??!?

Mustelma ylähuulessa ??

Kauniit kynnet, pehmeät huulet

Siinä kauniit kohteliaisuudet, jotka täti sai. Vai lasketaanko katseetkin ?

Olihan siinä pehmeitä huulia muillakin... Olin ehtinyt jo unohtaa, miltä tuntuu, kun joku suutelee. Joku, joka todella osaa suudella. Oli helppo nauttia niistä suudelmista, vaikka tunne puuttuikin. Polvet eivät siis notkahtaneet, mitä ne olisivat taatusti tehneet, jos pelikaverina olisi ollut... joku toinen.

Mutta tässä teillekin käsittämättömän upea elämys ! Että voi nuorella miehellä ollakin niin mielettömän upea ääni ! Täysi Ammattilainen isolla A:lla. Kaikesta huomasi ja kuuli, että töitä on tehty tinkimättömästi. Menkää ihmeessä kuuntelemaan, jos saatte tilaisuuden. Ette tule katumaan, lupaan sen. Huh, huh. Upeaa, upeaa...

31.7.2007 206 päivää

200. päivä meni ohi huomaamattani. Hienoa ! Vaikka lopetin laskemisen 100. päivän jälkeen. Olisiko 1000. päivä todellisen juhlimisen arvoinen ? Sehän on jossain... lokakuun alussa vuonna 2011. Laitetaan kalenteriin.

Huh, huh. Missäköhän silloinkin viipelletään...? Olisi kyllä kiva tietää, mitä tässä välissä ehtii tapahtua...

Oireita

On jotenkin outo olo... Kolottaa ja vähän vilustaakin. Joko tämä on juhlimisenjälkeistä väsymystä tai sitten olen saanut sen sikataudin. Sikotauti sen sijaan on jo sairastettu. Ja suu- ja sorkkatauti. Jopa useampaankin otteeseen.

Mutta onpa mielenkiintoista, jos nyt alan sitä saparoa kasvattaa... Hienoa kerrassaan. Ja ajoituskin on suorastaan täydellinen. Huok. Sen siitä saa. No, tähän ei toivottavasti kuole. Tai mistäpä sitä vielä tietää. Pitäisiköhän suorittaa jo viimeinen rippi ja tunnustaa ja paljastaa loputkin salaisuudet ? Ehkä kuitenkin odotan vielä hetken...

Ikävän karkoitus

Podin ikävää, joka tulee, kun on vähän väsynyt eikä oikein jaksa ajatella järjellä. Onneksi sain siihen lääkettä. Nyt jaksan taas hetken eteenpäin.

Hymy huulilla.

30.7.2009 YMCA

Poliisi ja sotilas löytyi jo. Enää puuttuu raksamies ja intiaani niin on melkein Village People tädillä kasassa. Hauskaa oli komisarion ja kapteenin kanssa !

Lisäksi täti törmäsi 15 vuoden takaiseen pikaheilaan. Muistin jopa nimenkin, vaikka nimet ovat tädin heikko kohta uudemmissakin tutuissa saatikka sitten noin vanhoissa. No, hän onkin tädin tuttavuuksista se ainoa siniverinen, jolla on oma vaakuna Ritarihuoneella, joten ei ole ihme, että hän jäi mieleen. Ja olihan hänessä muutakin mieleenpainuvaa...

Eli mukava ilta oli, vaikka venähti aamuun saakka. Nukkumakortteereja olisi ollut tarjolla useampiakin, mutta oma sänky paras sänky. Harmi, että unet jäivät murto-osaan siitä, mitä olisin tarvinnut. Nyt väsy istuu olkapäällä. Onneksi kaakaokahvi helpottaa ja töissä on rauhallista.

Taidan tehdä normaalin venäläisen kolmen tunnin työpäivän...

Nimet ja päivämäärät

Kuinka monta nimeä on almanakassa (käyttääkö tätä sanaa enää kukaan ?), siis kalenterissa ? Jotain 800. Wikipedian mukaan tarkalleen 781 kpl. Ja päiviä on vuodessa 365. Useimmiten. Eli molemmissa on varaa, mistä valita. Silti muutamat nimet, tai nimiyhdistelmät, ja päivämäärät ovat jotenkin suositumpia kuin muut, jos asiaa tarkastelee tädin näkövinkkelistä.

Ja se on jännä juttu, että naisten nimissä ei ole mitään kasautumia kuten miesten nimissä. No, ehkä joku Anna tai Tiina on niitä, joihin törmää useimmin, mutta ei muita. Miesten nimissä sen sijaan on selvät suosikit.

Tädin elämää ovat sulostuttaneet useat Petrit, Juhat, Jukat ja Timot. A:lla alkavia muunnoksia on todella iso määrä. Ja uusia y.m. nimisiä tuttavuuksia tulee lisää koko ajan. Sen voi melkein arvata jo etukäteen, mikä miehen nimi on. Vaihtoehdot ovat vähissä. Sitten esim. I-, R- ja S- kirjaimella alkaviin nimiin törmää tosi harvoin, mutta he ovatkin sitten ihan omaa luokkaansa. Eivät mitään tusinatavaraa.

Sama juttu päivämäärien kanssa. Merkkipäivillä (tai muuten merkityksellisillä päivillä) on taipumusta kasaantua myös joko ihan tiettyihin päiviin tai sitten kuukausiin. Tädillä esim. elo- ja marraskuu ovat sellaisia kuukausia, joihin on tuppautuneet suurin osa omista ja/tai tuttujen merkkipäivistä. Marraskuussa on jopa yksi alkukuun päivä, johon on todellista tunkua eikä loppua näy. Myös helmikuulle on kerääntynyt tapahtumia ja merkkipäiviä ihan kiitettävästi. Ja vuodenvaihteen aika on myös yhtä juhlaa monessakin mielessä.

Toisaalta tuo on aika kätevää. Eli kun jaksaa parissa kuukaudessa vuodesta tsempata ja juhlia kirjaimellisesti päivästä toiseen muutamien piinaviikkojen ajan, niin sen jälkeen saakin muun ajan vuodesta olla kohtuullisen rauhallisissa merkeissä.

Olisikohan muuten tällä jotain tekemistä sen kanssa, että helmikuuhun sattuvat usein ne kovimmat pakkaset (= täytyy olla lämpimässä peiton alla) ja marraskuussa on niin pirun pimeää ja märkää, ettei ole muuta tekemistä (= kuin olla peiton alla) ? Tädin 'tieteellinen' selitys ;-)

29.7.2009 Kadonneet unet

Mikä tässä nyt mättää ? Kello on soimassa jossain tunnin päässä tulevaisuudessa eikä töihinkään ole kiire kuin ehkä joskus kolmen tunnin kuluttua, mutta silti jo kekkalehdin 'pirteänä' ylhäällä. NukkuMatti on taas jossain vieraissa naisissa hurvittelemassa, kun ei saa hommiaan hoidettua. Teen siitä saamattomasta vätyksestä valituksen Unienhuoltolautakuntaan.

Tosi 'pirteä', juu. Hitto. Silmät ovat kuin pienet pissinreijät lumihangessa. Ei taida puolen metrin kurkusta nyt olla apua. Siis viipaleina silmillä. Kuvittelin, että lyhyen toissayön jälkeen nukun kuin murmeli ja olen oikeasti tänään pirteä lähtemään rientoihin. Kissan viikset. No, se vain tietää sitten rauhallista iltaa ja aikaista kotiinpaluuta. Toivottavasti en nukahda kesken kaiken. (Minkä 'kaiken' ?? Just.)

En todellakaan nauti tästä olotilasta kuten eräät. Väsymyksestä siis. Juuri pari päivää sitten minulle sanottiin, että väsymyksestä voi nauttia. En kyllä käsitä, miten. Väsymyksellä kiduttaminenhan oli kaiketi näpsäkkä muinainen kidutuskeino Kiinassa vai Japanissa vai missä se nyt oli. Vesitippoja vain tippumaan kaljuun tasaisin väliajoin, niin uhri ei saa nukuttua ja murenee täysin muutamassa päivässä. Minä olisin kyllä valmis laulamaan tietoni lyhyemmässäkin ajassa. Esim. nyt olen siihen jo kypsää kauraa. Onneksi ei ole ketään tenttaamassa tädin hurjimpia salaisuuksia.

*HAAUUUKOTUS*

Jukka Palmu

"Hauska tappa, vanha tuttu."

Kolme tuntia hurahti kuin 'siivilä'. Ei ehditty hörppiä kuin yhdet siiderit, kun suut kävivät koko ajan. On se vaan niin, että toiset pysyvät nuorina ja nuorekkaina vuosikymmenestä toiseen. Sama 'Jukkahan' se oli kuin silloin, kun oltiin täysi-ikäisiä kakaroita. No, eipä ollut tähän 'Jukkaan' vielä 5-kymppiä ehtinyt puraista. Katsotaan sitten muutaman vuoden kuluttua. Se on kyllä sellainen rajapyykki, että olen nähnyt monen miehen siihen kolauttavan kallonsa ja siitä se alamäki sitten vääjäämättä kohti hautakuoppaa alkaa, sanotte mitä sanotte. Eikä miehet sitä itse huomaa. Onneksi. Sehän sitten vain pistäisi lisää vettä myllyyn.

Suudelmat poskille ja tiukat halaukset. Käsi kuin huomaamatta lantion ja vyötärön liitoskohdassa. Vihjauksia ja naurahduksia. Silmien pilkettä. Nuoren miehen vilkkautta. Kaunis valkohampainen hymy. Tuuhea tumma tukka, jossa vain muutama lähes huomaamaton helmenharmaa suortuva. Miehenmallinen 'könsikkyys'. Kaikki ne ovat vielä tallella muuttumattomina kuin silloin ennen. Eipä ihme, että täti joskus sortui kiipeämään tähän Palmuun.

Ne ajat ovat nyt ohi, mutta muistot ovat kultaisia.

Rakkauden haudalla

Kuka uskaltaa enää rakastua, kun palkkana on kuitenkin vain sydänsuruja ?

Kaipaavia, särkymäisillään olevia ja särkyneitä sydämiä tuntuu olevan joka puolella. Kasoittain. Pahaa mieltä, pettymystä, surua, ikävää. Pettyneitä, petettyjä, pettäjiä.

Miten tämä voi olla näin ? Vai onko kuitenkin "Parempi rakastaa ja menettää, kuin olla koskaan rakastamatta." (Seneca) ?

Näpistin KK:n mietelauseen täältä.

"Luulin että se olisi ohitse. Sanoimme hyvästit, mutta päivääkään ei mene ohitse, ilman että en ajattelisi sinua. Itse asiassa yksikään minuutti ei pääse karkuun ilman sinua. Sinun äänesi, kätesi kosketus, muisto rakkaudestasi, ovat koko ajan kanssani. Puhuin kanssasi toissa päivänä. Näytti siltä että olet päässyt eteenpäin. Jättänyt meidät taakse, mutta vaikka kuinka yritän en pysty samaan. Tämän kaupungin valot loistavat, mutta eivät saa mieltäni kiinnostumaan. Yritän etsiä valoisaa puolta, mutta kaikki mihin katson, kaikkialle mihin menen, näen aina vain sinut. Päästä minut menemään rakas. Minun on saatava tietää, jos tämä oli meidän parhaaksi, niin miksi olet yhä sydämmessäin, yhä sielussani. Päästä minut menemään."

Niinpä.

28.7.2009 Liila

Vai lila vai violetti ? Tämä väri... tai ehkä kuitenkin tämä, mutta hieman vaaleampana. Se on se, mikä on nyt kynsissä, koska siihen sointuva luomiväri täydentää tädin silmien omaa väriä. Siis huomiseksi.

Vaikka kysymyksessä onkin vain vanha pa... hmmm... kaveri, niin silti on mukavaa ja kohteliasta näyttää hyvältä toisen silmissä. Eipä tarvitse tätiä hävetä. Vanha, muttei kulahtanut.

Jep. Ja nyt nukkumaan !

Hetkessä

Odotinko minä vai odotitko sinä ? Vai olimmeko vain yhdessä yhteisessä hetkessä ?

Olisiko se niin väärin tunnustaa, että odotti toista ? Minä olen usein odottanut, mutta en tänään. Kerrankin se en ainakaan ollut minä. Olisi mukavaa kuvitella, että hän odotti minua. Juuri minua, mutta sanoi, ettei ollut odottanut. Osuimme vain sillä samalla puoliminuuttisella samalle paikalle. Hieno, kerrassaan upea saavutus sekin. Joku yhteys on siis toivottavasti muodostunut. Tai ehkä joku rutiini.

Rutiini kuullostaa tylsältä, harmaalta ja yksitoikkoiselta, muttei sen sitä välttämättä tarvitse olla. Rutiinit ovat hyväksi, jos ne tekevät hyvän mielen. Tämä rutiini tekee minulle hyvän, korjaan: erittäin hyvän mielen. Toivottavasti vielä hänellekin.

"Tuhannen yötä kanssasi valvon, yön salamoissa mertasi palvon."

Treffiä pukkaa

Yllätystreffit huomiseksi ! Jees.

No, kai ne nyt treffeiksi voi laskea, jos oikein väljällä seulalla katsoo. Oikeasti tapaan vain vanhaa työkaveria vuosikymmenten takaa. Törmättiin jo aikaisemmin kesällä sattumalta taas heti 7 vuoden kuluttua ja sen jälkeen hän on laittanut muutaman sähköpostin ja pari tekstaria. On naimisissa ja lapsia ja niin edespäin. Eli ei tässä sen kummempaa. Huvitti vain hänen lievästi 'vihjaileva' viestinsä, mutta sellainen 'Jukka' on aina ollut. Ja kai maar hänen kanssaan tuli joskus hamassa menneisyydessä se yksi yökin vietettyä....

Kun nuo tädin italiankielen opinnot jäivät taannoin vähän vähemmälle, niin en nyt ihan varma ole, mutta eikös 'cara' tarkoita rakasta...? ;-)

27.7.2009 Välimatkaton

Välimatkat on. Paitsi netissä. Netissä asumme toistemme naapurissa.

Huvittavaa, kun mikään ei vihjaa kirjoittajan paikkakuntaan, niin kuvittelee, että chattailija asuu naapurissa tai vähintäänkin viereisessä lähiössä. Oikeasti meillä voi olla satoja kilometrejä välillämme. Ja usein onkin, mikä on monissa tapauksissa vain hyvä asia. Kaikkien kannalta.

Joskus, tietyissä tapauksissa, toivoisi kuitenkin, että saisi taikasauvan heilautuksella välimatkan kutistumaan 2 cm:iin, mutta kun se ei ole mahdollista, täytyy käyttää apuna Bussiliikenne Oy:n tai VR:n palveluksia.

Kuinka paljon mansikoita aamiaiseksi on liikaa ? 1 litra ? 3 litraa ? 5 litraa ?

Vinkkejä autokauppaan

Tässä kesän aikana on tullut seurattua erilaisten automerkkien liikennekäyttäytymistä Suomen teillä. Eli minkätyyppiset kuskit pesiytyvät mihinkin automerkkiin ja nyt on aika tehdä yhteenveto havainnoista. Ja seurasin siis pelkästään miesten ajotyyliä. Naiset ajavat yhtä surkeasti automerkistä riippumatta.

Suomen ehdottomasti pienimunaisimmat miehet ajavat Audia. Heidän on pakko saada näyttää, että täältä pesee etenkin silloin, jos ratissa on nainen. Ovat myös häntäkärpäsiä eli roikkuvat perseessä jopa 100 km, mutta eivät vain mene ohi. Ei auta, vaikka edelläajava lisäisi vauhtia tai hidastaisi, Audi on aina ihan vitun liian lähellä takapuskuria.

Volvo -kuskeja ja Skoda -kuskeja on vaikea erottaa toisistaan, paitsi ehkä rautakangella. Samanlainen vittumainen ajotyyli molemmilla. Volvo-miehillä on taatusti ja tunnetusti pieni muna, mutta Skoda-kuskeja vaivaa selvästikin heikko itsetunto, kun 'joutuvat' viimeisellä (?) idän ihmeellä ajelemaan, kun muut posottavat länsiautoilla. Skoda -kuskit perustelevat valintaansa sillä, että on tyhmää maksaa auton merkistä, kun saman saa halvemmallakin. Tällä he lohduttelevat myös itseään, sillä kateus naapuria kohtaa kalvaa kuitenkin.

Volvo -kuskit ovat keski-ikäisiä miesreppanoita, joilla vararengas pullistelee vyönsoljen päällä ja sisäkumi paistaa kilsan säteelle, joten kun eivät muuta saa polkea, niin polkevat sitten autonsa kaasupoljinta. Yrittävät kompensoida autonsa hinnalla sitä, mikä senteissä puuttuu. Lisäksi Volvo -kuskit ovat kaikki jonkin sortin invaliideja, kun kuvittelevat voivansa parkkeerata autonsa mihin hyvänsä ja miten päin tahansa. Ja sen lisäksi, että Volvo -kuskien pitää yrittää näyttää kaikille muille automerkeille autonsa tehoja, heidän pitää yrittää nokitella myös toisiaan. Jos moottoritiellä kisaa kaksi autoa ihan perkeleellisessä aamuruuhkassa talven ensimmäisen pakkasyön jälkeen, niin voit lyödä viimeisen roposi vetoa, että siellä kaksi Volvo -kuskia kalistelee olemattomia sarviaan.

MB -kuskeista ei kannata edes puhua. Kaikkihan sen tietävät, että he ovat Miehiä, joilla on housuissaan Billu.

Vanhoilla japanilaisilla autoilla ajelee nuorta amis-viiksistä porukkaa, joka huudattaa ruosteen raiskaamaa rakkinettaan autovanhuksen äärirajoilla. Uusimmilla malleilla ajelee perheenisiä, joilla on tila-auto ahdettu kattoa myöten täyteen lastenvaunuja, vaippakasseja ja uimaleluja. He ajavat tasan ja tarkkaan rajoitusten mukaan, vaikka henki menisi.

VW -kuskeilla kihahtaa joskus keltainen neste kuuppaan ja he alkavat käyttäytyä kuin Volvo- ja Skoda-kuskit, mutta se on VW -kuskeilla sentään poikkeus eikä sääntö.

Kaipa siellä ruuhkan seassa muitankin merkkejä vilahtelee sekä moottoripyöriä, mutta he ajavat yleisesti ottaen rauhallisesti ja eleettömästi, mutta kuitenkin ripeästi ja joustavasti. Eli heitä ei juurikaan huomaa. Motoristit luonnollisestikin välttävät riskiä joutua konfliktiin isomman eläimen kanssa.

Tätä listaa saa vapaasti täydentää se, ken sen tarpeelliseksi näkee. Ja saa tietysti esittää vastalauseenkin. Jos kuka uskaltaa ;-)

:-P

Kannatan lämpimästi kauppojen sunnuntaiaukioloaikoja. Ja näin kesällä sunnuntaishoppailu on erityisen miellyttävää ei pelkästään alennusmyyntien takia vaan myös, koska vaatetta on päällä vähemmän ja kaikki sovittaminen tapahtuu vähemmällä hampaidenkiristelyllä.

Josta sujuvasti pääsen siihen, mikä erityisesti miellytti läheisessä ostoshelvetissä: silmänilo. Tuntui, että kauppakeskuksen joka nurkka pursui ruskettuneita, mukavasti treenattuja nuoria miesvartaloita. Häpeilemättä katselin sillä silmällä niitä ihania, herkullisia pupulaisia. Ai, jai. Kyllä tuollainen nuoren miehen vartalo on sitten puoleensavetävä. Sen ei tarvitse olla mikään kuikelo eikä mikään kivikovaksi trimmattu. Nuori ja kohtuullisen kiinteä riittää. Nuori vartalo on aina etulyöntiasemassa verrattuna samanlaiseen, saman malliseen keski-ikäiseen vartaloon nähden. Mmmm....

Hieman tällaisen vanhan tädin silmää häiritsivät piirrokset nahkassa. Aika monella niitä näytti olevan, joillakin jopa häiritsevän laajoja. Tosin, kun kesäyöt tästä pimenevät syysöiksi, niin eihän ne käden alla tunnu...

Ajatukset tuntuvat karkaavan vaarallisille poluille.

¤

Epäröinnin kynnyksellä
kysy
kuinka paljon rohkeutta
uskallat tänään
jättää käyttämättä

- Tommy Tabermann -

26.7.2009 Mitä, missä, milloin

Ja kuka kukin on. Vastauksia halutaan, vaikka sanotaanhan, että tieto lisää tuskaa. Kenen tuskaa ? Sen, joka tietää vai sen josta tiedetään ?

Luin viikolla dekkarin (hmmm...), jossa todettiin, että tieto on valtaa. Ja tarinassa se, jolla tietoa oli, murhattiin. Uhri tiesi murhaajasta asioita, joiden paljastuminen tiesi murhaajalle niin suurta uhkaa, että hän ryhtyi näinkin epätoivoiseen tekoon. Normijärjellä ajateltuna uhka ei ollut teon arvoinen. Teko oli aivan suhteeton 'vaaraan' nähden. Siis kaikkien muiden mielestä. Murhaaja näki asian luonnollisesti toisessa valossa.

Kuka meistä voisi olla potentiaalinen murhaaja ? Onko Sinun kaapissasi sellaisia luurankoja, joiden paljastumisen uhka voisi ajaa Sinut epätoivoisiin tekoihin ? Meillä kaikilla on salaisuutemme, joiden emme soisi paljastuvan. Mikä on Sinun suuri häpeällinen salaisuutesi ?

Täti asui ennen sellaisella asuinalueella, jossa normiperhe koostuu seuraavista elementeistä:

- puolisot (mies ja nainen) ovat naimisissa
- perheessä on 2-3 lasta
- perheeseen kuuluu myös koira
- kotina on pientalo (omakoti-, pari- tai rivitalo)
- perheellä on 2 autoa
- perheellä on kesämökki, lomaosake tai asuntoauto/-vaunu
- perhe omistaa veneen ja/tai moottoripyörän
- kaikki äänestysikäiset äänestävät ja ovat jo monessa sukupolvessa äänestäneet kokoomusta

Perheellä menee hyvin tai erittäin hyvin taloudellisesti ja muutenkin. Puolisot ovat onnellisia keskenään, lapset elävät onnellisessa perheessä ja koirakin on onnellinen. Myös autot näyttävät hyrräävän tyytyväisinä. Kunnes kuolema heidät erottaa.

Monta kertaa ollessani iltakävelyllä katselin taloja ja lämmintä hohdetta, joka tulvi niiden ikkunoista ja mietin, minkäköhänlainen perhe tuossakin kauniissa talossa asuu. Minkäköhänlaisissa kulisseissa tuossakin talossa eletään. Ja minkäköhän tasoinen perhehelvetti tuollakin vallitsee. Täti inhorealistina tietää, että kaikki ei todellakaan ole sitä, miltä se päällepäin näyttää eikä kaikki ole kultaa, mikä kiiltää. Silläkin idyllisellä asuinalueella, jossa koti, uskonto ja isänmaa ovat edelleenkin (näennäisesti) kovassa kursissa, on särönsä.

Yhdessä perheessä rakastavalla aviopuolisolla (mies) oli ollut sivusuhde jo vuosia, kun se paljastui ja upouusi miljoonatalo meni myyntiin välittömästi. Teini-ikäiset lapset olivat oireilleet jo vuosia vanhempien sitä huomaamatta tai siitä välittämättä, kun olivat tehneet niin innokkaasti omaa uraa ja eläneet omaa 'täysipainoista' elämäänsä.

Toisen perheen nössykkä-vässykkä-isi on hurmaava ja säkenöivä naisenmies... netissä, jossa hän vaimonsa tietämättä, luonnollisestikin, vikittelee nimimerkin suojassa naapuruston puolet nuorempia naisia, tyttösiä oikeastaan.

Erään perheen äiti huomasi yli 10 vuoden normiavioliiton jälkeen, ettei hän oikeastaan välitäkään miehistä vaan tykkää ennemminkin naisista. Nyt siinä perheessä on äidin ja isän sijasta kaksi äitiä. Äärettömän rohkea ratkaisu naiselta noin umpikonservatiivisessa ympäristössä.

Yhdessä (mutta tuskin ainoassa) perheessä narsistimies terrorisoi ja harrasti törkeää henkistä väkivaltaa puolisoaan kohtaan yli 10 vuotta. Se tarina on nyt onneksi saanut onnellisen lopun, mutta kuten aina, huhu kiertää, että nainen jätti "noin ihanan ja miellyttävän ja menestyvän ja varakkaan miehen toisen miehen takia". Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta kun kulissit olivat tukevasti pystyssä viimeiseen asti, ei kukaan voi uskoa karmaisevaa totuutta.

Erään perheen äiti puolestaan tajusi, että työkaveri onkin puoleensavetävämpi kuin oma aviomies, piti aikansa sivusuhdetta ja ilmoitti miehelle, kun upea omakotitalo (jota mies oli muutaman vuoden rakentanut perheelleen) valmistui, että hän ei sitten tulekaan siihen taloon asumaan vaan haluaa avioeron. Mies oli todennut vain, että hävisi taistelun, jota ei tiennyt käyvänsäkään.

Ja sitten on vielä se yksi uskomaton tarina, joka on niin poikkeuksellinen, ettei siitä voi edes kirjoittaa, koska se paljastaisi liikaa.

Mutta kuten näistä tarinoista huomaa, meillä kaikilla on salaisuutemme. Toisilla ne ovat pienempiä, toisilla isompia, mutta aika tavallisia tarinoita nykyaikana kumminkin kaikki. Ja aina on joku, joka tietää Sinun tarinasi. Useimmiten tietäjiä on enemmänkin etkä voi murhata heitä kaikkia, joten sopeudu ajatukseen, ettet elä vakuumissa, jossa voit tehdä ihan mitä vain haluat eikä kukaan koskaa haista palaneen käryä.

Henk.koht. ei tätiä voisi vähemmän kiinnostaa, mitä kukakin elämällään tekee. Jokaisella meistä on oikeus sotkea omat asiansa ja muhia sitten niissä liemissä. Sitä paitsi täti nyt on viimeinen moralisoimaan kenenkään ratkaisuja, jos vaikka siihen joskus haluja olisikin. Haluja ei vain todellakaan ole. Omissakin asioissa on tarpeeksi huolehtimista. Lisäksi täti on 24 karaatin egoisti.

Mutta kuten tuli jo todettua, kaikki ei ole sitä miltä näyttää eli et voi nykyään olla varma kenestäkään. Ei arvoasema, varallisuus, perhetausta eikä koulutus takaa ihmisestä mitään, joten oma selusta on parasta turvata. Aina. Esim. jos täti lähtee tapaamaan henkilöä, jota täti ei entuudestaan tunne, ottaa täti ko. henkilöstä ensin selville joitain tarvittavia tietoja ja kertoo ne parhaimmalle ystävälleen. Se on pieni ja halpa varokeino. Ihan vain varmuuden vuoksi. Ettei vain kukaan keksisi murhata tätiä...

Ja lopuksi: Tieto on valtaa, mutta sen, jolla valta on, ei tarvitse sitä enää käyttää.

Ai niin.

Olen rakastunut näppikseeni.

Kivasti naksuu kynsien alla. Pehmeästi. Kynnet ovat kyllä ihan liian pitkät kirjoittamiseen. Kirjoitusvirheitä tulee tavallista enemmän, vaikka tumma pinkki mustaa vasten näyttääkin herkulliselta. Kuin mansikkalakulta. Mehevältä.

*klikklakklikklak*

Voi sviddu...

NY oli kuin olikin oikeassa !

Näin vanhan tädin hoksottimet pelaavat hitaasti, mutta varmasti. Se suotakoon ikäihmiselle anteeksi. Pääasia, että toimii. Eli NY oli 99,9 % varmuudella oikeassa. Nyt, kun lasken yhteen 1+1+1 niin saan todellakin tulokseksi 3, vaikka pari tuntia sitten vastaus oli vain 2.

Pistää silti ihmettelemään ja ällistelemään ihmisiä... Outoja tyyppejä, täytyy sanoa. Ja koska sääli on sairautta, niin tyydyn vain pahoittelemaan. Harmillista, etteivät ihmiset tajua, kuinka paljon enemmän saa, kun sanoo niin kuin asia on, rehellisesti, sen sijaan, että yrittää huijaamalla päästä tavoitteeseensa.

Tyhmyydestä sakotetaan.

Sinisilmäinen vihreäsilmä

....puuuuhhh !! Se siitä hengityksen pidättelystä. Vaikeaa oli, myönnän, vaikka korvaushoitoa harrastinkin. Silti taas ajatukset pyörivät. Tai ne laitettiin pyörimään.

Tädillä on nuori ystävä, jolle täti kertoo 'huoliaan'. No, en siis sellaisia huolia, vaan ihan kaikkia mahdollisia asioita tädin elämästä. Sellaisiakin, joista en täällä blogissani pukahdakaan. Juu, niitäkin on. Jonkin verran. Eli. Tämä ystävä sitten valaisee tätiä sellaisissa tilanteissa, joissa täti on auttamattomasti jo vanha kääpä ja tipahtanut 'kehityksen' rattailta. Tai sitten täti on vain äärettömän hyväuskoinen. Maailman sinisilmäisin vihreäsilmä.

Kuten nyt esim. tädin viimeisimmässäkin hässäkässä. Tai siis tätiin liittyvässä sellaisessa. Nuori Ystävä (= NY) oli sitä mieltä, että se oli harkittu teko. Eli ei siis mikään vahinko, vaikka se sellaiseksi naamioitiinkin. Siis MITÄ ??!? Ja sen sanoin NY:llekin. Harmi, että hän on nyt muissa riennoissa, joten en voi häneltä kysyä, että mitä hittoa hän oikein puhuu, mutta kovistelen häntä, kunhan hän palaa kotiin. Viis siitä, vaikka hänellä olisi vuosisadan krapula. Tai morkkis. Tai molemmat.

Eli NY oli sitä mieltä, että asia on aivan päivän selvää (kenelle ?) ja ettei ole epäilystäkään, etteikö tätiä olisi yritetty vedättää. Hyväuskoista hölmöä yritti Ovelus huijata pahemman kerran. Että näin. -kö ? Vaikea uskoa, koska herää erittäin tähdellinen kysymys: MIKSI IHMEESSÄ ?? Mikä olisi voinut olla Oveluksen MOTIIVI ? En yksinkertaisesti keksi mitään vastausta näihin kysymyksiin, joten joudun odottamaan NY:n selventävää vastausta.

Vaikka kyllä tässä on niin rutkasti koomisia, tai peräti tragikoomisia, piirteitä, että Täti on erittäin huvitettu tästä naurettavasta näytelmästä. Ja niinpä taisi olla NY:kin, ihan kuten arvelinkin. Vaikka, jos ihan rehellinen olen, niin oikeasti: EVVK. (Ja tuostakin näkee, että Täti on pudonnut kuin eno veneestä :-)

Aaahhh... Minäkin olen rakastunut <3

25.7.2009 *

LEHMÄN LENTO

Vanha lehmä tuli villiksi pellolla,
tanssi lehmänpolkkaa
ja kilkutti kellolla.
Se pomppasi ilmaan
pilvien yli
ja kaukaisiin tähtiin
sen lentävän nähtiin
kukkia täynnä syli.

- Kirsi Kunnas -

24.7.2009 *

ETANAN MIETE

Saisi etanan mielestä
maailma pyöriä nopeammin:
tulisi toinen etana sen jostakin pielestä
toista vastaan sukkelammin.

- Kirsi Kunnas -

23.7.2009 *

Pölhö Pekka Pöllölästä
tortun näki kerran.
Kysyi silloin leipurilta:
"Saiskos palan verran ?"

"Onkos rahaa, millä maksaa ?"
tuumi ukko siitä.
Pekka sanoi: "Eipä koskaan
mulla rahat riitä."

Pölhö Pekka metsään meni
kera suolapurkin.
Toivoi, että lintupaistin
sais ja höyhenturkin.

Äidin vesiämpäristä
Pekka onki kalaa.
Koukussansa onkimato
naureskeli salaa.

Pekka nousi lehmän selkään,
antoi ratsun mennä.
Lehmä heitti Pekan maahan,
huusi: "Lennä, lennä !"

Pekka etsi nokkosista
sinivatukoita.
Kädet paloi punaisiksi,
täyteen rakkuloita.

Pölhö Pekka tahtoi noutaa
vettä siivilällä.
Yhä vielä kulkee Pekka
matkallansa tällä.

(englantilaisista lastenloruista
Kirsi Kunnas)

22.7.2009 *

"Töyhtöhyyppä hyppää katolta
huiskii haituvat matolta.
Peilaa, maalaa, puuteroi
vieraat saapuu !
Saksofoni soi."

Eppu Nuotio: Älä ankka aivasta

21.7.2009 "Uni paras lääke on..."

Ihanaa on nukkua ! Levätä pois väsymys, jättää taakse nuhruinen edellinen päivä ja unohtaa sellaiset asiat, joilla ei ole mitään merkitystä omassa elämässä. Aaahh... Onneksi se on niin äärettömän helppoa.

Päivästä näyttäisi tulevan kaunis ja viikkokin jatkuu mukavissa odotuksen merkeissä. Saamistani kannustuksista huolimatta, kiitos vielä niistä, taidan hengähtää hetken ja keskittyä olennaiseen eli lomaan, jota on vielä jokunen päivä jäljellä. Sekä privattipuolen kirjoitteluun...

"Tauot ovat kauneinta musiikkia."

Pööö !

Täti on tosi pelottava ;-)

Uskomaton juttu. Odotan malttamattomana, että pääsen kertomaan tarinan pääkohdat nimiä mainitsematta. Tiedän erään, joka hymyilee äänekkäästi hurmaavaa hymyään...

OMG... En voi uskoa tätä todeksi. Naurettavaa ja lapsellista, mutta sou not, sano Matti Nykänen.

Hohhoijaa....

Sössimistä

Ja läheltä-piti -tilanteita. Puolin ja toisin.

Loman alkaminen on aina stressin paikka tavalla tai toisella. Pitää muistaa sitä ja pitää muistaa tätä ja kun on tuhat asiaa mielessä, niin aina on joku kumminkin pielessä. Näinpä kävi tädillekin, kun lomallelaukaisua valmistelin. Tietty. Tädin yksi 'viehättävistä' ominaisuuksista on se, että ensin tehdään (= kohelletaan) ja sitten mietitään, mitä tuli tehtyä ja oliko siinä mitään järkeä. Eli ensin hutkitaan ja sitten tutkitaan. Ja kiroillaan.

No, lomallelähtösössi oli pikkumoka periaatteessa, mutta kaipa se olisi jossain kohtaa saattanut harmittaa. En tiedä. Se tuli kuitenkin korjattua ajoissa, kun tädin ystävä sen huomasi ja siitä tädille ystävällisesti huomautti. Kiitos siitäkin sille murulle.

Hetki sitten oli sattua toinen sössi. Ei sekään hengenvaarallinen, mutta sen luonteinen, että siitä olisi joku saattanut yllättyä ja ällistyä oikein tosissaan. Huvittaa kyllä pelkkä ajatuskin ja saa pienen pirun tökkimään ajatuksella, olisiko pitänyt... No, ei. Onneksi sen huomasin itse ajoissa ja sain sössin hännänpäästä kiinni. Mutta siltikin... Kiinnostavaa olisi ollut nähdä, minkälaisen reaktion se töpeksiminen olisi saanut aikaan.

Ei tässä nyt jaksa ruveta tutkijaksi. On muuta tähdellisempääkin tekemistä.

20.7.2009 Kahvia, perkele !

Olen kahvini ansainnut ! Aamu...päivästä asti olen puuhaillut kuin Puuha Peten sisko Puuha Pirkko. Hengästyttää jo ja selkä alkaa vihoitella. Kahvin lisäksi tarvitsisin hierontaa ja venyttelyä, mutta niitä on vaikeampi toteuttaa, joten tyydyn kahviin. Pelkällä teellä ei tässä nyt pärjää.

Teen pirullisen pientä näpräystä, vaikka siivoamisen ja järjestelyn piikkiin se kyllä menee. Liikkeet ovat pieniä ja askeleet vähäisiä, mutta siksi siis sitäkin puuduttavampia. Aaarrrggghhh ! Ja ulkonakin sataa. Satakoon, perkele.

Kuumasta ja kosteasta ilmasta ja olosta huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, täti on täynnä purkautumatonta seksiä. Juu, kyllä vanhallakin vielä hyrrää, uskokaa vain. Hierontaa, himoa, hyväilyä, kiihkoa, kiimaa, kiusaamista, liinoja, nuolemista, panoa, pensseleitä, suudelmia ja Lontoonpuheluita. Ihan mitä vaan, kiitos, kaikki kelpaa nyt.

Mutta ei keneltä tahansa.

"Meri, taivas ja maa..."

Meri tuoksui taas.

Suola, tuuli, veneiden polttoaine... Siinä ne tuoksut, jotka muistuttavat minua lapsuudesta. Ajasta, jolloin isä tyydytti vapaudenkaipuutaan veneilemällä ja minä isin tyttönä aina tietysti mukana. Maakravun kommelluksista, kun paksu merikartta lensi vaudissa mereen. Kun moottori meni rikki ja meidät hinattiin häpeällisesti saareen. Kun ajoimme epähuomiossa matalikolle ja miesväki riisui kenkänsä ja sukkansa ja käärivät lahkeensa ja aloittivat työntämisen. Ystävättärestä, jota ei enää ole. Irtokarkkipussukoista läheisestä rantakioskista. Suolaisesta salmiakista. Lapsen huolettomasta ajasta.

Taistelu lahden pohjukan herruudesta: Tiirat vastaan Lokit.

Tiirapariskunta istui kanssani samalla laiturilla. Vierekkäisillä laiturintolpilla. Siro nokka päin tuulta, siivet sulavasti pitkin kylkiä ja pitkä kapea pyrstö takana. Välillä ne intoutuvat ilmoittamaan itsestään karkeasti kirkuen.

Lokkilennosto (kahden linnun vahvuinen) tekee huimia kaarroksia aivan lähellä aaltoja siiven kärki melkein vettä hipoen. Nopeita U-käännöksiä ja hurjia syöksyjä edestakaisin vain noustakseen taas korkeuksiin liitelemään ilmavirtojen päällä hitaasti ja rauhallisesti.

"Vapaita kuin taivaan linnut."

Tutustuin eilen komeaan tiiraan
kutsuin kylään, leivoin piiraan
keskusteltiin, teetä juotiin
höyryiset katseet pöydän yli luotiin.

- Eppu Nuotio -

19.7.2009 Herttinen !

Nyt pääsi joku yllättämään tädin ihan puskista !

Sain näet vastaanottaa viestin sähköpostiini joltain lukijaltani, sanoisinko jopa 'faniltani' *täti punastuu tyttömäisesti*. Hän kutsui minua "Suosikkitädiksi" *puna poskilla syvenee*. Olen niiiiin otettu. Ja nöyrästi iloinen. Tätä ei tapahdu usein. Siis juuri koskaan. Ikinä.

Kiitos hänelle. Siis Sinulle :-)

17.7.2009 Kiitos

Sain makeat naurut. Aivan yllättävät ja siksi parhaimmat. Repesin täysillä. Kiitos niistä lempiblogistilleni !

Kelitiedotus.
Lämpötila: +21,2 c varjossa klo 9.47. Taivas: pilvetön !! Tarjoiluehdotus: BIITSILLE !!!

Oma tila

Täällä Suomessa pitäisi meille jokaiselle riittää omaa tilaa ihan tarpeeksi, mutta riittääkö.

Kauniit ilmat ajavat ihmiset veden äärelle, sehän on selvää. Ja kun halukkaita on paljon ja vedenääritilaa rajoitetusti, niin ahdashan siinä tulee. Sopu sijaa antaa, mutta joku oma tila olisi mukava säilyttää. Mutta ei. Joillekin sardiinipurkissa asuneille sillä tilalla ei ole niin suurta merkitystä, mutta tädille sillä on. Tänään sen huomasin.

Olin vain pienen hetken pois viltiltäni, niin johan siihen kahden askeleen levyiseen rakoon, joka oli jäänyt minun ja lähinaapurini väliin, oli joku tunkenut pyyhkeineen. Enkä valehtele yhtään, jos sanon, ettei alustojemme välissä ollut edes 5 cm:n levyistä rakoa. Siis MITÄ ?? Siinä meni minun rajani. Sanoin suht. ystävällisesti, että voisiko hän siirtyä hieman, jotta voin pitää märkiä jalkojani oman alustani ulkopuolella ilman, että ne ovat hänen alustallaan. Tyypilliseen kaupunkilaiseen tyylin hän vain ynähti, mutta onneksi kuitenkin siirsi tavaransa 30 cm päähän minun 'tilastani'. Saatoin taas hengittää.

Mutta tässäkin pata kattilaa soimaa. Olen itse ihan samanlainen, pahempikin.

Minulla on ärsyttävä tapa (tiedän sen siis itsekin) mennä ihmisen omaan tilaan, kun juttelen jonkun henkilön kanssa. Ja vain sellainen, joka itsekin tekee sitä, kestää sen. Muut siirtyvät askeleen tai kaksi taaksepäin. Tai niin monta kuin on tarvis ennen kuin seinä tulee vastaan. Ymmärrän, että se on häiritsevää. Varsinkin suomalaisista, jotka eivät hyväksy 'tunkeilijoita' reviirillensä missään muodossa. Mutta ei tässä vielä kaikki.

Ei riitä pelkästään se, että tungen lähelle. Sen lisäksi vielä uin liiveihin. Tarraan siis kiinni uhriini, ettei hän pääse karkuun. Kammottavaa, vai mitä ? Hiplaan, nyplään, taputtelen, silittelen... Kääk. Käyn siis suomeksi sanottuna käsiksi. Röyhkeilen häpeilemättä. Tutut tuntevat tapani ja ovat alistuneet kohtaloonsa eivätkä enää edes yritä karkuun. Vieraampien silmissä huomaan ahdistusta ja halua sännätä pakoon. Siis jos huomaan. Yleensä, kun innostun juttelemaan, en edes huomaa, että toisen katse harhailee tai on kääntynyt sisäänpäin.

Olen tiedostanut ongelmani (siis puoli voittoa jo !) ja opetellut varotoimenpiteitä. Saatan nojata seinään, jotten liikkuisi ihan huomaamattani toista päin. Jos huoneessa on tuoli, istun siihen. Niin on varmempaa. Mutta jos olen vieraassa ympäristössä esim. baarissa, niin voi, voi sitä raukkaa, joka erehtyy tädin kanssa juttelemaan. Hetken kuluttua hän tuntee pikku kätösten koskettelevan itseään. Huh.

Frank Pappan sanoin: Kosketelkaa toisianne. Niin minäkin koskettelen.

16.7.2009 Pu-nainen

Taas on se aika kuukaudesta. Miten ihmeessä voi neljä viikkoa hurahtaa näin nopeasti ? Juurihan oli Juhannus ja siitä on nyt ne maagiset neljä viikkoa kuluneet. No, ei auta. Pakko kaivaa lasiviila ja kynsilakat esille.

Niin, siis, on aika taas huoltaa kynnet. Mitä te oikein luulitte ? Juhannuksena katkesi tädin kynsi. Voi, voi, sitä itkua ja porua ! No, ei, vaan sehän tarkoitti sitä, että silloin leikataan kaikki pitkät kynnet lyhyiksi, koska en kestä, jos yksi kynsistä on torso ja muut kuin kotkalla. Hrr... ajatuskin puistattaa. Neljässä viikossa (tai kolmessa, mutta olen ollut laiska) tädin kynnet kasvavat taas siihen mittaan, että pitää tehdä päätöksiä: kaikki taas ihan lyhyiksi tai sitten viilaus, hionta, kiillotus, värilakka, kynsikoriste ja kiiltolakka. Joko tai. Päädyin vaikeampaan vaihtoehtoon. Näin kesän kunniaksi.

Ja kesän kunniaksi valitsin lakan väriksi tällä kertaa perus-oranssin. Olen sen joskus mielenhäiriössä ostanut enkä nuukuudeltani saa sitä heitettyä pois. Talviaikaan käytän sitä varpaissa, joista sitä ei kukaan näe, mutta nyt on varpaissa hopeinen hohde, joten laitoin sitä oranssia (...ök) kynsiin. Ja jotta kakku olisi täydellinen, niin vielä keltaisen kynsikoristeen. No, johan on nyt sitten niin ! Onneksi oranssi on tismalleen samaa, mitä on tädin bikineissä, niin voi vedota siihen, jos joku tekee valituksen. Koska näyttäisi tulevan... Bikini-päivä !!!

Oranssista tuli mieleen tädin toinen tuliväri eli punainen. Ja punaisesta taannoinen kenkäinventaario. Eikä ollutkaan mikään ihan pieni savotta se !

Tädillä on ollut elämänsä aikana monia addiktioita ja kengät olivat niistä varmasti se ensimmäinen. Kenkiä on ollut elämäni aikana varmasti nelinumeroinen luku enkä ole ollenkaan varma, mikä on se ensimmäinen numero. Kaikki paikat ovat aina pursuneet kenkiä, koska ne kaikki ovat olleet yhtä rakkaita, joten niitä on säilötty vähintäänkin hajoamispisteeseen saakka siinä toivossa, että niille tapahtuisi laatikossa jonkinlainen ihmeparantuminen.

Ensimmäiset korkokenkänsä täti sai jo alle kouluikäisenä. Täti houkutteli isänsä mukaan kenkäkauppaan kesäloman aikana, kun Tuppurainen ja Tappurainen viettivät yhteistä kesälomaa Pääjohtajan ollessa töissä. Isin tyttönä tädillä ei ollut mitään vaikeuksia pyörittää isi pikkupikkusormensa ympärille ja ostattaa hänellä ne iki-ihanat kukkakuvioiset korkkarit. Pienen pienet korkokengät ! Äiti luonnollisesti sai jonkinasteisen pääkohtauksen nähdessään ostokset, mutta myöhäistä räpistellä, kun kengät olivat jo kainalossa. Siitä se sitten lähti.

Kenkäinventaarion aikana löytyi tädin varmasti muistorikkain kenkäpari: perus-punaiset teräväkärkiset ja -kantaiset korkokengät. Ihanat, erittäin sirot ja hyperseksikkäät avokkaat n.8-9 cm kapealla sormikorolla. Slurps. Niitä täti käytti yhdessä vaiheessa aina hippaillessaan kaupungin yössä ja jopa töissäkin saattoi käytävillä kuulua metallikantojen kopinaa. Se oli sitä aikaa, kun piti olla päällä aina jotain punaista. Jos ei paidassa tai alusasuissa niin sitten vaikka kengissä. Ne olivat ihanat kengät jalassa... Jalat eivät väsyneet yhtään. Huok.

Siihen aikaan, kun (...isä lampun osti) täti vietti huvattominta hippa-aikaa, pyöri ystäväporukoissa nuorukainen, jonka oli aivan mahdoton vastustaa tädin punaisia korkkareita. Niillä korkkareilla hänet sai houkuteltua vaikka mihin eikä täti luonnollisestikaan jättänyt tätä tilaisuutta käyttämättä. Mikä johti kerran siihen, että kuuman kesäyön jälkeen täti löysi aamusuihkussa melkein 10 cm pituisen avohaavan vasemmasta ruskettuneesta pakarastaan. Kummallakaan asianosaisella ei ollut harmainta hajuakaan siitä, miten tämä ruhje olisi voinut syntyä, mutta arvelimme, että syylliset olivat tädin kengät, jotka olivat näytelleet omaa osaansa menneen yön näytöksessä.

Nämä punaiset ovat nyt eläkkeellä. En voinut heittää niitä pois, vaikkei niitä enää käyttää voikaan. Pari sai arvoisensa lopun: niistä juotiin tädin valmistujaisiltana niin paljon kuohujuomaa, että pehmeä nahka kärsi peruuttamattomia vaurioita. Tädin suru oli suuri. Uskolliset ystävät pääsivät laatikon lepoon silkkipaperiin käärittynä.

Näin jälkeenpäin ajatellen oli ehkä vain hyväksi, että näin kävi. Tiedä mihin seikkailuihin nämä kengät olisivat tädin vielä kuljettaneet mukanaan...

Pölöpölöpölöpölö...

Kun olisikin. Poden puheripulia. Tai itseasiassa puheummetusta. Ei ole ketään, kenen kanssa pölöttää ja pälättää, mutta tarve olisi sitäkin isompi. Pöh. En viitsi edes miettiä, mitä se oli ei-niin-kovin-kauan-aikaa sitten... Jatkuvaa puhumista joko livenä tai sitten puhelimessa. Ja juttua riitti ! Ja naurua. Yksikin puhelu meni niin, että n. 8 % ajasta puhuttiin ja muu aika naurettiin. Se on niin väärin.

Ei ole kivaa nyt. Pöh.

pst. Oli kyllä ihana kesäpäivä ! Onneksi on loma ja pääsin veden äärelle.

15.7.2009 Unelmien prinssi

Kohtaat jossain kuppilassa tai tilaisuudessa miehen, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ryhdyt juttelemaan hänen kanssaan ja toteat hänet älykkääksi, nokkelaksi, huumorintajuiseksi, hurmaavaksi, seksikkääksi. Sydämesi alkaa sykähdellä ihan uudella rytmillä. Olet ollut yksinäinen. Kaipaat seuraa, mukavaa ihmistä, lämmintä syliä, ehkä kumppania, uutta rakkautta.

Tunnet vetoa miestä kohtaan. Hänkin näyttäisi olevan kiinnostunut sinusta. Mies on kohtelias, huomaavainen. Hän hymyilee lämpimästi, katsoo sinua syvälle silmiin, koskettaa vaivihkaa, melkein kuin vahingossa. Aika kuluu kuin siivillä. Viihdyt, vajoat yhä syvemmälle hänen katseeseensa, jossa voit nähdä muutakin kuin pelkkää kiinnostusta. Tunnet itsesi fiksuksi, kauniiksi, haluttavaksi, seksikkääksi.

Siirrytte hämyisempään, intiimimpään pöytään. Mies näkee vain sinut. Istutte lähekkäin. Kädet koskettavat varovaisesti toisiaan, sormet pujottuvat sormien väliin. Tunnet miehestä huokuvan lämmön. Tunnet pehmeät huulet hiuksissasi, ohimoillasi, poskillasi, huulillasi. Sulat pehmeään suudelmaan. Toiseen, kolmanteen... Sormet kulkevat hiuksissasi, niskassasi. Kädet hyväilevät vartaloasi lämpiminä, hellinä, vaativina. Tunnet halun miehessä. Itsessäsi.

Yö oli jotain, jota olit kaivannut niin paljon. Jotain niin uskomatonta, niin taivaallista. Tunnet itsesi täydelliseksi. Olet väsynyt, mutta äärettömän tyytyväinen ja onnellinen. Olet löytänyt sen, mitä olet koko elämäsi etsinyt: Unelmiesi Prinssin.

"No, Pipsa tässä, moi. Mihin sä hävisit eilen illalla ?... Ai, sen miehen kanssa, jonka kanssa juttelit ?... No, oliks ihanaa ?... Vau... Mikä sen nimi muuten oli ?... Mikä ??... Ei hitto ! Oikeastiko ?... Voi ei... No, ei siis sillai, mutta mä niin kun tunnen sen. Tai siis tiedän. ... En, en, mutta oon kuullut siitä yhdeltä toiselta naiselta, joka tuntee sen. ... En mä voi kertoa... No, siis en mä ole varma, voihan se olla jo eronnut... Joo, kai sillä niitä aika paljon on. Tai ainakin on ollu... Voi, ei, älä itke. Ehkä se on muuttunut......."

Tai sitten ei. "Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä." 'Unelmien Prinssi' on aamun valjettua muuttunut takaisin sammakoksi. Ja valitettavan usein vielä.

Miten ihmeessä voit etukäteen välttää ko. tilanteita ? Et mitenkään. Se, että välttää tällaisia... hmm... pikatuttavuuksia, ei takaa vielä mitään. Voi mennä kauankin ennen kuin naiselle selviää, että tässä onkin Hra Susi lammastakissaan. Mr Heikki Häntäset ovat erittäin taitavia pelaajia ja osaavat pyörittää sitä naisrulettiaan siten, että kuula pyörähtää aina omalle panokselle. Ja joskus valheen jäljet ovat yllättävän pitkät. Mutta totuudella on miellyttävä tapa putkahtaa esille. Ennemmin tai myöhemmin. Ja siinähän sitä on sitten ihmettelemistä puolin jos toisinkin, kun sumutus hälvenee 20 avioliittovuoden jälkeen...

The End.

J.K. Tämä tarina oli tosi, vaikkakaan ei tädin elämästä.

J.K.2 Suomi on muuten tosi pieni maa...

Vapaudenkaipuuta

Missä universumin manuaalissa lukee, että jos omistaa kullin ja pallit, vaikka vain prinssinnakin ja maapähkinöiden kokoiset, on automaattisesti oikeutettu tekemään mitä lystää ja mieleen juolahtaa ? Ja jos taas on arvonnassa 'voittanut' fjoosan ja meijerit, on velvoitettu uhrautumaan kodin, lasten ja miehen puolesta ?

Miehillä on aina helpompaa. Luikahtavat kuin koiransukuinen haiseva hyeena veräjästä ja loikkivat kuin kanit yli siitä, missä aita on matalin nylkyttämään vihreämmille ruohomättäille. Keplottelevat itsensä irti kaikista paskahommista ja velvollisuuksista mitä ihmeellisimmillä verukkeilla ja tekosyillä. Luikertelevat itsensä selville vesille runoilemalla kuin Runebergit, vaikka ovat jääneet kiinni rysän päältä tekoase kourassaan. Ja paskiaiset vielä nauravat päälle naisten yksinkertaisuutta ja hyväuskoisuutta.

Perkele ! Haluan tähän muutoksen. 180 asteen käännöksen ja heti !!

14.7.2009 Ainoa laatuaan

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Ei ole toista samanlaista kuin sinä. Ei ole koskaan ollut ketään samanlaista eikä tule koskaan olemaankaan.

Saahan jokainen tietysti uskoa, mitä ikinä haluaa, mutta minä alan vähitellen uskoa, että eräs mummeli olikin taannoin oikeassa. Pitkään ikäänsä ja elämänkokemukseensa vedoten hän totesi, että ihmisissä on tiettyjä perus tyyppejä x määrä ja meistä jokainen kuuluu johonkin tyyppiin. Emme ole siis ainutlaatuisia, meitä on paljon samanlaisia. Valitan.

Olen innokkaana blogien koluajana löytänyt eräästä blogistista oman tyyppini. Löydän hänestä paljon samoja piirteitä kuin itsestäni eikä se, ikävä kyllä, olle ollut mukava huomio. Näen hänessä ne huonot puoleni ja ikävät piirteeni, joita en näe, kun katson itseäni peilistä. Tietenkään, koska peli näyttää peilikuvan, jotain parempaa, mitä en ole. Blogissa näen toisen ihmisen, joka rämpii samassa loputtomassa suossa kuin minäkin. Säälin häntä ja samalla itseänikin.

Tuntuu kurjalta, jos joku toinen ihminen kertoo, mikä minussa on vikana, mutta vakuutan, että vielä kurjemmalta se tuntuu, kun ne omat vikansa, virheensä, puutteensa ja epätäydellisyytensä huomaa itse. Kun suomukset putoavat silmiltä ja tajuaa, ettei olekaan niin mainio kuin on kuvitellut. Masentaa ja harmittaa. Ja nyt masentaa ja harmittaa.

Olen jo harkinnut pään työntämistä pensaaseen eli ko. blogin lukemisen lopettamista. Se ei vain taida olla mikään ratkaisu. Ei ole mitään hyötyä lakaista roskia maton alle, koska viimeistään muutossa ne sieltä pöllähtävät silmille. Voisin ummistaa silmäni tosiasioilta, pörhistää höyheneni ja todeta, etten todellakaan ole noin säälittävä. Kieltää koko jutun. Helppoa ja niin tavallista.

Voisiko blogin seuraamisesta olla jotain hyötyä ? Voisinhan ruoskia itseäni niillä postauksilla ja ehkä siten voisin tulla 'paremmaksi ihmiseksi'. Huh, mikä klisee, puistattaa ihan. Ehkä en ihan vielä pudota sitä lukemistostani...

(Blogi, johon tässä postauksessa viitataan, ei ole mikään niistä, jotka näkyvät tädin seurattavien listalla. Suom.huom.)

Äh, höh ja pöh

Miten sitä voikin olla niin yksinkertainen taulapää ? Voihan surseenpeti !

Sitten vihdoin, kun saa langanpäähän sen, jota on toivonut, niin eikös jo hetken kuluttua jutut lähde vanhoille typerille laduille. Siis minun jutut, luonnollisestikin, ei hänen. Eipä ihme, että alkoi nukuttaa ja mieli omaan petiin, siis hänellä, kun meikäläisen jutut ovat ihan ala-arvoisia. Hän jopa kiltisti muistutti, että siitäkin asiasta on juteltu aikaisemminkin. Ei sentään lisännyt, että "tuhat kertaa". Kissanperse, että voinkin olla niin hölmö ja typerys, että pilaan sen hetken olemalla tylsä, samoja juttuja ja samaa kehää kiertävä aasi ja muuli ja laama.

Perhana. Ikävä sen teki.

Ongelmanratkaisua

Mitäköhän tällaisessa teoreettisessa tilanteessa pitäisi tehdä ?

Jos huomaisi, että olisi ihastumassa johonkin, joka ei sitä halua. Pitäisikö antaa itsensä ihastua kaikessa hiljaisuudessa ja pitää se salaisuutena, olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, olla kertomatta sille tyypille, että näin on tapahtunut ? Vai kertoa rehellisesti, että sori vaan näin nyt kävi, vaikka et sitä haluakaan ja pilata sitten jotain muuta.

Vai pitäisikö tarmokkaasti estää itseään ihastumasta ? Vaikka suuntaamalla mahdolliset orastavat tunteet johonkin toiseen kohteeseen. Kyllähän sekin onnistuisi ihan varmasti. Ja eiköhän niitä kohteitakin löytyisi. Silloin alkuperäinen ihastuksen kohde pysyisi vain kaverina ja kaikki olisivat tyytyväisiä.

Tällaisia kyseltiin eräällä Leelian lepotuoli -tyyppisellä palstalla.

Hmmm... Hankalia kysymyksiä. Mitäs itse tekisin ? Suorasanaisena ihmisenä varmasti ainakin haluaisin rehellisesti kertoa, mikä on homman nimi, mutta jos se jotain muuta sotkisi/pilaisi/ särkisi, niin saattaa olla, että sillä kertaa pitäisinkin suuni kiinni. Luulisin.

13.7.2009 Sitkeys palkitaan ?

Kuinka monta vastaamatonta tekstiviestiä pitää lähettää ennen kuin lähettäjä ymmärtää, että vastausta ei ole eikä tule ? Näitä sitkeitä sissejä on ollut muutamilla muillakin ja nyt on ystävättärellänikin.

Ystävätär sinkkuna laittoi ilmoituksen treffipalstalle. Vastauksia tuli useitakin ja hänestä oli hauskaa kirjoitella pitkän suhteen jälkeen uusien, tuoreiden miesten kanssa. Jännittävääkin.

Pari miestä osoittautui muita mielenkiintoisemmiksi. Toisen kanssa viestittely muuttui vähitellen hieman kiihkeämmäksikin, suorastaan kosteaksi. Ja puhelinnumeroita vaihdettiin. Pieni ongelma oli, että mies oli varattu. No, jokainen vastatkoon omista tekosistaan, ajatteli ystävätär, minä vastaan omistani. Tapaamistakin suunniteltiin, mutta se ei ehtinyt koskaan toteutua, sillä se, sanotaan nyt vaikka ensimmäinen mies otti valtavan loppukirin ja voitti kisan. Alkoi suhde ja tämä toinen mies jäi unholaan. Pitkähköksi ajaksi.

Toinen mies kyllä tasaisin väliajoin kyseli, mitä kuuluu, mutta ystävätär vastaili ympäripyöreitä ja että on ollut kiireitä. Silloin toinen mies tajusi, mistä on kysymys ja jätti rauhaan.

Mutta kuten niin usein elämässä käy, ei tämä suhde sitten loppujen lopuksi kantanutkaan kovin pitkälle ja ystävätär oli murheissaan. Ja juuri, kun aurinko tuntui sammuneen, otti tämä toinen mies uudestaan yhteyttä. Siitä alkoi tiiviimpi viestittely uudelleen.

Pikkuhiljaa tekstit muuttuivat syvällisemmiksi: selvää 'oikeaa' tutustumista oli ilmassa ja halu siihen selvästikin molemminpuolinen. Ystävätär alkoi toipua ja suunnitella uutta, ei niin kovin vakavaa, tulevaisuutta ja elämää. Alitajuisesti kaiketi eräänlaisella Laastari-ajatuksella.

Olivatten sitten viittä vaille tapaamassa, kun mies teki typerän, mutta niin klassisen virheen: lähetti vastauksen tekstariin, jota ei oltu lähetetty. Teki kuin suomalainen: vastasin, kun ei kysytty. Siis lähetti melkoisen hempeän tekstiviestin, mutta ai ai, valitettavasti väärään osoitteeseen. Kyllä noiden tekstareiden kanssa pitää olla tosi tarkkana, muistakaahan se nyt, kaikki miehet ja...

No, ystävätär välitti saman viestin takaisin ja totesi, että taisi tulla väärään osoitteeseen. Nopea paikkohan sieltä tuli, mutta sepä olikin jo myöhäistä. Ystävätär ei ole enää vastaillut miehelle, vaikka tekstareita tulee edelleenkin tasaiseen tahtiin, nyt jo parin kuukauden ajan.

Sen pituinen se.

J.K.
Kertaakaan ei se mies ole kysynyt, miksei ystävätär vastaa viesteihin. Se onkin ainoa kysymys, johon hän voisi vastata.

Blogin tarkoitus

Ei yksistään tämän blogin vaan ylipäätään blogien. Mikä se on ? Elämän tarkoitus on murheen karkoitus, laulavat Eput eli siinä vastaus siihen helppoon kysymykseen. Mutta onko blogilla aina joku tarkoitus ?

Kaipa blogin tarkoitus on jakaa kirjoittajansa ajatuksia suurelle maailmalle. Jollain blogilla tarkoitus voi olla hyvinkin tarkkaan rajattu. Joku toinen taas voi kertoa kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat, tapahtumat ja ajatuksensa blogissaan.

Jos kirjoittaja haluaa rajata bloginsa käsittelemään erittäin kapeaa aluetta, voi kirjoitukset lähteä kiertämään kehää ja toistamaan itseään. Silloin saattaa lukijakunta vähitellen hiipua olemattomiin. Tai ainakin vaihtuvuus voi olla nopeaa. Tosin tarkemmin kun ajattelee, niin kaipa sekin on aihealueesta kiinni. Seksi kiinnostaa aina ja lukijoita riittää. Samoin jollekin harrastuksesta kirjoittavalle riittää taatusti samasta aiheesta kiinnostuneita. Muut tuskin vilkaisevat blogia kahdesti... paitsi jos siellä on mukavia kuvia.

Mielenkiintoa lisää varmasti kirjoittajan tyyli kirjoittaa. Viis siitä, vaikka hän kirjoittaisi aamiaisen valmistamisesta, jos hän kirjoittaa siitä omaperäisesti ja mielenkiintoisesti. "Tänä aamuna oli tapahtua kotoinen keittiöonnettomuus. Levittäessäni voita leivälle, olikin voi niin kovaa, että meinasin koko ajan vetää käteen." Tämä ei ollut ainakaan omaperäinen esimerkki: se oli esimerkki suoraan elävästä elämästä jostain viime vuosituhannelta. Eikä edes henkilökohtainen sellainen. Mutta tyyli varmasti ainakin osittain ratkaisee, onko lukijoita vaiko eikö.

Sitten blogin tarkoitus voi muuttua matkan varrella. Blogi on ehkä aloitettu suuressa kriisissä tai sen jälkimainingeissa, mutta ajan saatossa kriisi (todennäköisesti) ohitetaan ja elämä alkaa jälleen 'kirketä'. Ei tarvitse enää vuodattaa tuskaa ja tunteita, sappea ja tulikiveä blogin kautta maailmaan. Löytyy ehkä uusi parempi elämä tai ihmissuhde, jolloin tarve kirjoittaa laimenee tai katoaa kokonaan. Tai sitten aloitetaankin ihan uusi blogi uudelta pohjalta. Parempi onkin, jos alkuperäisen blogin nimi on ytimekkäästi ollut tyyliä "Saatanan perkele, kun vituttaa" tai vastaavat tiedot. Nimi johtaa näet lukijoita pahasti harhaan, jos sieltä löytyykin vain rakkauden suitsutusta ja sulotuoksuja.

Sitten henkilökohtaisempaan osioon. Miksi täti kirjoittaa ?

Olen tätäkin jo aikaisemmin pohtinut. Tädillä on vain erittäin suuri kirjoittamisen tarve, joka on ollut padottuna vuosia. Ajatukset eivät ole kummoisia, perushuttua ja tutseja. Tärkeintä on kirjoittaa. Saada jotain tekemistä ja jotain 'paperille'. Ja kirjoittaa voisin melkein mistä vaan, jos vain joku aiheen antaa. Mielipide löytyy aina ja kaikkeen, valitettavasti.

Blogin nimihän on luonnollisestikin ihan päin persestä. Ei tässä mitään päiväkirjaa kirjoiteta. Ainakaan koko aikaa. Niin, tai kuka mitäkin päiväkirjaansa kirjoittaa. Ehkä tämä onkin päiväkirja. Sehän onkin kalenteri, johon merkitään päivän menot, teot ja tapahtumat. Ja päiväkirjaan syvimmät tunteensa ja viisaimmat ajatuksensa. Just. Sallinette, että vähän tässä tyrskähtelen kirjoittamiseni lomassa.

Ja minkälaiset blogit sitten tätiä kiinnostavat ? No, täti seuraa aktiivisesti noin paria kymmentä blogia. Kaikkia ei ole merkitty seurattavaksi julkisesti, kuten joku tarkkasilmäinen ja hyvän laskupään omaava onkin voinut jo huomata. Näitä blogeja yhdistää ei mikään. Ovat kaikki niin kovin erilaisia. Aihealueet ryntäilevät laidasta toisen yli ja takaisin. Kirjoitustyylitkin ovat suurimmalta osalta ihan omanlaisiansa, vaikka kyllä sellaiset rennot ja rönsyilevät ja 'elämältä kuullostavat' tyylit taitavat johtaa joukkoa. Huumorilla höystetyt ovat niitä parhaita. Enkä siis todellakaan tuolla tarkoita mitään vitsi-blogeja. Ja on blogeja, jotka ovat sattuneesta syystä vain 'rakkaampia' kuin toiset..

Loppuun voisin todeta, että harmillisinta tässä omassa kirjoittamisessa on se, etten muista, olenko jostain aiheesta jo kirjoittanut. Kierrän siis kehää itsekin, tahattomasti tosin. Vaikka 'haetanneeko tuo mittään...' Kaipa siitä sitten joku älähtää, jos jutut alkavat kuullostaa liian tutuilta ja hutseilta. Ja vaikka tämä blogikirjoittelu onkin hauskaa ja terapeuttistakin välillä, niin henkilökohtaista kirjeen- ja ajatustenvaihtoa en vaihtaisi tähän ikinä. Jos siis pitäisi valita. Mutta onneksi ei tarvitse.

Jotta eiköhän tässä tullut taas sitä tarvetta tyydytettyä ihan riittävästi tälle illalle...

12.7.2009 Vieroitus

Alan vierottautua normaaleista rutiineista. Eikä mennyt kuin pari viikkoa. Se kai se loman tarkoitus onkin: päästä irti arjen ympyröistä.

Ihmettelen nykyään niitä entisaikoja, kun pidin lomani pätkissä. Silloin oli varmasti toisin, mutta nyt tuntuu, etten osaa aloittaa rentoutumista pystymetsästä. Tarvitsen hiljaisen laskeutumisen lomaan ja lepoon. Nyt vasta tuntuu lomalta, joten onkin pirun hyvä, että sitä on vielä enemmän jäljellä kuin takana.

Ehkä tässä on tullut tehtyä kaikennäköisiä rästihommia pois alta ja siksi heittäytyminen laakereille lepäilemään ei ole oikein onnistunut. Se ero on tietty ollut, että kaupunkia on koluttu jo ihan tarpeeksi. Tekee varmasti hyvää sekä kaupungille että tädille, ettei nyt vähään aikaan sinne pääse. Ei kyllä mielikään sinne halaja, ei yhtään.

Myös pikkurutiinit ovat jääneet taakse, arkeen. Sellaisetkin, joiden olisi voinut toivoa jatkuvan. Toivottavasti tämä 'pakollinen ero' niistä tuo ne entistä mielenkiintoisempina taas syksyllä mukaan kuvioihin. Kesätauolla siis vain. Tai mistä sitäkään koskaan tietää. Elämä on muuttunut tosi ihmeelliseksi ja arvoitukselliseksi. Enää ei voi oikein mistään olla varma. Kaipa sekin kuuluu johonkin elämän luonnolliseen prosessiin. Onkohan täti muuttumassa keski-ikäisestä vanhaksi...? Noup ! Tulee vain nähtävästi käytettyä enemmän aivoja nykyään ja mietittyä asioita eri kulmilta ja vähän syvemmältä. Siksi kaikki tuntuu niin paljon monimutkaisemmalta kuin ennen.

Mutta kesällä on jotain uusia pikkurutiineita. Ne jäänevät sitten syksyllä pois. Tai sitten ei. Mahdollisesti ei. Vai toivottavasti ei. Sen näjemme sitten, riittääkö aikaa ja ennen kaikkea halua.

Napakymppi

"On parempi kuvitella jotain kuin muistella", kirjoitti Garp.

John Irving: Garpin maailma


Miten täydellisesti tuo sopiikin juuri tähän päivään, hetkeen.

Niitä päiviä

Tämä päivä on osoittautunut päiväksi, jolloin keskitytään puhtaasti vain hengittämiseen.

Mitään muuta en ole saanut aikaiseksi. Olen syljeskellyt kattoon, kaivellut varpaanvälejä ja viilaillut kynsiä eli tehnyt kaikkea sellaista äijämäistä, kun muuta en ole jaksanut. Dagen efter -ruokaa söin, koska se on niin ihanan suolaista ja hiilihydraattipitoista. Teetä on mennyt poikkeuksellisen vähän: vain kaksi isoa kuppia, vaikka normaalisti tähän aikaan päivästä olen kulautellut jo kannullisen teetä ja kaksi kuppia kahvia. Teetä pitääkin saada lisää. Hyvä, että tuli puheeksi. Jaksankohan hauduttaa vai hypinkö yli matalimmasta kohdasta...?

Ai, niin. Olenhan tehnyt jotain, mitä en normaalisti ikinä tee: katsonut töllöstä Upsalan sairaalaa. Siinä syntyi uusi perhe, poikavauva nuorelle parille. Oli herkistävä hetki, kun tuore isäkin itki vauvaa katsoessaan. Melkein tunsin potkun sisälläni. Joku siellä taatusti sykähti, mutta vauvakuume ei noussut. Eikä nouse. Tai saahan se nousta ihan vapaasti, mutta lapsiluku on tädin kohdalta täynnä. Onneksi.

Sitten join limppariakin, mitä en myöskään tee koskaan. Enkä ainakaan mitään light-sotkuja missään nimessä. Nyt vain ei kellarissa ollut muutakaan, kun taannoin ostamani erehdysostos. Onneksi se sentään on keltaista Jaffaa. Vaikka vihreä Jaffa olisi se paras vaihtoehto, jos on pakko sokerilitkuja lipitellä.

Päiväunet olivat vakaasti suunnitelmissa, mutten niitäkään saanut aikaiseksi. Mikä on laiskuuden huippu ? Se, kun ei viitsi käydä edes nukkumaan. Yöpuulle täytyy sitten kiivetä pikkasen aikaisemmin tänä iltana.

Taasko tämä blogi kääntyi 'lärvikirjaksi' ? Ote alkaa selvästikin lipsua väsyneellä tädillä. *huok*

Tiedoksi:

Ulkona on lämmin, varjossakin yli +20 astetta ja aurinko paistaa, joten lähden nyt pihalle ottamaan aurinkoa. Ihan vain tiedoksi kaikille, ettette huolestu, missä olen.

Olen nurmella ja haikealla mielellä...

Vuosi

Tänään on eräänlainen vuosipäivä. Tai vuosi täyttyy joskus yön tunteina, mutta periaatteessa siis tänään.

Vuosi on kulunut siitä, kun karistin vanhat tomut jaloistani. Helppoa se ei ollut, mutta se oli ainoa oikea ratkaisu. Ainoa mahdollinen ratkaisu. Vuosi jo. Hassua. Niin se aika rientää. Vaikka totuus kyllä on, ettei viime syksy rientänyt alkuunkaan. Hitaasti mateli ja tuntui pitkältä kuin nälkävuosi. Kevät otti sitten kiinni sen ajan, jonka syksy hidasteli, mutta siitä saan kyllä kiittää ihan jotain muuta kuin itseäni. Tämä kevät, reilut puoli vuotta, on mennyt yhdessä hujauksessa. En oikein itsekään tajua, miten se nyt näin nopeasti on voinut mennäkään. Ja kohta on loppuvuosikin pulkassa. Mitäköhän sekin tuo tullessaan...?

Tässä vuosipäivää pohdiskellessani tuli mieleen, että miksen voisi tästä päivästä tehdä toistakin merkkipäivää. Tänään voisin tehdä päätöksen, lupauksen. Viis siitä, ettei ole Uusi Vuosi. Kai niitä hyviä päätöksiä voi tehdä muinakin päivinä vuodesta. Ja silloin sen päätöksen pitäminen voi jopa onnistuakin. Ja miksei onnistuisi, kun edellinenkin päätös on pitänyt jo yli puoli vuotta.

Tahdonvoimastahan se vain on kiinni. Tosin vaikka "henki on vahva, niin liha on heikko". Tiedän sen itsestäni ja se on valitettavaa. Vai voisinko todistaa tuon väitteen vääräksi ? Olisiko se mahdollista ? Vai valuuko malja yli ? En tiedä. Vaikeita ajatuksia.

Taidan ryhtyä höpsistiksi.

11.7.2009 Naapuri

"Rakasta naapuriasi, mutta älä jää kiinni." Selvä.

Tapasin ravintolassa kaverin miehen, joka oli naapurinsa kanssa viihteellä. Moikattiin ja naureskeltiin kaverin miehen kanssa, kun edellisestä törmäyskerrasta samassa kuppilassa ei ole niinkään kauaa. Esitteli minut naapurillensa, joka on siis tavallaan myös minun naapurini. Ei tosin ihan vierestä... mikä on hyvä juttu. Heidän seurassaan oli kaksi naista, joiden kanssa olivat siinä jutustelleet pitkin iltaa.

Kiersin paikan tutkaillen muita tuttuja, mutta kun ketään ei löytynyt enää siinä vaiheessa iltaa, lyöttäydyin juttelemaan Naapurin kanssa. Se, että ne naiset mulkoilivat melko pahasti, ei juurikaan minua haitannut. Nopeat syö hitaat. Naapuri osoittautui varsin hauskaksi tyypiksi sen lisäksi, että oli melkoisen komea vilkkusilmä ja sovittiin 'treffit' läheiseen metsään iltapäiväksi. Heh heh... Pitäisiköhän mennä katsomaan, josko hänet sieltä koiran kanssa löytäisin...?

No, Naapuri alkoi tehdä lähtöä ja kun ei minuakaan enää ravintolaelämä jaksanut innostaa kysyin, mennäänkö yhtä matkaa. Sopi hänelle ja tulimme samalla taksilla kotiin. Hauskaa. Ja jos ei nyt tänään metsästä toisiamme löydetäkään, niin tässä pienessä kylässä ei ole mahdollista olla törmäämättä kaupan kassajonossa. Odotan sitä kohtaamista jo valmiiksi huvittuneena.

Olisikohan nyt tätä lajia viihdettä ollut tarpeeksi...? Ainakin joksikin aikaa.

3. kerta toden sanoo

Joten kaipa se on lähdettävä katsomaan, mitä viihdykettä on tarjolla tälle päivälle kesäkadulla. Silloin on taottava, kun rauta on kuumaa. Ainahan ei neonvalot kutsu viekottelevasti. Nyt ne kutsuvat.

Ja sitten illan säännöt:

1) Lätkämiehet saavat luvan jäädä rauhaan, siitä ei hyvä seuraa. Keskityn tänään futikseen. Tai sabaan, golfiin. Tai uintiin ! Vai olisiko liikemiehet mitään ? Nokian nörtit ? Baarimestarit ? Myyntitykit ? Perusduunarit ? Raksamiehet ? Paranee koko ajan ! Tiehallinnon asfalttikollit ?! Mooooaaarrr !! Siinä !

2) Kolme drinksua on maksimi. Vaikka kuka tarjoaisi mitä. No, jos joku ehdottomasti tyrkyttää Yoko Onoa, niin voin tehdä poikkeuksen, joka sääntöä vain vahvistaa. Ja henkistä yliotetta myös.

3) Täytyy kaivaa jostain piironginlaatikosta sormus nimettömään. Tai useampikin. Ja ne sitten pysyy siinä, vaikka tulisi kuka vastaan ! Hahaa. Helppo luvata, kun se 'kuka' on satojen kilometrien päässä.

4) Kotona on oltava viimeistään viimeisellä bussilla... tai auringonnousun aikaan. Hitto, sehän on sama asia ! No, lehden kanssa sitten samaan aikaan. Hmmm... kunhan nyt tulee joskus kotiin. Omaansa !

5) Mitään kännitekstareita ei lähetetä !!! Ei mitään tyyliin "muistatko, kun vuosi sitten oltiin siellä ja täällä ja mitä sitten tapahtui ja kaduttaako sua nyt, että olit sellainen kusipää jne. jne. jne." tai vaihtoehtoisesti "muistatko, kun tehtiin sitä ja tätä ja siellä ja täällä ja kuinka naurettiin sille ja tälle ja eikö meillä ollut ihanaa ja mussunmussun-pusipusi-halihali jne.jne.jne."

Kaikkea muuta saa, ja pitääkin, tehdä kohtuuttomuuden rajoissa, jotta on sitten kylminä talvi-iltoina jotain, jota kauhulla muistella.

Kielimiehiä

Miesten itsevarmuus on jotenkin niin hellyyttävää. Jokainen kuvittelee olevansa Maailman Paras Rakastaja, Suuri Giacomo Girolamo Casanova tai Hurja Grigori Jefimovitš Rasputin. Ja ne, jotka sitä suureen ääneen mainostavat, ovat valitettavasti sitä hännänhuippua... Sanontakin kertoo, että "joka puhuu paljon, tekee vähän" ja että "hiljaisissa vesissä ne suurimmat kalat kutevat".

Tuli vain mieleen, kun yhdelle tuttavalle oli mies ensitapaamisella kehuskellut olevansa maailman paras ruuanlaittaja ja sitten maailman paras myös "siinä toisessa jutussa". Just. En käsitä, miten kenelläkään voi olla noin paljon pokkaa, että menee tuollaista laukomaan. Mitä, jos ei sitten oikein sujukaan siellä lakanoissa ? Kenen vika se sitten on ? Naisenko, joka on kylmä lahna, suorastaan frigidi ? Vai miehen, jolla on pikkasen liian suuret luulot itsestään ja aivan liian puutteelliset tiedot naisen anatomiasta ?

Onneksi naiset puhuvat nykyään ihan yhtä avoimesti miehistä ja seksistä ja tiettyjen miesten tarjomasta seksistä. Ihan niiden oikeilla nimillä, etu- ja sukunimillä. Ja ottaen huomioon, että Suomi on pieni maa ja kaupunkinsa vielä pienempiä, sana leviää nopeasti ja nämä Joka Naisen Unelmat saavat käydä äkkiä päivittämässä tiedostoihinsa uusimman version ohjelmasta nimeltä Nainen.

Tällainen kehuskelu saa kyllä tädin kulmakarvan (vasemman) kohoamaan epäilevästi sekä aikaan hymähdyksen, jossa on mukana valitettavan paljon kokemustakin. "Ei suuret sanat suuta halkaise."

Vuosia sitten tädin vanha ystävätär oli innokas treffi-palstojen koluaja. Kertoi hauskoja tarinoita ja yllytti tädinkin tekemään profiilin treffipalveluun, jotta tätikin pääsi osaksi näistä hauskuuksista. No, täti yllytyshulluna meni ja teki työtä käskettyä ja johan alkoi sähköiset 'sutinat'. Oli jos jonkinlaista kalastajaa onkensa kanssa apajilla ! Ja kaikkihan olivat juuri näitä "kielimiehiä ;)".

Hyvin sujuu finska, engelska ja sitten se "kansainvälinen ;)"

"Kehuttu on ;)", "Hyväksi on haukuttu ;)" ja "Ei ole vielä kukaan valittanut ;)"

Ja aina tuo hiton ärsyttävä ";)" lopussa ! Lopputulos on kuitenkin kuulemma ollut pikemminkin :( tai :(( tai jopa ;(((

En lähde tässä nyt omia kokemuksiani sen enempää ruotimaan, mutta totta on myös ja etenkin, että "kehumatta paras". Ja "kel' Onni on, se Onnin kätkeköön".

10.7.2009 Klo 0:01

Sen siitä sitten saa, kun nukkuu päiväunet ja käy vielä reippaalla kävelylenkilläkin illalla. Eipä juurikaan nukuta. No, hätä ei ole tämän näköinen, kun päivän "Frasier" tulee poikkeuksellisesti vasta 'huomenna' eli alkaa noin suunnilleen minuutin päästä. Siinäpä ensiluokkaista viihdykettä yönkyhneeseen yksinäiselle.

Lisäksi sain, todennäköisesti ja toivottavasti, olla ensimmäinen, joka laittoi viestin Päivän Sankarille.

Ruoskaa ja polvirukouksia

Synnit eivät vanhene. Niiden muisto saattaa haalentua niin, ettet näe enää edes kunnolla värejä saati sitten ääriviivoja, mutta siellä ne ovat. Kunnes jonain päivänä näet ne taas kirkkaina kuin eilispäivän edessäsi. Tuoreina ja kipeinä.

Se on kuin sydän jysähtäisi kitalaessa jättäen yhden lyönnin väliin ja ottaen sen sitten kiinni seuraavalla kierroksella. Se on kuin polvilumpiot olisivat muuttuneet yllättäen hyytelöksi ja jalkaterät vanukkaaksi. Se kirskuna korvissa on kuin liitua vinguttettaisiin taululla. On kuin tuhat tonnia kiviä romahtaisi niskaan.

Vanhat teot vainoavat painajaisten lailla. Painajaisten, joista ei herää koskaan. "Anna anteeksi itsellesi, ole itsellesi armollinen." Miten ? "Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet." Niinkö ? Oikeastiko ? Miten kukaan voi antaa anteeksi pahoja tekoja, joita en voi edes itse itselleni antaa anteeksi ?

"Äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta." KUKA meidät saattaa kiusaukseen ? KETÄ me rukoilemme ?

Ja aikaisemmin: "Tapahtukoon Sinun tahtosi..." KENEN tahto ? Ei tämä voi olla Hänen, jota me rukoilemme, tahtonsa ! Anteeksi nyt, mutta tässä tuntuu menevän puurot ja vellit sekaisin.

"Paha saa palkkansa." Palkkana on sellainen syntitaakka, joka ei ainakaan kevene vuosien vieriessä. "Kuolema synnit sovittaa." No, sitä sitten odotellessa.

(Voisipa luulla, että Kosanixin korvalääke tässä taas vuodattaa, mutta valitettavasti ei tällä kertaa.)

9.7.2009 Hiljainen armeija

Eräs kirjoittaja 'valitteli' blogissaan, että häneltä häviävät lukijat. Täältä ei, jos tosiaan on laskuriin uskominen. Sillä jos yksi ja sama kävijä käy kymmenenkin kertaa vuorokaudessa (mitä täytyy epäillä tai sitten jossain on jotain outoa) sivullani, niin eri kävijöitä on silloinkin n. 20 kpl. Eli huikea määrä mielestäni.

Toinen seuranta-täppä kertoo, että joku näyttäisi aina olevan paikalla riippumatta siitä, milloin sivua päivitän. Tai sitten tänne on joku muuttanut asumaan.

Täti ei valita. Ei, mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitä näistä ajatuksistani ollaan mieltä. Tiedän, mitä muutamat aktiiviset ovat mieltä, kiitos niistä kommenteista heille, mutta mikä ihme saa tämän hiljaisen armeijan lukemaan kirjoituksiani.

En todellakaan ole mitenkään valveutunut päivänpolttavissa asioissa tai muuten erityisen kiinnostunut muusta kuin hengissä ja kutakuinkin järjissä pysymisestä. En edusta mitään erityistä tai erikoista tyylisuuntaa, norminaisen tyylisuuntaa vain. En kirjoita edes seksistä, joka aiheena vetää lukijoita puoleensa ihan eri mittakaavassa. Olen ailahtelevainen: yhtenä päivänä olen yhtä mieltä, toisena jotain ihan muuta. Tänään syleilen koko maailmaa, huomenna vituttaa ihan kaikki.

Kirjeenvaihtokaveri sanoo, että hän tykkää tyylistäni kirjoittaa. Hmmm... no, hän saakin henkilökohtaisempaa postia eikä lue tätä blogia, joten tuo ei kerro minulle mitään. Enkä kyllä mielestäni kirjoita millään erityisellä 'tyylillä'. Kirjoitan vain niin kuin ajattelen. Rakastan kyllä sanoja ja niillä leikkimistä, niiden kääntelyä. Ja kirjoittaminen helpottaa jotain purkautumisen tuskaa. En oikeasti kirjoita kuin itseäni varten, vaikka onhan mukava tietää, että joku näitä lukeekin. Kirjoitan myös sellaisia tekstejä, joita ei lue kuin muutama henkilö, jos hekään.

En ole kalassa tällä postauksella. Enhän itsekään juurikaan kommentoi niissä blogeissa, joita käyn lukemassa, joten mustakylkinen pata tässä vain tilittää. Purkautuu blogiinsa. Ajattelee 'ääneen'.

Käykää siis vain edelleenkin kääntymässä, jos siltä tuntuu. Odotan mielenkiinnolla, milloin 100 000 kävijää menee rikki :-D

2+

Mikäköhän mielenhäiriö sai vanhan tädin eksymään niinkin järjettömille keskustelusivuille kuin mitä mammalehti KaksPlus tarjoaa ?

Vaikka eihän se nyt lehden vika ole, jos lukijat kärsivät synnynnäisestä latvarososta. Raskauden, synnytyksen ja kuukautiskierron aiheuttamaa hormoniheikkouttakaan ei voi epäillä syylliseksi, koska niistä keskusteluista löytyy roimasti miehiäkin, joten sen täytyy olla geneettistä heikkoutta sillä, ken sinne eksyy. Siis myös minulla.

Voi, hyvä helvetti sentään, niitä ihmisraiskojen juttuja !! Kuin myrkyllinen käärme, se keskustelupalsta hypnotisoi minut ja jäin tuijottamaan niitä keskusteluita. Havahduin, kun aloin ihmettelemään, miksi nenässäni oli ahtauden tunnetta. Ahaa, joo...

Pikku vinkki: sinne ei kannata 'eksyä' ainakaan tähän aikaan illasta. Voipi mennä yöunet.

Totaalihurahdus

Ystävätär on rakastunut. Hienoa...

Olen pikkiriikkisen kateellinen... Ei sillä, että häneltä pois. Ei, ei, ei. Kun, että tädille kans. Kyllähän tässä itse kukin olisi mielellään korviaan myöten rakastunut, mutta minkäs teet, kun et ole, niin et ole. Ei se kukko käskien laula eikä kana komentamalla muni !

Siinä on vain yksi mutta. Patarealistina tätiä hirvittää tuollainen totaalihurahtaminen. Yhden tapaamisen perusteella !! Eihän siinä nyt vielä tiedä toisesta kuin promillen murto-osan. Ja silti pitää mennä 'rakastumaan'. Juu, kuulemma on rakastunut. Vähän jarrua nyt: ihastus, tosin vankka sellainen, mutta vain ihastus. Mutta eihän sitä nyt henno toiselle sanoa, joka on niin tärinöissään tulevista OIKEISTA treffeistä, ettei tiedä miten päin tytisisi. Syvä huok.

Eikä se hurahtaminen nyt sinäänsä niin paha juttu ole, mutta jos tämä Unelmien Eronnut Yhteishuoltajaisä osoittautuukin Rupi Sammakoksi, niin ryminä siitä 7. taivaasta alas kovalle kamaralle on hirvittävä. Siinä jää vielä tätikin jalkoihin siinä rysäyksessä.

Ystävätär kyselee tädiltä, että mitäs tädin noita-vaistot tästä nyt sanovat. Eivät mitään. Ihan turpa kiinni ovat. Ei pihahdusta, ei pukahdusta. Vaikka hittoako tässä tarvitaan mitään noita-vaistoja: se Lipposen sokea Reettakin näkee, ettei tämä voi päättyä hyvin. Tässä näyttäisi olevan niin liikaa pelissä ystävättären puolelta, että jotain säröä on taatusti tiedossa. Se on sitten eri asia, tekeekö se särö kohteen pelkäksi roinaksi vai onko se merkki arvokkaasta antiikista.

Sydämeni joka sopukasta saakka tietysti toivon, ettei pettymyksiä tule tai että ne ainakin ovat siedettävissä rajoissa, mutta 'muoalimmoa' sen verran kurkistelleena tädin täytyy todeta, että ihme on, jos tämä Hra C osoittautuu Napakympiksi ja matka Onnelaan on palkintona.

Mutta kuten on tullut moneen kertaan todettua, ihmeitäkin tapahtuu. Tietäis vaan, missä.

Fiksu pölkkypää

Miehet pitävät naisia yksinkertaisina. Tai ainakin aika monet miehistä.

Siitäkin huolimatta, että jo ihan normiarjessa on voinut huomata, että naiset pystyvät tekemään sataa ja yhtä asiaa yhtä aikaa, kun taas miehet keskittyvät siihen yhteen käsilläolevaan asiaan ja toimittavat sen alusta loppuun ennen kuin voivat ottaa toisen tehtävän.

Nainen voi esim. puhua puhelimessa, tehdä ruokaa ja syöttää lasta samaan aikaan. Ei onnistu mieheltä, on nähty ja koettu. Näitä esimerkkejä voisi keksiä loputtomiin. Reissuunlähtemisen kanssa on sama asia. Nainen miettii 3-5:lle perheenjäsenelle kullekin hänen erityistarpeisiinsa sopivat matkakamppeet ottaen huomioon mahdolliset säätilanvaihtelut ja korvasäryt ja allergiat. Puhumattakaan matkan aiheuttamien ärtymysten torjuntaan tarvittavista välineistä kuten lukemisista, äänilevyistä, askartelutarvikkeista, unileluista ja matkaeväistä. Ja yleensä kaikki tarvittava (ja vähän ylimääräistäkin) on mukana.

Nämä olivat vain käytännön esimerkkejä. Miehet pitävät naisia myös ajattelultaan yksinkertaisina. Kuvittelevat, ettei nainen osaa laskea yhteen tai johtaa loogisia päätelmiä. Mutta kyllä naiset osaavat. He eivät vain kerro, että ovat huomanneet miehen puheissa tai teoissa epäjohdonmukaisuuksia.

Mies voi sanoa naiselle yhtä, mutta jonkun ajan kuluttua tuleekin huomaamattaan paljastaneeksi, ettei asia näin ollutkaan. Tai ehkä mies huomaa lipsahduksensa, mutta ajattelee, ettei nainen sitä kumminkaan tajua. Kyllä tajuaa, ei pelkoa. Asiasta on kuitenkin turha mainita miehelle. Heti silloin. Sen voi säästää 'ässänä hihassa' tulevaisuutta varten. Käyttää sitä sitten tahi ei.

Naisella pitäisi nähtävästi olla tohtorin hattuja hattuhyllyllä useampiakin ennen kuin mies uskoo naisen ymmärtävän jostain muustakin kuin reseptien luvusta ja vessan kuurauksesta, lastenhoidosta ja juoruamisesta. Naiset ovat pehmeitä ja myöntyväisiä pölkkypäitä, jotka on luotu puristeltaviksi ja miehen mieltä ja silmää miellyttämään.

Henk.koht. pidän jotenkin nolona sellaista miestä, joka aliarvioi näin pahasti naisen. Mies pettää itseään kuvitellen, ettei nainen näe, kuule tai huomaa mitään. Mutta elämä on yllätyksiä täynnä eivätkä ne yllätykset aina ole mukavia...

8.7.2009 Raskaana !!

Laskeuduin junasta ja näin hänet jo kaukaa. Hän käveli kohti. Tuli luokseni suudellen hellästi. Hän halasi minua iloinen, onnellinen ilme kasvoillaan. Laskeutui eteeni polvillensa. Kietoi kätensä vyötäröni, tai siis sen oletetun vyötäröni, ympärille ja painoi poskensa pyöristynyttä vatsaani vasten. Laskin käteni hänen tummille hiuksilleen...

Heräsin aivan tuskanhiessä ! Kamala painajainen !!

Puhelu

"Öiset puhelinsoitot - nuo sydämen murtovarashälytykset - säikyttivät Garpia läpi elämän. Kuka rakkaistani nyt ? nyyhkäisi Garpin sydän ensimmäisen pirahduksen kuullessaan - kuka on jäänyt kuorma-auton alle tai hukkunut olueen tai makaa elefantin survomana kauhistuttavassa pimeydessä ?"

John Irving: Garpin maailma

Klo 04.08

Marmatuslista osa 2

Keksinköhän tähän ihan kymmentä kohtaa, kuten viimeksi...

Se on kuitenkin todettava heti alkukärkeen, että nämä seuraavat asiat ovat todellakin niitä asioita joita inhoan tai yökköän. Niillä ei ole mitään tekemistä niiden ihmisten kanssa, jotka niistä asioista pitävät. Voin siis pitää ihmisestä, joka pitää asiasta, josta minä en pidä. Siis rautalankaa suoristaakseni.

1) Tatuoinnit.

Olen tästä tainnut jossain jo jotain vihjatakin. En ole vielä nähnyt yhtään, korostan yhtään, tatuointia, oli se sitten miehellä tai naisella, joka olisi ollut silmääni niin kaunis, että olisin sitä voinut ihailla. Niin pientä tatuointia ei saa tehtyä, että sen voisin itse ottaa. Ja jotta olisin taatusti vittumaisen puolueellinen, niin tatuointi naisella on vielä oksettavampi kuin miehellä. Tatuointi on mielestäni hyväksyttävä ainoastaan silloin, kun se tehdään lääketieteellistä hoitoa varten. Esim. pistetatuointi sädehoitoa varten. Mikään ei kuitenkaan estäisi minua rakastumasta ihmiseen, jolla on tatuointi. Pitäisin sitä vain ikävänä itseaiheutettuna kauneusvirheenä.

2) Lävistykset tai vastaavat tiedot.

Jos mahdollista, ovat vieläkin pöyristyttävämpiä kuin tatuoinnit. En lähde sitä erikseen perustelemaan. Edellisen kohdan perustelut riittäkööt tähänkin.

3) Puliukot / -akat.

Känniset (kuselle haisevat) örisijät bussissa, jotka väen vängällä yrittävät 'keskustella' meikäläisen kanssa. Onko tässä mitään epäselvää, miksi ko. loiset ällöttävät minua ? Taannoin yksi 'kentlemanni' yritti viritellä tarinaa kanssani. Hyvä, etten oksentanut päällensä. Tod. näk. hajunsa olisi kyllä siitä vain parantunut. Ihmetteli, kun en jostain kumman syystä suostunut keskustelemaan hänen kanssaan. Epäili syyksi, että luulen hänen yrittävän ISKEÄ minua !! Ei, vittu, ole millään enää mitään rajaa !!!

4) Esittely lempinimellä.

Siis aikuisten ihmisten kesken. Haloo. Okei, jos suuri yleisö tyypin tunteekin nimellä 'Torakka', mutta jos kättelen jotain tuntematonta ihmistä tutussa seurueessa ja sanon oman nimeni, niin oletan luonnollisesti, että hänkin sanoo oman OIKEAN nimensä. Vaikka kaikennäköisiä Ridgejä ja Hornia alkaa Suomi olla jo pullollaan, niin Torakkaa en usko vielä kenenkään saaneen ristimänimeksi.

5) Hämähäkit.

Saan sätkyn jo pienimmästäkin 8-jalkaisesta saati sitten niistä, jotka suorastaan poksahtavat, kun ne surutta lahtaan. Jos siis uskallan niitä lähestyä. Hienompi nimi tälle on araknofobia. Kuulun AA-kerhoon: Anonyymit Araknofobistit.

6) Puseroiden pesulaput.

Tämän päivän puseroiden pesulapuilla ei ole mitään yhteistä maailmanlopun pyiden kanssa. Pyyt pienenevät, pesulaput suurenevat. Ja lisääntyvät. Kun aikaisemmin jossain puseron saumassa oli pienehkö kankainen pesulappu, niin nyt niitä on vähintään kolme ja ne ovat kivikovaa muovia ja noin 10 cm pitkiä. Sen lisäksi ne on ommeltu saumaan siten, ettei ole mitään toivoakaan saada niitä irroitettua kokonaisina ilman, että koko sauma ratkeaa. Leikkaaminen ei auta, koska kovaa, terävää reunaa jää aina väkisinkin sen verran, että se raapii käyttäjän kyljen tai niskan verille. Jollekin viranomaiselle pitäisi saada tästäkin valittaa. Tietäisi vain, mille.

7) Kitkerä ruumanpohjatee.

Ei enempää kommentoitavaa. Surkeaa, mikä surkeaa.

8) Miehet, joilla on heikko itsetunto.

Joo. Vaatii oman postauksen, kunhan pääsen taas oikein kunnolla vireeseen.

9) Naiset, joilla ei ole yhtään itsekritiikkiä.

Kts. edellinen.

10) Elämäntapaintiaanit.

Siis ihmiset, jotka ovat joko syystä tai toisesta valinneet elämäntapaintiaaniuden (meikäläisen uusiosana ;-) tai sitten olosuhteiden pakosta ajautuneet siihen. Yhteistä näille molemmille kuitenkin on, että jaksavat aina ja joka paikassa marmattaa (öhöm...) siitä, etteivät kaikki muut ole 'valaistuneet' heidän kanssaan samalle tielle. Mokkasiinilla persauksille, saakeli soikoon. En tule käännyttämään teitä pahuuden poluille, joten älkää tekään yrittäkö tehdä samaa minulle. Ugh, olen puhunut.

Huh, huh... Rankkaa puuhaa tämä marmatus. Tiukkaa teki, että sain kaikki kymmenen kasaan.

Kuvat

Yksi kuva kertoo kuulemma enemmän kuin tuhat sanaa. Saattaapi olla.

Tai sitten se kertoo jonkun kokonaisuuden, joka on niin kaunis ja koskettava, ettei sille löydy edes sitä yhtä sopivaa sanaa kuvailtavaksi, saati sitten tuhatta. On vain se tunne.

Täti on yksinkertainen ihminen. Vaikka seisonkin jalat maassa ja pää pilvissä, niin en lähde analysoimaan tai pilkkomaan jotain kokonaisuutta vain analysoinnin ja pilkkomisen, selittämisen, ilosta. Se on tämän ajan ongelma. Kaikki pitäisi saada selitettyä järjellä ja puettua sanoiksi. Kaikkea ei vain voi ruotia pohjamutia myöden ilman, että sen samalla ruotii kuoliaaksi, kylmäksi.
Hyvänä esimerkkinä on lapsen syntymä.

Kun sitä ihmetapahtumaa lähdet sanoin selittämään, se latistuu arkiseksi ja tavanomaiseksi. Ei sitä voi sanoin selittää, sen tietää jokainen, joka syntymän ihmeen on saanut nähdä ja kokea. Eikä tarvitsekaan voida. Ei ihmettä tarvitse selittää.

Ja ihmeitä on niin monenlaisia. Luonto on niitä täynnä ja jos en itse pääse niitä ihmeitä todistamaan, voin aina nauttia niistä täällä. Kiitos, Jape !

Kirjaimia

Sain postia lomalaiselta.

Lyhyen 'kortin', koska se oli kirjoitettu puhelimella, mutta minulle aivan riittävän. Siis puhelimella kirjoitetuksi. Muuten se olisikin ollut ällistyttävän lyhyt hänen kirjoittamakseen ja olisin saattanut lähteä pohtimaan turhia. Mutta nyt se siis sopi kuvioon. Ylipäätään olin hämmästynyt, iloinen ja otettu, että hän viestitti, koska on tosiaan lomalla ja lomahan on periaatteessa rauhoitettua aikaa, jota vietetään perheen ja ystävien kanssa ja muut satunnaiset, tai säännöllisemmätkin, yhteydet jäävät kesätauolle. Tai sitten ei. Näköjään.

Olin itse jo laittanut hänelle 'pientä' raporttia menneestä viikonlopusta, mutten silti odottanut mitään vastausta vielä. Siellä periferiassa, missä hän nyt lomailee, ei ole (kaiketi) nettiyhteyttä eli niin kauan kuin itsekin olen vielä koneen ääressä, viestien suunta on melkoisen yksipuoleinen. Ei kyllä haittaa minua. Nyt näin, myöhemmin toisin.

Laitoin vastauksen ja kyllä pikkasen nolotti, kun siitä tuli aivan hehtomegalomaanisen pitkä ! Tiedän, että hän ei siitä pituudesta valita, koska itsekin kirjoittaa käsittämättömän pitkiä tekstejä ja ihan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, mutta silti. Laveasanaisena ihmisenä kirjoitan lähes aina pitkiä viestejä, jotka rönsyilevät sinne ja tänne ja rakastan myös vastaanottaa pitkiä viestejä. Eipä siis pidä ihmetellä, miksi tämän vuoden alkupuolisko on mennyt yhdessä hujauksessa...

Kirjallinen ilmaisu kertoo kyllä ihmisestä tosi paljon. Mitä sanoja hän käyttää, minkälaista lauseenrakennetta ja kuinka paljon kirjoitusvirheitä tulee. Kirjoitus'vihreet' ovat se, joita en noteeraa, koska teen niitä itsekin lukihärösenä tosi paljon enkä niitä välttämättä edes huomaa omassa tekstissäni. Mutta 'kielipuolipoliisina' minua miellyttää kieliopillisesti oikeaoppinen teksti (ellei sitä sitten tarkoituksella ole kirjoitettu kokonaan jossain muussa tyylissä). Joku todella vaikea taivutusmuoto, joka on mennyt nappiin, saattaa herauttaa veden kielelle ja itse usein 'maistelenkin' erilaisia taivutusmuotoja. Suomenkieli on niin kaunista, mutta samalla niin vaikeaa.

(Tämä menee nyt kyllä ihan rönsyilyksi, mutta miettikääpä esim. sanaa susi ja kaikkia sen outoja taivutusmuotoja. Susi - suden, ei susin, mutta kuitenkin monikossa sudet (ei susit) - susien. Ja "tuolla juoksee susia" mutta "sudet juoksevat tuolla". Ai, että ihan rakastan tällaisia !)

Monet, varsinkin miehet, karsastavat kirjoittelua. Mikäköhän siihenkin on syynä ? Pelkäävätkö he, että jää 'todistusaineistoa', mustaa valkoisella, tai että tulee sanottua enemmän kuin oli tarkoitus ? Vai onko syynä kenties laiskuus ? Miehet kai mieluummin kirjoittelevat lyhyesti ja ytimekkäästi tekstareita, joissa muutamiin sanoihin ahdetaan paljon asiaa ja jossa sitten on se vaara, että niitä vähiä sanoja tulkitaan väärin. Etenkin, jos tulkkina on rouvapuolinen henkilö.

Ystävättärellä on herrapuolinen ystävä, joka on aivan virtuoosimainen tekstareiden ja sähköpostin kirjoittaja ! Käsittämätöntä tekstiä pituutensa ja sisältönsäkin puolesta ottaen huomioon, kumman sukupuolen edustaja siellä kirjoittelee. (En siis ole nähnyt kuin merkkien tai sivujen määrän eli emme jaa saamiamme viestejä toistemme kanssa. Valittuja otteita saatamme kyllä toisillemme saaduista viesteistä lukea.) Tiedän vain yhden, joka vetää vertoja hänelle sähköpostien kirjoittelussa ja se on tämä oma 'kirjeenvaihtokaverini'.

Olen aivan 'koukussa' hänen teksteihinsä. Ovat mukavaa ja mielenkiintoista, hauskaakin, luettavaa. Välillä tosin, kun ajatukset tuntuvat olevan puolin ja toisin sekaisin, on vain niin paljon sanottavaa, ettei jokaista sanaa ehdi saada näpyteltyä, kun ajatus juoksee jo horisontissa, niin silloin tekstit ovat aivan hurmaavan sekavia ja niihin pitää antaa jatkoselityksiä. Mutteivät ne silloinkaan ole koskaan tylsiä tai puuromaisia !

'Kirjeet' ovat mukavia siksikin, että niihin voi palata aina uudestaan ja uudestaan. Aivan samoin kuin blogikirjoituksiinkin. Puhutut sanat unohtuvat valitettavan nopeasti, mutta kirjoitettu pysyy. Siksi olenkin mieluummin sähköpostin kuin puheluiden kannalla. Etenkin näin tärkeissä asioissa...

Jäiköhän nyt joku kirjain kirjoittamatta ?

Taivas vai helvetti ?

Nukuttaa ihan pirusti, mutta törmäsin toisessa blogissa 'piristävään' kysymykseen:

"Oletko koskaan nähnyt toisen kuolevan ?"

Oletko ?

Kuinkakohan moni sellainen, joka ei ole sairaiden tai kuolevien ihmisten kanssa tekemisissä työkseen, on nähnyt jonkun kuolevan. Ei kuolleen vaan todella sillä hetkellä kuolevan ihmisen. Ihmisen, joka ottaa viimeisen henkäyksensä sillä hetkellä, kun olet hänen vierellään.

Minä olen.

7.7.2009 Ehti sittenkin

Vuorokausi vaihtua, vaikkei niin ollutkaan suunnitelmissa. Piti katsoa rakkausleffaa, mutta kuinkas sitten kävikään: vanhanaikaisesti.

Ystävätär pökäisi yllättäen kylään ja ensimmäinen vakiokysymyshän on "otatko lasin valkkaria ?" ja mitäs siinä kieltelemään hän. Oman kylän sisällä ei nuo promillerajatkaan ole niin turhantarkkoja. Ja pitihän meidän nyt ruotia ne tärkeimmät: tissit ja miehet. Tai siis miehet ja tissit... kai...

Eihän naiset ole koskaan tyytyväisiä siihen, mitä omistavat. Jos ei nyt sitten liiemmälti miehetkään, mitä nyt on saanut viime aikoina lukea... Ystävätär voisi antaa tädille 5 cm pituudestaan ja täti puolestaan voisi luovuttaa luomutuotetta kaksi kupillista. Siis kaksi kuppikokoa, niin saataisiin aikaan kaksi aika helveltin hyvännäköistä lyyliä ! Mutta kun ei, niin ei. Vaikka ei silti. Näin 3/4 pullollisen valkkaria jälkeen voi täti todeta olevansa kohtuullisen tyytyväinen maitorauhasiinsa. Kai tässä nyt täytyy niiden... 2... toista miehen (ja yhden nuoren naisen) sanaa uskoa, että hyvät on. Makuasiahan tämäkin on...

Valkovinhon kulutus on muuten tainnut nousta kasvuun tässä tädin loman aikana. Ihan noin niin kuin maanlaajuisesti. Mitä nyt on pannut merkille hän.

Oli muuten jotain asiaa hortonoomeille, mutten kuolemaksenikaan muista, mitä hittoa se oli... Olisiko ollut jotain pähkinöistä ? Ovat tänään olleet tädin elämässä pääosassa. Suorastaan elintärkeitä.

Numerot

Numeroilla on joku outo merkitys minulle. Samoin päivämäärillä. Löydän niistä outoja merkityksiä ja yhteyksiä. Päivämäärät osuvat yksiin tai liittävät jotain toisiinsa. Olen nähtävästi NroVelho -tar.

Heinäkuussa on päiviä, joilla on merkityksensä.

4.7. eli eilinen oli vuosikausia tärkeä päivä <3

8.7. on merkityksellinen myös välillisesti

11.7. on päivä, joka muutti niin monta asiaa. Päätti jotain, jonka en voinut uskoa koskaan päättyvän. En ainakaan sillä tavalla kuin se päättyi.

18.7. on yksi niistä 18. päivistä, joilla on ollut erilaisia merkityksiä elämässäni.

Uusin päivämäärä on 10.7. Hassua, koska se päivä päättää 11.7. alkaneen vuoden. Vuoden, jonka päättymistä olen odottanut hartaasti.

Tein huvikseni testin, mitä nimeni ja syntymäaikani kertovat. Eli niistä muodostuu eri kaavoja käyttäen numeroita, jotka sitten kertovat minusta ja elämästäni. Eipä olisi voinut enempää päin persestä mennä, joten se siitä sitten. Mutta silti numerot ovat kiehtovia.

Sataa, ei sada, sataa, ei sada, sataa... Päätä jo !!

pst. Kuka muuten oli se 6666. kävijä blogissani...?

Ammuisia ajatuksia

Pannullinen haudutettua 'teetä' vieressä. Miksei Suomesta saa kunnon teetä ? Vai saako enkä ole vain löytänyt sitä kauppaa vielä, joka tuo maahan jotain muutakin kuin niitä iänikuisia ruumanpohja-puruja. Englannissa pikimustakin tee on ihanaa ja pehmeää eikä yhtään kitkerää. Suomessa tee on hailakkaa omenamehun väristä litkua, joka tosiaan näyttää siltä kuin veteen olisi kastettu rautanaula. Eikä makukaan varmasti paljon siitä poikkea. Kitkerää ja katkeraa kuin tämä vuodatus.

Voiko kaktuksen tappaa kuivuuteen ? Luulin, ettei se ole mahdollista, mutta pahoin pelkään, että olen onnistunut taas niistämään yhden elävän olennon. Toisaalta olen saanut traakipuun kukkimaan heti 20 vuoden jälkeen sen hankinnasta. On kuulemma vaikea ellei peräti mahdoton juttu, mutta kai sekin perustui ennemmän vahinkoon ja sattumaan kuin todelliseen yrittämiseen. En edes tiennyt, että se voi kukkia. Tuoksu oli aivan käsittämätön. Niin huumaava, että sitä olisi voinut saksilla leikata. Ei voi kuvailla, se pitää kokea.

Tapanani on lukea samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan. Parhaimmassa tapauksessa olen lukenut saman kirjan kymmeniä kertoja. Esim. Tuntemattomasta sotilaasta osaan pitkiä pätkiä ulkoa, mutta silti luen sen aina itsenäisyyspäivän aikaan uudestaan. Kuten Tällä Pohjantähden alla -trilogian puolestaan uudenvuoden kieppeillä. Moni on ihmetellyt, että kuinka viitsin lukea uudestaan kirjan, jonka juonenkulun ja tapahtumat tiedän jo. En ymmärrä tätä ihmettelyä. Hyvän kirjan voi lukea monia kertoja ja löytää aina jotain uutta. Joissain kirjoissa oikein odotan tuttua hauskaa kohtaa. Viis siitä, ettei juoni olekaan enää yllätys. Lisäksi minulla on tapana jättää kirjanmerkkinä käyttämäni paperinpala, kortti, esite tms. kirjan väliin. Olenkin löytänyt hauskoja yllätyksiä, kun olen seuraavan kerran ottanut ko. teoksen käsittelyyn.

Verhot. Tädin kodissa ei ole verhoja muualla paitsi saunan löylyhuoneen ikkunassa. Ja siinäkin sellainen kapea rypytetty kaistale yläreunassa. Näköyhteyden naapuriin katkaisee tarvittaessa sälekaihtimet. En ole koskaan ollut kaihdintyyppiä ja olinkin aivan järkyttynyt, kun kaihdinfirman myyjä esitteli eri vaihtoehtoja. Värejä löytyi taatusti jokaiseen makuun, mutta suurin ällistys oli, että metallikaihtimissa oli myös kuviollisia vaihtoehtoja. Puuta matkiviakin. Huh. Kiitos, mutta ei kiitos. Tavallinen vaalea vaihtoehto sopii minulle. Muutenkin suosin seinissä ja lattioissa neutraaleja värejä. Valkoista, vaaleaa, mustaa, harmaata. Väriä elämään tuovat sitten tekstiilit. Pyyhkeet, tyynyt, pöytäliinat jne.

Teinirakkaus täytti eilen vuosia. Laitoin onnittelun tekstiviestillä, kun en osoitteesta ole aivan varma. Olemme tavanneet viimeksi vuosi sitten illallisen ja viinisammion ääressä. Paljon on vettä virrannut tämän neljännesvuosisadan aikana, jona emme ole seurustelleet. Olemme olleet löyhästi yhteydessä näinä vuosina, mutta tauot tuppaavat venähtämään niin armottoman pitkiksi, että takaisinkurominen on aina rankkaa puuhaa ja se vaatii aikaa ja kurkunkostuketta enemmänkin. Kiitteli onnitteluista ja ehdotti tapaamista luvaten tarjota eväät. Hauskaahan se olisi. Toivottavasti jo kesän aikana ehdimme tavata.

Inhoan suomalaisten asennoitumista julkkiksiin. Siis niihin kahteen tai kolmeen, jotka tunnetaan muuallakin maailmassa kuin vain jossain Jänkhän Perävittulassa. Nuoleskelua ja makelointia. Erityiskohtelua ja -järjestelyjä muiden kustannuksella ja tyrkylläoloa. Ei sovi tädin tyyliin. Tyylikkäin on se, joka ilmestyy paikalle ilman punaista mattoa ja torvisoittokuntaa. Istuu pöytään ja on kuin me muutkin tavalliset virtaset.

Ammuu !

Kuittivuori

Kenellä vielä on tänä päivänä käteistä ? Ei kenelläkään. Ei tädillä ainakaan koskaan. Tai lähes koskaan.

Perjantai-ilta karkasi ihan käpälästä, kun joka drinksu piti erikseen maksaa kortilla. Siis siihen asti, kunnes lätkäpelaajat astuivat kaukaloon. Nyt on lompakko täynnä kuitteja. Hiton ärsyttävää ! Vanhoina hyvinä aikoina sai kortilla kirjoitettua käteistä, jos ei ollut sitä ehtinyt käydä nostamassa automaatilta, mutta nykyään ei tämäkään systeemi enää toimi.

Eilen oli siis pakko rynnätä Oton luo ja toimittaa kahisevaa lompakkoon. Baarissa korttien kanssa sählääminen on turhauttavaa puuhaa ja eilisen juottolan seinällä lukeekin osuvasti "Käteisellä olisit jo kännissä." Eli ei se korttirumba taida niille tiskin takana toimivillekaan olla se ykkösvaihtoehto. Ymmärrän hyvin.

Ai säästöjä ? No, tottakai joka naisella on olemassa se salainen pakorahasto, joten tietty sellainen on myös tädillä. Mutta siitä ei saa sitten hiiskahtaa sanaakaan kenellekään...

Liskojen yö

Tässä Wikipedian määritelmä:

"Krapulan jälkeisen päivän yö tuo mukanaan pätkivää unta, hikeä ja inhoa. Vaatii yleensä toteutuakseen useamman päivän liiskaamissessiot, ja sanomattakin on selvää että mitä useampi päivä, sen paremmat psykoosit."

"Liiskaamissessiot" ??? Siis MITÄ ?? Ei löytynyt tälle termille sopivaa selitystä urbaanista sanakirjasta. Luulisi liiskaamisen tarkoittavan voittamista tai lyttäämistä, mutta eihän se tähän yhteyteen sovi.

No, oli niin tai näin, niin kyseisten matelijoiden yö oli tädillä viime yönä. Eli kaksi juhlapäivää riittää tädille. Ei ollut paha yö, mutta selvä tapaus kumminkin. Unessa tädillä oli rinnassa paiseentapainen. Kun sitä sitten lähti puristamaan, siitä tuli ensin jotain outoa vaaleanruskeaa mönjää ja sen jälkeen pieni, n. 1 cm mittainen, vikkelästi liikkuva, nivelistä koostuvat ruskea mato. Terve. Hyi hitto, kumminkin.

Että tällainen tapaus tällä kertaa. Puolustaa kummasti ajatusta täysraittiudesta.

Tiedättekö muuten mikä on "liimatilhi" ? Outo, mutta kuvaava ilmaisu. Hymyilytti.

5.7.2009 Hahaa !

Kotona jo ! Ja kertakaikkisen hyvässä hapessa. Että siitä sitten vaan kaikille epäilijöille.

Alkuilta ( klo 21 ->) näytti jotenkin alavireiseltä, mutta sitten lähti musiikki viemään ja bailattiin H. Holopaisen ohjeiden mukaan ankarasti. Huh, että oli hauskaa meillä ja kaikilla muillakin ! Komistuksia oli paikka täynnä. Yksi ihan erityisen slurps, mutta hän oli valitettavasti varattu. Eikä siinäkään nyt olisi ollut mitään ihmettelemistä, mutta kun sattui olemaan kaverin varattu. Siinä menee se tädin raja: kavereilta ei vohkita. Vaikka kyllä se slurps olisi ollut ihan vohkittavissa. Tuskin olisi juurikaan estellyt, niin monta katsetta hän loi tätiin tyttöystävän pään yli. Ja koko ajan vielä. En tosin olisi sitä edes huomannut, ellei ystävätär olisi asiasta maininnut, mutta sitten aloin seuraamaan tilannetta ja totesin sen itsekin olevan näin.

En tiedä, mikä ihmeen kemiikan laki siinä häntä (meitä) pyöritti, mutta hän ei selvästikään ollut 'häntäheikki' -tyyppiä ja olikin jotenkin vaivautunut, vaikkei pystynyt estämäänkään itseään tuijottamasta. Luulenkin, että ne kaikki halailut ja suudelmat tyttöystävälle olivat ainakin pieneltä osin huonoa omatuntoa siitä, mitä hän huomasi olevan meidän välillä.

Miten on, että joskus vain tulee kohdalle joku, joka on niin totaalisen erityistä, että sen huomaa heti ? Eihän tuollaista tapahdu kuin muutaman kerran elämässä. Korkeintaan. Mutta sen vain tietää heti. Ilman epäilyksen häivää. Niin kuin nytkin.

Vientiä olisi toki riittänyt muutenkin, mutta ei vain yhtään iskenyt. Ei värähtänyt viisari milliäkään, valitan. Miehillä sen sijaan värähti taatusti useammallakin. Varsinkin, kun ystävättären kanssa tanssahdeltiin pari kappaletta ihan 'perinteisellä' eli tanssiotteella. Luulen, että yhdellä jos toisellakin uroksella kävi mielessä se mieltä(kin) nostattava ajatus 1+2 -kuviosta. Ja sekös meitä ystävättären kanssa huvitutti.

Mutta nyt pillit pussiin ja pussi narikkaan. Seuraavan kerran sitten ehkä joskus elokuussa, kunhan pöly on ensin ehtinyt laskeutua ja lööpit unohtua...

Radalle

Kone on taas käynnissä, joten ei muuta kuin nostamaan kierroksia ja takaisin radalle. Tämä oli vain sellainen varikkokäynti, mutta kisa jatkuu.

Mitäköhän lauantaisella kaupungilla on tarjota tädille...?

Veto veks

Ja puhti pellolla.

Ihanaa, kun saa vain olla ja maata. Ikkunasta näkyy auringonpaiste, sinistä taivasta ja kuuluu koivunlehtien havinaa. Ja minä saan kaivautua viileisiin lakanoihin. Aivan ihanaa.

4.7.2009 Kääk...

Siis ensinnäkin: kuka täällä on eilen kirjoitellut tädin blogia ?!?!!??

Ja toiseksikin: kuka käski pippaloitsea lätkäpelaajien kanssa aamuun saakka ?!?

Kolmas lasi

Valkoviini tuntuu kipuavan näiden helteiden ansiosta tai vuoksi kalottiin niin vinhalla vauhdilla, etten ole uskaltanut juoda sitä kielen mukaan. Nyt on viimeinen lasi menossa, koska autonkuljettaja Aaltonen on piakkoin portilla noutamassa minua kaupungin yöhön.

Ajattelin mainita, että olisi mukava törmätä erääseen, johon en takuuvarmasti törmää, ja kuinkas kävi ! Hän ilmestyi sähköisesti viereeni. Kuin tilauksesta, ajatuksen voimalla ja erittäin paljon yllättäen ! Olen velhojen Velho !!

Ja hän on hurmaavista hurmaavin...

. . . _ _ _ . . .

Karhu !

Sisään ja säppiin !

Hampaat ja kielet

Klo on yli 18. Ilta on virallisesti alkanut.

Silti ehtisin ottaa vielä pienet unoset, jottei väsy pääse yllättämään pientä juhlijaa. Niin, kyllä. Koska juhlia tässä on tarkoitus. Onneksi seurueeseen kuuluu virkavallan edustajia, joten ei hädän päivää. Tai sitten on.

Vai pitäisiköhän laittaa hippakuteet päälle ja lähteä tarkistamaan maastoa noin niin kuin etukäpälään...?

Ja muistutukseksi teille kaikille, jotka myös ovat lähdössä radalle tänä iltana: peskää tarkoin ja huolellisesti sekä hampaat että kielet. Et voi tietää, ketä haluat tänään maistella tai kuka haluaa maistella sinua...

Katkarapu

Luin erästä blogia ja olin pissiä pöksyyni. Nauroin kolme kertaa niin hillittömästi. Ja se on aika hyvin se ottaen huomioon, että blogissa on vain 35 kirjoitusta. Nauroin siis lähes 10 prosentille kirjoituksista !! Ja tämä täti, jos joku on vaativa huumorin / komiikan kanssa, joten laitetaan seurattaviin. Oikeasti. Olen lugenut useaita blokeja naama täysin peruslukemilla. Surullista, niin surullista... Nauruhan se pidentää ikää ja seksi saa näön heikentymään.

Valkoviini on kylmää ja viihdyttävää. Loppuillasta varmasti myös kiihdyttävää. Ja näyttää sillä lattian kivilaattakin puhdistuvan...

Mitäs sitten tekis, kysyi se entinen emäntä ?

Taidan tehdä salaatin. Salaattia, kurkkua... hmm... no, joo, menköön.... herneitä, katkarapuja, munaa. Simpukoita ?

Katkarapua on herkullista imeskellä. Munasta puhumattakaan. Piste.