Niitä päiviä

Tämä päivä on osoittautunut päiväksi, jolloin keskitytään puhtaasti vain hengittämiseen.

Mitään muuta en ole saanut aikaiseksi. Olen syljeskellyt kattoon, kaivellut varpaanvälejä ja viilaillut kynsiä eli tehnyt kaikkea sellaista äijämäistä, kun muuta en ole jaksanut. Dagen efter -ruokaa söin, koska se on niin ihanan suolaista ja hiilihydraattipitoista. Teetä on mennyt poikkeuksellisen vähän: vain kaksi isoa kuppia, vaikka normaalisti tähän aikaan päivästä olen kulautellut jo kannullisen teetä ja kaksi kuppia kahvia. Teetä pitääkin saada lisää. Hyvä, että tuli puheeksi. Jaksankohan hauduttaa vai hypinkö yli matalimmasta kohdasta...?

Ai, niin. Olenhan tehnyt jotain, mitä en normaalisti ikinä tee: katsonut töllöstä Upsalan sairaalaa. Siinä syntyi uusi perhe, poikavauva nuorelle parille. Oli herkistävä hetki, kun tuore isäkin itki vauvaa katsoessaan. Melkein tunsin potkun sisälläni. Joku siellä taatusti sykähti, mutta vauvakuume ei noussut. Eikä nouse. Tai saahan se nousta ihan vapaasti, mutta lapsiluku on tädin kohdalta täynnä. Onneksi.

Sitten join limppariakin, mitä en myöskään tee koskaan. Enkä ainakaan mitään light-sotkuja missään nimessä. Nyt vain ei kellarissa ollut muutakaan, kun taannoin ostamani erehdysostos. Onneksi se sentään on keltaista Jaffaa. Vaikka vihreä Jaffa olisi se paras vaihtoehto, jos on pakko sokerilitkuja lipitellä.

Päiväunet olivat vakaasti suunnitelmissa, mutten niitäkään saanut aikaiseksi. Mikä on laiskuuden huippu ? Se, kun ei viitsi käydä edes nukkumaan. Yöpuulle täytyy sitten kiivetä pikkasen aikaisemmin tänä iltana.

Taasko tämä blogi kääntyi 'lärvikirjaksi' ? Ote alkaa selvästikin lipsua väsyneellä tädillä. *huok*