perjantai 16. lokakuuta 2009

16.10.2009 Liukas, liukkaampi....

Pakkanen tekee tepposia aamuisin. Ei enää riitä kolme minuuttia siirtymätaipaleeseen. Tossut lipsuvat juostessani asfaltilla, joka näyttää petollisesti kuivalta ja onkin sitä, mutta on myös jäässä ! Lips, lips, liukastelleen eteenpäin.

Samoin auton ikkunat ovat niin kovassa ohuessa jäässä, että hampaat irvessä 'saan' niitä rapsutella puhtaiksi. Mitä jos sulattaisin etu- ja keskisormella vain kaksi silmänreikää tuulilasiin ? Eihän sieltä oikealta eilenkään ketään tullut. Eikä vasemmalta tulijoista tarvitse välittää. Ne väistävät minua. Useimmiten.

Tänään aamulla oli pihakivellä 10 cm pitkä kastemato !! Tähän aikaan vuodesta ?!? Olikohan kotikolo jäätynyt umpeen ennen yöjalasta (hmm...) saapumista ? Niin. Se tyyppi siis vielä kiemurteli, kun sitä siirsin pois autonrenkaan tieltä. Huomaa, että se omistaa oudon hermostojärjestelmän, jos ei ollut viime yön jälkeen jäässä.

Eilen puolestaan oli auton vaihdekepillä leppäkerttu. Ovatko kaikki kesäiset elukat tulleet aivan hulluiksi ?

Ei kommentteja: