Aamulla kaikki merkit näyttivät, että päivästä tulee Megalomaanisen Vitutuksen Päivä. Ja hyvässä alussa se olikin, kunnes pääsin töihin.
Sähköisen yhteyteni toisessa päässä oli henkilö, jolla päivä oli lähtenyt kutakuinkin samoissa merkeissä liikenteeseen. Mahdollisesti jopa vielä kovemmalla vauhdilla kuin omani. Sitä kiroilua siinä sitten lukiessani aloin pikkuhiljaa huvittua hänen raivoamisestaan, jolloin tietysti oma vitutukseni pakostakin kärsi. On vaikea olla tympeällä tuulella, jos väkisin alkaa hymyilyttää.
Ja tietty hänenkin hermonsa, siinä paineen pihistessä näppikseen, alkoi vähitellen löystyä siitä ääriasennosta ja hymy pyrki sieltä pyllystä ylöspäin. Ja kun hän vielä kertoi hauskimman tositarinan elävästä elämästä, mitä olen aikoihin kuullut, niin päivä alkoikin näyttää kirkkaammalta, ei vain tuolla ulkona vaan myös pään sisällä.
Ihana oli saada se tympeys pois sisikunnasta nauramalla aivan katketakseni. Vieläkin pyrkii hihitys kielelle, kun mietinkin sitä kuvailtua tilannetta. Voi, hyvänen aika sentään... Elämä on ihmeellistä. Ja niin äärettömän huvittavaa.
Sen lisäksi, että nauru pidentää ikää, se auttaa moneen muuhunkin vaivaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti