Kaikkihan me tiedämme, mistä tunnistaa Oikean Prinsessan. Oikea Prinsessa on niin herkkä hipiäinen, että tunnistaa herneen vaikka kahdenkymmenen patjan läpi eikä voi nukkua yötään rauhassa niin muhkuraisella alustalla. Mutta mistä tunnistaa Oikean Prinssin ?
Jos sanon, että olen elämässäni kohdannut kaksi Sielunkumppania, joista molemmista olen luopunut tai joutunut luopumaan syystä tai toisesta, niin mitä ne muut prinssit ovat olleet ? Niin, kyllä. Tähän ikään niitä miehiä on ollut pari muutakin kuin nuo kaksi Sielunkumppania. Ja jos he eivät ole olleet Sielunkumppaneita, ovatko he silti olleet jotenkin huonompia kuin ne kaksi ?
Vastaus on äärimmäisen helppo. Eivät he todellakaan ole olleet yhtään huonompia. Täysin objektiivisesti ja kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna he ovat olleet jopa miellyttävämpiä ja huomattavasti pitkäikäisempiä kumppaneita virkaiältään kuin nuo sielunpuolikkaat, sillä Sielunkumppanin kanssa taistellaan samoilla aseilla samoilla alueilla samoista asioista. Sielunkumppani voi olla se puolikas sielua, joka kanssasi täydentyy kokonaiseksi, muttei hän välttämättä silti ole paras Elämänkumppani. Hänestä ei ehkä ole Arjen Sankariksi.
Siltikään en allekirjoita sitäkään typerää väitettä, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Tiukasti määriteltynä vastakohdat ovat siis vastakohtia (lähes) joka asiassa mukaanlukien elämänarvot eivätkä sellaiset ihmiset tule toimeen toistensa kanssa 'pitkässäjuoksussa'. Hetken voi tuntua mukavalta ja erikoiselta ja jännittävältäkin ihminen, joka on tyystin erilainen, mitä itse on, mutta aikaa myöten käy rasittavaksi vääntää kättä jokaisesta pienestäkin asiasta ja arki alkaa tökkiä.
Noin karkeasti arvioiden voisin kuvitella, että parhaiten keskenään tulevat toimeen ne ihmiset, jotka ovat 3/4:lta samanlaisia ja 1/4:lta erilaisia. Jopa 50-50 saattaa toimia riippuen siitä, mistä asioista se erottava puolikas koostuu, mutta se nyt on kaikissa suhteissa se asia, mikä pitää jokaisen tykönään miettiä. Eli mitkä ovat ne ominaisuudet, en sano virheet, toisessa ihmisessä, joiden kanssa pystyy ja joiden kanssa ei missään nimessä pysty elämään.
Ihmisiä ei pitäisi verrata toisiinsa, mutta kaipa siihen syntiin haksahtuu meistä yksi jos toinenkin silloin tällöin. Etenkin peräkkäisissä suhteissa. Etenkin, jos se edellinen kumppani on ollut se Sielunkumppani. Tuntuu hämmentävältä myöntää itselleen, tai sille uudelle ihastuksen kohteelle, ettei hän olekaan Sielunkumppani.
Aina voi kuitenkin todeta siihen perään: "Mutta se ei haittaa, koska olet paljon Parempi." Mieluummin ehkä kuitenkin se Arjen Sankari kuin Oikea Prinssi. Nykypäivän prinsseillä on näet valitettava taipumus muuttua suudeltaessa sammakoiksi. Tai vieläkin pahemmiksi.
maanantai 30. marraskuuta 2009
30.11.2009 Marraskuu 'pulkassa'
Oikeammin kärryssä tai vaikka soutuveneessä. Ohi kohta kumminkin ja se on pääasia.
Marraskuu on ärsyttävää aikaa monellakin tapaa. Pimeää ja märkää useimmiten eikä marraskuu tänäkään vuonna pettänyt pelkoja siltä osin. Lisäksi se on vuoden kiireisintä aikaa sekä työrintamalla että siviilissä. Tänä vuonna kotikiireitä on valitettavasti jouduttu jaksottamaan joulukuun puolelle harrastuskiireiden tieltä ja siksi en voi heittäytyä ihan vielä stressivapaalle vaihteelle. Valitettavasti.
Mikä näkyi jälleen viime yönä unikuvissa. Eli painajaisia esiintyi liittyen anastettuihin luottokortteihin. Hmm. Enteileekö tuo mahdollisesti suuri laskupinoja ja ylenmääräistä tuhlailua joulumielessä ?
Sitten vähän valitusta, joka kuitannee tämän marraskuun.
En ymmärrä ihmisten leväperäisyyttä ja välinpitämättömyyttä pakollisia hoidettavia velvollisuuksia ja muita ihmisiä, vapaaehtoistyöntekijöitä, kohtaan. Olen harrastustoimintaan liittyen laittanut muistutuksen maksettavasta suorituksesta ensimmäisen jo syyskuussa ja nyt kaksi viestiä toissa ja viime viikolla, että eräpäivä on tänään. No, suorituksia puuttuu edelleen puolelta porukkaa. En, vittu, käsitä. Lasku ei tullut yllätyksenä, joten rahaa pitäisi olla säästettynä 3 kuukauden ajalta eli siitä ei pitäisi olla kiinni.
Kun kysymys on siitä, että heidän asioitaan hoitaa joku VAPAAEHTOISESTI, kun muita halukkaita ei todellakaan löytynyt, niin se on mielestäni vieläkin törkeämpää käytöstä. Olisivat nyt vain niin helvetin tyytyväisiä, ettei heidän itse tarvitse olla toiminnassa mukana mitenkään, että maksaisivat nyt ainakin laskunsa ajoissa, mutta ei.
No, puolilta päivin tarkistan seuran tilin uudestaan ja jos silloin vielä puuttuu jonkun suoritus, niin laitan niin tulikivenkatkuisen viestin, että oksat pois !
Marraskuu on ärsyttävää aikaa monellakin tapaa. Pimeää ja märkää useimmiten eikä marraskuu tänäkään vuonna pettänyt pelkoja siltä osin. Lisäksi se on vuoden kiireisintä aikaa sekä työrintamalla että siviilissä. Tänä vuonna kotikiireitä on valitettavasti jouduttu jaksottamaan joulukuun puolelle harrastuskiireiden tieltä ja siksi en voi heittäytyä ihan vielä stressivapaalle vaihteelle. Valitettavasti.
Mikä näkyi jälleen viime yönä unikuvissa. Eli painajaisia esiintyi liittyen anastettuihin luottokortteihin. Hmm. Enteileekö tuo mahdollisesti suuri laskupinoja ja ylenmääräistä tuhlailua joulumielessä ?
Sitten vähän valitusta, joka kuitannee tämän marraskuun.
En ymmärrä ihmisten leväperäisyyttä ja välinpitämättömyyttä pakollisia hoidettavia velvollisuuksia ja muita ihmisiä, vapaaehtoistyöntekijöitä, kohtaan. Olen harrastustoimintaan liittyen laittanut muistutuksen maksettavasta suorituksesta ensimmäisen jo syyskuussa ja nyt kaksi viestiä toissa ja viime viikolla, että eräpäivä on tänään. No, suorituksia puuttuu edelleen puolelta porukkaa. En, vittu, käsitä. Lasku ei tullut yllätyksenä, joten rahaa pitäisi olla säästettynä 3 kuukauden ajalta eli siitä ei pitäisi olla kiinni.
Kun kysymys on siitä, että heidän asioitaan hoitaa joku VAPAAEHTOISESTI, kun muita halukkaita ei todellakaan löytynyt, niin se on mielestäni vieläkin törkeämpää käytöstä. Olisivat nyt vain niin helvetin tyytyväisiä, ettei heidän itse tarvitse olla toiminnassa mukana mitenkään, että maksaisivat nyt ainakin laskunsa ajoissa, mutta ei.
No, puolilta päivin tarkistan seuran tilin uudestaan ja jos silloin vielä puuttuu jonkun suoritus, niin laitan niin tulikivenkatkuisen viestin, että oksat pois !
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Tuiki, tuiki tähtönen
Kyllä tämä tähden elämä on rankkaa. Aina pitää jaksaa tuikkia ja loistaa ja säteillä.
Olen nähnyt lyhyen ajan sisään kaksi painajaista. Toisessa karhu ahdistelin minua ja muutamaa ystävääni sisätiloissa emmekä meinanneet päästä sitä karkuun. Viime yönä heräsin aamuyöstä omaan itkuuni, kun olin myöhästymäisilläni erittäin tärkeästä tilaisuudesta, mutta juoksentelin vain pitkin käytäviä etsien tavaroitani. Muistan hokeneeni rukousta siinä juostessani. Stressinpoikasta tuntuisi selvästikin olevan ilmassa. Ensi yön nukun taatusti kuin tukki.
Kunhan ensin selviän tästä illasta.
Olen nähnyt lyhyen ajan sisään kaksi painajaista. Toisessa karhu ahdistelin minua ja muutamaa ystävääni sisätiloissa emmekä meinanneet päästä sitä karkuun. Viime yönä heräsin aamuyöstä omaan itkuuni, kun olin myöhästymäisilläni erittäin tärkeästä tilaisuudesta, mutta juoksentelin vain pitkin käytäviä etsien tavaroitani. Muistan hokeneeni rukousta siinä juostessani. Stressinpoikasta tuntuisi selvästikin olevan ilmassa. Ensi yön nukun taatusti kuin tukki.
Kunhan ensin selviän tästä illasta.
29.11.2009 1.adventti
Hoosianna ! huudetaan,
kuningas nyt saapuu tänne.
Tulkaa tietä raivaamaan
palmun lehvät käsissänne.
Tervehtikää saapujaa,
valtiaanne valitkaa.
Hoosianna ! laulaen
käymme vastaan Messiasta.
Nöyrin mielin, riemuiten
kumarramme kuningasta.
Terve, tänne tultuas,
armon, rauhan ruhtinas !
Hoosianna, kaivattu !
kaikuu kaukaa, keskeltämme.
Hoosianna, siunattu,
ainut toivo elämämme.
Hoosianna ! Kaikki maa
laulakoon: Halleluja !
kuningas nyt saapuu tänne.
Tulkaa tietä raivaamaan
palmun lehvät käsissänne.
Tervehtikää saapujaa,
valtiaanne valitkaa.
Hoosianna ! laulaen
käymme vastaan Messiasta.
Nöyrin mielin, riemuiten
kumarramme kuningasta.
Terve, tänne tultuas,
armon, rauhan ruhtinas !
Hoosianna, kaivattu !
kaikuu kaukaa, keskeltämme.
Hoosianna, siunattu,
ainut toivo elämämme.
Hoosianna ! Kaikki maa
laulakoon: Halleluja !
lauantai 28. marraskuuta 2009
Paljoa ei tarvita
Lasi punaviiniä ja pari saunasiideriä alla, ja jo käyn 'vittuilemassa' ihmiselle FB:ssa !
Heitin nimipäiväonnittelut vähän etukäteen, kun en kumminkaan muista niitä oikeana päivänä laittaa. Olisi tehnyt mieli, sen punaviinin takia, laittaa oikein litisevän märkä lips-lips, slurpsis-slurpsis -törkeilyviesti, kun tyyppi on pahimpia Jäyhä Jököttäjiä, joita tiedän (ja on käyttäytynyt muutenkin säälittävän pienimunaisesti), mutta armahdin onnetonta. Sitä paitsi se on naimisissa. Hmmmm....
"Mmmmm...uuuuhhhhh.... muru kultaseni ! Käyn vieläkin ihan kuumana ja olen vako märkänä, kun vain mietinkin sitä yhteistä saunailtaa ja yötämme silloin heinäkuussa. Olisiko mitään mahdollisuutta ottaa sitä joskus uudestaan ? Muistan niin elävästi vieläkin, kuinka silloin nautimme toisistamme. Olisiko vaimosi taas joskus lähdössä lasten kanssa sukulaisten luo, jotta voisimme harrastaa keskinäistä imuttelua ja muutakin leikkimistä ? Rakkaudella kuumia ja kiihkeitä unia Sinusta nähden,
Justiina."
Siinä sitä olisi niillä kaikilla reilulla sadalla 'kaverilla' ihmettelemistä. Ja saisipa jäpykkäkin siinä vähän ansiotonta arvonnousua. Vähän enemmänkin, sanoisin.
Tyyyyylsäääääää.
Heitin nimipäiväonnittelut vähän etukäteen, kun en kumminkaan muista niitä oikeana päivänä laittaa. Olisi tehnyt mieli, sen punaviinin takia, laittaa oikein litisevän märkä lips-lips, slurpsis-slurpsis -törkeilyviesti, kun tyyppi on pahimpia Jäyhä Jököttäjiä, joita tiedän (ja on käyttäytynyt muutenkin säälittävän pienimunaisesti), mutta armahdin onnetonta. Sitä paitsi se on naimisissa. Hmmmm....
"Mmmmm...uuuuhhhhh.... muru kultaseni ! Käyn vieläkin ihan kuumana ja olen vako märkänä, kun vain mietinkin sitä yhteistä saunailtaa ja yötämme silloin heinäkuussa. Olisiko mitään mahdollisuutta ottaa sitä joskus uudestaan ? Muistan niin elävästi vieläkin, kuinka silloin nautimme toisistamme. Olisiko vaimosi taas joskus lähdössä lasten kanssa sukulaisten luo, jotta voisimme harrastaa keskinäistä imuttelua ja muutakin leikkimistä ? Rakkaudella kuumia ja kiihkeitä unia Sinusta nähden,
Justiina."
Siinä sitä olisi niillä kaikilla reilulla sadalla 'kaverilla' ihmettelemistä. Ja saisipa jäpykkäkin siinä vähän ansiotonta arvonnousua. Vähän enemmänkin, sanoisin.
Tyyyyylsäääääää.
28.11.2009 Shano she shiideriksi
Hizz ! Hips ! Hik ! Fizz !
***
Olen tykästynyt pieniin vihjeisiin ja merkkeihin. Jätän niitä eri tavoin eri paikkoihin ja ne paljastavat monia asioita niille, jotka niitä osaavat, tai edes tietävät, etsiä ja jotka osaavat niitä tulkita. Ei ole tosiaankaan kysymys mistään da Vincin -koodeista, vaan lähinnä omasta tarpeestani antaa merkitys sinäänsä merkityksettömille yksityiskohdille.
Tuossa olikin vihjettä jo aika paljon. Tuossakin oli vihjettä jo aika paljon.
***
Olen tykästynyt pieniin vihjeisiin ja merkkeihin. Jätän niitä eri tavoin eri paikkoihin ja ne paljastavat monia asioita niille, jotka niitä osaavat, tai edes tietävät, etsiä ja jotka osaavat niitä tulkita. Ei ole tosiaankaan kysymys mistään da Vincin -koodeista, vaan lähinnä omasta tarpeestani antaa merkitys sinäänsä merkityksettömille yksityiskohdille.
Tuossa olikin vihjettä jo aika paljon. Tuossakin oli vihjettä jo aika paljon.
perjantai 27. marraskuuta 2009
torstai 26. marraskuuta 2009
"Vilpitön vitun ystävä"
Vai onko vitun ystävä kenties yhdyssana ? VitunKINystävä, vitunystäväKIN. On se yhdyssana, mutta menköön nyt noin. Kammoan kirjoitusvirheitä omissa teksteissäni. Vaikka olisikin kysymys vain vitunystävästä.
Siis siten kuvaili eräs mies itseään. Ei, luojankiitos, minulle, vaan eräälle tutun tutulle. "Mä olen sellainen vilpitön vitunystävä" sanoi mies, kun naiselle selvisi, että mies paneskelee hänen lisäkseen myös viittä muuta naista, vaikka jonkinnäköinen sopimus, tai ainakin aiesopimus, yksinoikeudesta oli olemassa ko. naisen kanssa. Ja eikun testeihin.
Täti tarkkana ihmisenä oli luonnollisestikin aivan pöyristynyt siitä, että joku aikuinen ihminen voi olla niin holtiton seksuaalikäyttäytymisessään, että miettii vain sen toiminnan siittämis-puolta. Eli jos on putket rusetilla, niin sitten voi nusutella aivan rauhassa kenen kanssa vaan, kun vahinkoa ei voi sattua. Niin. Riippuu tosiaankin siitä, kuka mitäkin vahinkona pitää. Itse henk.koht. olen sitä mieltä, että esim. genitaaliherpes alkaa olla vahinkoasteikolla jo melko korkealla. Ihan siellä top-3:ssa.
No, tulipa tuotakin aihetta sipaistua, mutta lähinnä tarkoitukseni oli ihmetellä sitä, miten miehet voivat tuosta noin vain pitää haaremia sen mitenkään haittaamatta heidän tunne-elämäänsä. Joo, joo, ei tarvitse riemastua heti, vaikka vähän yleistänkin. On niitä tosiaan naisiakin, jotka toimivat kierrätyskeskuksina, joissa tavara liikkuu ja vaihtuu tiuhaan tahtiin, mutta jotenkin tuo on miehille luonteenomaisempaa. Tai ehkä puhunkin vain itsestäni.
Minä en voi kuvitellakaan tilannetta, jossa olisi useampi panokaveri. Siinä on aina niin paljon tunnetta mukana, kuitenkin, etten pystyisi sitä, tunnetta, jakamaan useamman kesken. Eli miehet mieluummin jonossa kuin rivissä. Jokainen omalla vuorollaan siis. "Jos yksi jättää, luo toisen lähde(n)" vai miten se meni ? Ehkä olen tosiaan menneen aikakauden dinosauruksia, mutta luulen, että naisella on oltava mukana myös tunnetta, kun taas mies voi harrastaa seksiä seksin itsensä takia.
Ja heti kun tuon kirjoitin, niin muistui mieleen kymmeniä blogeja, joissa naiset kertovat miehen/miesten olevan vain ja ainoastaan panokavereita. Tarkoituksella en käytä sitä englanninkielistä termiä, kun ällöän sitä ja kaikkia muitakin... niitä. Tuli oikosulku. Niin, eli kyllähän tasa-arvo näkyy myös tässä, että nainenkin nauttii nykyään seksistä seksin itsensä takia eikä tarvitse siihen mitään tunneaspektia. Paitsi minä. Minä tarvitsen myös tunnetta. Mielellään lämmintä sellaista.
Tunne olisi. Mistä löytyisi se mies ?
Siis siten kuvaili eräs mies itseään. Ei, luojankiitos, minulle, vaan eräälle tutun tutulle. "Mä olen sellainen vilpitön vitunystävä" sanoi mies, kun naiselle selvisi, että mies paneskelee hänen lisäkseen myös viittä muuta naista, vaikka jonkinnäköinen sopimus, tai ainakin aiesopimus, yksinoikeudesta oli olemassa ko. naisen kanssa. Ja eikun testeihin.
Täti tarkkana ihmisenä oli luonnollisestikin aivan pöyristynyt siitä, että joku aikuinen ihminen voi olla niin holtiton seksuaalikäyttäytymisessään, että miettii vain sen toiminnan siittämis-puolta. Eli jos on putket rusetilla, niin sitten voi nusutella aivan rauhassa kenen kanssa vaan, kun vahinkoa ei voi sattua. Niin. Riippuu tosiaankin siitä, kuka mitäkin vahinkona pitää. Itse henk.koht. olen sitä mieltä, että esim. genitaaliherpes alkaa olla vahinkoasteikolla jo melko korkealla. Ihan siellä top-3:ssa.
No, tulipa tuotakin aihetta sipaistua, mutta lähinnä tarkoitukseni oli ihmetellä sitä, miten miehet voivat tuosta noin vain pitää haaremia sen mitenkään haittaamatta heidän tunne-elämäänsä. Joo, joo, ei tarvitse riemastua heti, vaikka vähän yleistänkin. On niitä tosiaan naisiakin, jotka toimivat kierrätyskeskuksina, joissa tavara liikkuu ja vaihtuu tiuhaan tahtiin, mutta jotenkin tuo on miehille luonteenomaisempaa. Tai ehkä puhunkin vain itsestäni.
Minä en voi kuvitellakaan tilannetta, jossa olisi useampi panokaveri. Siinä on aina niin paljon tunnetta mukana, kuitenkin, etten pystyisi sitä, tunnetta, jakamaan useamman kesken. Eli miehet mieluummin jonossa kuin rivissä. Jokainen omalla vuorollaan siis. "Jos yksi jättää, luo toisen lähde(n)" vai miten se meni ? Ehkä olen tosiaan menneen aikakauden dinosauruksia, mutta luulen, että naisella on oltava mukana myös tunnetta, kun taas mies voi harrastaa seksiä seksin itsensä takia.
Ja heti kun tuon kirjoitin, niin muistui mieleen kymmeniä blogeja, joissa naiset kertovat miehen/miesten olevan vain ja ainoastaan panokavereita. Tarkoituksella en käytä sitä englanninkielistä termiä, kun ällöän sitä ja kaikkia muitakin... niitä. Tuli oikosulku. Niin, eli kyllähän tasa-arvo näkyy myös tässä, että nainenkin nauttii nykyään seksistä seksin itsensä takia eikä tarvitse siihen mitään tunneaspektia. Paitsi minä. Minä tarvitsen myös tunnetta. Mielellään lämmintä sellaista.
Tunne olisi. Mistä löytyisi se mies ?
26.11.2009 (aikatyhjiö)
Tarvitsen vuorokauden, tai kaksi... tai no, kun nyt mahdottomia lähtee toivomaan, niin samoin tein kolme. Niin, tarvitsen kolme vuorokautta aikaa, jolloin kaikki muu pysähtyy ympäriltä. Vain minä ja Mannerheim pysymme liikkeessä.
72 tuntia.
72 tuntia.
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Tunteenpaloa
Ystävätär kertoi antoisasta keskusteluhetkestä miespuolisen ystävänsä kanssa. Minä kutsun häntä näin, mutta ystävättären mielestä he seurustelevat ja mies on siis 'poikaystävä'. Joka on ihan pirun naurettava nimitys aikuisesta miehestä. Ehkä miehet ovat ikuisia poikia, mutta silti tuosta 'poikaystävästä' tulee mielikuva nuoresta kollista, jolla ei rintakarvojakaan ole edes korisjoukkueellista ja naama pursuaa finnejä ja mustapäitä. Niin, mutta mies ei mielestäni ole mikään miesystävä, jos tapaavatkin vain muutaman kerran kuukaudessa, vaikka tilaisuuksia olisi useita viikossa. No, eniveis, keskustelivat siis tunteista.
Tai siis ystävätär oli kertonut omista tunteistaan. Mies oli vain tasaisesti todennut, että "joo, just tolleen kuin sä sanoit" tai "silleen, kun sä ekaksi sanoit". Eli siis ei itse kertonut mitään oma-aloitteisesti eli ei siis osannut puhua tunteistaan. No, eihän tuossa nyt mitään niin suurta ihmettä ole. Mies on kuitenkin ihan härmäläistä rotua, joka on tunnevammaista edelleenkin ja joka ei osaa pukea tunteitaan sanoiksi.
Ymmärrän ystävättären turhautumisen, kun hän haluaisi kuulla niitä 'lepertelyjä' omien palavien tunteittensa kohteelta. Edelleen näyttää muodissa olevan miehillä se tapa, että jos on joskus jotain tullut tunnustettua, kuten "tykkään susta", niin miehet ajattelevat, että se on nyt sitten sanottu ja jos asiantila muuttuu, informoin sitten uudestaan.
Onhan se ihanaa kuulla, olevansa tärkeä ja nainen tietysti haluaa kuulla, miksi ja millä tavalla hän on tärkeä. Se on kuin minkinkarva-kintaalla silittelisi ja se saa naisen lämpimäksi ja kehräämään. Mutta henk. koht. kaipaan myös sitä tilannetta, että voisin itse niitä tunteita kertoa toiselle. Sekin lämmittää sisältä ja pehmittää kudokset. Siinä on vain omat vaaransa.
Jatkuu seuraavassa numerossa.
Tai siis ystävätär oli kertonut omista tunteistaan. Mies oli vain tasaisesti todennut, että "joo, just tolleen kuin sä sanoit" tai "silleen, kun sä ekaksi sanoit". Eli siis ei itse kertonut mitään oma-aloitteisesti eli ei siis osannut puhua tunteistaan. No, eihän tuossa nyt mitään niin suurta ihmettä ole. Mies on kuitenkin ihan härmäläistä rotua, joka on tunnevammaista edelleenkin ja joka ei osaa pukea tunteitaan sanoiksi.
Ymmärrän ystävättären turhautumisen, kun hän haluaisi kuulla niitä 'lepertelyjä' omien palavien tunteittensa kohteelta. Edelleen näyttää muodissa olevan miehillä se tapa, että jos on joskus jotain tullut tunnustettua, kuten "tykkään susta", niin miehet ajattelevat, että se on nyt sitten sanottu ja jos asiantila muuttuu, informoin sitten uudestaan.
Onhan se ihanaa kuulla, olevansa tärkeä ja nainen tietysti haluaa kuulla, miksi ja millä tavalla hän on tärkeä. Se on kuin minkinkarva-kintaalla silittelisi ja se saa naisen lämpimäksi ja kehräämään. Mutta henk. koht. kaipaan myös sitä tilannetta, että voisin itse niitä tunteita kertoa toiselle. Sekin lämmittää sisältä ja pehmittää kudokset. Siinä on vain omat vaaransa.
Jatkuu seuraavassa numerossa.
q,w,e,r,t,y,u,i,o,p,å
Onneksi en tienaa, tai edes yritä tienata, leipääni kirjoittamalla ! Mitä ihmettä ne kynäniekat tekevät, kun iskee luovuudenpula ? Tikusta asiaa, niinkö ? Sitä ei kyllä pitkään katsota suopeasti. Mutta ehkäpä alalle ajautuvat sellaiset henkilöt, joilla on aina aiheita takataskussa. Ja paljon sanottavaa.
Minulla ei ole mitään sanottavaa.
Minulla ei ole mitään sanottavaa.
25.11.2009 Ampukaa viestin tuoja !
Polttakaa kalenterit, hukuttakaa almanakat !
Hukun kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin menoihin !
Hukun kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin menoihin !
tiistai 24. marraskuuta 2009
24.11.2009 Torttua ja piparia
Ja kostuketta.
Torttu omenatäytteellä ja raesokerilla. Pipari paksuna versiona. Ja glögi valkoisena, punaviinillä, manteleilla (kokonaisilla) ja rusinoilla höystettynä.
Tai kuhano vino.
Torttu omenatäytteellä ja raesokerilla. Pipari paksuna versiona. Ja glögi valkoisena, punaviinillä, manteleilla (kokonaisilla) ja rusinoilla höystettynä.
Tai kuhano vino.
maanantai 23. marraskuuta 2009
23.11.2009 Lavantauti-Meeri
Bäk in bisnis !
Porukat hyppii töissä seinille, kun tulen käytävällä vastaan :-D Tahallani yskäisen metriä ennen ohitusta. Ilkiö, ilkiö...
Tunnen itseni Lavantauti-Meeriksi.
"Lavantaudin tartunnankantajien aiheuttamia ongelmia kuvaa Mary Mallonin tapaus Yhdysvalloissa. Tämä "Typhoid Maryna" tunnettu keittäjä sairastui lavantautiin vuonna 1901 ja jäi bakteerinkantajaksi. Hän aiheutti vuosina 1901–1907 ainakin 26 lavantaudin tapausta, joista kaksi kuoli. Lisäksi vuonna 1903 New Yorkissa esiintynyt lavantautiepidemia, johon sairastui 1300 henkeä, oli luultavasti hänestä lähtöisin. Mary Mallon oli eristettynä sairaalassa vuosina 1907–1910, mutta hän pääsi vapaalle jalalle, luvattuaan pysyä poissa keittäjän työstä. Hän ei kuitenkaan pitänyt lupaustaan ja tartutti jälleen vuoden 1915 alussa ainakin 25 ihmistä, joista kaksi kuoli. Vuonna 1915 hänet eristettiin jälleen sairaalaan, jossa hän kuoli 71 vuoden ikäisenä vuonna 1938."
Turha näiden on pelätä sika-influenssaa. Vilkaisin peiliin ja totesin, että sairastamani tauti olikin petolinnunperse-influenssaa !
Porukat hyppii töissä seinille, kun tulen käytävällä vastaan :-D Tahallani yskäisen metriä ennen ohitusta. Ilkiö, ilkiö...
Tunnen itseni Lavantauti-Meeriksi.
"Lavantaudin tartunnankantajien aiheuttamia ongelmia kuvaa Mary Mallonin tapaus Yhdysvalloissa. Tämä "Typhoid Maryna" tunnettu keittäjä sairastui lavantautiin vuonna 1901 ja jäi bakteerinkantajaksi. Hän aiheutti vuosina 1901–1907 ainakin 26 lavantaudin tapausta, joista kaksi kuoli. Lisäksi vuonna 1903 New Yorkissa esiintynyt lavantautiepidemia, johon sairastui 1300 henkeä, oli luultavasti hänestä lähtöisin. Mary Mallon oli eristettynä sairaalassa vuosina 1907–1910, mutta hän pääsi vapaalle jalalle, luvattuaan pysyä poissa keittäjän työstä. Hän ei kuitenkaan pitänyt lupaustaan ja tartutti jälleen vuoden 1915 alussa ainakin 25 ihmistä, joista kaksi kuoli. Vuonna 1915 hänet eristettiin jälleen sairaalaan, jossa hän kuoli 71 vuoden ikäisenä vuonna 1938."
Turha näiden on pelätä sika-influenssaa. Vilkaisin peiliin ja totesin, että sairastamani tauti olikin petolinnunperse-influenssaa !
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
22.11.2009 Usko, Toivo ja Salarakkaus
Kaksi tuntia puhelimessa ja olen jälleen kerran ällikällä lyöty. Antaudun ehdoitta.
En ymmärrä, vaikka minun pitäisi, kun olenhan minäkin nainen. Jonkinlainen. Miten me naiset jaksamme aina vain uskoa parempaan huomiseen ? Parempaan tulevaisuuteen. Parempaan suhteeseen. Toisen rakkauteen tai 'rakkauteen'. Miten me aina uskomme Uskoa ? Tai Toivoa. Toivomme toisen ihmisen muuttuvan. Toivomme sitä parempaa huomista, tulevaisuutta ja suhdetta.
En ymmärrä. Nainen, ystävätär, jota taksikuskikin yrittää pokata ja joka saisi kenet tahansa, antaa Suuren Rakkauden määrätä elämäänsä ja määritellä tekemisiään, koska hän uskoo ja toivoo, vaikka tilanne näyttää tosi toivottomalta. Roikkuu kiinni rippeissä ja riekaleissa, mutta ei anna periksi. Paitsi hetkittäin purkiessaan pahaa mieltää ja särkevää sydäntään minulle puhelimessa.
No, nähty on ja koettukin, joten ihan vailla kokemuspohjaa en puhu. Mutta sillä kokemuksella voinkin todeta, että ainoa keino on ahman keino. Puraista kerralla kaulavaltimo poikki. Tehdä kaikesta selvää kerralla ja kävellä eteenpäin katsomatta taakseen. Tai voi sinne vilkuilla, mutta jalkojen pitää kuitenkin olla koko ajan liikkeessä. Ja liikkeessä nimenomaan eteenpäin. Eikä käsi saa hapuilla kännykkää.
Ja nähty on myös se, miten miehet toimivat vastaavassa tilanteessa. He siirtävät tunteet syrjään ja tekevät siten, mikä on järkevää. He punnitsevat mahdollisuuksia ja todennäköisyyksiä ja jos ne näyttävät heidän kannaltaan huonoilta olkoonkin, että siellä vielä olisi se marginaalinen voiton mahdollisuus, he antavat mennä. Siirtyvät toiselle raiteelle ja lähtevät elämässään eteenpäin.
He eivät jää roikkumaan sen pienen toivon hitusen varassa uskoen, että kaikki vielä muuttuu paremmaksi. He eivät jää tuhlaamaan aikaa, koska tietävät, tai sanotaan ymmärtävät paremmin tämän elämän rajallisuuden ja ainutkertaisuuden. He siirtyvät eteenpäin, koska tietävät, että uusia ihan yhtä hyviä tilaisuuksia on edessäpäin. He eivät kuvittele, että nainen, joka on ollut ihana ja rakas, olisi ainoa maailmassa, jota he voivat ihailla tai rakastaa.
Sielunkumppani. Siitä on tullut oikein muotitermi. Pitää löytää se sielunkumppani, jotta elämä olisi elämisen arvoista. Suonette anteeksi, mutta se on paskapuhetta. Silkkaa sontaa. Sielunkumppani on näet erittäin usein liian samanlainen ja se tuo ongelmia suhteeseen. Kumpikin on vahva samalla aluella ja se tontti, jolla molemmat ovat heikoilla, jää kokonaan hoitamatta ja siitä muodostuu sen reen kaatava kanto.
Ja selvä, jos se sielunkumppani on se ainoa oikea mahdollinen kumppani, niin voihan senkin vaihtaa, jos homma ei vain tunnu pyörivän eikä vastauksia tunnu valmistuvan. Vai onko joku vielä niin naiivi ajatuksissaan, että luulee tässä elämässä olevan vain ja ainoastaan yhden Todellisen Sielunkumppanin ja Suuren Rakkauden ? Ei varmaankaan. Korkeintaan joku keskenkasvuinen myöhäisteini voi kuvitella, ettei maailmassa ole kuin yksi ainoa oikea ja sen kanssa sitten eletään elämä onnellisena loppuun saakka. Useimmilla meillä on ollut enemmän kuin yksi Suuri Rakkaus. Sama pätee sielunkumppaneihinkin. Heitäkin on useampia.
Joku pessimisti voi tähän todeta, että sielunkumppaneissa on se löytämisen ongelma. Sontaa. Ihan yhtä helppoa on löytää heitäkin kuin muitakin kumppaneita. Usein vain jo ulkoiset seikat karsivat monet sielunkumppanit pois. Vilkaisu vain eikä mahdollisuutta osoittaa sielunkumppanuutta saada. Enkä yritä nyt olla tekopyhä. Sama se on meikäläiselläkin. Alkukarsinta suoritetaan silmillä, korvilla ja muilla aistimilla. Mutta minäpä en tässä huutelekaan sielunkumppanin perään tai roiku sellaisessa. Enkä ole roikkunut.
Kaksi on jäänyt taakse, koska järki sanoi, ettei tästä tule mitään. Eikä olisi tullutkaan. Vaikka se, mitä välillä oli, oli jotain suurta ja ihmeellistä ja ainutkertaisen oloista. Vaikka siellä olikin se marginaalinen mahdollisuus onnistua. Ja tietysti se sattui. Helvetisti. Hetken. Nyt ei satu enää ja järki edelleenkin sanoo, ettei siitä olisi tullut mitään. Jäi siis iso virhe tekemättä ja sadat itkut itkemättä.
Tässä se ero, mistä johtuen aina valitetaan (naiset), että miehet pyörittävät naisia ja kuljettavat heitä kuin pässiä narussa ja kusettavat puhelimen välityksellä. Naiset itse antavat miehille ne avaimet karuselliin ja talutusremmin käteen. Ja uskovat joka ikisen sanan kullaksi ja mirhamiksi, mitä Luomakunnan Kruunu huuliltaan suvaitsee pudotella.
Tälle ystävättärellekin voisin, jos ilkeä olisin, sanoa, että itsehän sä olet itsesi tuohon tilanteeseen oikein tunkemalla tunkenut, joten lusikoi vaan kuravellisi. Onneksi olen empaattinen ja hyvämuistinen tässä asiassa. Tiedän, miltä se tuntuu, joten pidän olkapääni vakaana ja sylini avoimena.
Ja lopuksi. Muistakaa, että kaikki muu on tässä maailmassa korvattavissa yhtä hyvällä tai jopa paremmalla, paitsi omat lapsensa.
En ymmärrä, vaikka minun pitäisi, kun olenhan minäkin nainen. Jonkinlainen. Miten me naiset jaksamme aina vain uskoa parempaan huomiseen ? Parempaan tulevaisuuteen. Parempaan suhteeseen. Toisen rakkauteen tai 'rakkauteen'. Miten me aina uskomme Uskoa ? Tai Toivoa. Toivomme toisen ihmisen muuttuvan. Toivomme sitä parempaa huomista, tulevaisuutta ja suhdetta.
En ymmärrä. Nainen, ystävätär, jota taksikuskikin yrittää pokata ja joka saisi kenet tahansa, antaa Suuren Rakkauden määrätä elämäänsä ja määritellä tekemisiään, koska hän uskoo ja toivoo, vaikka tilanne näyttää tosi toivottomalta. Roikkuu kiinni rippeissä ja riekaleissa, mutta ei anna periksi. Paitsi hetkittäin purkiessaan pahaa mieltää ja särkevää sydäntään minulle puhelimessa.
No, nähty on ja koettukin, joten ihan vailla kokemuspohjaa en puhu. Mutta sillä kokemuksella voinkin todeta, että ainoa keino on ahman keino. Puraista kerralla kaulavaltimo poikki. Tehdä kaikesta selvää kerralla ja kävellä eteenpäin katsomatta taakseen. Tai voi sinne vilkuilla, mutta jalkojen pitää kuitenkin olla koko ajan liikkeessä. Ja liikkeessä nimenomaan eteenpäin. Eikä käsi saa hapuilla kännykkää.
Ja nähty on myös se, miten miehet toimivat vastaavassa tilanteessa. He siirtävät tunteet syrjään ja tekevät siten, mikä on järkevää. He punnitsevat mahdollisuuksia ja todennäköisyyksiä ja jos ne näyttävät heidän kannaltaan huonoilta olkoonkin, että siellä vielä olisi se marginaalinen voiton mahdollisuus, he antavat mennä. Siirtyvät toiselle raiteelle ja lähtevät elämässään eteenpäin.
He eivät jää roikkumaan sen pienen toivon hitusen varassa uskoen, että kaikki vielä muuttuu paremmaksi. He eivät jää tuhlaamaan aikaa, koska tietävät, tai sanotaan ymmärtävät paremmin tämän elämän rajallisuuden ja ainutkertaisuuden. He siirtyvät eteenpäin, koska tietävät, että uusia ihan yhtä hyviä tilaisuuksia on edessäpäin. He eivät kuvittele, että nainen, joka on ollut ihana ja rakas, olisi ainoa maailmassa, jota he voivat ihailla tai rakastaa.
Sielunkumppani. Siitä on tullut oikein muotitermi. Pitää löytää se sielunkumppani, jotta elämä olisi elämisen arvoista. Suonette anteeksi, mutta se on paskapuhetta. Silkkaa sontaa. Sielunkumppani on näet erittäin usein liian samanlainen ja se tuo ongelmia suhteeseen. Kumpikin on vahva samalla aluella ja se tontti, jolla molemmat ovat heikoilla, jää kokonaan hoitamatta ja siitä muodostuu sen reen kaatava kanto.
Ja selvä, jos se sielunkumppani on se ainoa oikea mahdollinen kumppani, niin voihan senkin vaihtaa, jos homma ei vain tunnu pyörivän eikä vastauksia tunnu valmistuvan. Vai onko joku vielä niin naiivi ajatuksissaan, että luulee tässä elämässä olevan vain ja ainoastaan yhden Todellisen Sielunkumppanin ja Suuren Rakkauden ? Ei varmaankaan. Korkeintaan joku keskenkasvuinen myöhäisteini voi kuvitella, ettei maailmassa ole kuin yksi ainoa oikea ja sen kanssa sitten eletään elämä onnellisena loppuun saakka. Useimmilla meillä on ollut enemmän kuin yksi Suuri Rakkaus. Sama pätee sielunkumppaneihinkin. Heitäkin on useampia.
Joku pessimisti voi tähän todeta, että sielunkumppaneissa on se löytämisen ongelma. Sontaa. Ihan yhtä helppoa on löytää heitäkin kuin muitakin kumppaneita. Usein vain jo ulkoiset seikat karsivat monet sielunkumppanit pois. Vilkaisu vain eikä mahdollisuutta osoittaa sielunkumppanuutta saada. Enkä yritä nyt olla tekopyhä. Sama se on meikäläiselläkin. Alkukarsinta suoritetaan silmillä, korvilla ja muilla aistimilla. Mutta minäpä en tässä huutelekaan sielunkumppanin perään tai roiku sellaisessa. Enkä ole roikkunut.
Kaksi on jäänyt taakse, koska järki sanoi, ettei tästä tule mitään. Eikä olisi tullutkaan. Vaikka se, mitä välillä oli, oli jotain suurta ja ihmeellistä ja ainutkertaisen oloista. Vaikka siellä olikin se marginaalinen mahdollisuus onnistua. Ja tietysti se sattui. Helvetisti. Hetken. Nyt ei satu enää ja järki edelleenkin sanoo, ettei siitä olisi tullut mitään. Jäi siis iso virhe tekemättä ja sadat itkut itkemättä.
Tässä se ero, mistä johtuen aina valitetaan (naiset), että miehet pyörittävät naisia ja kuljettavat heitä kuin pässiä narussa ja kusettavat puhelimen välityksellä. Naiset itse antavat miehille ne avaimet karuselliin ja talutusremmin käteen. Ja uskovat joka ikisen sanan kullaksi ja mirhamiksi, mitä Luomakunnan Kruunu huuliltaan suvaitsee pudotella.
Tälle ystävättärellekin voisin, jos ilkeä olisin, sanoa, että itsehän sä olet itsesi tuohon tilanteeseen oikein tunkemalla tunkenut, joten lusikoi vaan kuravellisi. Onneksi olen empaattinen ja hyvämuistinen tässä asiassa. Tiedän, miltä se tuntuu, joten pidän olkapääni vakaana ja sylini avoimena.
Ja lopuksi. Muistakaa, että kaikki muu on tässä maailmassa korvattavissa yhtä hyvällä tai jopa paremmalla, paitsi omat lapsensa.
lauantai 21. marraskuuta 2009
Pieni, suloinen
TONTTU
Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydänuntaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Ladosta tulee, hankeen jää
harmaana uksen suuhun,
vanhaan tapaansa tirkistää
kohti taivasta kuuhun;
katsoo metsää, min hongat on
tuulensuojana kartanon,
miettivi suuntaan sataan
ainaista ongelmataan.
Partaa sivellen aprikoi,
puistaa päätä ja hasta –
tätä ymmärtää ei voi,
»ei, tää pulma on vasta;» –
heittää tapaansa järkevään
taas jo pois nämä vaivat pään,
lähtee toimiin ja työhön,
lähtee puuhiinsa yöhön.
Aitat ja puodit tarkastain,
lukkoja koittaa nytkyin, –
lehmät ne lehdoista näkee vain
unta kahleissa kytkyin;
suitset ja siimat ei selkään soi
ruunan, mi myöskin unelmoi:
torkkuen vasten seinää,
haassa se puree heinää. –
Lammasten luo käy karsinaan,
makuulla tapaa ne ukko;
kanat jo katsoo, pienallaan
istuu ylinnä kukko;
kopissa Vahti hyvin voi,
herää ja häntää liehakoi,
tonttu harmajanuttu
Vahdille kyllä on tuttu.
Puikkii ukko jo tupahan,
siellä on isäntäväki,
tontulle arvoa antavan
näiden jo aikaa näki;
varpain hiipivi lasten luo,
nähdäkseen sulot pienet nuo,
ken sitä kummeksis juuri:
hälle se riemu on suuri.
Isän ja pojan on nähnyt hän
puhki polvien monten
nukkuvan lasna; mut mistähän
tie oli avutonten?
Polvet polvien tietämiin
nousi, vanheni, läks, – mihin niin?
Ongelma, josta halaa
selkoa, noin taas palaa!
Latoon, parvelle pyrkii vaan,
siellä hän pitää majaa:
pääskyn naapuri suovallaan
on liki räystään rajaa;
vaikka pääsky nyt poissa on,
keväällä tuoksuun tuomiston
kyllä se saapuu varmaan
seurassa puolison armaan.
Silloin aina se sirkuttaa
monta muistoa tieltä,
ei toki tunne ongelmaa,
näin joka kiusaa mieltä.
Seinän raosta loistaa kuu,
ukon partahan kumottuu,
liikkuu parta ja hulmaa,
tonttu se miettii pulmaa.
Vaiti metsä on, alla jään
kaikki elämä makaa,
koski kuohuvi yksinään,
humuten metsän takaa.
Tonttu puoleksi unissaan
ajan virtaa on kuulevinaan,
tuumii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee.
Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
aamuhun unta kiskoo.
Ääneti kuu käy laskemaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
- Viktor Rydberg -
Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydänuntaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Ladosta tulee, hankeen jää
harmaana uksen suuhun,
vanhaan tapaansa tirkistää
kohti taivasta kuuhun;
katsoo metsää, min hongat on
tuulensuojana kartanon,
miettivi suuntaan sataan
ainaista ongelmataan.
Partaa sivellen aprikoi,
puistaa päätä ja hasta –
tätä ymmärtää ei voi,
»ei, tää pulma on vasta;» –
heittää tapaansa järkevään
taas jo pois nämä vaivat pään,
lähtee toimiin ja työhön,
lähtee puuhiinsa yöhön.
Aitat ja puodit tarkastain,
lukkoja koittaa nytkyin, –
lehmät ne lehdoista näkee vain
unta kahleissa kytkyin;
suitset ja siimat ei selkään soi
ruunan, mi myöskin unelmoi:
torkkuen vasten seinää,
haassa se puree heinää. –
Lammasten luo käy karsinaan,
makuulla tapaa ne ukko;
kanat jo katsoo, pienallaan
istuu ylinnä kukko;
kopissa Vahti hyvin voi,
herää ja häntää liehakoi,
tonttu harmajanuttu
Vahdille kyllä on tuttu.
Puikkii ukko jo tupahan,
siellä on isäntäväki,
tontulle arvoa antavan
näiden jo aikaa näki;
varpain hiipivi lasten luo,
nähdäkseen sulot pienet nuo,
ken sitä kummeksis juuri:
hälle se riemu on suuri.
Isän ja pojan on nähnyt hän
puhki polvien monten
nukkuvan lasna; mut mistähän
tie oli avutonten?
Polvet polvien tietämiin
nousi, vanheni, läks, – mihin niin?
Ongelma, josta halaa
selkoa, noin taas palaa!
Latoon, parvelle pyrkii vaan,
siellä hän pitää majaa:
pääskyn naapuri suovallaan
on liki räystään rajaa;
vaikka pääsky nyt poissa on,
keväällä tuoksuun tuomiston
kyllä se saapuu varmaan
seurassa puolison armaan.
Silloin aina se sirkuttaa
monta muistoa tieltä,
ei toki tunne ongelmaa,
näin joka kiusaa mieltä.
Seinän raosta loistaa kuu,
ukon partahan kumottuu,
liikkuu parta ja hulmaa,
tonttu se miettii pulmaa.
Vaiti metsä on, alla jään
kaikki elämä makaa,
koski kuohuvi yksinään,
humuten metsän takaa.
Tonttu puoleksi unissaan
ajan virtaa on kuulevinaan,
tuumii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee.
Pakkasyö on, ja leiskuen
pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
aamuhun unta kiskoo.
Ääneti kuu käy laskemaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
- Viktor Rydberg -
Tylsääkin tylsempää, kunnes...
Nyt, kun kaipaisin jotain lukemista, niin kaikkien seuraamieni blogien kirjoittajat taitavat olla luovalla tauolla. Tai sairaina. Pakko oli siis lähteä kalastelemaan ja tekemään hakuammuntoja. Ja löysinkin hyvät naurut ! Harmi, että blogia kirjoitetaan erittäin harvakseltaan, liekö lopettanut kokonaan jo, mutta kannattaa lukea ainakin postaus myyrien karkoitusyrityksistä. Nauratti. Ja kovasti.
Tuhat Tarinaa. Valitettavasti ei ollut ihan tuhatta. Olisin mielelläni lukenut näitä enemmänkin.
Tuhat Tarinaa. Valitettavasti ei ollut ihan tuhatta. Olisin mielelläni lukenut näitä enemmänkin.
21.11.2009 Tea for two
Eikä vain kahdelle tai kolmelle. Olen juonut tässä viikon aikana teetä tai kuumaa mustaviinimarjamehua koko perkeleen teeseurueen edestä ! Joka paikassa kun lukee, että influenssassa pitää juoda mahdollisimman paljon kuumaa ja samaa toitottavat lääkärit ja sukulaiset ja tuttavatkin. Ja minä sitten otin ja uskoin heistä joka ikistä ja olen todellakin juonut teetä ämpäritolkulla !! Saako jo lopettaa ?
Olen juonut useita erilaisia tee-lajeja ja makuja. Nordqvist'ltä olen juonut Perinteisen Mustan teen lisäksi samaa Luomuna sekä Valkoista teetä, Keisarin Morsianta, Viisasten teetä että Lady Green -teetä. Twinings'ltä olen litkinyt Green Tea-, Green Tea & Mint, Wild Berries ja Apple, Cinnamon & Raisin -makuja. Lord Nelson'in Camomile -teetä. Liptoniakin on ollut pakko vaihtelun vuoksi juoda ja makuina ovat olleet Clear Green, Lemon Tea, Earl Grey, Russian Earl Grey, Persian Earl Grey, Ceylon Gardens, Rooibos Spice, Rosehip and Raspberry, English Breakfast, Darjeeling Himalaya ja Kericho Estate Tea.
Herkkuhetkiin pihistelen suoraan saarivaltakunnasta saamaani Fortnum & Mason'in Assam Superb -teetä.
Eikä tässä vielä kaikki, kuten tapana on mainostaa.
Löysin peltipurkkeja kaivellessani vielä pussukoita, joiden tuoteseloste kertoi tee-sekoituksen (= heinä-sekoituksen) olevan vartavasten kehitelty tällaiseen sairastamaani 'keuhkoödeemaan'. Litkun pitäisi auttaa oireisiin ja jos se perusoletus, että mitä pahemman makuista joku on, sitä tehokkaampaa se on, pitää paikkansa, niin tätä olisi pitänyt ruveta litkimään jo monta päivää sitten. Olisi sairasloma taatusti ainakin puolittunut.
Jokainen on varmaan jossain lapsuutensa vaiheessa pureskellut paperia. Ja jos ei ole, kannattaa sitten kokeilla tuon teen ihmerehu-sekoitusta, sillä se sekä maistuu että haisee aivan märälle paperille. Tarkemmin sanottuna märälle valkoiselle A4:lle. Uskomaton samankaltaisuus ! Tuli ihan lapsuusaika mieleen. Tehoa siinä ainakin tuntuu olevan, kun ei enää yskitä niin kovasti. Tai ehkä vain kuvittelen. Harmi, että tuoteselosteesta puuttui ainesosat kertova osio. Kaiketi tuo ihan laillista kuitenkin on. Vai pitäisikö kokeilla yksi pussukka sätkäksi käärittynä ?
Olen juonut useita erilaisia tee-lajeja ja makuja. Nordqvist'ltä olen juonut Perinteisen Mustan teen lisäksi samaa Luomuna sekä Valkoista teetä, Keisarin Morsianta, Viisasten teetä että Lady Green -teetä. Twinings'ltä olen litkinyt Green Tea-, Green Tea & Mint, Wild Berries ja Apple, Cinnamon & Raisin -makuja. Lord Nelson'in Camomile -teetä. Liptoniakin on ollut pakko vaihtelun vuoksi juoda ja makuina ovat olleet Clear Green, Lemon Tea, Earl Grey, Russian Earl Grey, Persian Earl Grey, Ceylon Gardens, Rooibos Spice, Rosehip and Raspberry, English Breakfast, Darjeeling Himalaya ja Kericho Estate Tea.
Herkkuhetkiin pihistelen suoraan saarivaltakunnasta saamaani Fortnum & Mason'in Assam Superb -teetä.
Eikä tässä vielä kaikki, kuten tapana on mainostaa.
Löysin peltipurkkeja kaivellessani vielä pussukoita, joiden tuoteseloste kertoi tee-sekoituksen (= heinä-sekoituksen) olevan vartavasten kehitelty tällaiseen sairastamaani 'keuhkoödeemaan'. Litkun pitäisi auttaa oireisiin ja jos se perusoletus, että mitä pahemman makuista joku on, sitä tehokkaampaa se on, pitää paikkansa, niin tätä olisi pitänyt ruveta litkimään jo monta päivää sitten. Olisi sairasloma taatusti ainakin puolittunut.
Jokainen on varmaan jossain lapsuutensa vaiheessa pureskellut paperia. Ja jos ei ole, kannattaa sitten kokeilla tuon teen ihmerehu-sekoitusta, sillä se sekä maistuu että haisee aivan märälle paperille. Tarkemmin sanottuna märälle valkoiselle A4:lle. Uskomaton samankaltaisuus ! Tuli ihan lapsuusaika mieleen. Tehoa siinä ainakin tuntuu olevan, kun ei enää yskitä niin kovasti. Tai ehkä vain kuvittelen. Harmi, että tuoteselosteesta puuttui ainesosat kertova osio. Kaiketi tuo ihan laillista kuitenkin on. Vai pitäisikö kokeilla yksi pussukka sätkäksi käärittynä ?
perjantai 20. marraskuuta 2009
Mmmmmm... !
Kaikki nämä puheet majavista ja kastikkeista tekivät minulle valtaisan nälän.
Tädillä ruuan teko alkaa siten, että ensin otetaan läppäri. Ja uskomatonta, mutta totta. Se löytyi !
Majavakäristys
Majava käristys on herkullinen ja helppo valmistaa.
Tarvitset;
Ja tässä on sinne linkki.
Tädillä ruuan teko alkaa siten, että ensin otetaan läppäri. Ja uskomatonta, mutta totta. Se löytyi !
Majavakäristys
Majava käristys on herkullinen ja helppo valmistaa.
Tarvitset;
- Majavaa
- Silavaa
- Olutta
- Valurautapadan tai kattilan
- Ennakkoluulottomuutta
Ja tässä on sinne linkki.
20.11.2009 Kiitos, riittää jo
No, niin. Voidaan varmaan sopia, että tämä tauti on nyt taputeltu. Minä en ainakaan jaksa sairastaa enää yhtään päivää, joten kiitos ja hyvästi.
Iäksi.
Iäksi.
torstai 19. marraskuuta 2009
Kevyttä, mutta pahaa
Nykyään varmasti kaikista suuhunlaitettavista aineista löytyy kevyversio. Aina tupakasta ja oluesta lähtien kaikkeen mahdolliseen, mitä ajatella saattaa. Makukondomeistakin löytyy taatusti linjoistaan huoltapitävälle Rivo-Riitalle, suurelle suikin ystävälle, kevytkumi. Näissä kaikissa tuotteissa ei ole kuin yksi huono puoli: ne maistuvat aivan kamalalle !
Esimerkiksi kevytversiot tuorejuustoista ovat aivan hirveitä ! Vaikka niissä kuinka olisi rasvaa vähemmän kuin perusversiossa, niin silti niistä jää kitalakeen epämiellyttävä rasvakerros. Eivätkä ne oikeasti edes maistu miltään. Nähtävästi samalla, kun rasvaa on vähennetty, on vähennetty kaikkea muutakin makuatuottavaa.
Entäs nämä sokeroimattomat juomat.
Ostin pahaa-aavistamattomana ja typeränä sokeroimatonta glögiä siinä luulossa, ettei se olisi samanlaista makeaa litkua kuin kaikki muut glögit. Olihan se sokeroimatonta, mutta makeutettu kuitenkin aspartaamilla ja näinollen aivan järkyttävän imelää. Ja oikein tosi tosi pahaa. Kuten kaikki, mitkä on makeutettu aspartaamilla.
Se maku kertakaikkiaan vaan tulee läpi. Jopa kahvista, jos sen makeuttaa makeutustabletilla, joka sisältää aspartaamia. Hrrr. Lisäksi aspartaamin turvallisuudesta on paljon ristiriitaista tietoa riippuen siitä, mikä taho tai missä maassa tutkimus on tehty. Olenkin itse lopettanut sen käytön kokonaan. En siksi, että pelkäisin sen terveysvaikutuksia, vaan siksi, kun se on niin järkytävän pahan makuista.
Näinä tautisina aikoina mustaviinimarjamehua kuluu. Kauppojen hyllyiltä löytyy myös sokeroimaton versio Marlin tosi hyvästä mustaviinimarjamehusta. Kyllä, sokeroimaton, mutta kuitenkin makeutettu. Se mehu on makeutettu sukraloosilla. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta aineesta. Tai ehkä en ollut vain huomannut sitä tuoteselosteessa.
Ensinnäkin, se, että se on makeudeltaan 600-650 kertainen sokeriin verrattuna, kuullosti jo huolestuttavan imelältä. Toiseksikin. "Muistuttaa maultaa sokeria." Hmmm. Ja lopuksi. Keksittiin uutta hyönteismyrkkyä kehitettäessä. Erittäin epäilyttävää ! No, ei. Mutta silti suhtaudun varauksella. Ehkä jätän senkin kevyttuotteen ostamatta ja pitäydyn rehellisesti pahamaineisessa, mutta niin herkullisessa ja luonnollisessa sokerissa. Ja voissa.
Glukoosina pohjalla. Tiedättehän, että televisioistakin on olemassa jo kevytmalleja. Ainakin Sonyn Bravia -mallistosta löytyy sellainenkin toosa, että se sulkeutuu itsestään, jos huoneesta lähtee pois. Eli et voi enää lähteä kesken telkkarin katselun käymään jääkaapilla. Ai, että on sitten fiksu laite ! Kaikille vain tuollainen, niin saadaan ne miljoonat suomalaiset liikaläskit pois. Ja hätäseen sittenkin !
Esimerkiksi kevytversiot tuorejuustoista ovat aivan hirveitä ! Vaikka niissä kuinka olisi rasvaa vähemmän kuin perusversiossa, niin silti niistä jää kitalakeen epämiellyttävä rasvakerros. Eivätkä ne oikeasti edes maistu miltään. Nähtävästi samalla, kun rasvaa on vähennetty, on vähennetty kaikkea muutakin makuatuottavaa.
Entäs nämä sokeroimattomat juomat.
Ostin pahaa-aavistamattomana ja typeränä sokeroimatonta glögiä siinä luulossa, ettei se olisi samanlaista makeaa litkua kuin kaikki muut glögit. Olihan se sokeroimatonta, mutta makeutettu kuitenkin aspartaamilla ja näinollen aivan järkyttävän imelää. Ja oikein tosi tosi pahaa. Kuten kaikki, mitkä on makeutettu aspartaamilla.
Se maku kertakaikkiaan vaan tulee läpi. Jopa kahvista, jos sen makeuttaa makeutustabletilla, joka sisältää aspartaamia. Hrrr. Lisäksi aspartaamin turvallisuudesta on paljon ristiriitaista tietoa riippuen siitä, mikä taho tai missä maassa tutkimus on tehty. Olenkin itse lopettanut sen käytön kokonaan. En siksi, että pelkäisin sen terveysvaikutuksia, vaan siksi, kun se on niin järkytävän pahan makuista.
Näinä tautisina aikoina mustaviinimarjamehua kuluu. Kauppojen hyllyiltä löytyy myös sokeroimaton versio Marlin tosi hyvästä mustaviinimarjamehusta. Kyllä, sokeroimaton, mutta kuitenkin makeutettu. Se mehu on makeutettu sukraloosilla. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta aineesta. Tai ehkä en ollut vain huomannut sitä tuoteselosteessa.
Ensinnäkin, se, että se on makeudeltaan 600-650 kertainen sokeriin verrattuna, kuullosti jo huolestuttavan imelältä. Toiseksikin. "Muistuttaa maultaa sokeria." Hmmm. Ja lopuksi. Keksittiin uutta hyönteismyrkkyä kehitettäessä. Erittäin epäilyttävää ! No, ei. Mutta silti suhtaudun varauksella. Ehkä jätän senkin kevyttuotteen ostamatta ja pitäydyn rehellisesti pahamaineisessa, mutta niin herkullisessa ja luonnollisessa sokerissa. Ja voissa.
Glukoosina pohjalla. Tiedättehän, että televisioistakin on olemassa jo kevytmalleja. Ainakin Sonyn Bravia -mallistosta löytyy sellainenkin toosa, että se sulkeutuu itsestään, jos huoneesta lähtee pois. Eli et voi enää lähteä kesken telkkarin katselun käymään jääkaapilla. Ai, että on sitten fiksu laite ! Kaikille vain tuollainen, niin saadaan ne miljoonat suomalaiset liikaläskit pois. Ja hätäseen sittenkin !
19.11.2009 "Röh, röh"
"Röh, röh", sanoo isosika,
"missäs oikein nyt on vika,
kun ei ole possuilla
ruokahalua ?"
"Nöh, nöh", vastaa pikkupossut,
"eilen meiltä kastui tossut.
Nyt on nuha kamala
joka pojalla."
- Laura Latvala -
Voi, sianperse, etten paremmin sano !
"missäs oikein nyt on vika,
kun ei ole possuilla
ruokahalua ?"
"Nöh, nöh", vastaa pikkupossut,
"eilen meiltä kastui tossut.
Nyt on nuha kamala
joka pojalla."
- Laura Latvala -
Voi, sianperse, etten paremmin sano !
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
18.11.2009 Uusia oireita
Päätä särkee. Korva naksuu, menee välillä lukkoon ja on jännän tuntuinen, vaikka nenä ei ole tukossa. Poskiontelossa säteilee kummasti. Painetta tuntuu varsinkin silloin, kun kumarrun ja eikös se ole selvä merkki jostain.
Sitten on vielä eräs uusi aivan outo ja ennenkokematon oire. Tunnen pakonomaista tarvetta tehdä junamatkan. Lisäksi tähän oireeseen liittyy mielikuvia nuorehkoista mieshenkilöistä ja senhän tietää, mitä SE sitten tarkoittaa. Mikäköhän häntä-tauti tämä nyt sitten on ??
Sitten on vielä eräs uusi aivan outo ja ennenkokematon oire. Tunnen pakonomaista tarvetta tehdä junamatkan. Lisäksi tähän oireeseen liittyy mielikuvia nuorehkoista mieshenkilöistä ja senhän tietää, mitä SE sitten tarkoittaa. Mikäköhän häntä-tauti tämä nyt sitten on ??
tiistai 17. marraskuuta 2009
Taidan kääntää rotsin
Olen jokaiselle ja kaikille jaksanut tolkuttaa, ettei tämä voi olla SITÄ, koska minulla on parhaimmillaankin ollut kuumetta vain 37,8 ja joka paikassa lukee, että tulee hetkessä kova kuume. Olen harkinnut asiaa uudelleen. Tämä sittenkin saattaa olla SITÄ.
Tuttu farmaseutti kylvi minuun epäilyksen siemenen. Hän sanoi, ettei todellakaan se korkea kuume ole mikään vaadittava oire. Se on vain yksi, josta voidaan epäillä SITÄ. No, perhana. Ja mitä tekee täti. Ottaa virtuaaliraamattunsa esille ja etsii, kaivaa, tonkii ja penkoo niitä kokemuksia SIITÄ. Ja totta tosiaan ! Aika monella, joilla SE on diagnostisoitu, on kuume jäänyt alhaiseksi. Tällaiseksi kuin minulla.
En tosin ole oksentanut ja eräs tuttu terveydenhoitoalan ihminen oli sanonut, että suolisto-oireet ovat SEN taudin erikoispiirre, mitä normaalisti influenssassa ei ole. Mutta sitten.
Kurkku oli mahtavan kipeä. Hetken. Nuhaa ei ole ollut, mikä pitäisi SIINÄ olla kova, mutta tuloillaan on. Ainakin jonkinlainen. Yskä on järkyttävä ja se kumpuaa rinnasta saakka. En yski kutinaa kurkussa, vaan sitä pois, mikä keuhkoputkessa vaivaa. Nyt on päätä alkanut särkeä, mitä tavallisesti on vain tosi korkeassa kuumeessa. En enää tiedä. Huomenna on nähtävästi soitettava jollekin työterveyshuoltoon ja kysyttävä, että mitä vittua. Alan kypsyä pikku hiljaa, jos joku ei sitä ole vielä huomannut.
Sekin, että olen jo kypsempää ikäluokkaa voi tehdä sen, etteivät oireet tule niin mahtavina. Tällaisella ikäihmisellähän on jo jos jonkinnäköistä tautihistoriaa takana ja olisihan se nyt kumma, jos niistä ei olisi jäänyt mitään immuniteettia. Luin juuri 83-vuotiaasta naisesta, joka siis on muutaman vuoden tätiä vanhempi, että hänen SE oli jäänyt pieneksi kurkkukivuksi eikä mitään muuta. Eli.
Niin. Eli. On oireita, mutta onko tautia. En tiedä, mitä tässä enää uskoa.
Keksikää nyt seuraavaksi tauti, jossa sarvi kasvaa otsaan, jos se tosiaan on sitä, että varmasti tietää eikä tarvitse koko ajan kuulostella, mitä seuraavaksi on tulossa !
Tuttu farmaseutti kylvi minuun epäilyksen siemenen. Hän sanoi, ettei todellakaan se korkea kuume ole mikään vaadittava oire. Se on vain yksi, josta voidaan epäillä SITÄ. No, perhana. Ja mitä tekee täti. Ottaa virtuaaliraamattunsa esille ja etsii, kaivaa, tonkii ja penkoo niitä kokemuksia SIITÄ. Ja totta tosiaan ! Aika monella, joilla SE on diagnostisoitu, on kuume jäänyt alhaiseksi. Tällaiseksi kuin minulla.
En tosin ole oksentanut ja eräs tuttu terveydenhoitoalan ihminen oli sanonut, että suolisto-oireet ovat SEN taudin erikoispiirre, mitä normaalisti influenssassa ei ole. Mutta sitten.
Kurkku oli mahtavan kipeä. Hetken. Nuhaa ei ole ollut, mikä pitäisi SIINÄ olla kova, mutta tuloillaan on. Ainakin jonkinlainen. Yskä on järkyttävä ja se kumpuaa rinnasta saakka. En yski kutinaa kurkussa, vaan sitä pois, mikä keuhkoputkessa vaivaa. Nyt on päätä alkanut särkeä, mitä tavallisesti on vain tosi korkeassa kuumeessa. En enää tiedä. Huomenna on nähtävästi soitettava jollekin työterveyshuoltoon ja kysyttävä, että mitä vittua. Alan kypsyä pikku hiljaa, jos joku ei sitä ole vielä huomannut.
Sekin, että olen jo kypsempää ikäluokkaa voi tehdä sen, etteivät oireet tule niin mahtavina. Tällaisella ikäihmisellähän on jo jos jonkinnäköistä tautihistoriaa takana ja olisihan se nyt kumma, jos niistä ei olisi jäänyt mitään immuniteettia. Luin juuri 83-vuotiaasta naisesta, joka siis on muutaman vuoden tätiä vanhempi, että hänen SE oli jäänyt pieneksi kurkkukivuksi eikä mitään muuta. Eli.
Niin. Eli. On oireita, mutta onko tautia. En tiedä, mitä tässä enää uskoa.
Keksikää nyt seuraavaksi tauti, jossa sarvi kasvaa otsaan, jos se tosiaan on sitä, että varmasti tietää eikä tarvitse koko ajan kuulostella, mitä seuraavaksi on tulossa !
Ranne irtoaa
Tuntuu siltä, kuin käsi irtoaisi nivelistään, kun ravistelee kuumemittaria alas.
Tänään aamulla tuli radiosta uutisissa, että näistä vanhanaikaisista lasisista eli analogisista kuumemittareista on pulaa. Ovat kuulemma loppuneet joka paikasta. Myös muualla Euroopassa on sama ongelma, kun valmistaja ei jostain syystä ole pysynyt kysynnän mukana. Ymmärrän hyvin, että ovat loppuneet. Minulla sellainen onneksi on.
Onhan tuolla kaapissa digitaalinenkin kainalokuumemittari sekä korvakuumemittarikin, mutta niihin en luota pätkän vertaa. Mittailevat aivan mitä sattuu. Kainaloiden tai korvien välinen lämpötilaero saattaa olla asteen ja ylikin. Että se siitä hienosta tekniikasta. Tuo lasinen on paljon luotettavampi minun mielestäni, sanoo proviisori Minna Rautio ihan mitä vain.
Ainoa huono puoli siinä tosiaan on se, että sitä pitää ravistella niin tarmokkaasti, jotta se 'mittari' palaa alkuasentoon. Näin kun on muutenkin joka lihas kipeänä, ei mielellään harjoittaisi tuotakaan voimainponnistusta, mutta sen teen kuitenkin saadakseni minun mielestäni luotettavimman mittaustuloksen.
Tässä muuten se juttu, jossa aiheesta kerrotaan.
Tänään aamulla tuli radiosta uutisissa, että näistä vanhanaikaisista lasisista eli analogisista kuumemittareista on pulaa. Ovat kuulemma loppuneet joka paikasta. Myös muualla Euroopassa on sama ongelma, kun valmistaja ei jostain syystä ole pysynyt kysynnän mukana. Ymmärrän hyvin, että ovat loppuneet. Minulla sellainen onneksi on.
Onhan tuolla kaapissa digitaalinenkin kainalokuumemittari sekä korvakuumemittarikin, mutta niihin en luota pätkän vertaa. Mittailevat aivan mitä sattuu. Kainaloiden tai korvien välinen lämpötilaero saattaa olla asteen ja ylikin. Että se siitä hienosta tekniikasta. Tuo lasinen on paljon luotettavampi minun mielestäni, sanoo proviisori Minna Rautio ihan mitä vain.
Ainoa huono puoli siinä tosiaan on se, että sitä pitää ravistella niin tarmokkaasti, jotta se 'mittari' palaa alkuasentoon. Näin kun on muutenkin joka lihas kipeänä, ei mielellään harjoittaisi tuotakaan voimainponnistusta, mutta sen teen kuitenkin saadakseni minun mielestäni luotettavimman mittaustuloksen.
Tässä muuten se juttu, jossa aiheesta kerrotaan.
17.11.2009 Perhonen pesuhuoneessa !!
PERHONEN
...perhonen
munii munasen
munasta kuoriutuu
toukanpoikanen
toukka koteloituu
kotelosta kuoriutuu
perhonen
munii munasen
munasta kuoriutuu
toukanpoikanen
toukka koteloituu
kotelosta kuoriutuu
perhonen
munii munasen
munasta kuoriutuu
toukanpoikanen
touka koteloituu
kotelosta kuoriutuu
perhonen...
- Fröbelin palikat -
*****
Muuten ihan kiva, mutta mitä hittoa sille tekee ??!?
...perhonen
munii munasen
munasta kuoriutuu
toukanpoikanen
toukka koteloituu
kotelosta kuoriutuu
perhonen
munii munasen
munasta kuoriutuu
toukanpoikanen
toukka koteloituu
kotelosta kuoriutuu
perhonen
munii munasen
munasta kuoriutuu
toukanpoikanen
touka koteloituu
kotelosta kuoriutuu
perhonen...
- Fröbelin palikat -
*****
Muuten ihan kiva, mutta mitä hittoa sille tekee ??!?
maanantai 16. marraskuuta 2009
Kierrokset nousee, kuume ei
Kuume ei nouse, koska otin lääkkeen. Kaksi, saatana soikoon. Nyt loppui särky ja kolotus, se on varma. Koko päivän olen lääkkeettä sinnitellyt, kun joku sanoi sen olevan hyväksi. Alan epäillä, että se joku tietää minun uskovan kaikki, mitä minulle sanotaan ja vedätti vanhaa akkaa kitumaan tämänkin päivän. Hmmm. No, mutta varsinaiseen saarnaan. Oli tässä niin hyvät lämmöt edellisen postauksen jälkeen, että hölmöähän se olisi heittää ne hukkaan. Eli sama marmatus jatkuu. Unohdin näet tosiaan vielä muutaman haukkua.
Tästä sikainfluenssasta. Pakkohan siitä nyt minunkin on jotain sanoa.
Suhtaudun siihen melko välinpitämättömästi. Ehkä jopa liiankin huolettomasti. Ainakin tässä vaiheessa epidemiaa ja varmasti siksi, kun tauti ei ole vielä kovin läheltä liipannut. Mitä nyt joku firmassa oli taudin saanut, mutta ei ihan viereisestä huoneesta kuitenkaan. Onneksi (puuuh...). No, ei. Mielestäni se on tauti muiden joukossa ja siihen pitää suhtautua vakavasti, kuten kuumeisiin ja infektioihin yleensäkin, muttei kuitenkaan hysteerisesti. Mutta entäs se rokote ?
Erehdyin lukemaan muutamaan viestiketjua, joissa 'keskusteltiin' tästä sikainfluenssa-rokotteesta ja sen tarpeellisuudesta/tarpeettomuudesta. Voi, hyvä helvetti, sentään ! Siellä sitä lyötiin rokoteselostuksella päähän yhtäältä ja toisaalta mäiskittiin valtion salaliittoteorilla, jonka tarkoitus on tappaa kaikki epäkurantit ja tarpeettomat kansalaiset. Hallitus on siis päättänyt tämän teorian kannattajien mukaan hieman nopeuttaa luonnollista poistumaa ja jakaa paskaa rokotetta, jotta työttömyysprosenttia saataisiin hilattua vähän alemmaksi sekä toisaalla helpotusta päiväkotien ruuhkajonoihin. Ei, jumalauta, etten paremmin kiroile !
Tietysti se oli ihan omaa tyhmyyttäni mennä lukemaan sitä, mutta jäin jotenkin koukkuun kuin perhonen pyörimään lampun ympärille ja jatkoin vain, vaikka tiesin, ettei se ole hyväksi mielenrauhalleni. Ainoa, mitä en siellä huomannut, tai en ehkä ehtinyt lukea niin pitkälle, oli se, että siellä olisi sotkettu Jumala ja poikakin tähän samaan soppaan mukaan, mutta kaipa senkin koulukunnan edustajat vielä ehtivät tunkea kauhansa samaan kattilaan, kunhan rauhassa odotellaan. Sen jälkeen kyllä eroan kirkosta, se on ihan varma.
Oma asenteeni rokotetta kohtaan on sekin melko neutraali. Olen näet aivan varma siitä, että ennen kuin meikäläisen ikäluokka siellä terveyskeskuksessa käärii hihaa ylös, on tauti jo sairastettu aika päiviä sitten, joten rokotus on turhaa eikä päätöstä rokotuksen ottamisesta tai ottamattajättämisestä tarvitse tehdä. Nyt jos sitä minulle tarjottaisiin, en ehkä sitä ottaisi, koska voisin kuvitella sen vain pahentavan näitä jo olemassa olevia ruton oireita. Tai sitten ei. Mistäs senkään tietää.
Tuntuu, että kokemuksia sekä taudin sairastaneilta että rokotuksen saaneilta ei löydy mistään. Puskaradion kautta kuulee, että joku kummin kaiman saunakaverin sisko on sen sairastanut ja oireet ovat olleet sillä sitä ja sen serkulla tätä. Ja joku oli saanut oireita rokotuksen jälkeen. Oireita mistä ? Rokotteesta vai tästä kausiflunssasta, joka hulluna kaataa ihmisiä oikealle ja vasemmalle ? Tämä on niin epämääräistä kaikki, kun koko epidemia on vasta alkanut, ettei tiedä, ketä 'asiantuntijaa' tässä pitäisi uskoa. Keväällä taidetaan kaikki olla paljon fiksumpia sen suhteen, mutta silloin voi olla myöhäistä rypistellä. Tai sitten ei.
Eli kannattaa tehdä niin, miltä itsestä tuntuu. Eihän sitä rokotetta kehenkään väkisin tungeta. Ja sama kai se sitten kuolleelle on, kuoliko itse tautiin vaiko rokotteeseen. No, EI. Tuo OLI huuli. Oikeasti uskon, että osa sairastaa taudin ja selviää, osa heittää henkensä ja osa ei sairasta ollenkaan. Ihan varmaa kuitenkin on, että perheväkivallan ja autokolareiden aiheuttamia kuolonuhreja on enemmän tänä ja ensi vuonnakin, kuin possunuhan aiheuttamia.
***
Vitutti muuten vielä yhdessä blogissa teksti leukemiasta. Olen tästä aiheesta ennenkin keuhkonnut, joten säästelen jo muutenkin ylirasitettuja hengitystie-elimiäni enkä nyt siihen aiheeseen takerru, vaikka voisin kyllä riehasta sen kanssa oikein kunnolla. Taidan kuitenkin tällä kertaa jättää sen pösilön rauhaan. Joulukin on tulossa ja silleen.
Tästä sikainfluenssasta. Pakkohan siitä nyt minunkin on jotain sanoa.
Suhtaudun siihen melko välinpitämättömästi. Ehkä jopa liiankin huolettomasti. Ainakin tässä vaiheessa epidemiaa ja varmasti siksi, kun tauti ei ole vielä kovin läheltä liipannut. Mitä nyt joku firmassa oli taudin saanut, mutta ei ihan viereisestä huoneesta kuitenkaan. Onneksi (puuuh...). No, ei. Mielestäni se on tauti muiden joukossa ja siihen pitää suhtautua vakavasti, kuten kuumeisiin ja infektioihin yleensäkin, muttei kuitenkaan hysteerisesti. Mutta entäs se rokote ?
Erehdyin lukemaan muutamaan viestiketjua, joissa 'keskusteltiin' tästä sikainfluenssa-rokotteesta ja sen tarpeellisuudesta/tarpeettomuudesta. Voi, hyvä helvetti, sentään ! Siellä sitä lyötiin rokoteselostuksella päähän yhtäältä ja toisaalta mäiskittiin valtion salaliittoteorilla, jonka tarkoitus on tappaa kaikki epäkurantit ja tarpeettomat kansalaiset. Hallitus on siis päättänyt tämän teorian kannattajien mukaan hieman nopeuttaa luonnollista poistumaa ja jakaa paskaa rokotetta, jotta työttömyysprosenttia saataisiin hilattua vähän alemmaksi sekä toisaalla helpotusta päiväkotien ruuhkajonoihin. Ei, jumalauta, etten paremmin kiroile !
Tietysti se oli ihan omaa tyhmyyttäni mennä lukemaan sitä, mutta jäin jotenkin koukkuun kuin perhonen pyörimään lampun ympärille ja jatkoin vain, vaikka tiesin, ettei se ole hyväksi mielenrauhalleni. Ainoa, mitä en siellä huomannut, tai en ehkä ehtinyt lukea niin pitkälle, oli se, että siellä olisi sotkettu Jumala ja poikakin tähän samaan soppaan mukaan, mutta kaipa senkin koulukunnan edustajat vielä ehtivät tunkea kauhansa samaan kattilaan, kunhan rauhassa odotellaan. Sen jälkeen kyllä eroan kirkosta, se on ihan varma.
Oma asenteeni rokotetta kohtaan on sekin melko neutraali. Olen näet aivan varma siitä, että ennen kuin meikäläisen ikäluokka siellä terveyskeskuksessa käärii hihaa ylös, on tauti jo sairastettu aika päiviä sitten, joten rokotus on turhaa eikä päätöstä rokotuksen ottamisesta tai ottamattajättämisestä tarvitse tehdä. Nyt jos sitä minulle tarjottaisiin, en ehkä sitä ottaisi, koska voisin kuvitella sen vain pahentavan näitä jo olemassa olevia ruton oireita. Tai sitten ei. Mistäs senkään tietää.
Tuntuu, että kokemuksia sekä taudin sairastaneilta että rokotuksen saaneilta ei löydy mistään. Puskaradion kautta kuulee, että joku kummin kaiman saunakaverin sisko on sen sairastanut ja oireet ovat olleet sillä sitä ja sen serkulla tätä. Ja joku oli saanut oireita rokotuksen jälkeen. Oireita mistä ? Rokotteesta vai tästä kausiflunssasta, joka hulluna kaataa ihmisiä oikealle ja vasemmalle ? Tämä on niin epämääräistä kaikki, kun koko epidemia on vasta alkanut, ettei tiedä, ketä 'asiantuntijaa' tässä pitäisi uskoa. Keväällä taidetaan kaikki olla paljon fiksumpia sen suhteen, mutta silloin voi olla myöhäistä rypistellä. Tai sitten ei.
Eli kannattaa tehdä niin, miltä itsestä tuntuu. Eihän sitä rokotetta kehenkään väkisin tungeta. Ja sama kai se sitten kuolleelle on, kuoliko itse tautiin vaiko rokotteeseen. No, EI. Tuo OLI huuli. Oikeasti uskon, että osa sairastaa taudin ja selviää, osa heittää henkensä ja osa ei sairasta ollenkaan. Ihan varmaa kuitenkin on, että perheväkivallan ja autokolareiden aiheuttamia kuolonuhreja on enemmän tänä ja ensi vuonnakin, kuin possunuhan aiheuttamia.
***
Vitutti muuten vielä yhdessä blogissa teksti leukemiasta. Olen tästä aiheesta ennenkin keuhkonnut, joten säästelen jo muutenkin ylirasitettuja hengitystie-elimiäni enkä nyt siihen aiheeseen takerru, vaikka voisin kyllä riehasta sen kanssa oikein kunnolla. Taidan kuitenkin tällä kertaa jättää sen pösilön rauhaan. Joulukin on tulossa ja silleen.
Kuumekynnys ylittyi
Kun on poissa muuten pelistä ja elämän ainoa tarkoitus on lepääminen ja kuuman juominen, on päivät saatava kulumaan edes jotenkin. Viihdytinkin itseäni lukemalla blogeja. Kuinkas muutenkaan. Ja jos ei lämpötila päänupissa ollut valmiiksi jo tarpeeksi kohollaan, niin siinä lukiessa se viimeistään nousi sairaisiin lukemiin.
Luulin olevani hankala. Luulin olevani oikukas. Luulin olevani maailmanmestari asioiden monimutkaistamisessa. Luulin, saakeli soikoon, väärin ! En todellakaan ole mitään noista, jos vain blogiteksteissä on edes siteeksi totta. Hiivatti, sentään ! Löysin uusia tuttavuuksi, mutta oli siellä joukossa joku hieman tutumpikin tapaus, jota olen silloin tällöin lueskellut. Ja kyllä maar täti-ihminen yllättyi !
Linkkejä tänne laittamatta (hih hih) voin näin selän takana todeta, että kyllähän kaistapäitä maailmaan mahtuu. Tiedän, että itsellänikin olisi timpurille hommia tuolla yliskamarissa, kun tuuli tuntuu puhaltava läpi melko surutta, mutta kyllä sinne kuitenkin on muutama sahanpuru jäänyt. Ainakin jonnekin nurkkiin ja katveisiin. Nyt huomasin, että on niitä näköjään sellaisia, joilla halli kaikuu tyhjyyttään.
Ja ihan selvyyden vuoksi: on siellä joukossa miehiäkin, jotka ovat osanneet sotkea elämänsä pari- ja muullakin suhderintamalla.. Erästäkin blogistia lukiessani sain lukea tosi kauan, ennen kuin minulle edes selvisi, että hän todellakin on mies. Ja vielä keski-ikäinen mies ! Ei sillä, etteikö vielä häntäkin vanhemmat miehet osaisi sekoittaa pakkaa oikein todella, mutta noin keskimäärin se taitaa kyllä olla nuorempien miesten pahe. Keski-ikäisille miehille tulee tietysti se 5-kympin villitys, mutta sen jälkeen he yleensä muuttuvat rauhallisemmiksi. Ehkä tässä(kin) tapauksessa oli kyse juuri siitä viimeisestä puristuksesta ennen seesteisiä eläkepäiviä. Tai sitten ei. Jotkut eivät rauhoitu ikinä ja se on jotenkin niin noloa katsottavaa. Vanhat miehet viitsivätkin tehdä itsestään narreja.
Juu, juu. Lepo vaan, kaikki pensselisedät ja muut sutijat. Kyllä niitä 'ikinuoria' mummoikäisiä bändäreitä pilkullisissa mekoissaan löytyy tuolta Gebardin keikoilta ihan riittämiin. Ja se jos joku, on 'kauheeta katottavaa'.
Luulin olevani hankala. Luulin olevani oikukas. Luulin olevani maailmanmestari asioiden monimutkaistamisessa. Luulin, saakeli soikoon, väärin ! En todellakaan ole mitään noista, jos vain blogiteksteissä on edes siteeksi totta. Hiivatti, sentään ! Löysin uusia tuttavuuksi, mutta oli siellä joukossa joku hieman tutumpikin tapaus, jota olen silloin tällöin lueskellut. Ja kyllä maar täti-ihminen yllättyi !
Linkkejä tänne laittamatta (hih hih) voin näin selän takana todeta, että kyllähän kaistapäitä maailmaan mahtuu. Tiedän, että itsellänikin olisi timpurille hommia tuolla yliskamarissa, kun tuuli tuntuu puhaltava läpi melko surutta, mutta kyllä sinne kuitenkin on muutama sahanpuru jäänyt. Ainakin jonnekin nurkkiin ja katveisiin. Nyt huomasin, että on niitä näköjään sellaisia, joilla halli kaikuu tyhjyyttään.
Ja ihan selvyyden vuoksi: on siellä joukossa miehiäkin, jotka ovat osanneet sotkea elämänsä pari- ja muullakin suhderintamalla.. Erästäkin blogistia lukiessani sain lukea tosi kauan, ennen kuin minulle edes selvisi, että hän todellakin on mies. Ja vielä keski-ikäinen mies ! Ei sillä, etteikö vielä häntäkin vanhemmat miehet osaisi sekoittaa pakkaa oikein todella, mutta noin keskimäärin se taitaa kyllä olla nuorempien miesten pahe. Keski-ikäisille miehille tulee tietysti se 5-kympin villitys, mutta sen jälkeen he yleensä muuttuvat rauhallisemmiksi. Ehkä tässä(kin) tapauksessa oli kyse juuri siitä viimeisestä puristuksesta ennen seesteisiä eläkepäiviä. Tai sitten ei. Jotkut eivät rauhoitu ikinä ja se on jotenkin niin noloa katsottavaa. Vanhat miehet viitsivätkin tehdä itsestään narreja.
Juu, juu. Lepo vaan, kaikki pensselisedät ja muut sutijat. Kyllä niitä 'ikinuoria' mummoikäisiä bändäreitä pilkullisissa mekoissaan löytyy tuolta Gebardin keikoilta ihan riittämiin. Ja se jos joku, on 'kauheeta katottavaa'.
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
15.11.2009 Epäkunnossa
Tämä kone tökkii. Todennäköisesti se on joku normivirus.
Oireet ovat:
vuotavat silmät, hiekkapaperilla vuorattu keuhkoputki, joka suoltaa epämääräistä eritettä, kolotusta ylt'ympäriinsä ja lämpö normaalista poikeava eli hieman liian korkea. Fyysisistä oireista johtuen, myös henkinen puoli on tavallista heikommassa hapessa.
Aseet taistelussa:
höyryhengitystä Frantsilan tilan Nuhanenä -tippojen kera, kuumaa mustaviinimarjamehua, kuumavesipullo rinnan päällä, shaali harteilla ja villasukat jalassa. Netti, kirja ja sudokuja.
Pysytelkää terveinä. Älkää kosketelko toisianne.
Oireet ovat:
vuotavat silmät, hiekkapaperilla vuorattu keuhkoputki, joka suoltaa epämääräistä eritettä, kolotusta ylt'ympäriinsä ja lämpö normaalista poikeava eli hieman liian korkea. Fyysisistä oireista johtuen, myös henkinen puoli on tavallista heikommassa hapessa.
Aseet taistelussa:
höyryhengitystä Frantsilan tilan Nuhanenä -tippojen kera, kuumaa mustaviinimarjamehua, kuumavesipullo rinnan päällä, shaali harteilla ja villasukat jalassa. Netti, kirja ja sudokuja.
Pysytelkää terveinä. Älkää kosketelko toisianne.
lauantai 14. marraskuuta 2009
Höyhenet pörhössä
Olen aina ollut ja olen edelleenkin, kun sille päälle satun. En voi sille mitään. Huolehdin ja hössötän. En aina, mutta kun, niin silloin vähän liikaakin. Tämä possulan poikien nuha saa munijan huolestumaan ja luontaiset vaistot heräämään.
14.11.2009 Taistelutanner
Vaikka tiedän, on välillä vaikea uskoa. Se on luottamuksen, tavallisen ja itse-sellaisen puutosta. Toisaalta voin helposti uskoa jotain, jota en varmaksi tiedä, kun todistusaineisto, kiistaton sellainen, puuttuu. Siinä on silloin tahdolla sormensa pelissä. Tahdon uskoa eli siis uskon.
Joskus olen ihan varma, että jos tarpeeksi toivoo jotain, sen myös saa, vaikka tiedän muuta. Itseni kohdalla tämä ei toimi, mutta huolestuttaa, että joku toinen on keksinyt, miten tuon saa toimimaan. Minä voin vain yrittää luottaa, että kaikki järjestyy parhain päin. Oli se sitten mitä tahansa.
Olen viime vuosina huomannut itsessäni heikkouksia, joita en tiennyt omistavani. Tai ainakin luulin päässeeni eroon. Se näyttääkin olleen vain hetkellistä. Itseluottamuksen puute on yksi näistä heikkouksista.
Kokemus on opettanut, etteivät ihmiset muutu. Heidän toimintatapansa on samanlainen riippumatta siitä, kenen kanssa he ovat tekemisissä. Hyvässä ja pahassa. Pätee kaiketi myös itseeni. "En kertonut, koska tiesin, että se satuttaisi häntä." Tuon viimeisen voi sitten myöhemmin muuttaa sanaksi "sinua". Tieto lisää tuskaa, mutta mieluummin se tuska heti, jotta paraneminen voi alkaa, kuin huomata kuulleensa kaunisteltua totuutta joskus aikojen päästä.
Tässä kohtaa olen jo unohtanut, miksi tätä edes kirjoitan.
Joskus olen ihan varma, että jos tarpeeksi toivoo jotain, sen myös saa, vaikka tiedän muuta. Itseni kohdalla tämä ei toimi, mutta huolestuttaa, että joku toinen on keksinyt, miten tuon saa toimimaan. Minä voin vain yrittää luottaa, että kaikki järjestyy parhain päin. Oli se sitten mitä tahansa.
Olen viime vuosina huomannut itsessäni heikkouksia, joita en tiennyt omistavani. Tai ainakin luulin päässeeni eroon. Se näyttääkin olleen vain hetkellistä. Itseluottamuksen puute on yksi näistä heikkouksista.
Kokemus on opettanut, etteivät ihmiset muutu. Heidän toimintatapansa on samanlainen riippumatta siitä, kenen kanssa he ovat tekemisissä. Hyvässä ja pahassa. Pätee kaiketi myös itseeni. "En kertonut, koska tiesin, että se satuttaisi häntä." Tuon viimeisen voi sitten myöhemmin muuttaa sanaksi "sinua". Tieto lisää tuskaa, mutta mieluummin se tuska heti, jotta paraneminen voi alkaa, kuin huomata kuulleensa kaunisteltua totuutta joskus aikojen päästä.
Tässä kohtaa olen jo unohtanut, miksi tätä edes kirjoitan.
perjantai 13. marraskuuta 2009
Yllättävää tahtoa
Unohdan nykyään niin monia asioita. Tänään muistin taas pitkästä aikaa jotain, joka sai minut haluamaan, siis oikeasti haluamaan, jotain sellaista, mitä en oikeasti ja aidosti ole halunnut jotain x vuoteen.
Lisäksi vielä nauroin. Useamman kerran ja se on hyvä merkki. Tai minun kohdallani ainakin. Sillä jos minut saa nauramaan, siis AIDOSTI nauramaan, on voitto lähes selvä.
Olisiko niin, ettei kirvestä kannata vielä heittää kaivoon ? On. Kirvestä ei kannata KOSKAAN heittää kaivoon. Sen on ikä ja kokemus opettanut.
Siltikin.
Lisäksi vielä nauroin. Useamman kerran ja se on hyvä merkki. Tai minun kohdallani ainakin. Sillä jos minut saa nauramaan, siis AIDOSTI nauramaan, on voitto lähes selvä.
Olisiko niin, ettei kirvestä kannata vielä heittää kaivoon ? On. Kirvestä ei kannata KOSKAAN heittää kaivoon. Sen on ikä ja kokemus opettanut.
Siltikin.
13.11.2009 Four Roses
Missä vaan
Kun kesä koittaa taas
Paljain jaloin kuljetaan
Mennään minne vaan
Kaikkialla kukoistaa
Oo...
Suojissa metsien, rannoilla järvien
Loisteessa auringon tai kuun
Nurmilla niittyjen, uomissa jokien
Katveessa pensaiden tai puun
Huumassa kuumuuden
Vaatteet riisuttiin
Näin koko kauneuden
Mä haluan sua niin
Oo...
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
Rakastellaan missä vaan
Rakastellaan missä vaan
Rakastellaan
En malta nukahtaa
Sävel korvissani soi
Näppäilen kitaraa
Ei parempaa olla voi
Oo...
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
Rakastellaan missä vaan
Rakastellaan missä vaan
Rakastellaan missä vaan
Rakastellaan
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
- Neljä Ruusua -
Kun kesä koittaa taas
Paljain jaloin kuljetaan
Mennään minne vaan
Kaikkialla kukoistaa
Oo...
Suojissa metsien, rannoilla järvien
Loisteessa auringon tai kuun
Nurmilla niittyjen, uomissa jokien
Katveessa pensaiden tai puun
Huumassa kuumuuden
Vaatteet riisuttiin
Näin koko kauneuden
Mä haluan sua niin
Oo...
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
Rakastellaan missä vaan
Rakastellaan missä vaan
Rakastellaan
En malta nukahtaa
Sävel korvissani soi
Näppäilen kitaraa
Ei parempaa olla voi
Oo...
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
Rakastellaan missä vaan
Rakastellaan missä vaan
Rakastellaan missä vaan
Rakastellaan
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
Suojissa metsien, rannoilla järvien...
- Neljä Ruusua -
torstai 12. marraskuuta 2009
Aika kultaa muistot
Tai sitten se ruostuttaa muistin. Kallistun tälle muistin rappeutumisen kannalle. Sitä vain yksinkertaisesti unohtaa sellaisiakin asioita, jotka on aikanaan kuvitellut muistavansa ikuisesti.
Tuttujen nimet. Niiden, joiden kanssa joskus aikanaan oli paljonkin tekemisissä. Nyt ei muista enää nimiäkään saati sitten, että muistaisi jotain tapahtumia. *huokaus* Joskus on tietysti ihan armeliastakin, että unohtaa. Ja silloin voi luottaa siihen, että muutkin unohtavat.
Sitten on sellaisia hetkiä, jotka ovat niin täynnä suuria tunteita ja latautunutta jännitystä, ettei niistä sen takia ole jäänyt kovin selkeitä muistikuvia, vaikka kuinka hartaasti toivoisi, että muistaisi jokaisen sekunnin ja sanan. Esimerkkinä häät, syntymät ja hautajaiset.
Toisaalta saattaa muistaa yllättäviäkin yksityiskohtia tietyistä ihmisistä, tilanteista tai tapahtumista. Niihinkin on yleensä liittynyt joku voimakas tunne, josta syystä se hetki tai henkilö on kiinnittynyt tavallista tiukemmin muistiin. Ja sitten voi joku pieni sana tai teko tai ilme palauttaa jo unohtuneen asian mieleen niin kirkkaana kuin se olisi tapahtunut vasta eilispäivänä. Eräs lause toi mieleeni ajanjakson kaukaa menneistyydestäni. Sen ajan, kun lapset olivat pieniä.
Olen käytännöllisesti katsoen täydellisesti unohtanut sen, millaista on elää talossa, jota hallitsee taapero-ikäinen. En enää tajua, miksi pienen lapsen vanhemmilla on jatkuvasti sellainen valppaan ilveksen pälyilevä katse silmissään. En ymmärrä, miksi porukat säntäilevät pystyyn, kun horjuvasti askeltava jälkikasvu lähestyy portaita tai pöytää, jolla palaa kynttilöitä. Ja on hämmentävää huomata, että henkilö, jolle puhun, kuuntelee minua kirjaimellisesti toisella korvalla. Toinen korva kuullostelee automaattisesti ja tauotta, mitä ääniä nurkan takaa kuuluu. Onko sieltä kuuluva mökellys merkki tyytyväisyydestä, pahanteosta tai kenties alkavasta katastrofista. Kukaan ei pysty käyttämään niin täydellisesti kaikkia aistejaan ja reflekseitään yhtäaikaa ja täydellä teholla, kuin pienen lapsen vanhempi !
Se pitäisikin pystyä jotenkin hyödyntämään, koska lapsen ollessa pieni, vikkelä ja utelias, on vanhemman yritettävä pysyä aina askeleen edellä lapsen kehitystä. Vanhemman on pystyttävä ennakoimaan tulevat tilanteet ja ajattelemaan kaikkia mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja tuleviin ongelmiin jo ennen kuin tilanne on päällä. Me muut kuolevaiset saatamme todellakin käyttää vain 10 prosenttia aivoistamme, mutta pienen lapsen vanhemmat käyttävät aivan taatusti tuplasti, tai jopa triplasti, sen. Siksi he olisivatkin oivallisia työntekijöitä yrityksissä, joiden tarkoitus on kehittää uusia asioita tai toimintamalleja.
Valitettavasti näillä aivohirviöillä ei ole aikaa eikä halua eikä taatusti enää puhtiakaan keskittyä sellaisiin epäolennaisuuksiin hoidettuaan päivän sitä elohopeankaltaista jälkeläistään. Päivän jälkeen laitetaan aivot narikkaan. Enkä tällä nyt tarkoita, että he siirtyisivät baarikaapille. Korkeintaan telkkarin äärelle. Jos jaksavat edes siihenkään.
Tämän lyhyen alustuksen jälkeen voinkin siirtyä muistelemaan sitä, jonka jo luulin unohtaneeni, kunnes eräs lause palautti sen mieleeni. Eli taaperoaikaa tädin kodissa. Tai jotain siitä ajasta.
Muistan jo siltä ajalta, kun ystäväni aina valittivat, etteivät ehdi tehdä kotona mitään, kun lapsi vie kaiken ajan. Viis siitä, oliko lapsi 3 viikkoa tai 3 vuotta vanha. Koskaan ei saanut oikein mitään aikaiseksi eikä sitä omaa aikaa ollut yhtään sen päivän aikana, kun oli yksin kotona lapsen kanssa. Siksi olikin sännättävä heti ovesta ulos, kun puoliso vihdoin uskalsi palata töistä hermoromahduksen partaalla olevan kodinhengettärensä luo. Tätä se kuullostaa aika pitkälle olevan nykyäänkin vielä eli jossain asiasta kehitystä ei tapahdu. Mutta sen ei tarvitse olla tuota. Täti ainakin oli toisilla linjoilla silloin.
Eli kun esikoinen oli ihan pieni vauveli, oli kaikki tietysti uutta ja ihmeellistä ja sitä uutta pientä tuhisevaa ihmistainta tuijotteli ihastuksissaan ihan muuten vain, vaikka se olisikin nukkunut autuaan unta ja olisi ollut sitä omaa aikaa tehdä jotain. Alkuviehätyksen hieman laannuttua huomasi, että siinähän se koti ympärillä on hävityksen kauhistuksen kynsissä ja räjähtämäisillään hetkellä millä hyvänsä, ellei sille tehnyt jotain ja pian. Ja ystäväni käyttivät sitten sen vauvan nukkumisajan aina juuri tuohon kodin putsaamiseen ja puleeraamiseen ja vaatteiden pesuun ja ruuanlaittoon. En ymmärtänyt sitä ollenkaan.
Joko olin erittäin mukavuudenhaluinen ja itsekäs tai sitten vain yksinkertaisesti helvetin laiska, mutten koskaan vauvan nukkuessa tehnyt mitään tylsiä kotitöitä. Eivätkä ne kertaakaan karanneet ovesta ulos, vaan odottivat kiltisti vuoroaan kunnes vihdoin jaksoin niihin tarttua. En ole sitä edeltäneessä enkä koskaan sen jälkeisessäkään elämässäni lukenut niin paljon lehtiä ja kirjoja, katsellut telkkaria, jutellut ystävien kanssa puhelimessa ja tehnyt 'omiani', kuin silloin lasten vauva-aikana. Aina, kun penska(t) nukahti, jätin hommat, ne 'oikeat', siihen ja keskityin itseeni ja omiin juttuihini. Ja pärjäsin hiton hyvin uuvahtamatta ja stressaamatta sen enempää itseäni kuin puoliskoakaan. Onnekas minä.
Kyllä. Myönnän, että lapset ovat erilaisia paketteja ja yksi kaipaa enemmän kosketusta, syliä, ja virikkeitä kuin toinen, mutta ei vain yhden lapsen kokemukseen perustuen uskallan väittää, että tuollaisia alle 3-vuotiaita kiinnostaa suuresti, mitä aikuinen kotona puuhailee ja siinä jo riittää virikettä lapselle, että samalla, kun kuorit perunoita ja porkkanoita keittoa varten, hän saa tehdä omaa keittoaan kattilakaapista ja kauhalaatikosta löytämillään työkaluilla. Ja jos pölyjä on ihan pakko pyyhkiä, jota en juurikaan ymmärrä, jos perheessä on olemassa elävä pölynkerääjäkin, niin ei muuta kuin oma pölyrätti pienelle siivoajalle kouraan ja hommiin. Eipähän tarvitse itse kumarrella niille tasoille siellä maanrajassa. Ja pyykkikorista on hauska etsiä samanlaisia sukkia ripustettavaksi kuivumaan.
Muistan, kun lapset tosiaan olivat taaperoisia, niin isompi auttoi äitiä 'hommissa' ja vauveli nostettiin sitterissä ruokapöydälle imuroinnin ajaksi, jotta oli paremmat näköalat vahtia, että työ tuli kunnolla tehtyä. Kun siinä imurin kanssa tanssahtelin ja samalla lauleskelin ja välillä pärisyttelin vauvan masua huulillani, niin ei tullut aika palleroisella pitkäksi. Päinvastoin naureskeli vain tyytyväisenä ja tunki nyrkkiä suuhunsa. Ja kotityöt tuli tehtyä silloin, kun lapset valvoivat. Helppoa, kuin heinänteko.
Eli tiivistettynä: miksi tehdä asioista hankalampia kuin mitä ne oikeasti ovat.
No, siinä sitä historian lehtien havinaa olikin ja tulipa samalla nostettua tätä omaa häntääkin.
Tuttujen nimet. Niiden, joiden kanssa joskus aikanaan oli paljonkin tekemisissä. Nyt ei muista enää nimiäkään saati sitten, että muistaisi jotain tapahtumia. *huokaus* Joskus on tietysti ihan armeliastakin, että unohtaa. Ja silloin voi luottaa siihen, että muutkin unohtavat.
Sitten on sellaisia hetkiä, jotka ovat niin täynnä suuria tunteita ja latautunutta jännitystä, ettei niistä sen takia ole jäänyt kovin selkeitä muistikuvia, vaikka kuinka hartaasti toivoisi, että muistaisi jokaisen sekunnin ja sanan. Esimerkkinä häät, syntymät ja hautajaiset.
Toisaalta saattaa muistaa yllättäviäkin yksityiskohtia tietyistä ihmisistä, tilanteista tai tapahtumista. Niihinkin on yleensä liittynyt joku voimakas tunne, josta syystä se hetki tai henkilö on kiinnittynyt tavallista tiukemmin muistiin. Ja sitten voi joku pieni sana tai teko tai ilme palauttaa jo unohtuneen asian mieleen niin kirkkaana kuin se olisi tapahtunut vasta eilispäivänä. Eräs lause toi mieleeni ajanjakson kaukaa menneistyydestäni. Sen ajan, kun lapset olivat pieniä.
Olen käytännöllisesti katsoen täydellisesti unohtanut sen, millaista on elää talossa, jota hallitsee taapero-ikäinen. En enää tajua, miksi pienen lapsen vanhemmilla on jatkuvasti sellainen valppaan ilveksen pälyilevä katse silmissään. En ymmärrä, miksi porukat säntäilevät pystyyn, kun horjuvasti askeltava jälkikasvu lähestyy portaita tai pöytää, jolla palaa kynttilöitä. Ja on hämmentävää huomata, että henkilö, jolle puhun, kuuntelee minua kirjaimellisesti toisella korvalla. Toinen korva kuullostelee automaattisesti ja tauotta, mitä ääniä nurkan takaa kuuluu. Onko sieltä kuuluva mökellys merkki tyytyväisyydestä, pahanteosta tai kenties alkavasta katastrofista. Kukaan ei pysty käyttämään niin täydellisesti kaikkia aistejaan ja reflekseitään yhtäaikaa ja täydellä teholla, kuin pienen lapsen vanhempi !
Se pitäisikin pystyä jotenkin hyödyntämään, koska lapsen ollessa pieni, vikkelä ja utelias, on vanhemman yritettävä pysyä aina askeleen edellä lapsen kehitystä. Vanhemman on pystyttävä ennakoimaan tulevat tilanteet ja ajattelemaan kaikkia mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja tuleviin ongelmiin jo ennen kuin tilanne on päällä. Me muut kuolevaiset saatamme todellakin käyttää vain 10 prosenttia aivoistamme, mutta pienen lapsen vanhemmat käyttävät aivan taatusti tuplasti, tai jopa triplasti, sen. Siksi he olisivatkin oivallisia työntekijöitä yrityksissä, joiden tarkoitus on kehittää uusia asioita tai toimintamalleja.
Valitettavasti näillä aivohirviöillä ei ole aikaa eikä halua eikä taatusti enää puhtiakaan keskittyä sellaisiin epäolennaisuuksiin hoidettuaan päivän sitä elohopeankaltaista jälkeläistään. Päivän jälkeen laitetaan aivot narikkaan. Enkä tällä nyt tarkoita, että he siirtyisivät baarikaapille. Korkeintaan telkkarin äärelle. Jos jaksavat edes siihenkään.
Tämän lyhyen alustuksen jälkeen voinkin siirtyä muistelemaan sitä, jonka jo luulin unohtaneeni, kunnes eräs lause palautti sen mieleeni. Eli taaperoaikaa tädin kodissa. Tai jotain siitä ajasta.
Muistan jo siltä ajalta, kun ystäväni aina valittivat, etteivät ehdi tehdä kotona mitään, kun lapsi vie kaiken ajan. Viis siitä, oliko lapsi 3 viikkoa tai 3 vuotta vanha. Koskaan ei saanut oikein mitään aikaiseksi eikä sitä omaa aikaa ollut yhtään sen päivän aikana, kun oli yksin kotona lapsen kanssa. Siksi olikin sännättävä heti ovesta ulos, kun puoliso vihdoin uskalsi palata töistä hermoromahduksen partaalla olevan kodinhengettärensä luo. Tätä se kuullostaa aika pitkälle olevan nykyäänkin vielä eli jossain asiasta kehitystä ei tapahdu. Mutta sen ei tarvitse olla tuota. Täti ainakin oli toisilla linjoilla silloin.
Eli kun esikoinen oli ihan pieni vauveli, oli kaikki tietysti uutta ja ihmeellistä ja sitä uutta pientä tuhisevaa ihmistainta tuijotteli ihastuksissaan ihan muuten vain, vaikka se olisikin nukkunut autuaan unta ja olisi ollut sitä omaa aikaa tehdä jotain. Alkuviehätyksen hieman laannuttua huomasi, että siinähän se koti ympärillä on hävityksen kauhistuksen kynsissä ja räjähtämäisillään hetkellä millä hyvänsä, ellei sille tehnyt jotain ja pian. Ja ystäväni käyttivät sitten sen vauvan nukkumisajan aina juuri tuohon kodin putsaamiseen ja puleeraamiseen ja vaatteiden pesuun ja ruuanlaittoon. En ymmärtänyt sitä ollenkaan.
Joko olin erittäin mukavuudenhaluinen ja itsekäs tai sitten vain yksinkertaisesti helvetin laiska, mutten koskaan vauvan nukkuessa tehnyt mitään tylsiä kotitöitä. Eivätkä ne kertaakaan karanneet ovesta ulos, vaan odottivat kiltisti vuoroaan kunnes vihdoin jaksoin niihin tarttua. En ole sitä edeltäneessä enkä koskaan sen jälkeisessäkään elämässäni lukenut niin paljon lehtiä ja kirjoja, katsellut telkkaria, jutellut ystävien kanssa puhelimessa ja tehnyt 'omiani', kuin silloin lasten vauva-aikana. Aina, kun penska(t) nukahti, jätin hommat, ne 'oikeat', siihen ja keskityin itseeni ja omiin juttuihini. Ja pärjäsin hiton hyvin uuvahtamatta ja stressaamatta sen enempää itseäni kuin puoliskoakaan. Onnekas minä.
Kyllä. Myönnän, että lapset ovat erilaisia paketteja ja yksi kaipaa enemmän kosketusta, syliä, ja virikkeitä kuin toinen, mutta ei vain yhden lapsen kokemukseen perustuen uskallan väittää, että tuollaisia alle 3-vuotiaita kiinnostaa suuresti, mitä aikuinen kotona puuhailee ja siinä jo riittää virikettä lapselle, että samalla, kun kuorit perunoita ja porkkanoita keittoa varten, hän saa tehdä omaa keittoaan kattilakaapista ja kauhalaatikosta löytämillään työkaluilla. Ja jos pölyjä on ihan pakko pyyhkiä, jota en juurikaan ymmärrä, jos perheessä on olemassa elävä pölynkerääjäkin, niin ei muuta kuin oma pölyrätti pienelle siivoajalle kouraan ja hommiin. Eipähän tarvitse itse kumarrella niille tasoille siellä maanrajassa. Ja pyykkikorista on hauska etsiä samanlaisia sukkia ripustettavaksi kuivumaan.
Muistan, kun lapset tosiaan olivat taaperoisia, niin isompi auttoi äitiä 'hommissa' ja vauveli nostettiin sitterissä ruokapöydälle imuroinnin ajaksi, jotta oli paremmat näköalat vahtia, että työ tuli kunnolla tehtyä. Kun siinä imurin kanssa tanssahtelin ja samalla lauleskelin ja välillä pärisyttelin vauvan masua huulillani, niin ei tullut aika palleroisella pitkäksi. Päinvastoin naureskeli vain tyytyväisenä ja tunki nyrkkiä suuhunsa. Ja kotityöt tuli tehtyä silloin, kun lapset valvoivat. Helppoa, kuin heinänteko.
Eli tiivistettynä: miksi tehdä asioista hankalampia kuin mitä ne oikeasti ovat.
No, siinä sitä historian lehtien havinaa olikin ja tulipa samalla nostettua tätä omaa häntääkin.
12.11.2009 Myöntätuntolakko
Pitää tosissaan olla varovainen sen kanssa mitä toivoo, koska usein sen myös saa. Minä sain toivomani taudin. Tai ainakin ne oireet. Kurkku on ihan suomuilla. Auts !
Eilen kävi ovella nuori tyttö myymässä joulukortteja. Haki tukea futisleirilleen. Valittelin, että teen joulukorttini itse. Vai valehtelinko ? Kortit ovat tällä hetkellä niin pahasti vaiheessa, että taitavat jäädä tältä vuodelta lähettämättä. Siis ne omatekoiset. Ellen sitten tänään...
Onneksi on kellari täynnä mustaviinimarjamehua. Taisto alkakoon !
Eilen kävi ovella nuori tyttö myymässä joulukortteja. Haki tukea futisleirilleen. Valittelin, että teen joulukorttini itse. Vai valehtelinko ? Kortit ovat tällä hetkellä niin pahasti vaiheessa, että taitavat jäädä tältä vuodelta lähettämättä. Siis ne omatekoiset. Ellen sitten tänään...
Onneksi on kellari täynnä mustaviinimarjamehua. Taisto alkakoon !
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
98 %
En enää luota mihinkään tai kehenkään 100 prosenttisesti. Joku sanoi kerran, ettei keneenkään voi luottaa ihan täysin. Ei edes itseensä. Se joku on fiksu, uskon siis häntä. Mutta se surettaa silti.
Olen saanut elämäni aikana monia hyviä ystäviä. Sellaisia, jotka olen tuntenut kirjaimellisesti koko ikäni tai lähes koko ikäni, mutta olen myös saanut kokea sellaisenkin harvinaisuuden, että olen saanut ystäviä, Todellisia Ystäviä, myös aikuisiällä. Sitä ei monelle tapahdu.
Jotenkin olen niin sinisilmäinen sydämeltäni, että kuvittelen ystävyyden kestävän aina ja ikuisesti, kunnes kuolema meidät erottaa. Valitettavasti se ei ole näin. Tai sitten ne menettämäni eivät olleetkaan oikeita, aitoja ystäviä vaan jotain piraattikopioita. Yksi sellainen tuli jostain mieleeni tänään.
Hän oli jotain, jonka kuvittelin oikeasti kestävän. Huolimatta siitä, että hän oli vastakkaista sukupuolta. Kuvittelin sen kestävämmäksi, koska olimme ystäviä, emme rakastavaisia tai edes 'suhteita'. Siinä ei ollut mitään ylimääräisiä virityksiä välillämme, vaikka joku toinen on puolestaan sanonut, että miehen ja naisen välillä on aina jotain tunnepitoista jännitettä. En tiedä. Voihan tietysti olla, että hänen puoleltaan siinä olikin jotain sähköä, minä en sitä vain huomannut. Vaikka kyllä se taitaa olla niin, että imartelisin vain itseäni, jos kuvittelisin, että siinä oli jotain 'sellaista' hänen puoleltaan. Ei ollut. Ei todellakaan. Silti jouduin luopumaan hänestä. Jouduin. Eli vastoin omaa tahtoani. Ja se tuntuu kurjalta. Tuntui silloin ja tuntuu jatkossakin uusien luopumisien kanssa.
Miksi siis aloittaa mitään, jos kaikki aina kuitenkin päättyy aikanaan ? Kun ei voi luottaa, että se kestäisi.
Olen joskus aloittanut jotain sellaista, josta jo siinä alkuvaiheessa tiesin sen olevan jotain, josta minun on joskus aivan pakko luopua. Silti aloitin ja se onkin se toinen asia, jota elämässäni kadun. En halua sellaista luopumisen tuskaa kokea enää ikinä. Tiedän. Ikinä on pitkä aika ja ihmisen muisti on lyhyt, mutta silti. Jos vain voin pitää muiston siitä pahasta olosta tuoreena, pystyn välttämään alut ja siten myös loput.
Toisaalta, jos ei ole valmis ottamaan riskejä, jää monta ihanaa asiaa kokematta. Mutta. Taas mutta. Ovatko ne sen arvoisia, että niiden takia kannattaa sitten myöhemmin kärvistellä helvetin tuskat ? Kai maar ne ovat, kun ihmiset riskejä jatkuvasti ottavat. Ainakin sillä hetkellä. Mutta entäs minä. Jaksanko minä enää sellaista ? Hyvä kysymys. Yhtenä päivänä jaksan, toisena ajatuskin kauhistuttaa.
Entä voiko jonkin aloittamansa keskeyttää ennen sen luonnollista, tai pakotettua, loppua ? Keskeyttää ennen kuin mitään todellista vahinkoa on tapahtunut. Vetää keikka pystyyn ennen kuin soittimia on ehditty virittää. En tiedä. Sen tiedän kokemuksesta, että usein vauhti on ehtinyt kiihtyä jo niin hurjaksi, että hätäjarrusta vetäminen aiheuttaisi melkeinpä suurempia vahinkoja, kuin itse rysäys.
Olen umpisolmussa ajatusteni kanssa. Toisaalta, mutta toisaalta. Järki ja kokemus kulkevat käsikädessä ja lyöttäytyvät tunnetta ja halua vastaan taistellen varsin järein asein, perustelujen ja muistojen avulla. Tunteen ja halun aseina puolestaan ovat oveluus ja nopeus. Mitään ei ole niin helppoa perustella itselleen kuin sitä, mitä himoitsee.
Monet ihmissuhteet ovat kuin tietokonepelejä. Kun selvität yhden tason, siirryt seuraavalle eikä paluuta ole. Ei ole peruutusvaihdetta. Voit vain tiltata pelin ja aloittaa taas alusta. Jonkun toisen kanssa. Ja taas olet matkalla Danten helvettiin. "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää."
Joku voisi nyt luonnehtia, että olen hieman masentavalla tuulella. Murehdin asioita etukäteen ja siksi ehkä saan murehtia ne kahteen kertaan. Vaiko kokonaan turhaan ? Enpä usko. Haluaisin vain säilyttää olemassaolevan muuttumattomana. Mutta tiedän kyllä senkin, ettei kakkua voi syödä ja säästää. Ja maapallo pyörii edelleen, vaikka kuinka yritän sitä estää. Silti voin yrittää sälyttää päätöksenteon jollekin muulle. Jollekin, jota voin sitten syyttää, jos ja kun asiat menevät pieleen. "Pääasia, että syyllinen löytyy."
No. Tämähän on vain teoriaa. Ei tässä ole epäilystäkään siitä, miten asiat tulee menemään. Aina, ikuisesti ja joka kerta.
Olen saanut elämäni aikana monia hyviä ystäviä. Sellaisia, jotka olen tuntenut kirjaimellisesti koko ikäni tai lähes koko ikäni, mutta olen myös saanut kokea sellaisenkin harvinaisuuden, että olen saanut ystäviä, Todellisia Ystäviä, myös aikuisiällä. Sitä ei monelle tapahdu.
Jotenkin olen niin sinisilmäinen sydämeltäni, että kuvittelen ystävyyden kestävän aina ja ikuisesti, kunnes kuolema meidät erottaa. Valitettavasti se ei ole näin. Tai sitten ne menettämäni eivät olleetkaan oikeita, aitoja ystäviä vaan jotain piraattikopioita. Yksi sellainen tuli jostain mieleeni tänään.
Hän oli jotain, jonka kuvittelin oikeasti kestävän. Huolimatta siitä, että hän oli vastakkaista sukupuolta. Kuvittelin sen kestävämmäksi, koska olimme ystäviä, emme rakastavaisia tai edes 'suhteita'. Siinä ei ollut mitään ylimääräisiä virityksiä välillämme, vaikka joku toinen on puolestaan sanonut, että miehen ja naisen välillä on aina jotain tunnepitoista jännitettä. En tiedä. Voihan tietysti olla, että hänen puoleltaan siinä olikin jotain sähköä, minä en sitä vain huomannut. Vaikka kyllä se taitaa olla niin, että imartelisin vain itseäni, jos kuvittelisin, että siinä oli jotain 'sellaista' hänen puoleltaan. Ei ollut. Ei todellakaan. Silti jouduin luopumaan hänestä. Jouduin. Eli vastoin omaa tahtoani. Ja se tuntuu kurjalta. Tuntui silloin ja tuntuu jatkossakin uusien luopumisien kanssa.
Miksi siis aloittaa mitään, jos kaikki aina kuitenkin päättyy aikanaan ? Kun ei voi luottaa, että se kestäisi.
Olen joskus aloittanut jotain sellaista, josta jo siinä alkuvaiheessa tiesin sen olevan jotain, josta minun on joskus aivan pakko luopua. Silti aloitin ja se onkin se toinen asia, jota elämässäni kadun. En halua sellaista luopumisen tuskaa kokea enää ikinä. Tiedän. Ikinä on pitkä aika ja ihmisen muisti on lyhyt, mutta silti. Jos vain voin pitää muiston siitä pahasta olosta tuoreena, pystyn välttämään alut ja siten myös loput.
Toisaalta, jos ei ole valmis ottamaan riskejä, jää monta ihanaa asiaa kokematta. Mutta. Taas mutta. Ovatko ne sen arvoisia, että niiden takia kannattaa sitten myöhemmin kärvistellä helvetin tuskat ? Kai maar ne ovat, kun ihmiset riskejä jatkuvasti ottavat. Ainakin sillä hetkellä. Mutta entäs minä. Jaksanko minä enää sellaista ? Hyvä kysymys. Yhtenä päivänä jaksan, toisena ajatuskin kauhistuttaa.
Entä voiko jonkin aloittamansa keskeyttää ennen sen luonnollista, tai pakotettua, loppua ? Keskeyttää ennen kuin mitään todellista vahinkoa on tapahtunut. Vetää keikka pystyyn ennen kuin soittimia on ehditty virittää. En tiedä. Sen tiedän kokemuksesta, että usein vauhti on ehtinyt kiihtyä jo niin hurjaksi, että hätäjarrusta vetäminen aiheuttaisi melkeinpä suurempia vahinkoja, kuin itse rysäys.
Olen umpisolmussa ajatusteni kanssa. Toisaalta, mutta toisaalta. Järki ja kokemus kulkevat käsikädessä ja lyöttäytyvät tunnetta ja halua vastaan taistellen varsin järein asein, perustelujen ja muistojen avulla. Tunteen ja halun aseina puolestaan ovat oveluus ja nopeus. Mitään ei ole niin helppoa perustella itselleen kuin sitä, mitä himoitsee.
Monet ihmissuhteet ovat kuin tietokonepelejä. Kun selvität yhden tason, siirryt seuraavalle eikä paluuta ole. Ei ole peruutusvaihdetta. Voit vain tiltata pelin ja aloittaa taas alusta. Jonkun toisen kanssa. Ja taas olet matkalla Danten helvettiin. "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää."
Joku voisi nyt luonnehtia, että olen hieman masentavalla tuulella. Murehdin asioita etukäteen ja siksi ehkä saan murehtia ne kahteen kertaan. Vaiko kokonaan turhaan ? Enpä usko. Haluaisin vain säilyttää olemassaolevan muuttumattomana. Mutta tiedän kyllä senkin, ettei kakkua voi syödä ja säästää. Ja maapallo pyörii edelleen, vaikka kuinka yritän sitä estää. Silti voin yrittää sälyttää päätöksenteon jollekin muulle. Jollekin, jota voin sitten syyttää, jos ja kun asiat menevät pieleen. "Pääasia, että syyllinen löytyy."
No. Tämähän on vain teoriaa. Ei tässä ole epäilystäkään siitä, miten asiat tulee menemään. Aina, ikuisesti ja joka kerta.
Telepaattisia yhteyksiä
Joidenkin kanssa se todellakin toimii. Aivan 100 prosenttisesti. Joillekin riittää vihjaus, toisille tarvitaan suoria sanoja ja lopuille pitää vääntää rautalangasta. Helpointa on, kun on tuo täysyhteys. Ystävättärellä ja minulla se on.
Puhelinsoitot ja tekstiviestit tulevat silloin, kun niitä toivoo, niissä ei ole mitään ihmettelemistä. Keskustellessa ajatukset kulkevat tismalleen samoja ratoja ja kun etsitään yhtä tiettyä sanaa, niin se tulee kuin apteekin hyllyltä yhdestä suusta. Mutta että se toimii viiveelläkin, on jotain todella mystistä.
Ystävätär sai viestin mitäänsanomattomalta taholta juuri lähtiessämme ulkoilemaan viihteelle. Hän vastasi siihen pikaisesti siten, että vastaanottaja ymmärsi, että nyt ei ole hyvä hetki puhua aiheesta. Kolmen päivän päästä olimme kosketusyhteydessä. Ko. viestiä ei oltu siis mainittu useampaan vuorokauteen. Siinä jutellessa tuli hiljainen hetki, jonka rikoin sanomalla: "Onko muuten kuulunut mitään..." "Ei. Ei oo laittanut enää mitään viestiä. ....Niin, sähän siis tarkoitit sitä, joka laitto viestin silloin kun oltiin menossa..." Juuri sitä tarkoitin.
Se oli jotain aivan käsittämätöntä. Ällistelimme sitä molemmat, että miten hän tiesi, mitä olin kysymässä. Ko. viestin lähettäjä oli minulle näet aivan yhdentekevä emmekä hänestä ole puhuneet kuin ehkä kerran tai pari aikaisemmin eli ei ollut mikään jokapäivän tuttu. Silti se tuli aivan yhtä äkkiä mieleeni ja ystävättäreni puolesta olisin voinut puhua ainakin tusinasta muusta, läheisemmästä ihmisestä.
Monen mielestä tuon on silkkaa hölynpölyä, mutta minä ja ystävättäreni tiedämme totuuden tässä asiassa. Olemme palanneet sinne alkujuurille, jolloin puhelinta ei vielä tarvittu. Aikaan, jolloin vain avattiin yhteys toiseen ihmiseen. Ajatuksen voimalla.
Harmi, että tuo toimii niin harvan kanssa. Jos se toimisi useamman kanssa, säästyttäisiin monilta huolilta, murheilta ja harhakuvitelmilta. Ja vitutuksilta.
Puhelinsoitot ja tekstiviestit tulevat silloin, kun niitä toivoo, niissä ei ole mitään ihmettelemistä. Keskustellessa ajatukset kulkevat tismalleen samoja ratoja ja kun etsitään yhtä tiettyä sanaa, niin se tulee kuin apteekin hyllyltä yhdestä suusta. Mutta että se toimii viiveelläkin, on jotain todella mystistä.
Ystävätär sai viestin mitäänsanomattomalta taholta juuri lähtiessämme ulkoilemaan viihteelle. Hän vastasi siihen pikaisesti siten, että vastaanottaja ymmärsi, että nyt ei ole hyvä hetki puhua aiheesta. Kolmen päivän päästä olimme kosketusyhteydessä. Ko. viestiä ei oltu siis mainittu useampaan vuorokauteen. Siinä jutellessa tuli hiljainen hetki, jonka rikoin sanomalla: "Onko muuten kuulunut mitään..." "Ei. Ei oo laittanut enää mitään viestiä. ....Niin, sähän siis tarkoitit sitä, joka laitto viestin silloin kun oltiin menossa..." Juuri sitä tarkoitin.
Se oli jotain aivan käsittämätöntä. Ällistelimme sitä molemmat, että miten hän tiesi, mitä olin kysymässä. Ko. viestin lähettäjä oli minulle näet aivan yhdentekevä emmekä hänestä ole puhuneet kuin ehkä kerran tai pari aikaisemmin eli ei ollut mikään jokapäivän tuttu. Silti se tuli aivan yhtä äkkiä mieleeni ja ystävättäreni puolesta olisin voinut puhua ainakin tusinasta muusta, läheisemmästä ihmisestä.
Monen mielestä tuon on silkkaa hölynpölyä, mutta minä ja ystävättäreni tiedämme totuuden tässä asiassa. Olemme palanneet sinne alkujuurille, jolloin puhelinta ei vielä tarvittu. Aikaan, jolloin vain avattiin yhteys toiseen ihmiseen. Ajatuksen voimalla.
Harmi, että tuo toimii niin harvan kanssa. Jos se toimisi useamman kanssa, säästyttäisiin monilta huolilta, murheilta ja harhakuvitelmilta. Ja vitutuksilta.
Sulle, mulle...
Tautivuoteita perustetaan sinne ja tänne. Itse olen jotenkin täysin neutraali. Odottelen vain, että tuleeko se vaiko eikö. Sikatauti.
Työkaverin lapsen koululuokasta on tavattu 9 tapausta ja pienemmän eskariryhmästä 5 tapausta. Työkaveri itse yskii niin, että olen pissiä housuuni sitä kunnellessa. Harrastusporukkakin kuullosti tuberkuloosiparantolan
'virkistys'ryhmältä. Yksi meinasi tukehtua oikealla ja toinen vasemmalla. Yritä siinä nyt sitten väistellä joka taholta sinkoilevia pisaroita ja välttää tartunta. Käsistäkin alkaa jo nahka nahistua, kun niitä pitää jatkuvasti hinkata ja desinfioida.
Tänään kävin ensimmäistä kertaa katsomassa oikein netistä, että mitä niitä oireita nyt taas olikaan ja missä vaiheessa sitten on se hengenlähtö lähellä. Selvisi nuo, mutta mistäs sitten erotan, onko kyseessä vain tavallista kausikröhää, jos kurkku on kaktuksena ja nokka vuotaa ja keuhko hyppii pihalle, vai saparotautia ?
Lukemastani saattoi näet päätellä, että kaikki eivät suinkaan saa korkeaa kuumetta tai muitakaan vitsauksia. Eli jos olen kuumeeton, mutta muuten on vittumainen olo, niin onko se silloin sitä ? Tai jos nousee kuume, mutta muuten olen elämäni vedossa, niin onko se nyt sitten vihdoin sitä ? Eipä taida olla vastausta näihin kysymyksiin. Ärsyttävää.
Eli tässä sitä nyt sitten vain pyöritellään peukaloita ja ihmetellään, että 'mille alkaisi', kun ei tiedä, onko huomenna terveenä töissä, sängynpohjalla kotona, kuolemankielissä lasaretissa vai valmiina ruumishuoneella. Jotta kannattaako tässä nyt mitään enää aloittaa. Tulisi nyt se. En jaksa enää odotella epätietoisena.
Toivon kuitenkin kaikille sen saaneille pikaista tervehtymistä. Muistakaa levätä niin paljon kuin se suinkin vain on mahdollista ja seuratkaa niitä tuntemuksia. Jos niitä on. Minulla ei ole. Perhana.
Oireita odotellessa.
Työkaverin lapsen koululuokasta on tavattu 9 tapausta ja pienemmän eskariryhmästä 5 tapausta. Työkaveri itse yskii niin, että olen pissiä housuuni sitä kunnellessa. Harrastusporukkakin kuullosti tuberkuloosiparantolan
'virkistys'ryhmältä. Yksi meinasi tukehtua oikealla ja toinen vasemmalla. Yritä siinä nyt sitten väistellä joka taholta sinkoilevia pisaroita ja välttää tartunta. Käsistäkin alkaa jo nahka nahistua, kun niitä pitää jatkuvasti hinkata ja desinfioida.
Tänään kävin ensimmäistä kertaa katsomassa oikein netistä, että mitä niitä oireita nyt taas olikaan ja missä vaiheessa sitten on se hengenlähtö lähellä. Selvisi nuo, mutta mistäs sitten erotan, onko kyseessä vain tavallista kausikröhää, jos kurkku on kaktuksena ja nokka vuotaa ja keuhko hyppii pihalle, vai saparotautia ?
Lukemastani saattoi näet päätellä, että kaikki eivät suinkaan saa korkeaa kuumetta tai muitakaan vitsauksia. Eli jos olen kuumeeton, mutta muuten on vittumainen olo, niin onko se silloin sitä ? Tai jos nousee kuume, mutta muuten olen elämäni vedossa, niin onko se nyt sitten vihdoin sitä ? Eipä taida olla vastausta näihin kysymyksiin. Ärsyttävää.
Eli tässä sitä nyt sitten vain pyöritellään peukaloita ja ihmetellään, että 'mille alkaisi', kun ei tiedä, onko huomenna terveenä töissä, sängynpohjalla kotona, kuolemankielissä lasaretissa vai valmiina ruumishuoneella. Jotta kannattaako tässä nyt mitään enää aloittaa. Tulisi nyt se. En jaksa enää odotella epätietoisena.
Toivon kuitenkin kaikille sen saaneille pikaista tervehtymistä. Muistakaa levätä niin paljon kuin se suinkin vain on mahdollista ja seuratkaa niitä tuntemuksia. Jos niitä on. Minulla ei ole. Perhana.
Oireita odotellessa.
11.11.2009 Nimpparionnittelut
Kuka muistaa vielä senkin järjettömän kohkaamisen, mikä tuli tästä Panu-maali -mainoksesta, jossa esiintyi tämä uhkea neitokainen, joka myöhemmin myös Panu-tyttönä tunnettiin ?
Tämä Panu-tyttö, eli Anne-Marie Ellin, oli haastateltavana vuonna 2000 TV1:n Kaken pesulassa. Ohjelmaesittelyssä luki seuraavaa:
"Anne-Marie Ellin mainosti Panu-maaleja avokaulaisessa uimapuvussa vuonna 1994. Kun markkinatuomioistuin kielsi mainoksen, siitä nousi kansallinen kohu.
Markkinatuomioistuin piti Teknos-yhtiön mainosta naista halventavana, koska Ellin oli tuomioistuimen mielestä mukana vain katseenvangitsijana.
Ellin itse piti jupakkaa "jonkun lattarintaisen naisen kostona". Asia kiinnosti mediaa ja kansalaisia siinä määrin, että aiheesta ilmestyi lehdissä jopa kymmenen pääkirjoitusta.
Panu-tytölle itselleen mainoskohu ei kuitenkaan koitunut siunaukseksi. Lukemattomat yritykset saada vakituista työtä valuivat hiekkaan.
Entisellä Panu-tytöllä arveltiin olevan liian vähän uskottavuutta jopa juontajan hommiin."
Eikö olekin hellyyttävää ? Miten viaton Suomi onkaan ollut vielä vuonna 1994. Vain 15 vuotta sitten. Ja mitä meininki onkaan nyt, jos yhtään on lööppeihin uskominen mm. BB:n osalta. Nykyään ei taida esim. juontajaksi edes päästä, ellei ole jossain mediassa vähän vilautellut.
"Lattarintaisen naisen kosto." Huvittavaa ! Tai sitten feministin.
Josta tulikin mieleeni aamuradion Jaajo Linnonmaan lohkaisu eiliseltä.
"Mistä tietää, että E.T. on feministi ? No, kun se on ihan feministin näköinen !"
tiistai 10. marraskuuta 2009
Sano se kukkasin
On ihana saada kukkia. "Lehmänruokaa" sanovat monet miehet ja tarkoittavat sillä, että näissä 'rehuissa' menee raha Kankkulan kaivoon. Ei mene. Se on sitä suhdetoimintaa, jolla saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia, vaikka ensireaktio saattaakin olla se klassinen "mitä pahaa se nyt on tehnyt". Ja tarkennuksena, että nyt puhun leikkokukista enkä mistään ruukkuvirityksistä.
Juteltiin ystävättären kanssa taannoin, mistäpä muusta kuin miehistä ja siitä, miten tunteita osoitetaan. Sen voi tehdä niin monella eri tavalla. Yleisin suomalaisen miehen tapa osoittaa tunteita, on olla osoittamatta niitä lainkaan. "Sanoinhan minä silloin 30 vuotta sitten, että rakastan. Ilmoitan kyllä, jos asiantila muuttuu." Niinpä. Useimmat naiset kyllä haluaisivat kuulla sen hieman useamminkin. Vaikkapa kerran vuodessa. Syntymäpäivänä. Tai jouluna. Taitaa olla liikaa vaadittu.
Olen kerran kohdannut miehen, joka avoimesti osoitti tunteensa ja jopa puhui niistä niiden oikeilla nimillä. Pakko myöntää: tuntui hyvältä. Niin hyvältä, että muistan sen vieläkin aikojen jälkeen. Lisäksi oli ihanaa, kun saattoi itsekin yhtään pidättelemättä kertoa, miten toisesta välittää ja mikä siinä toisessa on niin ihanaa. Koska ei ole ainoastaan mukavaa kuulla, että toinen välittää. On myös mukava itse kertoa toiselle tunteistaan. Monet miehet vain saattavat pelästyä naisen tunteenpurkauksia ja kuvitella ties mitä. Siksi onkin parempi olla varovainen sanoissaan. Etenkin suhteen alussa.
Ja usein muutenkin. Valitettavasti.
*****
Tervetuloa, Niiskunaiivi ! :-)
Juteltiin ystävättären kanssa taannoin, mistäpä muusta kuin miehistä ja siitä, miten tunteita osoitetaan. Sen voi tehdä niin monella eri tavalla. Yleisin suomalaisen miehen tapa osoittaa tunteita, on olla osoittamatta niitä lainkaan. "Sanoinhan minä silloin 30 vuotta sitten, että rakastan. Ilmoitan kyllä, jos asiantila muuttuu." Niinpä. Useimmat naiset kyllä haluaisivat kuulla sen hieman useamminkin. Vaikkapa kerran vuodessa. Syntymäpäivänä. Tai jouluna. Taitaa olla liikaa vaadittu.
Olen kerran kohdannut miehen, joka avoimesti osoitti tunteensa ja jopa puhui niistä niiden oikeilla nimillä. Pakko myöntää: tuntui hyvältä. Niin hyvältä, että muistan sen vieläkin aikojen jälkeen. Lisäksi oli ihanaa, kun saattoi itsekin yhtään pidättelemättä kertoa, miten toisesta välittää ja mikä siinä toisessa on niin ihanaa. Koska ei ole ainoastaan mukavaa kuulla, että toinen välittää. On myös mukava itse kertoa toiselle tunteistaan. Monet miehet vain saattavat pelästyä naisen tunteenpurkauksia ja kuvitella ties mitä. Siksi onkin parempi olla varovainen sanoissaan. Etenkin suhteen alussa.
Ja usein muutenkin. Valitettavasti.
*****
Tervetuloa, Niiskunaiivi ! :-)
10.11.2009 Täydellinen yhdistelmä
Lunta, räntää, loskaa ja Helsingin metro uimahallina. Se se särvittää.
Aamubussistani kurkistelin Kehä 1:lle. "Niin kauas kuin silmään siintää, nään..." ...autoja katkeamattomassa jonossa kolmella kaistalla. Tiedän yhden kuumakalle-volvokuskin, joka on tänä aamuna tooooooosi hyvällä tuulella, kun ensin jonottaa moottoritiellä tullessaan kehyskunnasta Helsingin alueelle ja sitten jonottaa Kehä 1:n jonoissa toiseen pääkaupunkiseudun kaupunkiin. Oi, joi... Harvoin olen vahingoniloinen, mutta juuri nyt täällä lämpimässä toimistossa tunnen jotain pulppuilevan sisälläni.
Kauanko Sinun työmatkasi tänä aamuna kesti ? Minun kesti sen normaalit 40 min. Ovelta blogille.
Aamubussistani kurkistelin Kehä 1:lle. "Niin kauas kuin silmään siintää, nään..." ...autoja katkeamattomassa jonossa kolmella kaistalla. Tiedän yhden kuumakalle-volvokuskin, joka on tänä aamuna tooooooosi hyvällä tuulella, kun ensin jonottaa moottoritiellä tullessaan kehyskunnasta Helsingin alueelle ja sitten jonottaa Kehä 1:n jonoissa toiseen pääkaupunkiseudun kaupunkiin. Oi, joi... Harvoin olen vahingoniloinen, mutta juuri nyt täällä lämpimässä toimistossa tunnen jotain pulppuilevan sisälläni.
Kauanko Sinun työmatkasi tänä aamuna kesti ? Minun kesti sen normaalit 40 min. Ovelta blogille.
maanantai 9. marraskuuta 2009
Lääh...
On vaikea saada happea, jos ei pysty hengittämään.
Jokaisellahan on edes kerran elämässään käynyt niin, että henki salpautuu syystä tai toisesta ja hengittäminen käy kerrassaan hankalaksi toimitukseksi. Minulle kävi tänään niin. Olo oli vähintäänkin erikoinen, ellen sanoisi jopa outo. Henki ei vain kulkenut.
Ko. tilaan voi päästä monella tavalla, mutta minä vain yksinkertaisesti olin niin uppoutunut ajatuksiini, että unohdin hengittää. Ja kun sen vihdoin huomasin, olinkin jo lähes myöhäistä. Olin näet pyörtyä. Onneksi istuin sentään bussissa, jossa sain läähätettyä ikkunan vieressä viileää ilmaa, muuten olisin ihan taatusti kuukahtanut katuun. Ja vielä senkin jälkeen minun piti oikein keskittyä sen kanssa, mitä mietin, etten vaivu uudestaan moiseen puolihengettömään tilaan.
Täytyy varmaan kirjoittaa itselleen muistilappu: "Muista hengittää !"
Jokaisellahan on edes kerran elämässään käynyt niin, että henki salpautuu syystä tai toisesta ja hengittäminen käy kerrassaan hankalaksi toimitukseksi. Minulle kävi tänään niin. Olo oli vähintäänkin erikoinen, ellen sanoisi jopa outo. Henki ei vain kulkenut.
Ko. tilaan voi päästä monella tavalla, mutta minä vain yksinkertaisesti olin niin uppoutunut ajatuksiini, että unohdin hengittää. Ja kun sen vihdoin huomasin, olinkin jo lähes myöhäistä. Olin näet pyörtyä. Onneksi istuin sentään bussissa, jossa sain läähätettyä ikkunan vieressä viileää ilmaa, muuten olisin ihan taatusti kuukahtanut katuun. Ja vielä senkin jälkeen minun piti oikein keskittyä sen kanssa, mitä mietin, etten vaivu uudestaan moiseen puolihengettömään tilaan.
Täytyy varmaan kirjoittaa itselleen muistilappu: "Muista hengittää !"
Tahmainen maanantai
Mitä jos Brasilialaisia vahauksia tekevä kosmetologi jää työttömäksi ? Kuka maksaa hänelle työttömyyskorvausta ?
Lasi- ja Posliinityöväen työttömyyskassako ?
Lasi- ja Posliinityöväen työttömyyskassako ?
9.11.2009 Joskus vain naurattaa
Pieni tarina Irlannista
Pariskunta vierailee taidenäyttelyssä ja heidän huomionsa kiinnittyy erityisesti yhteen teokseen.Taulussa kuvataan kolme erittäin mustaa, alastonta miestä, jotka istuvat puiston penkillä.Kahdella heistä on musta penis, mutta keskimmäisellä mustalla miehellä penis on roosanpunainen.
Kun pariskunta tutkailee taulua, tulee irlantilainen taidemaalari heidän viereensä ja kysyy:" Voinko olla avuksi, minä olen maalannut tuon taulun".
Mies sanoo: "Kyllä, pidämme taulustasi kovasti, mutta emme ymmärrä, miksi olet maalannut kolme neekeriä puiston penkillä, jossa kahdelle olet maalannut mustan peniksen ja yhdelle roosan".
Irlantilainen taiteilija vastaa: "Voi, olette ymmärtäneet taulun aivan väärin! Taulun miehet eivät ole neekereitä, vaan irlantilaisia kaivosmiehiä. Ja hän tuossa keskellä kävi kotona lounaalla..."
Pariskunta vierailee taidenäyttelyssä ja heidän huomionsa kiinnittyy erityisesti yhteen teokseen.Taulussa kuvataan kolme erittäin mustaa, alastonta miestä, jotka istuvat puiston penkillä.Kahdella heistä on musta penis, mutta keskimmäisellä mustalla miehellä penis on roosanpunainen.
Kun pariskunta tutkailee taulua, tulee irlantilainen taidemaalari heidän viereensä ja kysyy:" Voinko olla avuksi, minä olen maalannut tuon taulun".
Mies sanoo: "Kyllä, pidämme taulustasi kovasti, mutta emme ymmärrä, miksi olet maalannut kolme neekeriä puiston penkillä, jossa kahdelle olet maalannut mustan peniksen ja yhdelle roosan".
Irlantilainen taiteilija vastaa: "Voi, olette ymmärtäneet taulun aivan väärin! Taulun miehet eivät ole neekereitä, vaan irlantilaisia kaivosmiehiä. Ja hän tuossa keskellä kävi kotona lounaalla..."
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Vuosi sitten
Tänään keskustelin siitä, miten aika rientää. Ei kovin omaperäinen puheenaihe, myönnän, mutta aina yhtä ajankohtainen. Eikä se ollut mitään täytepuhetta, vaan keskusteltiin siitä ihan tosissamme ja pohdiskellen.
Vuosi sitten luulin olevani vaikeasti sairas. Jotenkin en kaikesta huolimatta kuitenkaan uskonut, että parantumattomasti, vaikka sekin vaihtoehto kyllä kävi mielessä synkimmillä hetkillä yön yksinäisinä kylminä tunteina. Enkä tosiaan ollutkaan parantumattomasti sairas. En loppujen lopuksi edes kovin vaikeasti, vaikka niin ihan vilpittömästi kuvittelinkin. Vain hieman huonokuntoinen.
Hetken tunsin itseni aivan terveeksi. Olen tuntenut oloni mitä mainioimmaksi jo pidemmän aikaa. Ainakin puolisen vuotta, ellen jopa kauemminkin. Parantumisen, tai sen alkamisen, hetkeä on niin vaikea määritellä. Eräänä päivänä vain huomaakin olevansa ei-sairas. Ei sairas, mutta ei ihan vielä täysin tervekään. Ja sitten jonain päivänä huomaa taas puolestaan olevansa aivan terve. Hetken.
"Sillä se lähtee, millä se on tullutkin" sanotaan esim. krapulasta. Josta siis tällä kertaa ei ollut kyse. Periaatteessa tässä taudissa tuo saattaisi päteäkin. Uusi tauti kaataa alleen vanhan. Mutta koska edellisestä tartunnasta on niin lyhyt aika, on immuniteettia vielä tallella. Olen vastustuskykyinen taudin rankimmalle muodolle, mutta olen kaiketi saanut oireita, lievempiä sellaisia, tartunnasta. Tunnen heikotusta, mutta se ei kaada minua vuoteeseen.
Tai ehkä juuri sen se tekeekin, muttei vie tajua kankaalle.
Vuosi sitten luulin olevani vaikeasti sairas. Jotenkin en kaikesta huolimatta kuitenkaan uskonut, että parantumattomasti, vaikka sekin vaihtoehto kyllä kävi mielessä synkimmillä hetkillä yön yksinäisinä kylminä tunteina. Enkä tosiaan ollutkaan parantumattomasti sairas. En loppujen lopuksi edes kovin vaikeasti, vaikka niin ihan vilpittömästi kuvittelinkin. Vain hieman huonokuntoinen.
Hetken tunsin itseni aivan terveeksi. Olen tuntenut oloni mitä mainioimmaksi jo pidemmän aikaa. Ainakin puolisen vuotta, ellen jopa kauemminkin. Parantumisen, tai sen alkamisen, hetkeä on niin vaikea määritellä. Eräänä päivänä vain huomaakin olevansa ei-sairas. Ei sairas, mutta ei ihan vielä täysin tervekään. Ja sitten jonain päivänä huomaa taas puolestaan olevansa aivan terve. Hetken.
"Sillä se lähtee, millä se on tullutkin" sanotaan esim. krapulasta. Josta siis tällä kertaa ei ollut kyse. Periaatteessa tässä taudissa tuo saattaisi päteäkin. Uusi tauti kaataa alleen vanhan. Mutta koska edellisestä tartunnasta on niin lyhyt aika, on immuniteettia vielä tallella. Olen vastustuskykyinen taudin rankimmalle muodolle, mutta olen kaiketi saanut oireita, lievempiä sellaisia, tartunnasta. Tunnen heikotusta, mutta se ei kaada minua vuoteeseen.
Tai ehkä juuri sen se tekeekin, muttei vie tajua kankaalle.
8.11.2009 Isäinpäivä
Hauskaa isänpäivää kaikille täällä maan päällä ja muutamille sinne pilven reunalle !
lauantai 7. marraskuuta 2009
perjantai 6. marraskuuta 2009
*syvä huokaus*
Taitaa olla taas tädin 'harmooni sekaisin', kun olo on kuin Linnanmäen Kirnussa. Fiilikset vaihtelevat, näet, ilman mitään järkevää, tai vähemmän järkevääkään, syytä täysin laidasta laitaan.
Epäilen kaikkea ja kaikkia. Etenkin itseäni. Seuraavassa hetkessä taas egoni ei ole mahtua Hartwall Areenaa pienempään tilaan. Sitten taas tunnen solahtavani suihkussa viemäriritilän raosta sontakaivoon. Kohta suurin syntipukki maailman kaikkiin vääryyksiin onkin joku muu, jota voi syyttää kaikista ihmiskunnan pahoista teoista suurimmasta pienimpään. Ylös, alas, ylös ja taas vauhdilla alas. Etovaa, kuvottavaa ja ennen kaikkea pelottavaa.
Hyvä luoja sentään, jos kaikki, tai edes suurin osa naisista on tällaisia hirviöitä. Turpeana ja röyhkeänä kaikista hormoneista kerran kuukaudessa, 12 kertaa vuodessa. Miten kukaan mies, joka on elänyt edes hetken naisen kanssa, voi vielä olla hetero ?!? Luulisi jo jokaisen itseään ja hermojaan kunnioittavan miehen nähneen valon aika päiviä sitten ja eheytyneen homoksi.
Ja entäs se hartaasti vaalimani unelma naisten kommuunista, jossa miehillä on vain pieni rooli lasten siittäjinä ja seksipalvelujen tarjoajina ? Auta armias ! Kauhistuttava, suorastaan kammottava ajatuskin. Yhteisö, joka suorastaan rypee hormoneissa ja niiden aiheuttamissa lieveilmiöissä. Ilmiöissä, joissa ei todellakaan ole mitään lievää.
Ja kun naisilla on vielä se laumaeläimille ominainen ilmiö, että kuukautiskierto elikkäs juoksuaika alkaa kulkea yhtäjalkaa muiden lauman naaraiden kanssa, kunhan tarpeeksi kauan asuvat samaa luolaa, niin johan syntyisi mielenkiintoinen tilanne kommuunissa. Noin niin kuin kaukaa katsottuna. Sanotaan nyt vaikkapa kuusta käsin.
Ei helvetti. "Ei tuu appuo", sano kainuulainen.
Epäilen kaikkea ja kaikkia. Etenkin itseäni. Seuraavassa hetkessä taas egoni ei ole mahtua Hartwall Areenaa pienempään tilaan. Sitten taas tunnen solahtavani suihkussa viemäriritilän raosta sontakaivoon. Kohta suurin syntipukki maailman kaikkiin vääryyksiin onkin joku muu, jota voi syyttää kaikista ihmiskunnan pahoista teoista suurimmasta pienimpään. Ylös, alas, ylös ja taas vauhdilla alas. Etovaa, kuvottavaa ja ennen kaikkea pelottavaa.
Hyvä luoja sentään, jos kaikki, tai edes suurin osa naisista on tällaisia hirviöitä. Turpeana ja röyhkeänä kaikista hormoneista kerran kuukaudessa, 12 kertaa vuodessa. Miten kukaan mies, joka on elänyt edes hetken naisen kanssa, voi vielä olla hetero ?!? Luulisi jo jokaisen itseään ja hermojaan kunnioittavan miehen nähneen valon aika päiviä sitten ja eheytyneen homoksi.
Ja entäs se hartaasti vaalimani unelma naisten kommuunista, jossa miehillä on vain pieni rooli lasten siittäjinä ja seksipalvelujen tarjoajina ? Auta armias ! Kauhistuttava, suorastaan kammottava ajatuskin. Yhteisö, joka suorastaan rypee hormoneissa ja niiden aiheuttamissa lieveilmiöissä. Ilmiöissä, joissa ei todellakaan ole mitään lievää.
Ja kun naisilla on vielä se laumaeläimille ominainen ilmiö, että kuukautiskierto elikkäs juoksuaika alkaa kulkea yhtäjalkaa muiden lauman naaraiden kanssa, kunhan tarpeeksi kauan asuvat samaa luolaa, niin johan syntyisi mielenkiintoinen tilanne kommuunissa. Noin niin kuin kaukaa katsottuna. Sanotaan nyt vaikkapa kuusta käsin.
Ei helvetti. "Ei tuu appuo", sano kainuulainen.
6.11.2009 Liika on liikaa
Päähän sattuu. Olen selvästikin työnteolle allerginen. Oireita tulee. Ja vieläpä vääränlaisia.
Suoritin onnistuneen työmanööverin, johon tosin meni normaalia pidempi aika, mutta sekin minusta riippumattomista syistä. Lopputulos oli kuitenkin enemmän kuin onnistunut ja kaikki osapuolet olivat erittäin tyytyväisiä. Erityisesti se vastapuoli, joka kiitteli minua hämillisyyteen saakka.
Minulle vain tuli päänsärky. Lisäksi hormonitoiminta aiheuttaa tukoksia ajattelussa ja sen tietää, mitä siitä sitten seuraa.
Suoritin onnistuneen työmanööverin, johon tosin meni normaalia pidempi aika, mutta sekin minusta riippumattomista syistä. Lopputulos oli kuitenkin enemmän kuin onnistunut ja kaikki osapuolet olivat erittäin tyytyväisiä. Erityisesti se vastapuoli, joka kiitteli minua hämillisyyteen saakka.
Minulle vain tuli päänsärky. Lisäksi hormonitoiminta aiheuttaa tukoksia ajattelussa ja sen tietää, mitä siitä sitten seuraa.
torstai 5. marraskuuta 2009
Aina nälkä ja koko ajan jano
Tänään ajattelin sitä että, mitä jos tulisin sokeaksi.
Olen tänään lukenut kirjaa, katsonut elokuvan, lukenut blogeja, kirjoittanut blogia, kirjoittanut sähköpostin ja lukenut lehteä. Kaikkiin näihin tarvitsin näköaistia. Telkkari oli lähes äänettömällä, musiikkia en ole kuunnellut, puhuin puhelimessakin normaalia huomattavasti vähemmän. Eli kuuloaisti on jäänyt vähemmälle käytölle tänään. No, kävin tanssimassa, joten siinä tarvittiin musiikin ja rytmin kuuntelua. Tosin sitä olisi voinut tehdä, ja jonkin verran tehtiinkin, ilman musiikkia. Kumpi aisti on siis tärkeämpi ?
Vaikea sanoa, kun musiikki on niin olennainen osa elämääni noin muuten, mutta olisiko se siltikin näkö. En tiedä. Onneksi sitä ei tarvitse päättää.
*****
Huono tuuleni on poissa. Tosin se jätti tympeän jälkimaun, joten en ihan kokonaan ole vielä rauhoittunut. Tästä päivästä jää ei-niin-kovin-hyvä muisto. Vaikka tiedän kyllä, mikä senkin voisi pyyhkiä pois. En vain sitä voi saada eli toiveeni on turha, joten en toivo turhia.
Olen tänään lukenut kirjaa, katsonut elokuvan, lukenut blogeja, kirjoittanut blogia, kirjoittanut sähköpostin ja lukenut lehteä. Kaikkiin näihin tarvitsin näköaistia. Telkkari oli lähes äänettömällä, musiikkia en ole kuunnellut, puhuin puhelimessakin normaalia huomattavasti vähemmän. Eli kuuloaisti on jäänyt vähemmälle käytölle tänään. No, kävin tanssimassa, joten siinä tarvittiin musiikin ja rytmin kuuntelua. Tosin sitä olisi voinut tehdä, ja jonkin verran tehtiinkin, ilman musiikkia. Kumpi aisti on siis tärkeämpi ?
Vaikea sanoa, kun musiikki on niin olennainen osa elämääni noin muuten, mutta olisiko se siltikin näkö. En tiedä. Onneksi sitä ei tarvitse päättää.
*****
Huono tuuleni on poissa. Tosin se jätti tympeän jälkimaun, joten en ihan kokonaan ole vielä rauhoittunut. Tästä päivästä jää ei-niin-kovin-hyvä muisto. Vaikka tiedän kyllä, mikä senkin voisi pyyhkiä pois. En vain sitä voi saada eli toiveeni on turha, joten en toivo turhia.
Tyytymätön, huonotuulinen ja vittuuntunut
Siinä otsikossahan se nyt onkin sitten tiivistettynä muutamaan sanaan. Juuri tuota kaikkea ja nimenomaan olen. Sen lisäksi laiskottaakin ja harmittaa tämä laiskottaminen. Syitä on monia ja erilaisia. Yksi on tuon perhanan lumentulon tuomat harmit.
Tässäkään asiassa ei tässä tuppukylässä voi olla mitään kohtuutta. Kun pyryttää, pyryttää niin saatanasti ja tunti tolkulla putkeen. Kun sataa vettä, niin sitä tulee kuin sieltä Esterin perseestä viikkokausia ja kaikki paikat ovat homeessa. Kun on pakkasta, on niin vitun kylmä, että rysän helvettikin alkaa tuntua kiinnostavalta lomakohteelta. Ja kun on helle, sitä on sitten monta kuukautta putkeen niin, että kaikki kuihtuu ja kaivot pölisee tyhjyyttään. Eli sama kuin tuon dokaamisen kanssa: perseet olalle tai ei ollenkaan.
Nyt voisin ottaa ne perseet, sen verran hatuttaa.
Tässäkään asiassa ei tässä tuppukylässä voi olla mitään kohtuutta. Kun pyryttää, pyryttää niin saatanasti ja tunti tolkulla putkeen. Kun sataa vettä, niin sitä tulee kuin sieltä Esterin perseestä viikkokausia ja kaikki paikat ovat homeessa. Kun on pakkasta, on niin vitun kylmä, että rysän helvettikin alkaa tuntua kiinnostavalta lomakohteelta. Ja kun on helle, sitä on sitten monta kuukautta putkeen niin, että kaikki kuihtuu ja kaivot pölisee tyhjyyttään. Eli sama kuin tuon dokaamisen kanssa: perseet olalle tai ei ollenkaan.
Nyt voisin ottaa ne perseet, sen verran hatuttaa.
5.11.2009 Snögöä !!
Siinä sitä nyt on. Oli jo illalla nukkumaan käydessäni.
Suhteeni siihen on ristiriitainen. Toisaalta jee, toisaalta torjuva. Mikäs siinä, jos se kestäisi tuollaisena valkoisena ja kiinteäkuosisena, mutta kun sillä on ikävä taipumus sotkeentua ja muuttua märäksi loskapaskaksi. Varsinkin täällä rannikolla. Tällä talvi ei oikein tahdo päästä vauhtiin ennen tammikuun loppua ja siinä vaiheessa mieli on jo kääntynyt kevääseen ja kesään ja se lähinnä vituttaa, kun sitä tulee vain koko ajan lisää ja sitten siinä joutuu kahlaamaan hanuriaan myöten aina vappuun saakka.
Toisaalta en haluaisi asua pohjoisessakaan, jossa talvi kestää vaatimattomat 10 kuukautta vuodessa ja niinä kahtena jäljellejäävänä on muuten vain pirun kylmä ja helvetisti hyttysiä elikkäs itikoita. Hieman pohjoisemmassa riittäisi. Kauempana täältä rannikolta, mutta veden äärellä, jotta talvella pääsisi jäälle hiihtämään. Täällä jos lähtee moista yrittämään, niin saa hyvällä tuurilla uida loppumatkan.
No, tuo ei tuolla maassa kauaa happane, kun lämpötila on vain siivun alle nollan. Eli sen tietää jo nyt, minkälaista sotkua ja kuravelliä on tarjolla iltapäivällä. Ei siis ole herkkusaapaspäivä tänään.
Juokse porosein
Juokse, porosein,
Poikki vuoret, maat !
Seista, syödä, saat
Majall’ impyein;
Siellä verraton
Sammal-aarre on.
Päiv’ on lyhyinen,
Mutta pitkä tie,
Laulaissan’ nyt vie
Matka joutuen !
Tääll’ on sudet vaan
Usva-majoissaan.
Jos mä lentäisin,
Niinkuin kotka tuo,
Kultapilven luo,
Ehkä näkisin
Silmät lemmityn,
Huulten hymyilyn.
Sydämeni sä
Kohta kiedoit niin
Lemmen pauloihin,
Ett’en selviä:
Vedät totta kuin
Koski innostuin.
Sinut nähtyäin,
Suurest’ ikävöin,
Aina päivin, öin
Mietin mielessäin:
On se onni vaan,
Kun sun omaks’ saan !
Vaikka kätkeisit
Laakson kiven taa,
Taikka porolla
Metsään rientäisit:
Kivet, hongat ois
Tieltäin käypä pois !
- F. M. Franzén -
Jostain kummasta se tuli.
Suhteeni siihen on ristiriitainen. Toisaalta jee, toisaalta torjuva. Mikäs siinä, jos se kestäisi tuollaisena valkoisena ja kiinteäkuosisena, mutta kun sillä on ikävä taipumus sotkeentua ja muuttua märäksi loskapaskaksi. Varsinkin täällä rannikolla. Tällä talvi ei oikein tahdo päästä vauhtiin ennen tammikuun loppua ja siinä vaiheessa mieli on jo kääntynyt kevääseen ja kesään ja se lähinnä vituttaa, kun sitä tulee vain koko ajan lisää ja sitten siinä joutuu kahlaamaan hanuriaan myöten aina vappuun saakka.
Toisaalta en haluaisi asua pohjoisessakaan, jossa talvi kestää vaatimattomat 10 kuukautta vuodessa ja niinä kahtena jäljellejäävänä on muuten vain pirun kylmä ja helvetisti hyttysiä elikkäs itikoita. Hieman pohjoisemmassa riittäisi. Kauempana täältä rannikolta, mutta veden äärellä, jotta talvella pääsisi jäälle hiihtämään. Täällä jos lähtee moista yrittämään, niin saa hyvällä tuurilla uida loppumatkan.
No, tuo ei tuolla maassa kauaa happane, kun lämpötila on vain siivun alle nollan. Eli sen tietää jo nyt, minkälaista sotkua ja kuravelliä on tarjolla iltapäivällä. Ei siis ole herkkusaapaspäivä tänään.
Juokse porosein
Juokse, porosein,
Poikki vuoret, maat !
Seista, syödä, saat
Majall’ impyein;
Siellä verraton
Sammal-aarre on.
Päiv’ on lyhyinen,
Mutta pitkä tie,
Laulaissan’ nyt vie
Matka joutuen !
Tääll’ on sudet vaan
Usva-majoissaan.
Jos mä lentäisin,
Niinkuin kotka tuo,
Kultapilven luo,
Ehkä näkisin
Silmät lemmityn,
Huulten hymyilyn.
Sydämeni sä
Kohta kiedoit niin
Lemmen pauloihin,
Ett’en selviä:
Vedät totta kuin
Koski innostuin.
Sinut nähtyäin,
Suurest’ ikävöin,
Aina päivin, öin
Mietin mielessäin:
On se onni vaan,
Kun sun omaks’ saan !
Vaikka kätkeisit
Laakson kiven taa,
Taikka porolla
Metsään rientäisit:
Kivet, hongat ois
Tieltäin käypä pois !
- F. M. Franzén -
Jostain kummasta se tuli.
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Oh, Pandora
Pandoran lipas, jonne on suljettu alemmuskompleksista kärsivä itsetunto, ei voi olla kovin hyvä yhdistelmä. Eikä se olekaan, sillä siitä tulee pää kipeäksi.
Tästä Pandorasta sen sijaan tulee vain lompakko kipeäksi, mutta toisaalta hyvä mieli saajalle. Kuten antajallekin, joka annettuaan tulee myös saamaan. Kiitoksen. En tosin löytänyt kuvaa siitä käsikorusta, jossa oli mustaa nahkaa ja hopeinen koriste. Sillä minut saa sitoa, kiitos.
Tästä Pandorasta sen sijaan tulee vain lompakko kipeäksi, mutta toisaalta hyvä mieli saajalle. Kuten antajallekin, joka annettuaan tulee myös saamaan. Kiitoksen. En tosin löytänyt kuvaa siitä käsikorusta, jossa oli mustaa nahkaa ja hopeinen koriste. Sillä minut saa sitoa, kiitos.
OMG, KUUMETTA !
Sikatautia ?? Ei. Vauvakuumeilua ? Ei TOD. ! Vaan matkakuumetta !! Ja kovaa. Sellaista.
8000 euroa nyt, niin pääsen jatkossa pikkurahalla isolle reissulle kerran vuodessa. Tai vastaavasti 2-3 pienemmälle reissulle per almanakka. Ei, hemmetti. Nyt taisi tulla tarjous, josta on (melkein) mahdoton kieltäytyä, sillä silmissäni siintävät jo Karibian saaret sekä Australian maanosa. Toisaalta auton vaihto uuteen houkuttaa myös.
"Entten, tentten, teelika, mentten..."
8000 euroa nyt, niin pääsen jatkossa pikkurahalla isolle reissulle kerran vuodessa. Tai vastaavasti 2-3 pienemmälle reissulle per almanakka. Ei, hemmetti. Nyt taisi tulla tarjous, josta on (melkein) mahdoton kieltäytyä, sillä silmissäni siintävät jo Karibian saaret sekä Australian maanosa. Toisaalta auton vaihto uuteen houkuttaa myös.
"Entten, tentten, teelika, mentten..."
4.11.2009 Tekniikan ihmeitä
En tajua tietokoneista mitään. Olen ennenkin tämän maininnut. Jälkiviisaus on typerää, mutta nyt tajuan, että vaikkei isä montaakaan kertaa ollut oikeassa, niin hänen visionsa tulevaisuudesta osui kyllä nappiin, kun hän yritti ohjata ammatinvalintaani. Enkä tietenkään uskonut häntä. Se nyt olisi ollut ennenkuulumatonta.
Eli tökkii. Tekniikka tökkii siellä ja täällä ja se saa karvani nousemaan pystyy. Enkä tajua niistä mitään, että voisin asialle jotain tehdä. Säälittävää. Mutta eipä hätää. Onneksi on puhelin.
Vihdoinkin olen saanut aikaiseksi sen, että pystyn hyödyntämään taskupuhelintani ja sen kaikkia herkkuja. Vastahan se on reilut kaksi vuotta ollut minulla ja jo nyt sain sen asetukset sellaiseen asentoon, että olen taas kehityksessä mukana. Käsittämätöntä saamattomuutta, muttei ylitä uutiskynnystä.
Hmmm. Kaksi vuotta. Muistan kuin eilisen päivän, kun sain tuon puhelimen. Siihen laitteeseen ja aikaan liittyy paljon erilaisia muistoja. Lisäksi tuon puhelimen myötä siirryin oikeasti tälle vuosituhannelle ja sen tekniikka mahdollisti kaikenlaisen erityyppisen yhteydenpidon. Hmmm.
Nyt tuokin malli taitaa olla jo melko antiikkinen. Olin jo kuvitellut, että koko malli on poistunut myynnistä, kunnes nuori sukulaiseni kysyi minulta ko. pulikan mukana tullutta ohjelmalevyä lainaksi, kun oli ostanut saman puhelimen ja hävittänyt omansa saman tien. "Siis mitä ?!?" En edes tiennyt, että siellä laatikossa tuli mukana sellainen, mutta siellähän se oli, kun oikein kaappejani kaivelin. Ja ihan käyttämättömänä suljetussa kuoressaan, luonnollisestikin. Luovutin mielihyvin. En tarvitse sitä.
Enkä tarvitse joka vuosi uutta puhelinta. On jotenkin hirveää kerskakulutusta, että ihmisillä saattaa olla useitakin ihan toimivia puhelimia, mutta uusin malli pitää saada. Haloo. Siis kirjaimellisesti. Eikö sen puhelimen tärkein tarkoitus ole, että sillä voi soittaa ?
Ok. Tekstarit ovat käytännöllisiä, myönnän. Niin, kyllä. Tädillä on ollut aikanaan puhelin, jolla ei voinut lähettää tekstiviestejä. Vastaanottaa kylläkin, mutta ei lähettää. Käsittämätöntä, mutta totta. Ja onhan kamera ihan jees olla olemassa yllättävissä tilanteissa. Netti. No, joo, muttei ihan pakollinen kuitenkaan. Niin, ja kalenteri, herätyskello ja laskin. Tuliko siinä lueteltuna jo kaikki ? Nämä toiminnot ovat kyllä ihan peruspulikassakin enkä minä ainakaan tarvitse mitään muuta. Enkä ainakaan uusimmassa muotivärissä !
Vielä kun saisivat peilin siihen puhelimeen jotenkin ujutettua.
Eli tökkii. Tekniikka tökkii siellä ja täällä ja se saa karvani nousemaan pystyy. Enkä tajua niistä mitään, että voisin asialle jotain tehdä. Säälittävää. Mutta eipä hätää. Onneksi on puhelin.
Vihdoinkin olen saanut aikaiseksi sen, että pystyn hyödyntämään taskupuhelintani ja sen kaikkia herkkuja. Vastahan se on reilut kaksi vuotta ollut minulla ja jo nyt sain sen asetukset sellaiseen asentoon, että olen taas kehityksessä mukana. Käsittämätöntä saamattomuutta, muttei ylitä uutiskynnystä.
Hmmm. Kaksi vuotta. Muistan kuin eilisen päivän, kun sain tuon puhelimen. Siihen laitteeseen ja aikaan liittyy paljon erilaisia muistoja. Lisäksi tuon puhelimen myötä siirryin oikeasti tälle vuosituhannelle ja sen tekniikka mahdollisti kaikenlaisen erityyppisen yhteydenpidon. Hmmm.
Nyt tuokin malli taitaa olla jo melko antiikkinen. Olin jo kuvitellut, että koko malli on poistunut myynnistä, kunnes nuori sukulaiseni kysyi minulta ko. pulikan mukana tullutta ohjelmalevyä lainaksi, kun oli ostanut saman puhelimen ja hävittänyt omansa saman tien. "Siis mitä ?!?" En edes tiennyt, että siellä laatikossa tuli mukana sellainen, mutta siellähän se oli, kun oikein kaappejani kaivelin. Ja ihan käyttämättömänä suljetussa kuoressaan, luonnollisestikin. Luovutin mielihyvin. En tarvitse sitä.
Enkä tarvitse joka vuosi uutta puhelinta. On jotenkin hirveää kerskakulutusta, että ihmisillä saattaa olla useitakin ihan toimivia puhelimia, mutta uusin malli pitää saada. Haloo. Siis kirjaimellisesti. Eikö sen puhelimen tärkein tarkoitus ole, että sillä voi soittaa ?
Ok. Tekstarit ovat käytännöllisiä, myönnän. Niin, kyllä. Tädillä on ollut aikanaan puhelin, jolla ei voinut lähettää tekstiviestejä. Vastaanottaa kylläkin, mutta ei lähettää. Käsittämätöntä, mutta totta. Ja onhan kamera ihan jees olla olemassa yllättävissä tilanteissa. Netti. No, joo, muttei ihan pakollinen kuitenkaan. Niin, ja kalenteri, herätyskello ja laskin. Tuliko siinä lueteltuna jo kaikki ? Nämä toiminnot ovat kyllä ihan peruspulikassakin enkä minä ainakaan tarvitse mitään muuta. Enkä ainakaan uusimmassa muotivärissä !
Vielä kun saisivat peilin siihen puhelimeen jotenkin ujutettua.
tiistai 3. marraskuuta 2009
Kiukkumarri ja äkäpussi
Minä.
Olen huonolla tuulella. Pitäisi päästä puremaan jotain nilkkaan. Ihan ketä vaan. Ärsyttää kaikki. Töissä tökkii. Olen kyllästynyt. Olen turhautunut. En jaksa mitään, vaikken ole väsynyt. En jaksa sitä vähääkään, minkä voisin. Olen haluton yhtään mihinkään. Olen tylsistynyt. Olen laiska. Vituttaa kaikki ja ei mikään. Kaikki ovat tyhmiä pölkkypäitä ja typeriä ääliöitä. Pois alta, nuijat.
Olen Ärtynyt Plyymi. Varokaa.
Olen huonolla tuulella. Pitäisi päästä puremaan jotain nilkkaan. Ihan ketä vaan. Ärsyttää kaikki. Töissä tökkii. Olen kyllästynyt. Olen turhautunut. En jaksa mitään, vaikken ole väsynyt. En jaksa sitä vähääkään, minkä voisin. Olen haluton yhtään mihinkään. Olen tylsistynyt. Olen laiska. Vituttaa kaikki ja ei mikään. Kaikki ovat tyhmiä pölkkypäitä ja typeriä ääliöitä. Pois alta, nuijat.
Olen Ärtynyt Plyymi. Varokaa.
3.11.2009 Verotiedoista vitutusta
Tietysti. Mitäpä muutakaan, mutta kuka käski mennä. Oma vika. Koulukaveri oli nääs viime vuonna tienannut 350 000 euroa. No, mikäpä siinä. Ei taida olla pikkurahan puutetta eikä varmasti ongelmia, miten viettää vapaa-aikaa. Töissä, kun firman tuntee. En siis ole kateellinen. Paitsi sen vaimolle ! Fyrkkaa riittää eikä mies ikinä kotona. Mikäs sen mukavampaa.
Sen verran vitutti kumminkin, että ajattelin ottaa ohjat omiin käsiini ja siivosin työpöydän. En tosin lopullisesti, valitettavasti, kun ei ne lottopallot tosiaan osuneet kohdalleen. Muuten vain. Vitutus on huikea liikkeellepaneva voima.
Aika olikin siivota, koska pöydännurkasta löytyi mm. mainoslehtinen helmikuulta 2008. Innostuin sutimaan myös kaappeja.
Eräästä mapista löytyi yhtiön sisäisiä julkaisuja niinkin kaukaiselta vuodelta kuin 1997 lähtien. Selasin ne läpi ja löytyihän sieltä kuvia tutuista ihmisistä. Olipas kerrassaan nuoren ja dynaamisen näköistä porukkaa :-D Ei muuta kuin jakoon asianosaisille. Loput paperinkeräykseen.
Juu. Tilaa tuli pöydälle ja kaappiin, joten ei se niin turhaa ollutkaan lukea niitä listoja. Ja se tietysti lämmitti tädin kylmää sydäntä, ettei listoilta löytynyt yhtään exää. Se olisi räjäyttänyt sappeni.
Ai niin, Oulu jäi vielä tarkistamatta.
Sen verran vitutti kumminkin, että ajattelin ottaa ohjat omiin käsiini ja siivosin työpöydän. En tosin lopullisesti, valitettavasti, kun ei ne lottopallot tosiaan osuneet kohdalleen. Muuten vain. Vitutus on huikea liikkeellepaneva voima.
Aika olikin siivota, koska pöydännurkasta löytyi mm. mainoslehtinen helmikuulta 2008. Innostuin sutimaan myös kaappeja.
Eräästä mapista löytyi yhtiön sisäisiä julkaisuja niinkin kaukaiselta vuodelta kuin 1997 lähtien. Selasin ne läpi ja löytyihän sieltä kuvia tutuista ihmisistä. Olipas kerrassaan nuoren ja dynaamisen näköistä porukkaa :-D Ei muuta kuin jakoon asianosaisille. Loput paperinkeräykseen.
Juu. Tilaa tuli pöydälle ja kaappiin, joten ei se niin turhaa ollutkaan lukea niitä listoja. Ja se tietysti lämmitti tädin kylmää sydäntä, ettei listoilta löytynyt yhtään exää. Se olisi räjäyttänyt sappeni.
Ai niin, Oulu jäi vielä tarkistamatta.
maanantai 2. marraskuuta 2009
Lukeminen sivistää
Tunnen itseni nyt niin täydellisen sivistetyksi. On ihana mennä nukkumaan tuollaisen nautinnollisen ja fantastisen lukukokemuksen jälkeen.
Gute Nacht, o Wesen !
Gute Nacht, o Wesen !
Läpi lämpimänä
Täh ?? Ei, vaan siis olen läpikotaisin lämmin. Niin. Juuri noin.
Kerrankin, hitto soikoon ! Talvi on tuskien taival, kun aina saa olla perse huurussa. Inhoan sitä ylitse kaiken muun. Paitsi hämähäkkien. Se on talven ainoa ilo, että ne oksettavat eläimet ovat jäätyneet kuoliaaksi. Hiihdän riemuiten niiden haudalla.
Ja mikä on aiheuttanut tämän läven lämpenemisen ? "Heh, heh." Vain pienen vivun siirto ilmastointilaitteessa ja termostaatin runkkaus. (Ala-arvoista.) Johan alkoi lämmittää. Ja nyt on suorastaan kuuma, vaikkei termari ole kuin +15 asteessa. Ihanaa kumminkin.
Jos olisin voittanut eilen lotossa, en olisi tässä nyt kirjoittamassa, vaan matkalla jonnekin, missä on niin kuuma, että rautakin siellä sulaisi. Mutta kun en, niin täytyy vain tyytyä kääntelemään vipuja ja namikoita lämmetäkseen.
Voisi kyllä toivoa, että joku muu niitä namikoitani kääntelisi. Äh, en voi olla näin tylsä. Pakko lopettaa ennen kuin tylsistytän itseni kuoliaaksi.
Kerrankin, hitto soikoon ! Talvi on tuskien taival, kun aina saa olla perse huurussa. Inhoan sitä ylitse kaiken muun. Paitsi hämähäkkien. Se on talven ainoa ilo, että ne oksettavat eläimet ovat jäätyneet kuoliaaksi. Hiihdän riemuiten niiden haudalla.
Ja mikä on aiheuttanut tämän läven lämpenemisen ? "Heh, heh." Vain pienen vivun siirto ilmastointilaitteessa ja termostaatin runkkaus. (Ala-arvoista.) Johan alkoi lämmittää. Ja nyt on suorastaan kuuma, vaikkei termari ole kuin +15 asteessa. Ihanaa kumminkin.
Jos olisin voittanut eilen lotossa, en olisi tässä nyt kirjoittamassa, vaan matkalla jonnekin, missä on niin kuuma, että rautakin siellä sulaisi. Mutta kun en, niin täytyy vain tyytyä kääntelemään vipuja ja namikoita lämmetäkseen.
Voisi kyllä toivoa, että joku muu niitä namikoitani kääntelisi. Äh, en voi olla näin tylsä. Pakko lopettaa ennen kuin tylsistytän itseni kuoliaaksi.
Väsyttää v*tusti
Olen ihan lamassa. En jaksa YHTÄÄN MITÄÄN. En muista, milloin olisin ollut näin nuutunut. Mikään ei nyt saa piristymään. Illan menokin peruuntui, joten pääsen nyhjäämään kotiin, jossa en sielläkään jaksa tehdä yhtään mitään. Voi, tappion päivät.
Siispä. Takka tuleen ja sohvalle shaalin alle ja unta kuontaloon. Taatusti !
Ai, niin. Näin taas outoa unta. Tai oikeastaan se liittyi tapaamiseen, josta joku minulle mainitsi. Tässä unessa kohtaaminen alkoi siitä, mihin se viimeksi jäi. Hymyilyttää ajatuskin.
Siispä. Takka tuleen ja sohvalle shaalin alle ja unta kuontaloon. Taatusti !
Ai, niin. Näin taas outoa unta. Tai oikeastaan se liittyi tapaamiseen, josta joku minulle mainitsi. Tässä unessa kohtaaminen alkoi siitä, mihin se viimeksi jäi. Hymyilyttää ajatuskin.
2.11.2009 Armaani Armani
En olisi minä, jos en vaihtaisi hajuvettäkin juuri kuun vaihteessa. Marraskuu lasketaan jo talveksi, varsinkin kun on pakkastakin, ja silloin on aika unohtaa kevyet tuoksut ja siirtyä täyteläisempiin aromeihin.
Olen elämässäni käyttänyt litroittain hajuvesiä. Vaihtanut niitä aina uusiin. Suorastaan kerännyt kauniin muotoisia pulloja. Ja tuoksunut kuin Saaronin lilja.
Vain muutama tuoksu on ihastuttanut niin, että olen ostanut, tai ostattanut, sitä useamman kerran.
- YSL:n Opium, parfyymina, kiitos. Ei tosin enää. Sen aika on jo ohi, mutta se oli todella huumaava tuoksu. Ehkä jopa hieman liiankin mausteinen.
- Givenchyn Ysatis. Samoin myös melko täyteläinen tuoksu. Vähemmän mausteinen kuin Opium ja sitä käytinkin viime talven.
- Oscar de la Rentan Oscar sekä sellainen vihreä vartalotuoksu, jonka nimeä en kertakaikkiaan enää muista. Sitä ei kaiketi enää edes valmisteta tai en ole ainakaan nähnyt sitä enää missään myynnissä. Siitä on todellakin varmaan 20 vuotta, kun sitä käytin ja se oli todella kauan, kauan ennen kuin mitään näitä nykyisiä vihreän teen tuoksuja oli keksittykään. Elisabeth Arden'n Green Tea on ihana, mutten ole sitä vielä saanut hankittua.
- Giorgio Armanin Armani (kai se on sen niminen) on nyt käytössä. Taas.
Ensi kevääksi ja kesäksi onkin sitten tiedossa taas ihanan kevyt vartalotuoksu.
On kuitenkin olemassa yksi poikkeus, jolloin en laita mitään parfyymia.
Olen elämässäni käyttänyt litroittain hajuvesiä. Vaihtanut niitä aina uusiin. Suorastaan kerännyt kauniin muotoisia pulloja. Ja tuoksunut kuin Saaronin lilja.
Vain muutama tuoksu on ihastuttanut niin, että olen ostanut, tai ostattanut, sitä useamman kerran.
- YSL:n Opium, parfyymina, kiitos. Ei tosin enää. Sen aika on jo ohi, mutta se oli todella huumaava tuoksu. Ehkä jopa hieman liiankin mausteinen.
- Givenchyn Ysatis. Samoin myös melko täyteläinen tuoksu. Vähemmän mausteinen kuin Opium ja sitä käytinkin viime talven.
- Oscar de la Rentan Oscar sekä sellainen vihreä vartalotuoksu, jonka nimeä en kertakaikkiaan enää muista. Sitä ei kaiketi enää edes valmisteta tai en ole ainakaan nähnyt sitä enää missään myynnissä. Siitä on todellakin varmaan 20 vuotta, kun sitä käytin ja se oli todella kauan, kauan ennen kuin mitään näitä nykyisiä vihreän teen tuoksuja oli keksittykään. Elisabeth Arden'n Green Tea on ihana, mutten ole sitä vielä saanut hankittua.
- Giorgio Armanin Armani (kai se on sen niminen) on nyt käytössä. Taas.
Ensi kevääksi ja kesäksi onkin sitten tiedossa taas ihanan kevyt vartalotuoksu.
On kuitenkin olemassa yksi poikkeus, jolloin en laita mitään parfyymia.
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Mirrejä, marsuja ja muita mönkiviä
Hrrrr. Kävin lemmikkinäyttelyssä. EN omasta tahdostani todellakaan. Anteeksi nyt kaikki te karvallisten ja karvattomien omistajat, mutta inhoan kaikkia kotieläimiä. Itselläni, ts. perheessäni silloin, kun asuin vielä vanhempien kanssa, on ollut kissa 17 vuotta ja olihan se ihana, mutta oli siitä pirusti riesaakin. Rauha hänen sielulleen. Eli tiedän, mitä on pitää lemmikkiä ja siten tiedän myös, että minun kotiini ei enää mitään elukkaa tule niin kauan kuin minussa henki pihisee.
Poikkeuksen, jos sellainen on ihan pakko olla, tekee joku käärme. Esimerkiksi viljakäärme. Sellaisen voisin ottaa, mutta ärsyttää se hoitaminen ja häkin putsaaminen yms., joten sekin on poissuljettu eläin.
Olihan siellä suloisia kaneja ja... ja... no, siis... no siis ainakin suloisia kaneja. Rottien häntä oli ällöttävä, jotta ne olisivat herättäneet hellempiä tunteita minussa. Kissa on ollut, koirat ei kiinnosta. Akvaariossa on liikaa hommaa, marsut ja hiiret haisevat. Siilit olivat myös itseasiassa aika viehättäviä. Fretti oli aika hauska, mutta sellainen karvapöpö sekin. Linnut olivat jotenkin hurmaavia ja fiksuja, yksi kaija käveli kättäni pitkin olkapäälleni istumaankin, mutta olen niille onneksi allerginen. Liskot näyttivät siltä, että pataan vain ja voita perään. Ei, ei. Minua ei ole luotu lemmikin omistajaksi.
*nuuh* Äääähh. Haisen eläimelle. Eläimelliselle.
Poikkeuksen, jos sellainen on ihan pakko olla, tekee joku käärme. Esimerkiksi viljakäärme. Sellaisen voisin ottaa, mutta ärsyttää se hoitaminen ja häkin putsaaminen yms., joten sekin on poissuljettu eläin.
Olihan siellä suloisia kaneja ja... ja... no, siis... no siis ainakin suloisia kaneja. Rottien häntä oli ällöttävä, jotta ne olisivat herättäneet hellempiä tunteita minussa. Kissa on ollut, koirat ei kiinnosta. Akvaariossa on liikaa hommaa, marsut ja hiiret haisevat. Siilit olivat myös itseasiassa aika viehättäviä. Fretti oli aika hauska, mutta sellainen karvapöpö sekin. Linnut olivat jotenkin hurmaavia ja fiksuja, yksi kaija käveli kättäni pitkin olkapäälleni istumaankin, mutta olen niille onneksi allerginen. Liskot näyttivät siltä, että pataan vain ja voita perään. Ei, ei. Minua ei ole luotu lemmikin omistajaksi.
*nuuh* Äääähh. Haisen eläimelle. Eläimelliselle.
MeAkat
Täti on tulossa vanhaksi, kun masu ei enää kestä viiniä. Enkä nyt puhu mistään hehtolitroista, vaan ihan parista, kolmesta pullosta. No, ei kun siis muutamasta lasillisesta tietysti.
Oireet alkavat n. 4-5 tuntia nukkumaanmenon jälkeen viis siitä, mihin aikaan on nukkumaan menty. Niinpä tänäkin aamuna heräsin ennen sian pierua tuossa klo 4-5 välillä siihen, että masussa tuntui taas olevan boa-käärmeiden bileet. Helvata. Olisi kyllä nukuttanut sikamaisesti, mutta vessaan oli kömmittävä ja koska tämä ei ollut ensimmäinen aamuyö, kun vastaavan matkan olen saanut tehdä, tajusin napata olohuoneen pöydältä mukaan jotain ajankulua. Käteen sattui naistenlehti MeNaiset.
Tätä saattaa olla vaikea uskoa, mutta totuus on, etten lue naistenlehtiä enkä ole ikinä ostanut yhtäkään ironumeroa. Pari kertaa olen tilannut Anna -lehden 3 kk:ksi, jotta pääsen nopeasti eroon ylisitkeästä puhlinmyyjästä, mutta siinäpä se. Kampaajalla, odotushuoneissa, ystävillä ja sukulaisilla niitä tulee selailtua, mutta en tunne mitään suurta intohimoa niitä kohtaan. Eilen kuitenkin sain kasan naistenlehtiä, ihan tuoreitakin, sukulaiseltani, joten nyt minulla on mitä lukea.
Tuo MeNaiset on ihan ok verrattuna moniin muihin vastaaviin kuvalehtiin. Tyylikäs ulkoasu eikä jutuissakaan ole valittamista. Kaikkea en kuitenkaan lue. Esim. juttu Heidi ja Niina Heralasta ei kiinnostanut. Univaikeuksista kärsineenä artikkeli "Satsaa hyvään uneen !" kiinnosti ja olikin ihan mielenkiintoinen, vaikkakin paljonhan siinä oli tuttua asiaa. "Uskallanko lykätä lapsentekoa ? 11 kysymystä lapsettomuudesta." Uskallan. Ja lykkäänkin. Loppuiäkseni. Luin kuitenkin. Juttua Sami Hyypiästä ja isyyden ihanuudesta en lukenut, mutta saatan senkin vielä lukaista.
Lisäksi oli pieniä yhdensivun juttuja erilaisista ihmisistä, joita en suurintakaan osaa tunnistanut. Jotain julkisuuden henkilöitähän he ovat luonnollisestikin, mutta kun en seuraa telkkarisarjoja enkä mitään missien tai popparityyppien elämänkäänteitä, niin en tosiaankaan tunnistanut heitä heidän pönöttäessään jossain avajaisissa tai ensi-illassa. Tylsää lukea tuntemattomien ihmisten juttuja, joten skippasin nekin yli. Vaatteet vilkaisin.
En juurikaan ehdi käydä elokuvissa, joten ohitin leffaarvostelut silmäillen. En myöskään osta levyjä, siis ohi. Kirja-arvostelut lukaisin läpi.
Lehdessä oli vielä juttu ulkomaisista tähdistä, jotka ovat vain kansallisesti tunnettuja. Yli. Juttu Dita Von Teesestä (KUKA ??). Yli. Viikontyylin ja tulevan talven muodista kertovat jutut luin, vaikken pintamuotia kovin tarkkaan seuraakaan. Tosin tämä tämänhetkinen muoti miellyttää enemmän kuin mikään vuosikausiin, joten vaatteet ja kengät näyttivät kivoilta.
Artikkelit meikeistä, jellyistä, voiteista jne. ohitin, koska käytän vain tiettyjä tuotteita ja niitäkin niukasti. Herkkä iho ei innosta kokeilemaan uusia tuttavuuksia ruumisrasvojen suhteen ja meikitkin ovat niitä tuttuja turvallisia, ja hillittyjä, vuodesta toiseen.
Roman Schatzin kolumni oli ihan luettavaa tavaraa. Samoin juttu Tallinnasta. Ruokareseptitkin vilkuilin läpi ihan sillä mielellä, josko sieltä löytyisi joku sellainen ohje, joka ei olisi ylivoimainen voimainponnistus meikäläiselle. "Lohkoperunat" vaikutti ihan toteuttamiskelpoiselta. Samoin "PerunaSOSE", siis MUUSSI. Arrgghh. Tai muusi. Teinkin perunaMUUSSIA, mutta en lehden ohjeen mukaan, jossa mukaan lisättiin emmentaljuustoa ja hasselpähkinärouhetta (?!!?). Ja vain 1 rkl voita per 1 kg perunoita sekä 1/2 tl suolaa. Naurettava ohje.
Yksi pieni testi sai aikaan jättihörähdyksen. Siinä testattiin Magnetpanty-alushousuja, 49 euroa. "Ne ovat alushousut, joiden haarakiilan sisäpuolelle laitetaan pieni magneetti. Ideana on lisätä kehon magnetismia, mikä (muka, oma lisäykseni) parantaa lantionseudun verenkiertoa ja voi siten helpottaa kuukautiskipuja ja lisätä halukkuutta." No, perskules !
Testihenkilö oli sitä mieltä, ettei magneetista ainakaan kramppeihin ollut mitään apua ja halunnousunkin arveli johtuneen punaviinistä. Ja sitten: "Lapsen sohvalle jättämä eläinmagneetti tarttui kotihousuni haaruksiin, koska pikkarimagneetti veti sitä puoleensa. Lisäksi käyttöohjeissa lukee, että luottokortit voivat vaurioitua magneetin läheisyydessä." Niin. Eli ei voi vinguttaa visaa, pitää maksaa käteisellä. Siinä pankissa.
Oireet alkavat n. 4-5 tuntia nukkumaanmenon jälkeen viis siitä, mihin aikaan on nukkumaan menty. Niinpä tänäkin aamuna heräsin ennen sian pierua tuossa klo 4-5 välillä siihen, että masussa tuntui taas olevan boa-käärmeiden bileet. Helvata. Olisi kyllä nukuttanut sikamaisesti, mutta vessaan oli kömmittävä ja koska tämä ei ollut ensimmäinen aamuyö, kun vastaavan matkan olen saanut tehdä, tajusin napata olohuoneen pöydältä mukaan jotain ajankulua. Käteen sattui naistenlehti MeNaiset.
Tätä saattaa olla vaikea uskoa, mutta totuus on, etten lue naistenlehtiä enkä ole ikinä ostanut yhtäkään ironumeroa. Pari kertaa olen tilannut Anna -lehden 3 kk:ksi, jotta pääsen nopeasti eroon ylisitkeästä puhlinmyyjästä, mutta siinäpä se. Kampaajalla, odotushuoneissa, ystävillä ja sukulaisilla niitä tulee selailtua, mutta en tunne mitään suurta intohimoa niitä kohtaan. Eilen kuitenkin sain kasan naistenlehtiä, ihan tuoreitakin, sukulaiseltani, joten nyt minulla on mitä lukea.
Tuo MeNaiset on ihan ok verrattuna moniin muihin vastaaviin kuvalehtiin. Tyylikäs ulkoasu eikä jutuissakaan ole valittamista. Kaikkea en kuitenkaan lue. Esim. juttu Heidi ja Niina Heralasta ei kiinnostanut. Univaikeuksista kärsineenä artikkeli "Satsaa hyvään uneen !" kiinnosti ja olikin ihan mielenkiintoinen, vaikkakin paljonhan siinä oli tuttua asiaa. "Uskallanko lykätä lapsentekoa ? 11 kysymystä lapsettomuudesta." Uskallan. Ja lykkäänkin. Loppuiäkseni. Luin kuitenkin. Juttua Sami Hyypiästä ja isyyden ihanuudesta en lukenut, mutta saatan senkin vielä lukaista.
Lisäksi oli pieniä yhdensivun juttuja erilaisista ihmisistä, joita en suurintakaan osaa tunnistanut. Jotain julkisuuden henkilöitähän he ovat luonnollisestikin, mutta kun en seuraa telkkarisarjoja enkä mitään missien tai popparityyppien elämänkäänteitä, niin en tosiaankaan tunnistanut heitä heidän pönöttäessään jossain avajaisissa tai ensi-illassa. Tylsää lukea tuntemattomien ihmisten juttuja, joten skippasin nekin yli. Vaatteet vilkaisin.
En juurikaan ehdi käydä elokuvissa, joten ohitin leffaarvostelut silmäillen. En myöskään osta levyjä, siis ohi. Kirja-arvostelut lukaisin läpi.
Lehdessä oli vielä juttu ulkomaisista tähdistä, jotka ovat vain kansallisesti tunnettuja. Yli. Juttu Dita Von Teesestä (KUKA ??). Yli. Viikontyylin ja tulevan talven muodista kertovat jutut luin, vaikken pintamuotia kovin tarkkaan seuraakaan. Tosin tämä tämänhetkinen muoti miellyttää enemmän kuin mikään vuosikausiin, joten vaatteet ja kengät näyttivät kivoilta.
Artikkelit meikeistä, jellyistä, voiteista jne. ohitin, koska käytän vain tiettyjä tuotteita ja niitäkin niukasti. Herkkä iho ei innosta kokeilemaan uusia tuttavuuksia ruumisrasvojen suhteen ja meikitkin ovat niitä tuttuja turvallisia, ja hillittyjä, vuodesta toiseen.
Roman Schatzin kolumni oli ihan luettavaa tavaraa. Samoin juttu Tallinnasta. Ruokareseptitkin vilkuilin läpi ihan sillä mielellä, josko sieltä löytyisi joku sellainen ohje, joka ei olisi ylivoimainen voimainponnistus meikäläiselle. "Lohkoperunat" vaikutti ihan toteuttamiskelpoiselta. Samoin "PerunaSOSE", siis MUUSSI. Arrgghh. Tai muusi. Teinkin perunaMUUSSIA, mutta en lehden ohjeen mukaan, jossa mukaan lisättiin emmentaljuustoa ja hasselpähkinärouhetta (?!!?). Ja vain 1 rkl voita per 1 kg perunoita sekä 1/2 tl suolaa. Naurettava ohje.
Yksi pieni testi sai aikaan jättihörähdyksen. Siinä testattiin Magnetpanty-alushousuja, 49 euroa. "Ne ovat alushousut, joiden haarakiilan sisäpuolelle laitetaan pieni magneetti. Ideana on lisätä kehon magnetismia, mikä (muka, oma lisäykseni) parantaa lantionseudun verenkiertoa ja voi siten helpottaa kuukautiskipuja ja lisätä halukkuutta." No, perskules !
Testihenkilö oli sitä mieltä, ettei magneetista ainakaan kramppeihin ollut mitään apua ja halunnousunkin arveli johtuneen punaviinistä. Ja sitten: "Lapsen sohvalle jättämä eläinmagneetti tarttui kotihousuni haaruksiin, koska pikkarimagneetti veti sitä puoleensa. Lisäksi käyttöohjeissa lukee, että luottokortit voivat vaurioitua magneetin läheisyydessä." Niin. Eli ei voi vinguttaa visaa, pitää maksaa käteisellä. Siinä pankissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
