98 %

En enää luota mihinkään tai kehenkään 100 prosenttisesti. Joku sanoi kerran, ettei keneenkään voi luottaa ihan täysin. Ei edes itseensä. Se joku on fiksu, uskon siis häntä. Mutta se surettaa silti.
Olen saanut elämäni aikana monia hyviä ystäviä. Sellaisia, jotka olen tuntenut kirjaimellisesti koko ikäni tai lähes koko ikäni, mutta olen myös saanut kokea sellaisenkin harvinaisuuden, että olen saanut ystäviä, Todellisia Ystäviä, myös aikuisiällä. Sitä ei monelle tapahdu.

Jotenkin olen niin sinisilmäinen sydämeltäni, että kuvittelen ystävyyden kestävän aina ja ikuisesti, kunnes kuolema meidät erottaa. Valitettavasti se ei ole näin. Tai sitten ne menettämäni eivät olleetkaan oikeita, aitoja ystäviä vaan jotain piraattikopioita. Yksi sellainen tuli jostain mieleeni tänään.

Hän oli jotain, jonka kuvittelin oikeasti kestävän. Huolimatta siitä, että hän oli vastakkaista sukupuolta. Kuvittelin sen kestävämmäksi, koska olimme ystäviä, emme rakastavaisia tai edes 'suhteita'. Siinä ei ollut mitään ylimääräisiä virityksiä välillämme, vaikka joku toinen on puolestaan sanonut, että miehen ja naisen välillä on aina jotain tunnepitoista jännitettä. En tiedä. Voihan tietysti olla, että hänen puoleltaan siinä olikin jotain sähköä, minä en sitä vain huomannut. Vaikka kyllä se taitaa olla niin, että imartelisin vain itseäni, jos kuvittelisin, että siinä oli jotain 'sellaista' hänen puoleltaan. Ei ollut. Ei todellakaan. Silti jouduin luopumaan hänestä. Jouduin. Eli vastoin omaa tahtoani. Ja se tuntuu kurjalta. Tuntui silloin ja tuntuu jatkossakin uusien luopumisien kanssa.

Miksi siis aloittaa mitään, jos kaikki aina kuitenkin päättyy aikanaan ? Kun ei voi luottaa, että se kestäisi.

Olen joskus aloittanut jotain sellaista, josta jo siinä alkuvaiheessa tiesin sen olevan jotain, josta minun on joskus aivan pakko luopua. Silti aloitin ja se onkin se toinen asia, jota elämässäni kadun. En halua sellaista luopumisen tuskaa kokea enää ikinä. Tiedän. Ikinä on pitkä aika ja ihmisen muisti on lyhyt, mutta silti. Jos vain voin pitää muiston siitä pahasta olosta tuoreena, pystyn välttämään alut ja siten myös loput.

Toisaalta, jos ei ole valmis ottamaan riskejä, jää monta ihanaa asiaa kokematta. Mutta. Taas mutta. Ovatko ne sen arvoisia, että niiden takia kannattaa sitten myöhemmin kärvistellä helvetin tuskat ? Kai maar ne ovat, kun ihmiset riskejä jatkuvasti ottavat. Ainakin sillä hetkellä. Mutta entäs minä. Jaksanko minä enää sellaista ? Hyvä kysymys. Yhtenä päivänä jaksan, toisena ajatuskin kauhistuttaa.

Entä voiko jonkin aloittamansa keskeyttää ennen sen luonnollista, tai pakotettua, loppua ? Keskeyttää ennen kuin mitään todellista vahinkoa on tapahtunut. Vetää keikka pystyyn ennen kuin soittimia on ehditty virittää. En tiedä. Sen tiedän kokemuksesta, että usein vauhti on ehtinyt kiihtyä jo niin hurjaksi, että hätäjarrusta vetäminen aiheuttaisi melkeinpä suurempia vahinkoja, kuin itse rysäys.

Olen umpisolmussa ajatusteni kanssa. Toisaalta, mutta toisaalta. Järki ja kokemus kulkevat käsikädessä ja lyöttäytyvät tunnetta ja halua vastaan taistellen varsin järein asein, perustelujen ja muistojen avulla. Tunteen ja halun aseina puolestaan ovat oveluus ja nopeus. Mitään ei ole niin helppoa perustella itselleen kuin sitä, mitä himoitsee.

Monet ihmissuhteet ovat kuin tietokonepelejä. Kun selvität yhden tason, siirryt seuraavalle eikä paluuta ole. Ei ole peruutusvaihdetta. Voit vain tiltata pelin ja aloittaa taas alusta. Jonkun toisen kanssa. Ja taas olet matkalla Danten helvettiin. "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää."

Joku voisi nyt luonnehtia, että olen hieman masentavalla tuulella. Murehdin asioita etukäteen ja siksi ehkä saan murehtia ne kahteen kertaan. Vaiko kokonaan turhaan ? Enpä usko. Haluaisin vain säilyttää olemassaolevan muuttumattomana. Mutta tiedän kyllä senkin, ettei kakkua voi syödä ja säästää. Ja maapallo pyörii edelleen, vaikka kuinka yritän sitä estää. Silti voin yrittää sälyttää päätöksenteon jollekin muulle. Jollekin, jota voin sitten syyttää, jos ja kun asiat menevät pieleen. "Pääasia, että syyllinen löytyy."

No. Tämähän on vain teoriaa. Ei tässä ole epäilystäkään siitä, miten asiat tulee menemään. Aina, ikuisesti ja joka kerta.