Itsepetosta

Pettäminen on helppoa ja itsensä pettäminen vielä helpompaa.

Riittää, kun tarpeeksi monta kertaa jankkaat itsellesi, että näin on tai näin ei ole, niin kohta sen jo uskotkin todeksi, oli se sitten minkälainen luikuri tahansa.

Itsensä arvioiminen on myös tosi vaikeaa. Naiset, lähes kaikki, ovat jollain tavalla tyytymättömiä ulkonäköönsä. Heikolla itsetunnolla varustetut eivät ole mitään missään. Omasta mielestään.

Ja sitten toisinpäin. Miehet yleensä kuvittelevat olevansa varsinaisia kansikuvapoikia, vaikka sisäkumi jo paistaisikin, leukoja olisi enemmän kuin ne perinteiset kaksi ja outokumpukin olisi siirtynyt Pohjois-Karjalasta vyönsoljen taakse. Narsistit eri asteissa ovat aina jotain parempaa kuin muut. Nuorilla on kuva itsestään kaikkivoipaisina ja kuolemattomina. Vanhat kuvittelevat olevansa viisaampia vain sen vuoksi, että vuosirenkaita ja kokemusta on enemmän.

Oikeasti tosi harvalla on realistinen käsitys itsestään. Siitä mitä on ja mitä ei ole.

Yltiönegatiivisesti itsestään ajattelevia on vaikea saada uskomaan itsestään muuta, vaikka kuinka kehuisi ja perustelisi, mutta yltiöpositiivisesti itseensä suhtautuvia on mahdoton saada maanpinnalle, vaikka laukoisi julmiakin totuuksia päin naamaa. Onhan se tässä kovassa maailmassa hyvä, että itsetuntoa riittää, mutta jotain itsekritiikkiä pitää löytyä, ettei ihan pihalle naureta.

Ja sitten on vielä hankaluutena se, että jos metsää ei näe puilta, niin sitä ei sitten vain näe. Toisinaan sitä saattaa katsoa liian läheltä eikä siksi tunnista sitä metsäksi. Pitäisi osata vaihtaa näkökulmaa.

Nosce te ipsum !