Harmaata

Tuota aitaa pitkin juoksee joka päivä tismalleen samaan aikaan orava. Se on jo aivan harmaa. Luulinkin sitä aluksi ties miksi eläväksi, mutta orava se näyttäisi olevan. Ja aika hyvässä lihassa vielä tähän aikaan vuodesta. Mutta jotenkin hassun värinen tätä värikästä luontoa vasten. Itseasiassa harvoin talvellakaan näkee noin totaalisen harmaata kurrea. Olisikohan sekin jo harmaantuva keski-ikäinen täti ?

Yksi aamu, kun lähdin töihin, sain oikein pirtsakan herätyksen. Astuin ulos ovesta enkä päässyt kuin pari metriä eteenpäin, kun joku tuli ajotieltä kohti ja ryminällä tulikin. Ensin luulin, että joltain oli päässyt irti koira aamulenkillä, mutta se olikin 'vain' rusakko. Iso kuin pentele ja hirveää töminää piti mennessään ! Sieltä metsän reunasta se sitten mulkoili minua, ihan kuin minä olisin säikyttänyt sen eikä päinvastoin. Huh, mikä votkale.

Sain vihdoin ja viimein itsestäni niin paljon puristettua, että kävin ostamassa kartonkia joulukortteja varten. Harmaata. Pieni rupeama on vielä edessä, kun pitäisi saada väännettyä 80 korttia. Otteeni on jotenkin lipsunut tässä asiassa. Aikaisempina vuosina minulla saattoi olla useamman vuoden joulukortit jo valmiina odottamassa ja mallikappaleita tulevillekin vuosille. Nyt kortti on jo suunniteltu ja materiaalitkin ovat muistaakseni valmiina, mutten vain, hitto vieköön, saa aikaiseksi aloittaa hommaa. Kohta tulee jo kiire ja sitten siitä menee se tekemisen ilo. Mielenkiintoni suuntautuu nykyään toisaalle, siitä tämä laiskuus johtuu. (Lisäksi odotan varmaan kynnen katkeamista, koska pitkillä kynsillä ei ole helppo askarrella.)

Harmaalta näyttää ulkonakin. Pitäisi käydä keräämässä pudonneita haavanlehtiä ovikranssia varten. Nyt olisi hyvä hetki ja tilaisuus, mutta kun. Aina on se mutta kun. Inhaa.