Sitä ei ole. Ei ainakaan täällä Suomessa. Kaikki lenkit ovat tallella meidän suomalaisten välillä.
Muistan joskus jostain lukeneeni, että me suomalaiset tunnemme kaikki toisemme neljän linkin avulla. Eli esim. minä tunnen ystävän, jolla on serkku, jolla on työkaveri, jonka naapurin sisko onkin jo minun tuttuni. Tulikohan tuossa yksi lenkki liikaa... No, joka tapauksessa jotenkin noin se menee.
Todellisuus on vain osoittanut, ettei edes noin montaa lenkkiä tarvita, kun yhteisiä tuttuja tai tutuntuttuja löytyy vähän jokaisen kanssa. Aina löytyy joku yhteys. Ennemmin tai myöhemmin.
Olin jokunen vuosi sitten tapaamassa ystävätärtä kaupungilla. Jouduin odottelemaan häntä hetken ja sinä aikana seuraani lyöttäytyi siisti herrasmies, joka aloitti juttelun kanssani. Oikein mukava ja siisti ja fiksu mies. Jotenkin hänestä arvasin hänen ammattinsa, vaikkei sitä aihetta mitenkään sivuttu keskusteluissa. Myöhemmin illalla juttelin vielä toistamiseen hänen kanssaan ja kiihkeitä haluja olisi hänen puoleltaan ollut jatkaa iltaa vielä huomattavasti pidemmällekin. Kiitos, mutta ei kiitos.
Koskaan myöhemmin en mieheen enää missään törmännyt ennen kuin eräänä päivänä töissä avasin yhden ammattijulkaisun. Ja kukas se siellä komeili lehden sivulla. Samainen herra baarista. Olin arvannut ammatin oikein, mutten ollut arvannut sitä, että ollaan töissä samalla alalla ja voitaisiin teoriassa, ja kyllä ihan käytännössäkin, törmätä toisiimme jossain yhteisessä työtilaisuudessa. Hassua. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä miehen ilme, jos tultaisiin vastakkain ihan 'virallisissakin' merkeissä, koska tiedän, että hän aivan varmasti muistaisi minut...
Tämä vain esimerkkinä ja muistutukseksi vielä sekin, ettei näinä kännyköiden kulta-aikoina kannata niin valtavan kovalla äänellä siihen luuriinsa kailottaa. Eikä ainakaan puhua kenestäkään nimellä, koska tuttuja korvia on kuuloetäisyydellä aivan taatusti.
"Anteeksi, mutta tunnemmeko jo toisemme...?"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti