Tunteet purkista

Katselin kotimatkalla kaduilla kulkevia kansalaisia (piti löytää joku k:lla alkava sana 'ihmisten' tilalle :-).

Kaikki olivat tosi vakavan ja huolestuneen ja jopa ärtyneenkin näköisiä. Tai ainakin kaikki ne, jotka olivat yksin. Vaikka kyllä niistä parittain tai laumoissa kulkevistakin suurin osa näytti melko yrmykkää naamaa. Naama norsun..hatulla vaikka oli/on noin kaunis ja lämmin keväinen päivä. Outoa. Juu, tosi 'outoa', kun meistä riehakkaista suomalaisista on kyse.

Vaikka eihän sitä nyt tarvitse mitenkään ylitsepursuavan iloinen ja reipas olla. Täällä kylmässä esi-Siperiassa se vaikuttaisikin liioittelulta ja teennäiseltä. Tai sitten leimattaisiin joku pitkä diagnoosi otsaan. Mutta luulisi sitä jonkun välimaastonkin olevan olemassa. Tai sitten ei. Joko tai. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä (eli ylihuomenna se selviää, kuka on absolutisti ja/tai raskaana). Piste.

Niin. Mietin siinä katsellessani kansaa, että mitä jos me aikuisetkin käyttäytyisimme kuin lapset. Täysin spontaanisti. Miettimättä, miltä se näyttää tai mitä muut meistä ajattelevat. Huimaa.

Toisimme kaikki tunteemme julki mitenkään niitä pidättelemättä tai peittelemättä. Aivan tuosta noin vain. Ilon, surun, pelon, onnen, vihan jne. ja kaikki ne miljoonat näiden eri tasot ja variaatiot. Varmasti olisi melko mielenkiintoisen näköistä tuolla liikenteessä.

Eli kun pulu torilla sontii päällesi, et tyydy harmittelemaan asiaa ja pyyhkimään ruikittuja vaatteitasi, vaan saat järkyttävät itku-potku-raivarit, kun juuri pesemäsi kevättakki on paskana. Paskassa. Tai kun kaupan hyllystä ei löydykään juuri sitä pestoa, jota välttämättä tarvitset italialaiseen iltaasi. Sen sijaan, että puhisten täyttäisit palaute-lapun, jossa annat kipakkaa, mutta kohteliasta palautetta lähimarkettisi surkeasta tuotevalikoimasta, alatkin huutaa suoraa huutoa hyllyjen välissä ja raastat ne vääränlaiset pestopurkit kaupan lattialle ja vielä levität raivoissasi pestoa mahdollisimman laajalle alueelle kauppiaan kiusaksi.

Tai kun astut alas bussista ja sukkahoususi tarttuu rispaantuneeseen ovenkarmiin, joka repii siihen teelautasen kokoisen silmäpaon. Mitäpä jos hiljaisen surkuttelun sijaan istuisitkin bussipysäkille, maahan luonnollisesti, ja päästäisit sellaisen porun, että oksat pois. Uikuttaisit ja ruikuttaisit ja ulvoisit suruasi lempisukkiksiesi hajottua niin, että kyyneleet roiskuisivat metrin päähän kuten sisarellasi Iineksellä Aku Ankka -lehdessä. Kaunis näytelmä. Etenkin niiden silmissä, jotka sattuvat olemaan samalla bussipysäkillä.

Ja kun vastaan tulee se ilman talutushihnaa kulkeva vasikankokoinen koira. Tavallisesti yrität pelosta tönkkönä vääntää kasvoillesi huolettoman "eihän tässä mitään hätää ole" -ilmeen ja jatkaa matkaasi muina naisina. Nyt 'lapsena' voit aloittaa hysteerisen huudon jo silloin, kun piski hölkkää vielä turvallisen 200 metrin päässä ja säntäillä edestakaisin koettaen löytää sopivaa roskalaatikkoa, aitaa tai tukevaa puuta, johon kiivetä petoa pakoon. Ja kun sellaisen päälle olet päässyt, voit huoletta kääntää volume-nappulaa kaakompaan, kun energiaasi ei kulu enää turvapaikan etsimiseen. Ja myötätunto on taattu noin kilometrin säteellä.

Entä kun kännykkääsi soitetaan ollessasi täpötäydessä junavaunussa ja saat tiedon, että työpaikkahakemukseen laittamasi naurettavan uber-röyhkeä palkkapyyntö on kuin onkin mennyt läpi ja saat vielä kaupanpäälle työsuhdeauton ja oman edustustilin. Aikuinen (suomalainen...) toteaisi vain lakonisesti, että "kiitos ilmoituksesta" ja tyytyisi ainoastaan hymähtelemään tyytyväisenä. Entä lapsena. No, ensiksikin pomppaisit pystyyn kuin raketti avaruuteen ja heittäisit riemuissasi kännykän vaunun kattoon piittaamatta siitä, että se on upouusi Nokia 8800 Carbon Arte Titanium. Siinä samalla karjuisit, minkä keuhkoistasi ulos saisit ja riehuisit repien vaatteita yltäsi. Sen jälkeen rynnistäisit käytävälle ja tekisit samanlaiset tuuletukset kuin T.Jutila aikoinaan onnistuneen suorituksen jälkeen ja lopuksi rojahtaisit lattialle nauraen hysteerisesti samalla, kun paukutat jaloillasi ja käsilläsi lattiaa.

No, miltäs kuullostaa ? Ja koska yleisö näissä kaikissa y.m. tilanteissa olisi tietysti samaa sarjaa, olisi kiinnostus käyttäytymistäsi kohtaan sekä eläytyminen tilanteeseen taattu.

Kukaan ei voi väittää, etteikö elämä ympärillämme olisi huomattavasti kiinnostavampaa ja piristävämpää kuin mitä se nyt on, jos oppisimme näyttämään tunteemme rehellisesti ja avoimesti.

Lasten tapaan.