Pannullinen haudutettua 'teetä' vieressä. Miksei Suomesta saa kunnon teetä ? Vai saako enkä ole vain löytänyt sitä kauppaa vielä, joka tuo maahan jotain muutakin kuin niitä iänikuisia ruumanpohja-puruja. Englannissa pikimustakin tee on ihanaa ja pehmeää eikä yhtään kitkerää. Suomessa tee on hailakkaa omenamehun väristä litkua, joka tosiaan näyttää siltä kuin veteen olisi kastettu rautanaula. Eikä makukaan varmasti paljon siitä poikkea. Kitkerää ja katkeraa kuin tämä vuodatus.
Voiko kaktuksen tappaa kuivuuteen ? Luulin, ettei se ole mahdollista, mutta pahoin pelkään, että olen onnistunut taas niistämään yhden elävän olennon. Toisaalta olen saanut traakipuun kukkimaan heti 20 vuoden jälkeen sen hankinnasta. On kuulemma vaikea ellei peräti mahdoton juttu, mutta kai sekin perustui ennemmän vahinkoon ja sattumaan kuin todelliseen yrittämiseen. En edes tiennyt, että se voi kukkia. Tuoksu oli aivan käsittämätön. Niin huumaava, että sitä olisi voinut saksilla leikata. Ei voi kuvailla, se pitää kokea.
Tapanani on lukea samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan. Parhaimmassa tapauksessa olen lukenut saman kirjan kymmeniä kertoja. Esim. Tuntemattomasta sotilaasta osaan pitkiä pätkiä ulkoa, mutta silti luen sen aina itsenäisyyspäivän aikaan uudestaan. Kuten Tällä Pohjantähden alla -trilogian puolestaan uudenvuoden kieppeillä. Moni on ihmetellyt, että kuinka viitsin lukea uudestaan kirjan, jonka juonenkulun ja tapahtumat tiedän jo. En ymmärrä tätä ihmettelyä. Hyvän kirjan voi lukea monia kertoja ja löytää aina jotain uutta. Joissain kirjoissa oikein odotan tuttua hauskaa kohtaa. Viis siitä, ettei juoni olekaan enää yllätys. Lisäksi minulla on tapana jättää kirjanmerkkinä käyttämäni paperinpala, kortti, esite tms. kirjan väliin. Olenkin löytänyt hauskoja yllätyksiä, kun olen seuraavan kerran ottanut ko. teoksen käsittelyyn.
Verhot. Tädin kodissa ei ole verhoja muualla paitsi saunan löylyhuoneen ikkunassa. Ja siinäkin sellainen kapea rypytetty kaistale yläreunassa. Näköyhteyden naapuriin katkaisee tarvittaessa sälekaihtimet. En ole koskaan ollut kaihdintyyppiä ja olinkin aivan järkyttynyt, kun kaihdinfirman myyjä esitteli eri vaihtoehtoja. Värejä löytyi taatusti jokaiseen makuun, mutta suurin ällistys oli, että metallikaihtimissa oli myös kuviollisia vaihtoehtoja. Puuta matkiviakin. Huh. Kiitos, mutta ei kiitos. Tavallinen vaalea vaihtoehto sopii minulle. Muutenkin suosin seinissä ja lattioissa neutraaleja värejä. Valkoista, vaaleaa, mustaa, harmaata. Väriä elämään tuovat sitten tekstiilit. Pyyhkeet, tyynyt, pöytäliinat jne.
Teinirakkaus täytti eilen vuosia. Laitoin onnittelun tekstiviestillä, kun en osoitteesta ole aivan varma. Olemme tavanneet viimeksi vuosi sitten illallisen ja viinisammion ääressä. Paljon on vettä virrannut tämän neljännesvuosisadan aikana, jona emme ole seurustelleet. Olemme olleet löyhästi yhteydessä näinä vuosina, mutta tauot tuppaavat venähtämään niin armottoman pitkiksi, että takaisinkurominen on aina rankkaa puuhaa ja se vaatii aikaa ja kurkunkostuketta enemmänkin. Kiitteli onnitteluista ja ehdotti tapaamista luvaten tarjota eväät. Hauskaahan se olisi. Toivottavasti jo kesän aikana ehdimme tavata.
Inhoan suomalaisten asennoitumista julkkiksiin. Siis niihin kahteen tai kolmeen, jotka tunnetaan muuallakin maailmassa kuin vain jossain Jänkhän Perävittulassa. Nuoleskelua ja makelointia. Erityiskohtelua ja -järjestelyjä muiden kustannuksella ja tyrkylläoloa. Ei sovi tädin tyyliin. Tyylikkäin on se, joka ilmestyy paikalle ilman punaista mattoa ja torvisoittokuntaa. Istuu pöytään ja on kuin me muutkin tavalliset virtaset.
Ammuu !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti