Vuosi sitten

Tänään keskustelin siitä, miten aika rientää. Ei kovin omaperäinen puheenaihe, myönnän, mutta aina yhtä ajankohtainen. Eikä se ollut mitään täytepuhetta, vaan keskusteltiin siitä ihan tosissamme ja pohdiskellen.

Vuosi sitten luulin olevani vaikeasti sairas. Jotenkin en kaikesta huolimatta kuitenkaan uskonut, että parantumattomasti, vaikka sekin vaihtoehto kyllä kävi mielessä synkimmillä hetkillä yön yksinäisinä kylminä tunteina. Enkä tosiaan ollutkaan parantumattomasti sairas. En loppujen lopuksi edes kovin vaikeasti, vaikka niin ihan vilpittömästi kuvittelinkin. Vain hieman huonokuntoinen.

Hetken tunsin itseni aivan terveeksi. Olen tuntenut oloni mitä mainioimmaksi jo pidemmän aikaa. Ainakin puolisen vuotta, ellen jopa kauemminkin. Parantumisen, tai sen alkamisen, hetkeä on niin vaikea määritellä. Eräänä päivänä vain huomaakin olevansa ei-sairas. Ei sairas, mutta ei ihan vielä täysin tervekään. Ja sitten jonain päivänä huomaa taas puolestaan olevansa aivan terve. Hetken.

"Sillä se lähtee, millä se on tullutkin" sanotaan esim. krapulasta. Josta siis tällä kertaa ei ollut kyse. Periaatteessa tässä taudissa tuo saattaisi päteäkin. Uusi tauti kaataa alleen vanhan. Mutta koska edellisestä tartunnasta on niin lyhyt aika, on immuniteettia vielä tallella. Olen vastustuskykyinen taudin rankimmalle muodolle, mutta olen kaiketi saanut oireita, lievempiä sellaisia, tartunnasta. Tunnen heikotusta, mutta se ei kaada minua vuoteeseen.

Tai ehkä juuri sen se tekeekin, muttei vie tajua kankaalle.