En olisi minä, jos en vaihtaisi hajuvettäkin juuri kuun vaihteessa. Marraskuu lasketaan jo talveksi, varsinkin kun on pakkastakin, ja silloin on aika unohtaa kevyet tuoksut ja siirtyä täyteläisempiin aromeihin.
Olen elämässäni käyttänyt litroittain hajuvesiä. Vaihtanut niitä aina uusiin. Suorastaan kerännyt kauniin muotoisia pulloja. Ja tuoksunut kuin Saaronin lilja.
Vain muutama tuoksu on ihastuttanut niin, että olen ostanut, tai ostattanut, sitä useamman kerran.
- YSL:n Opium, parfyymina, kiitos. Ei tosin enää. Sen aika on jo ohi, mutta se oli todella huumaava tuoksu. Ehkä jopa hieman liiankin mausteinen.
- Givenchyn Ysatis. Samoin myös melko täyteläinen tuoksu. Vähemmän mausteinen kuin Opium ja sitä käytinkin viime talven.
- Oscar de la Rentan Oscar sekä sellainen vihreä vartalotuoksu, jonka nimeä en kertakaikkiaan enää muista. Sitä ei kaiketi enää edes valmisteta tai en ole ainakaan nähnyt sitä enää missään myynnissä. Siitä on todellakin varmaan 20 vuotta, kun sitä käytin ja se oli todella kauan, kauan ennen kuin mitään näitä nykyisiä vihreän teen tuoksuja oli keksittykään. Elisabeth Arden'n Green Tea on ihana, mutten ole sitä vielä saanut hankittua.
- Giorgio Armanin Armani (kai se on sen niminen) on nyt käytössä. Taas.
Ensi kevääksi ja kesäksi onkin sitten tiedossa taas ihanan kevyt vartalotuoksu.
On kuitenkin olemassa yksi poikkeus, jolloin en laita mitään parfyymia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti