Kiireisestä pääsiäisestä huolimatta tarmoa riitti. Aamupäiväksi.
Puuhastelin kaikenlaista melko toisarvoista, mutta silti tuottavaa. Ainakin mielihyvää. Ja sitten kliimaksin jälkeen täydellinen nuukahdus. Ja melkein nukahduskin. En jaksa enää mitään. Taidan potea jonkinasteista happivajetta, mutta kun katson ulos ikkunasta huomaan, ettei ulkona ole mitään, mikä vetäisi minua puoleensa. Harmaata, kylmää ja sen päälle vielä kosteaakin. Kiitos, mutta ei kiitos.
Lisäksi tuntuu siltä kuin pulkka olisi kääntynyt alamäkeen muutenkin.
Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini ja alan olla kärsimätön. Todellakin toivon, että se on vain hetkellistä heikkoutta, muuten ei hyvä heilu. Haluaisin näet päästä asioissa eteenpäin. Vielä ei tietty ole mikään kiire, vielä on aikaa kesään, mutta silti. Tuntuu, ettei mitään edistystä tapahdu. Olen jumittunut paikoilleni ja se ei sovi minulle. Tulen vain kärttyisäksi. Eikä sekään sovi minulle.
Voisin vaatia jotain tekoja ja toimenpiteitä, mutta se taitaa olla turhaa. Enkä oikeastaan jaksakaan. Miksi minä ? Taitaa olla parempi antaa virran viedä. Olla vain ottamatta kantaa, mutta siinä on se vaara, että muutun välinpitämättömäksi ja se onkin sitten sitä lopun alkua. Loppua jollekin, joka ei oikeastaan edes päässyt alkamaankaan.
Tuhlaanko tässä aikaani ? Ehkä. Ehkä en. Oikeastaan en. Olen nauttinut kovasti alkuvuodesta, joten eihän se silloin ole hukkaanheitettyä aikaa. Mutta entä jatkossa ? Ja mitä oikeastaan tarkoittaa "tosissani, mutta en vakavissani" ? No, niin. Juuri sitä, miltä se kuullostaakin. Mutta olisi kyllä kiva nähdä pään (ei omani) sisälle, mitä siellä pyörii. Olisi kiva nähdä.
Mitenköhän olisi sittenkin sen kävelylenkin kanssa...?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti