edellisen siipan kanssa. Ottaako niistä joku sitten tosissaan opikseen ? Eihän vanha koira opi niitä uusia temppuja. Ja tiikerillä on ne raidat. Ja uusi vuosi, samat kujeet.

Onko se nyt niin kivaa lukea, että "joo, tossakin tein päin ersettä" ? Eikö se vain masenna enemmän, kun näkee oikein kirjaan painettuna omat mokansa ? Eikö niitä muka tiennyt jo ennen lukemistakin ?

Parisuhdekurssille pitäisi mennä jo ennen kuin edes suunnitellaan mitään sen vakavampaa, kuten esim. naimisiinmenoa. Tosin saattaisi avioliiton solmimisluvut tippua entisestään sen jälkeen. Joo, varsinkin, jos siellä olisi tällaisia vanhoja jääriä kertomassa, miten sen homman kanssa todellisuudessa oikein on. Sitten ei kukaan enää uskaltaisi parisuhdetta harkitakaan.

Olen muutaman ystävän kanssa puhunut siitä, pitäisikö avio-/avoliiton olla määräaikainen sopimus. Ensimmäisen voi sopia kestämään vaikka 10 vuotta. Se olisi siis maksimi. Sen jälkeen olisi asuttava erossa puoli vuotta ilman fyysistä kontaktia siippaan. Muita kontakteja ei ole kielletty. Sen jälkeen katsotaan, mitä halutaan jatkossa. Jos halua on palata yhteen, voi seuraavan sopimuksen tehdä korkeintaan 5 vuodeksi. Ja näin jatkossa vaikka hamaan tappiin saakka, jos siltä tuntuu. Ja jos sitten jossain välissä ei enää kiinnostakaan uusia sopimusta, niin eihän siinä sitten mitään. Jokainen saa tehdä niin kuin tykkää. Ei syyllisiä, ei uhreja.

Useat, joiden kanssa olen jutellut, kannattavat tuota ajattelua. Melkein iästä ja sukupuolesta riippumatta. Nuoremmilla ajatukset ovat vielä jonkin verran ruusunpunaisia, mutta keksiäkäiset kannattavat vilpittömästi sopimus-ajattelua.

Naisten kesken on juteltu myös ns. naisten kommuuneista, jossa naiset asuisivat keskenään ja hoitaisivat lapset ja kodin ym. kollektiivisesti. Miesten kanssa pannaan, jos siltä tuntuu ja tekee mieli, mutta muuten eivät miehet pääsisi sotkemaan selvää asiaa. Jos nyt joku mies joskus haluaisi lapsiaan (tai oletettuja lapsiaan) kaitsea, niin sehän olisi vain järjestelykysymys. Voisi olla esim. jotain asuntoja tai taloja, joissa miehet saisivat leikkiä kotia niin kauan kuin jaksaisivat, mutta muuten naiset hoitaisivat hommat keskenään. Näin kaikkien elämä olisi paljon helpompaa kuin nyt. Ei olisi jatkuvaa säätämistä, kun säännöt olisivat selvät.

Mutta ei. Jokainen haluaa tehdä ne omat virheensä ja yrittää päästä erse edellä puuhun. Niin se vain on. Harmillista, mutta totta.

Ihan kuin olisin jauhanut näitä juttuja ennenkin...?