Taas on se aika kuukaudesta. Miten ihmeessä voi neljä viikkoa hurahtaa näin nopeasti ? Juurihan oli Juhannus ja siitä on nyt ne maagiset neljä viikkoa kuluneet. No, ei auta. Pakko kaivaa lasiviila ja kynsilakat esille.
Niin, siis, on aika taas huoltaa kynnet. Mitä te oikein luulitte ? Juhannuksena katkesi tädin kynsi. Voi, voi, sitä itkua ja porua ! No, ei, vaan sehän tarkoitti sitä, että silloin leikataan kaikki pitkät kynnet lyhyiksi, koska en kestä, jos yksi kynsistä on torso ja muut kuin kotkalla. Hrr... ajatuskin puistattaa. Neljässä viikossa (tai kolmessa, mutta olen ollut laiska) tädin kynnet kasvavat taas siihen mittaan, että pitää tehdä päätöksiä: kaikki taas ihan lyhyiksi tai sitten viilaus, hionta, kiillotus, värilakka, kynsikoriste ja kiiltolakka. Joko tai. Päädyin vaikeampaan vaihtoehtoon. Näin kesän kunniaksi.
Ja kesän kunniaksi valitsin lakan väriksi tällä kertaa perus-oranssin. Olen sen joskus mielenhäiriössä ostanut enkä nuukuudeltani saa sitä heitettyä pois. Talviaikaan käytän sitä varpaissa, joista sitä ei kukaan näe, mutta nyt on varpaissa hopeinen hohde, joten laitoin sitä oranssia (...ök) kynsiin. Ja jotta kakku olisi täydellinen, niin vielä keltaisen kynsikoristeen. No, johan on nyt sitten niin ! Onneksi oranssi on tismalleen samaa, mitä on tädin bikineissä, niin voi vedota siihen, jos joku tekee valituksen. Koska näyttäisi tulevan... Bikini-päivä !!!
Oranssista tuli mieleen tädin toinen tuliväri eli punainen. Ja punaisesta taannoinen kenkäinventaario. Eikä ollutkaan mikään ihan pieni savotta se !
Tädillä on ollut elämänsä aikana monia addiktioita ja kengät olivat niistä varmasti se ensimmäinen. Kenkiä on ollut elämäni aikana varmasti nelinumeroinen luku enkä ole ollenkaan varma, mikä on se ensimmäinen numero. Kaikki paikat ovat aina pursuneet kenkiä, koska ne kaikki ovat olleet yhtä rakkaita, joten niitä on säilötty vähintäänkin hajoamispisteeseen saakka siinä toivossa, että niille tapahtuisi laatikossa jonkinlainen ihmeparantuminen.
Ensimmäiset korkokenkänsä täti sai jo alle kouluikäisenä. Täti houkutteli isänsä mukaan kenkäkauppaan kesäloman aikana, kun Tuppurainen ja Tappurainen viettivät yhteistä kesälomaa Pääjohtajan ollessa töissä. Isin tyttönä tädillä ei ollut mitään vaikeuksia pyörittää isi pikkupikkusormensa ympärille ja ostattaa hänellä ne iki-ihanat kukkakuvioiset korkkarit. Pienen pienet korkokengät ! Äiti luonnollisesti sai jonkinasteisen pääkohtauksen nähdessään ostokset, mutta myöhäistä räpistellä, kun kengät olivat jo kainalossa. Siitä se sitten lähti.
Kenkäinventaarion aikana löytyi tädin varmasti muistorikkain kenkäpari: perus-punaiset teräväkärkiset ja -kantaiset korkokengät. Ihanat, erittäin sirot ja hyperseksikkäät avokkaat n.8-9 cm kapealla sormikorolla. Slurps. Niitä täti käytti yhdessä vaiheessa aina hippaillessaan kaupungin yössä ja jopa töissäkin saattoi käytävillä kuulua metallikantojen kopinaa. Se oli sitä aikaa, kun piti olla päällä aina jotain punaista. Jos ei paidassa tai alusasuissa niin sitten vaikka kengissä. Ne olivat ihanat kengät jalassa... Jalat eivät väsyneet yhtään. Huok.
Siihen aikaan, kun (...isä lampun osti) täti vietti huvattominta hippa-aikaa, pyöri ystäväporukoissa nuorukainen, jonka oli aivan mahdoton vastustaa tädin punaisia korkkareita. Niillä korkkareilla hänet sai houkuteltua vaikka mihin eikä täti luonnollisestikaan jättänyt tätä tilaisuutta käyttämättä. Mikä johti kerran siihen, että kuuman kesäyön jälkeen täti löysi aamusuihkussa melkein 10 cm pituisen avohaavan vasemmasta ruskettuneesta pakarastaan. Kummallakaan asianosaisella ei ollut harmainta hajuakaan siitä, miten tämä ruhje olisi voinut syntyä, mutta arvelimme, että syylliset olivat tädin kengät, jotka olivat näytelleet omaa osaansa menneen yön näytöksessä.
Nämä punaiset ovat nyt eläkkeellä. En voinut heittää niitä pois, vaikkei niitä enää käyttää voikaan. Pari sai arvoisensa lopun: niistä juotiin tädin valmistujaisiltana niin paljon kuohujuomaa, että pehmeä nahka kärsi peruuttamattomia vaurioita. Tädin suru oli suuri. Uskolliset ystävät pääsivät laatikon lepoon silkkipaperiin käärittynä.
Näin jälkeenpäin ajatellen oli ehkä vain hyväksi, että näin kävi. Tiedä mihin seikkailuihin nämä kengät olisivat tädin vielä kuljettaneet mukanaan...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti