Vaikka tiedän, on välillä vaikea uskoa. Se on luottamuksen, tavallisen ja itse-sellaisen puutosta. Toisaalta voin helposti uskoa jotain, jota en varmaksi tiedä, kun todistusaineisto, kiistaton sellainen, puuttuu. Siinä on silloin tahdolla sormensa pelissä. Tahdon uskoa eli siis uskon.
Joskus olen ihan varma, että jos tarpeeksi toivoo jotain, sen myös saa, vaikka tiedän muuta. Itseni kohdalla tämä ei toimi, mutta huolestuttaa, että joku toinen on keksinyt, miten tuon saa toimimaan. Minä voin vain yrittää luottaa, että kaikki järjestyy parhain päin. Oli se sitten mitä tahansa.
Olen viime vuosina huomannut itsessäni heikkouksia, joita en tiennyt omistavani. Tai ainakin luulin päässeeni eroon. Se näyttääkin olleen vain hetkellistä. Itseluottamuksen puute on yksi näistä heikkouksista.
Kokemus on opettanut, etteivät ihmiset muutu. Heidän toimintatapansa on samanlainen riippumatta siitä, kenen kanssa he ovat tekemisissä. Hyvässä ja pahassa. Pätee kaiketi myös itseeni. "En kertonut, koska tiesin, että se satuttaisi häntä." Tuon viimeisen voi sitten myöhemmin muuttaa sanaksi "sinua". Tieto lisää tuskaa, mutta mieluummin se tuska heti, jotta paraneminen voi alkaa, kuin huomata kuulleensa kaunisteltua totuutta joskus aikojen päästä.
Tässä kohtaa olen jo unohtanut, miksi tätä edes kirjoitan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti