Ajattelin tänään työmatkalla luopumista.
Miten tuskaista se välillä onkin. Melkein aina, oikeastaan. Ilmankos puhutaankin luopumisen tuskasta. Mutta ei kai sen tarvitsisi olla mitään tuskaa ja parahdusta. Ei tarvitsisi, niin, mutta usein se vain, ikävä kyllä, on. Varsinkin silloin, jos sen asian, josta luopuu, tilalle ei tule mitään. Jää vain tyhjä tila. Ontto kohta.
Kuinka mukavaa olisikin, jos voisi luopua jostain hyvässä hengessä. Hyvillä mielin. Jäisi varmasti mukavampia muistojakin, kun se viimeinen muisto ei olisi mielikuva pahasta mielestä, surusta ja/tai kaipauksesta. Kunnioitan vilpittömästi niitä, jotka siihen pystyvät, sillä ehkä niitäkin löytyy.
Joskus kuitenkin vain täytyy luovuttaa, luopua. Joskus pahalta tuntuva teko on vain se ainoa oikea. Tosi 'epistä', kun oikea teko tuntuu väärältä, kurjalta. Mutta sama se on toisinpäin: kaikki, mikä maistuu hyvältä on epäterveellistä. Valitettavasti.
Ei, hitto. Ketäköhän tässä taas yritän huijata. Saakeli soikoon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Noin se menee. Olen vapaaehtoisesti jättänyt rakastamani Neiti N:n. ja jäljelle jäi älyttömän iso tyhjyys.
:-*
Voi, Sinua... :-(
Mutta suru pois, ystäväiseni. Uskon...ei, TIEDÄN, että kevät täyttää Sinunkin tyhjiösi.
Niinhän se tekee. Uskaltaisinkohan näin julkisesti pyytää, josko Justiina täyttäisi Virtasen tyhjiön.
!!!!!!!
Tämä tuli kyllä varsin äkkiä ! Ja aivan puun takaa (suotakoon tämä ilmaus näin jääkiekon MM-kisojen alla). Hra Virtanen luottaa selvästikin salamasota -taktiikkaan.
Vaikea tähän nyt on näin julkisesti vastata, kun en tiedä, minkätyyppistä tyhjiötä tässä pitäisi yrittää täyttää... Josko Justiinasta siihen edes olisi. Hra Virtanen vaikuttaa varsin vaativalta persoonalta.
Lähetä kommentti