Tunteenpaloa

Ystävätär kertoi antoisasta keskusteluhetkestä miespuolisen ystävänsä kanssa. Minä kutsun häntä näin, mutta ystävättären mielestä he seurustelevat ja mies on siis 'poikaystävä'. Joka on ihan pirun naurettava nimitys aikuisesta miehestä. Ehkä miehet ovat ikuisia poikia, mutta silti tuosta 'poikaystävästä' tulee mielikuva nuoresta kollista, jolla ei rintakarvojakaan ole edes korisjoukkueellista ja naama pursuaa finnejä ja mustapäitä. Niin, mutta mies ei mielestäni ole mikään miesystävä, jos tapaavatkin vain muutaman kerran kuukaudessa, vaikka tilaisuuksia olisi useita viikossa. No, eniveis, keskustelivat siis tunteista.

Tai siis ystävätär oli kertonut omista tunteistaan. Mies oli vain tasaisesti todennut, että "joo, just tolleen kuin sä sanoit" tai "silleen, kun sä ekaksi sanoit". Eli siis ei itse kertonut mitään oma-aloitteisesti eli ei siis osannut puhua tunteistaan. No, eihän tuossa nyt mitään niin suurta ihmettä ole. Mies on kuitenkin ihan härmäläistä rotua, joka on tunnevammaista edelleenkin ja joka ei osaa pukea tunteitaan sanoiksi.

Ymmärrän ystävättären turhautumisen, kun hän haluaisi kuulla niitä 'lepertelyjä' omien palavien tunteittensa kohteelta. Edelleen näyttää muodissa olevan miehillä se tapa, että jos on joskus jotain tullut tunnustettua, kuten "tykkään susta", niin miehet ajattelevat, että se on nyt sitten sanottu ja jos asiantila muuttuu, informoin sitten uudestaan.

Onhan se ihanaa kuulla, olevansa tärkeä ja nainen tietysti haluaa kuulla, miksi ja millä tavalla hän on tärkeä. Se on kuin minkinkarva-kintaalla silittelisi ja se saa naisen lämpimäksi ja kehräämään. Mutta henk. koht. kaipaan myös sitä tilannetta, että voisin itse niitä tunteita kertoa toiselle. Sekin lämmittää sisältä ja pehmittää kudokset. Siinä on vain omat vaaransa.

Jatkuu seuraavassa numerossa.