Siinä sitä nyt on. Oli jo illalla nukkumaan käydessäni.
Suhteeni siihen on ristiriitainen. Toisaalta jee, toisaalta torjuva. Mikäs siinä, jos se kestäisi tuollaisena valkoisena ja kiinteäkuosisena, mutta kun sillä on ikävä taipumus sotkeentua ja muuttua märäksi loskapaskaksi. Varsinkin täällä rannikolla. Tällä talvi ei oikein tahdo päästä vauhtiin ennen tammikuun loppua ja siinä vaiheessa mieli on jo kääntynyt kevääseen ja kesään ja se lähinnä vituttaa, kun sitä tulee vain koko ajan lisää ja sitten siinä joutuu kahlaamaan hanuriaan myöten aina vappuun saakka.
Toisaalta en haluaisi asua pohjoisessakaan, jossa talvi kestää vaatimattomat 10 kuukautta vuodessa ja niinä kahtena jäljellejäävänä on muuten vain pirun kylmä ja helvetisti hyttysiä elikkäs itikoita. Hieman pohjoisemmassa riittäisi. Kauempana täältä rannikolta, mutta veden äärellä, jotta talvella pääsisi jäälle hiihtämään. Täällä jos lähtee moista yrittämään, niin saa hyvällä tuurilla uida loppumatkan.
No, tuo ei tuolla maassa kauaa happane, kun lämpötila on vain siivun alle nollan. Eli sen tietää jo nyt, minkälaista sotkua ja kuravelliä on tarjolla iltapäivällä. Ei siis ole herkkusaapaspäivä tänään.
Juokse porosein
Juokse, porosein,
Poikki vuoret, maat !
Seista, syödä, saat
Majall’ impyein;
Siellä verraton
Sammal-aarre on.
Päiv’ on lyhyinen,
Mutta pitkä tie,
Laulaissan’ nyt vie
Matka joutuen !
Tääll’ on sudet vaan
Usva-majoissaan.
Jos mä lentäisin,
Niinkuin kotka tuo,
Kultapilven luo,
Ehkä näkisin
Silmät lemmityn,
Huulten hymyilyn.
Sydämeni sä
Kohta kiedoit niin
Lemmen pauloihin,
Ett’en selviä:
Vedät totta kuin
Koski innostuin.
Sinut nähtyäin,
Suurest’ ikävöin,
Aina päivin, öin
Mietin mielessäin:
On se onni vaan,
Kun sun omaks’ saan !
Vaikka kätkeisit
Laakson kiven taa,
Taikka porolla
Metsään rientäisit:
Kivet, hongat ois
Tieltäin käypä pois !
- F. M. Franzén -
Jostain kummasta se tuli.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti