Miten voi sattua näin saatanasti ?!?
En enää ikinä anna itsestäni palaakaan kenellekään !
maanantai 31. elokuuta 2009
Tietämättömyyden sietämätön keveys
Tänä päivänä, jolloin tiedon saaminen, etsiminen ja löytäminen on niin äärettömän helppoa, saattaa tulla kiusaus haalia informaatiota, jolla ei tee mitään. Etsiä tietoa tietämisen itsensä vuoksi ei siksi, että sitä tarvitsisi.
Toisaalta on myös helppo 'sulkea hanat' ja kieltäytyä vastaanottamasta sellaista materiaalia, joka ei kiinnosta tai josta ei ole mitään hyötyä. Esim. roskapostien suodatusohjelmat ovat keksinnöistä parhaimpia.
Olen päättänyt asentaa päähäni esto-ohjelman. En halua enää kaikkea sitä tietoa, mitä olen tähän asti saanut. Siitä ei ole mitään hyötyä, mahdollista haittaa ja häiriötä vain, joten esto on perusteltua. Voi kyllä olla, että uteliaisuus saa esto-ohjelman satunnaisesti epäkuntoon, mutta se on sitten sen ajan murhe ja se on vain hyväksyttävä. Aktiivisen koneellisen tiedonhaalinnan aion kuitenkin lopettaa tähän elokuuhun. Aion tehdä parannuksen ja kääntyä uuteen uskoon.
Syyskuun kunniaksi.
Toisaalta on myös helppo 'sulkea hanat' ja kieltäytyä vastaanottamasta sellaista materiaalia, joka ei kiinnosta tai josta ei ole mitään hyötyä. Esim. roskapostien suodatusohjelmat ovat keksinnöistä parhaimpia.
Olen päättänyt asentaa päähäni esto-ohjelman. En halua enää kaikkea sitä tietoa, mitä olen tähän asti saanut. Siitä ei ole mitään hyötyä, mahdollista haittaa ja häiriötä vain, joten esto on perusteltua. Voi kyllä olla, että uteliaisuus saa esto-ohjelman satunnaisesti epäkuntoon, mutta se on sitten sen ajan murhe ja se on vain hyväksyttävä. Aktiivisen koneellisen tiedonhaalinnan aion kuitenkin lopettaa tähän elokuuhun. Aion tehdä parannuksen ja kääntyä uuteen uskoon.
Syyskuun kunniaksi.
Rautaa vääntämään
Ei punttisalille vaan takomoon. Nyt pitäisi valita, mitä teen. Avaimenperän, seinäkoukun vai pullonavaajan. Juu, tarkoitus ei ole tehdä mitään samurai -miekkaa vaan pientä piiperrystä. Tosin sekin voi mennä käteen, kun en ennen ole rautaa muovannut eikä ole mitään hajua, mitä siinä tapahtuu. Mielenkiintoista.
Taidan tehdä avaimenperän. Se tulee sitten muistuttamaan minua aina avatessani kotioven eräästä hauskasta asiasta.
Taidan tehdä avaimenperän. Se tulee sitten muistuttamaan minua aina avatessani kotioven eräästä hauskasta asiasta.
31.8.2009 Ikävuosia ja numeroita
"Ikä on vain numeroita."
Tuota sanontaa olen kuullut tämän vuoden aikana muutamaankin otteeseen. Ja vanhana hupsuna olen sen jopa uskonutkin nämä kuluneet 8 kuukautta. Tai oikeammin: olen halunnut sen uskoa, koska se mahdollisti elämisen ihanassa, mutta valheellisessa päiväunessa. Surullinen totuus on, että ikä ei ole VAIN numeroita. Se on paljon muutakin.
Luin erään nuoren henkilön kirjoittamaan blogia. Tai pikemminkin selailin. En ymmärtänyt siitä mitään. Sanat olivat ihan outoja, vaikka aika hyvin nykypäivän ilmaisuista olenkin perillä. Ajatukset olivat kepeitä ja pinnallisia niin kuin nuorella huolettomalla ihmisellä niiden pitääkin vielä olla. Miksi ihmeessä murehtia maailman pahuutta, kun siihen ei ole vielä minkäänlaista kosketuspintaa ? Joidenkin mielestä asioita, realiteetteja, pitäisi tiedostaa jo hyvissä ajoin ja monet syyttävät nuoria juuri tuosta pinnallisesta suhtautumisesta elämään kokonaisuudessaan. Tällainen monissa liemissä marinoitunut vanha täti-ihminen on sitä mieltä, että antaa niiden nuorten olla nuoria ja nauttia huolettomasta elämästä. Kyllä tämä elämän raadollisuus ehtii heitä masentaa vielä moneen kertaan tulevien vuosien aikana, luoja paratkoon.
Mutta ei ikäeron tarvitse olla edes kokonaista sukupolvea. Vähempikin riittää todistamaan sen, että ajattelutapa ja suhtautuminen elämään ja arkeen on erilainen. Ja se on ihan normaalia. Elämäntilanteet ovat erilaiset. Nuori aikuinen uskoo uudistumiseen ja luottaa herkemmin siihen, että vanhasta luopuminen ja uuden aloittaminen on helppoa. Luovutaan vakaasta työpaikasta uskoen, että uusi on helposti löydettävissä, vaikka työttömyysluvut kipuavat koko ajan ylöspäin. Päätetään suhteita heppoisin perustein ajatellen, että vielä löytyy se parempi ja täydellisempi puoliso, jonka kanssa elämä sitten on täydellistä kunnes kuolema heidät erottaa. Tuo osoittaa suurta luottamusta itseensä, mutta myös toisaalta jonkinasteista kokemuksen puutetta.
Toisaalta kadehdin heitä, toisaalta olen erittäin tyytyväinen, etten enää itse joudu pähkäilemään suurten kysymysten edessä. Olen kutakuinkin tyytyväinen elämääni tällaisenaan. Se, että joskus haikailen jonkin unelman perään tarkoittaa vain, että kaipaan elämääni jotain pientä lisämaustetta. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole mauttoman ruuan takia vaihtaa koko ravintolaa.
Vuosi muuten menee yllättävän nopeasti, ainakin tässä iässä, eikä ole mitään vaikeutta muistaa vuodentakaisia tapahtumia. Muistatko Sinä, mitä Sinulle tapahtui tasan vuosi sitten ?
Tuota sanontaa olen kuullut tämän vuoden aikana muutamaankin otteeseen. Ja vanhana hupsuna olen sen jopa uskonutkin nämä kuluneet 8 kuukautta. Tai oikeammin: olen halunnut sen uskoa, koska se mahdollisti elämisen ihanassa, mutta valheellisessa päiväunessa. Surullinen totuus on, että ikä ei ole VAIN numeroita. Se on paljon muutakin.
Luin erään nuoren henkilön kirjoittamaan blogia. Tai pikemminkin selailin. En ymmärtänyt siitä mitään. Sanat olivat ihan outoja, vaikka aika hyvin nykypäivän ilmaisuista olenkin perillä. Ajatukset olivat kepeitä ja pinnallisia niin kuin nuorella huolettomalla ihmisellä niiden pitääkin vielä olla. Miksi ihmeessä murehtia maailman pahuutta, kun siihen ei ole vielä minkäänlaista kosketuspintaa ? Joidenkin mielestä asioita, realiteetteja, pitäisi tiedostaa jo hyvissä ajoin ja monet syyttävät nuoria juuri tuosta pinnallisesta suhtautumisesta elämään kokonaisuudessaan. Tällainen monissa liemissä marinoitunut vanha täti-ihminen on sitä mieltä, että antaa niiden nuorten olla nuoria ja nauttia huolettomasta elämästä. Kyllä tämä elämän raadollisuus ehtii heitä masentaa vielä moneen kertaan tulevien vuosien aikana, luoja paratkoon.
Mutta ei ikäeron tarvitse olla edes kokonaista sukupolvea. Vähempikin riittää todistamaan sen, että ajattelutapa ja suhtautuminen elämään ja arkeen on erilainen. Ja se on ihan normaalia. Elämäntilanteet ovat erilaiset. Nuori aikuinen uskoo uudistumiseen ja luottaa herkemmin siihen, että vanhasta luopuminen ja uuden aloittaminen on helppoa. Luovutaan vakaasta työpaikasta uskoen, että uusi on helposti löydettävissä, vaikka työttömyysluvut kipuavat koko ajan ylöspäin. Päätetään suhteita heppoisin perustein ajatellen, että vielä löytyy se parempi ja täydellisempi puoliso, jonka kanssa elämä sitten on täydellistä kunnes kuolema heidät erottaa. Tuo osoittaa suurta luottamusta itseensä, mutta myös toisaalta jonkinasteista kokemuksen puutetta.
Toisaalta kadehdin heitä, toisaalta olen erittäin tyytyväinen, etten enää itse joudu pähkäilemään suurten kysymysten edessä. Olen kutakuinkin tyytyväinen elämääni tällaisenaan. Se, että joskus haikailen jonkin unelman perään tarkoittaa vain, että kaipaan elämääni jotain pientä lisämaustetta. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole mauttoman ruuan takia vaihtaa koko ravintolaa.
Vuosi muuten menee yllättävän nopeasti, ainakin tässä iässä, eikä ole mitään vaikeutta muistaa vuodentakaisia tapahtumia. Muistatko Sinä, mitä Sinulle tapahtui tasan vuosi sitten ?
sunnuntai 30. elokuuta 2009
"...ja haudoissa oleville elämän antoi."
Teen kyllä henkilökohtaista sisäratojen ennätystä näillä elokuun postauksillani, mutta pakko on vielä ennen Höyhensaaren junaan nousua mainita eikä vain hihitellä täällä itsekseni.
Aave, henki, etiäinen tai muu öttiäinen tuli, näki ja luki postaukseni: Peräkammarin Mies on kadonnut.
"Elvis has left the building !"
Aave, henki, etiäinen tai muu öttiäinen tuli, näki ja luki postaukseni: Peräkammarin Mies on kadonnut.
"Elvis has left the building !"
Teretulemast !
Ja sama suomeksi: tervetuloa Miia, 3. julkilukijani ! :-)
Tai siis oikeastaan 2. lukijani, koska tuo Peräkammarin Mies on vetänyt liinat kiinni ja poistunut seurastamme, vaikka hän jostain kumman syystä roikkuukin vielä tuolla Justiina-tädin helmoissa.
Tai siis oikeastaan 2. lukijani, koska tuo Peräkammarin Mies on vetänyt liinat kiinni ja poistunut seurastamme, vaikka hän jostain kumman syystä roikkuukin vielä tuolla Justiina-tädin helmoissa.
Justiina Blogistanian ihmemaassa
Seuraan aika montaa blogia. Toiset ovat rakkaampia kuin toiset. Osaa seuraan henkeä pidätellen, paria eläen hengessä mukana. Joissain henki selvästikin haiskahtaa, muutamat vaikuttavat hengettömiltä. Omiani kirjoitan hengenlähtö lähellä :-) No, en sentään.
Mutta on tämä Blogistania ihmeellinen paikka, täytyy ihmetellä. Joistain kirjoittajista tietää hieman enemmän. Joistain haluaisi tietää hieman enemmän. Osan tietää olevan pelkkää palturia. Kaksi blogia muodostavat hauskan parin. Minä luen sinun blogia, joka luet hänen blogia, kun hän puolestaan lukee sen blogia, joka lukee minun blogia. Ympyrä on 'sulki'.
Blogeja on ihastuttavan erilaisia. Yllätän itseni lukemasta mitä ihmeellisempien ihmisten mitä uskomattomampia tarinoita mitä käsittämättömimmistä elämistä. Salatuista sellaisista, mutta myös ällistyttävän avoimistakin. Täällä Blogistaniassahan voit kertoa kaikki salaisuutesi, fantasiasi, perversiosi ja syntisi aivan huoletta. Kukaan ei sinua kuitenkaan tunne tai tunnista. Vai tunnistaako..? Blogistaniassa voit tyydyttää tarpeesi päästä kertomaan (näennäisen) anonyymisti sen, mitä muuten et uskalla paljastaa. Täällä voit huoletta elää kaksois- ellet peräti kolmoiselämää.
Juicen ajatusta mukaillen: sais nyt eletyksi edes tämän yhden elämän. Oikean Elämän.
Mutta on tämä Blogistania ihmeellinen paikka, täytyy ihmetellä. Joistain kirjoittajista tietää hieman enemmän. Joistain haluaisi tietää hieman enemmän. Osan tietää olevan pelkkää palturia. Kaksi blogia muodostavat hauskan parin. Minä luen sinun blogia, joka luet hänen blogia, kun hän puolestaan lukee sen blogia, joka lukee minun blogia. Ympyrä on 'sulki'.
Blogeja on ihastuttavan erilaisia. Yllätän itseni lukemasta mitä ihmeellisempien ihmisten mitä uskomattomampia tarinoita mitä käsittämättömimmistä elämistä. Salatuista sellaisista, mutta myös ällistyttävän avoimistakin. Täällä Blogistaniassahan voit kertoa kaikki salaisuutesi, fantasiasi, perversiosi ja syntisi aivan huoletta. Kukaan ei sinua kuitenkaan tunne tai tunnista. Vai tunnistaako..? Blogistaniassa voit tyydyttää tarpeesi päästä kertomaan (näennäisen) anonyymisti sen, mitä muuten et uskalla paljastaa. Täällä voit huoletta elää kaksois- ellet peräti kolmoiselämää.
Juicen ajatusta mukaillen: sais nyt eletyksi edes tämän yhden elämän. Oikean Elämän.
Asperiini polvien välissä
Olin harrastusseuran syystapahtumassa. Ihana auringonpaiste lämmitti selkääni. Täydellinen syyspäivä. Näitä lisää ja paljon, kiitos !
Porukkaa riitti tietysti, kun oli niin valtavan upea keli. Kaikki kynnelle kykenevät ja vähän muutkin olivat raahautuneet paikalle. Oli kaikenikäistä sakkia. Seurasin sitä menoa pari tuntia ja tajusin jälleen, kuinka äärettömän onnellisessa asemassa olen, kun olen jo keski-äkäinen.
Taaperoväkeä oli maa mustanaan. Niitä, jotka olivat vielä toukkavaiheessa vaunuissa. Niitä, jotka ottivat haparoivia askelia vanhemman sormesta kiinni pitäen. Niitä, jotka vaappuivat holtittomasti paikasta toiseen ja parkuivat kohta turvallaan hiekkakentällä. Niitä, jotka säntäilivät päättömästi ihmisten välistä ja olivat koko ajan eksyksissä vanhemmistaan. Huh, huh, huh, HUH !!
Taivaalle ISO kiitos, että lapseni ovat jo kaukana noista ajoista. En kestäisi sitä yhtään. Olen ennenkin maininnut, mutta sanon taas, että jos nyt Luonto heittäytyisi oikein perin vittumaiseksi ja saattaisi tädin jonkun ilkeän Räyhä Hengen toimesta raskaaksi, niin ottaisin sen kyllä suurena henkilökohtaisena loukkauksena Luonnon puolelta. Se olisi melkein pahinta, mitä voisin kuvitella minulle tapahtuvan enkä antaisi sitä ikinä anteeksi.
Tulin ihan hengästyneeksi, kun katsoin sitä ja mietin, minkälaista heidän elämänsä on. Unettomia öitä, jatkuvaa vaipparallia, elämää kellonaikoihin sidottuna, aamupuuroja, päiväunia, välipaloja, iltapisuja, parkumista, huutamista, kiljumista, itkupotkuraivareita. Ihan helvetillistä hulabaloota päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen... Ja sokerina pohjalla: emäntä taas raskaana ja pahoinvoinnin kourissa. Ei, helvetti, sentään. Ihan kamalia kauhukuvia. Niin, siis tällaiselle vanhalle naudalle.
Eihän sitä nuorena, hmm.. nuorempana, tuollaisia miettinyt. Lapset oli tehtävä, jos mieli niitä saada. Ne oli hoidettava, jos mieli pitää ne hengissä. Eipä siinä auttanut tunkea tulppia korviin ja kääntää kylkeä, kun pentu heittää laattaa sängyssä. Ruokaakin oli tehtävä, kun ei voinut 1-vuotiaalle ihan joka päivä ranskalaisia perunoitakaan syöttää. Punaviinin sai unohtaa yli vuodeksi kerrallaan, ettei penska tule känniin, kun sitä imetti yötäpäivää. Ei puhettakaan ex tempore leffa-, teatteri-, ravintola-, harrastus- tai mistä tahansa muusta illasta/päivästä. Kaikki oli niin pirun tarkkaan aikataulutettua nukkumisista ja syömisistä lähtien aina pesuihin ja pisuihin saakka. Ja vuosikausia.
On todellakin tarkoitettua, että lapset tehdään silloin, kun siihen on vielä intoa, puhtia ja energiaa. Luonto tietää, ettei yli 5-kymppinen nainen enää yksinkertaisesti jaksa, joten se tekee asian fyysisestikin mahdottomaksi. Tai siis tekisi, ellei lääketiede olisi tullut ystävällisesti sotkemaan sitäkin luonnollista tapahtumaa. Yhä vanhemmat ja vanhemmat naiset tulevat äideiksi, mikä on todellakin aivan järkyttävää. Onhan ihan luonnotonta, että 10-vuotiaalla lapsella on eläkkeelle jäävä äiti. Miehet nyt ovat kautta aikojen tehneet lapsia vielä silloinkin, kun ainoa liikkuva solu koko kropassa on enää se tarmokas siittiö. Ja mikäs siinä. Siitä jälkeläinen ja kuole pois. Ihan niin kuin niin monilla muillakin hyönteisillä. Mutta luulisi nyt naisilla olevan enemmän järkeä.
Nykyään on vain niin, että se muu elämä (työura, harrastukset, elämysten keruu) menee lapsenteon edelle ja sitten yhtä äkkiä vasta keski-iän kynnyksellä huomataan, että olisihan se kiva, jos omat geenit jäisivät elämään vielä silloinkin, kun mato jo maiskuttaa pehmytkudoksessa. Näitä tapauksia on valitettavan monta tädinkin tuttavapiirissä.
Ihan surettaa katsoa, kun 4-kymppiset tuoreet vanhemmat ovat aivan puhki esikoisensa kanssa. Ikä on tuonut tietoa ja tietohan tunnetusti lisää tuskaa, joten elämä sen pienen silmäterän kanssa on sekä fyysisesti raskasta että henkisesti tuskaisaa. Tilanteessa, jossa parikymppinen äiti toimii fiilispohjalta, keski-ikää lähestyvä etsii tietoa netistä, kirjoista, ystävättäriltä ja lääkäreiltä. Nuori äiti luottaa vaistoihinsa, kun iäkkäämpi tukahduttaa ne etsimällä vastauksia ja vahvistuksia jostain muualta, korkeammilta auktoriteeteilta. Ja silloin mennään vääjäämättä hanuri edellä puuhun. Tai yritetään mennä.
Juu. Ihanaa oli todeta, että tuo osa elämää on jo onnellisesti takanapäin. Eräs tuttu mies tokaisi nauraen tänään minulle, että ihmiset luulevat, että kun lapsi täyttää 1 vuotta, niin elämä jotenkin helpottuisi. Totuushan on, että lapsen ensimmäinen vuosi on sitä kaikkein helpointa aikaa vanhemmille huolimatta siitä, minkälaista tappelua se onkaan ollut nukkumisen tai syömisen kanssa. Sen jälkeenhän se rumba vasta alkaa, laantuakseen vähäksi aikaa tuossa 10 ikävuoden kieppeillä ennen kuin teini-iän kauhut aloittavat ihan oman helvettinsä.
Toivotan vilpittömästi onnea ja jaksamista kaikille pienten lasten vanhemmille ja sellaisiksi aikoville. Kyllä se siitä sitten helpottaa. Joskus 30 vuoden kuluttua.
Ai, niin. Mikä on naisen tehokkain ehkäisykeino ? Asperiini. Ei ennen eikä jälkeen, vaan polvien välissä.
Porukkaa riitti tietysti, kun oli niin valtavan upea keli. Kaikki kynnelle kykenevät ja vähän muutkin olivat raahautuneet paikalle. Oli kaikenikäistä sakkia. Seurasin sitä menoa pari tuntia ja tajusin jälleen, kuinka äärettömän onnellisessa asemassa olen, kun olen jo keski-äkäinen.
Taaperoväkeä oli maa mustanaan. Niitä, jotka olivat vielä toukkavaiheessa vaunuissa. Niitä, jotka ottivat haparoivia askelia vanhemman sormesta kiinni pitäen. Niitä, jotka vaappuivat holtittomasti paikasta toiseen ja parkuivat kohta turvallaan hiekkakentällä. Niitä, jotka säntäilivät päättömästi ihmisten välistä ja olivat koko ajan eksyksissä vanhemmistaan. Huh, huh, huh, HUH !!
Taivaalle ISO kiitos, että lapseni ovat jo kaukana noista ajoista. En kestäisi sitä yhtään. Olen ennenkin maininnut, mutta sanon taas, että jos nyt Luonto heittäytyisi oikein perin vittumaiseksi ja saattaisi tädin jonkun ilkeän Räyhä Hengen toimesta raskaaksi, niin ottaisin sen kyllä suurena henkilökohtaisena loukkauksena Luonnon puolelta. Se olisi melkein pahinta, mitä voisin kuvitella minulle tapahtuvan enkä antaisi sitä ikinä anteeksi.
Tulin ihan hengästyneeksi, kun katsoin sitä ja mietin, minkälaista heidän elämänsä on. Unettomia öitä, jatkuvaa vaipparallia, elämää kellonaikoihin sidottuna, aamupuuroja, päiväunia, välipaloja, iltapisuja, parkumista, huutamista, kiljumista, itkupotkuraivareita. Ihan helvetillistä hulabaloota päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen... Ja sokerina pohjalla: emäntä taas raskaana ja pahoinvoinnin kourissa. Ei, helvetti, sentään. Ihan kamalia kauhukuvia. Niin, siis tällaiselle vanhalle naudalle.
Eihän sitä nuorena, hmm.. nuorempana, tuollaisia miettinyt. Lapset oli tehtävä, jos mieli niitä saada. Ne oli hoidettava, jos mieli pitää ne hengissä. Eipä siinä auttanut tunkea tulppia korviin ja kääntää kylkeä, kun pentu heittää laattaa sängyssä. Ruokaakin oli tehtävä, kun ei voinut 1-vuotiaalle ihan joka päivä ranskalaisia perunoitakaan syöttää. Punaviinin sai unohtaa yli vuodeksi kerrallaan, ettei penska tule känniin, kun sitä imetti yötäpäivää. Ei puhettakaan ex tempore leffa-, teatteri-, ravintola-, harrastus- tai mistä tahansa muusta illasta/päivästä. Kaikki oli niin pirun tarkkaan aikataulutettua nukkumisista ja syömisistä lähtien aina pesuihin ja pisuihin saakka. Ja vuosikausia.
On todellakin tarkoitettua, että lapset tehdään silloin, kun siihen on vielä intoa, puhtia ja energiaa. Luonto tietää, ettei yli 5-kymppinen nainen enää yksinkertaisesti jaksa, joten se tekee asian fyysisestikin mahdottomaksi. Tai siis tekisi, ellei lääketiede olisi tullut ystävällisesti sotkemaan sitäkin luonnollista tapahtumaa. Yhä vanhemmat ja vanhemmat naiset tulevat äideiksi, mikä on todellakin aivan järkyttävää. Onhan ihan luonnotonta, että 10-vuotiaalla lapsella on eläkkeelle jäävä äiti. Miehet nyt ovat kautta aikojen tehneet lapsia vielä silloinkin, kun ainoa liikkuva solu koko kropassa on enää se tarmokas siittiö. Ja mikäs siinä. Siitä jälkeläinen ja kuole pois. Ihan niin kuin niin monilla muillakin hyönteisillä. Mutta luulisi nyt naisilla olevan enemmän järkeä.
Nykyään on vain niin, että se muu elämä (työura, harrastukset, elämysten keruu) menee lapsenteon edelle ja sitten yhtä äkkiä vasta keski-iän kynnyksellä huomataan, että olisihan se kiva, jos omat geenit jäisivät elämään vielä silloinkin, kun mato jo maiskuttaa pehmytkudoksessa. Näitä tapauksia on valitettavan monta tädinkin tuttavapiirissä.
Ihan surettaa katsoa, kun 4-kymppiset tuoreet vanhemmat ovat aivan puhki esikoisensa kanssa. Ikä on tuonut tietoa ja tietohan tunnetusti lisää tuskaa, joten elämä sen pienen silmäterän kanssa on sekä fyysisesti raskasta että henkisesti tuskaisaa. Tilanteessa, jossa parikymppinen äiti toimii fiilispohjalta, keski-ikää lähestyvä etsii tietoa netistä, kirjoista, ystävättäriltä ja lääkäreiltä. Nuori äiti luottaa vaistoihinsa, kun iäkkäämpi tukahduttaa ne etsimällä vastauksia ja vahvistuksia jostain muualta, korkeammilta auktoriteeteilta. Ja silloin mennään vääjäämättä hanuri edellä puuhun. Tai yritetään mennä.
Juu. Ihanaa oli todeta, että tuo osa elämää on jo onnellisesti takanapäin. Eräs tuttu mies tokaisi nauraen tänään minulle, että ihmiset luulevat, että kun lapsi täyttää 1 vuotta, niin elämä jotenkin helpottuisi. Totuushan on, että lapsen ensimmäinen vuosi on sitä kaikkein helpointa aikaa vanhemmille huolimatta siitä, minkälaista tappelua se onkaan ollut nukkumisen tai syömisen kanssa. Sen jälkeenhän se rumba vasta alkaa, laantuakseen vähäksi aikaa tuossa 10 ikävuoden kieppeillä ennen kuin teini-iän kauhut aloittavat ihan oman helvettinsä.
Toivotan vilpittömästi onnea ja jaksamista kaikille pienten lasten vanhemmille ja sellaisiksi aikoville. Kyllä se siitä sitten helpottaa. Joskus 30 vuoden kuluttua.
Ai, niin. Mikä on naisen tehokkain ehkäisykeino ? Asperiini. Ei ennen eikä jälkeen, vaan polvien välissä.
Ad astra per aspera
Kokemus opettaa ja ilman vuosia ei ole kokemusta. Ja se on totuus. "Nuoret luulevat vanhoja hölmöiksi, mutta vanhat tietävät että nuoret ovat hölmöjä." Kärjistettyä, mutta sisältää totuuden siemenen.
Tuossa 20-30 -ikäisenä kuvittelin, että elämä on helppoa ja yksinkertaista. Tekee vain työtä ja maksaa velkansa, niin kaikki sujuu kuin tanssi. Nyt tiedän, kuinka hirveän ja naurettavan väärässä olin. Kuullostan katkeralta vanhalta kääkältä, mutta ihan niin pahasti asiat eivät kuitenkaan ole. Olen vain oppinut kokemuksen kautta, mikä tässä elämässä on tärkeää.
Tämä taitaa olla se aihe, josta jauhan aina ja jatkuvasti. Ehkäpä siksi, että välillä unohdan jopa itsekin, ettei tämä elämä ole yhtä juhlaa. Se on myös sitä ruusuilla tanssimista ja ruusut ovat täynnä piikkejä.
Elämä on antanut minulle kaksi kokemusta, joita ei kovin monella muulla ole. Kaksi erittäin opettavaa kokemusta, joista selvittyäni kutakuinkin hengissä minun pitäisi olla viisautta pullollani. Paha pettymys oli, kun tajusin, etten ole oppinut paljoakaan. Teen samoja virheitä kuin ennenkin. Olen yhtä kärsimätön ja ajattelematon kuin ennenkin. Harmillista.
Pari asiaa olen kuitenkin oppinut. Olen oppinut ymmärtämään sen, että olipa tilanne kuinka paha tahansa ja näyttipä tulevaisuus kuinka synkältä tahansa, niin asiat kyllä järjestyvät. Tavalla tai toisella, mutta aina parhain päin. Tämän kun muistan, niin surut, murheet ja huolet eivät olekaan enää niin raskaita kantaa.
Toinen asia on se, että kaikella on tarkoituksensa. Tästä ajattelutavasta olen saanut kritiikkiä, että kuvittelen olevani lastu laineilla, joka annan vain mennä miettimättä yhtään tekojeni seurauksia. Ihan niin hölmö en sentään minäkään ole, mutta on asioita, joille en voi mitään tehdä. Jotain vain tapahtuu riippumatta siitä vaikka tekisin mitä ja vaikka kuinka pyristelisin vastaan. Mutta vaikka ne tuntuisivat sillä hetkellä vaikeilta ja mahdottomilta tilanteilta, niin ratkaisu, se paras, löytyy ja sillä tapahtumalla on tarkoituksensa elämän kokemusten ketjussa.
Miksi tästä taas vaahtoan ? Tämä asia ponnahtaa mieleeni aina, kun kohtaan jonkun nuoren aasin, joka ei ymmärrä, miten hyvin hänen asiansa ovat. Miten turhista asioista hän valittaa ja miten pienistä asioista hän kantaa huolta. Valitanhan minä itsekin mitättömistä asioista ja kiihdyn aivan turhista, mutta samalla tiedän sen tarkoittavan sitä, että asiani ovat todella hyvin, koska minulta riittää energiaa moiseen turhuuteen enkä sitten enää jaksakaan kovin kauaa vaivata päätäni asialla.
Tällä hetkellä tunnen olevani hieman tylsistynyt. Elämä näyttää tavalliselta ja tasapaksulta, tylsältä arjelta. Eli kaikki on itseasiassa oikein hyvin. Valitettavasti tällaisella mielialalla on taipumus lähteä hakemaan jotain vaihtelua ja se merkitsee yleensä sitä, että kaivaa vain verta nenästään. Olisinkohan nyt hitusen viisaampi ja uskoisin, että asiat järjestyvät, kunhan vain jaksan olla kärsivällinen ? Että pääsen 'vaikeuksien' kautta voittoon ?
Kärsivällisyys ei vain ole minun hyveeni. Ja toisaalta jääräpäisyys on paheeni.
Tuossa 20-30 -ikäisenä kuvittelin, että elämä on helppoa ja yksinkertaista. Tekee vain työtä ja maksaa velkansa, niin kaikki sujuu kuin tanssi. Nyt tiedän, kuinka hirveän ja naurettavan väärässä olin. Kuullostan katkeralta vanhalta kääkältä, mutta ihan niin pahasti asiat eivät kuitenkaan ole. Olen vain oppinut kokemuksen kautta, mikä tässä elämässä on tärkeää.
Tämä taitaa olla se aihe, josta jauhan aina ja jatkuvasti. Ehkäpä siksi, että välillä unohdan jopa itsekin, ettei tämä elämä ole yhtä juhlaa. Se on myös sitä ruusuilla tanssimista ja ruusut ovat täynnä piikkejä.
Elämä on antanut minulle kaksi kokemusta, joita ei kovin monella muulla ole. Kaksi erittäin opettavaa kokemusta, joista selvittyäni kutakuinkin hengissä minun pitäisi olla viisautta pullollani. Paha pettymys oli, kun tajusin, etten ole oppinut paljoakaan. Teen samoja virheitä kuin ennenkin. Olen yhtä kärsimätön ja ajattelematon kuin ennenkin. Harmillista.
Pari asiaa olen kuitenkin oppinut. Olen oppinut ymmärtämään sen, että olipa tilanne kuinka paha tahansa ja näyttipä tulevaisuus kuinka synkältä tahansa, niin asiat kyllä järjestyvät. Tavalla tai toisella, mutta aina parhain päin. Tämän kun muistan, niin surut, murheet ja huolet eivät olekaan enää niin raskaita kantaa.
Toinen asia on se, että kaikella on tarkoituksensa. Tästä ajattelutavasta olen saanut kritiikkiä, että kuvittelen olevani lastu laineilla, joka annan vain mennä miettimättä yhtään tekojeni seurauksia. Ihan niin hölmö en sentään minäkään ole, mutta on asioita, joille en voi mitään tehdä. Jotain vain tapahtuu riippumatta siitä vaikka tekisin mitä ja vaikka kuinka pyristelisin vastaan. Mutta vaikka ne tuntuisivat sillä hetkellä vaikeilta ja mahdottomilta tilanteilta, niin ratkaisu, se paras, löytyy ja sillä tapahtumalla on tarkoituksensa elämän kokemusten ketjussa.
Miksi tästä taas vaahtoan ? Tämä asia ponnahtaa mieleeni aina, kun kohtaan jonkun nuoren aasin, joka ei ymmärrä, miten hyvin hänen asiansa ovat. Miten turhista asioista hän valittaa ja miten pienistä asioista hän kantaa huolta. Valitanhan minä itsekin mitättömistä asioista ja kiihdyn aivan turhista, mutta samalla tiedän sen tarkoittavan sitä, että asiani ovat todella hyvin, koska minulta riittää energiaa moiseen turhuuteen enkä sitten enää jaksakaan kovin kauaa vaivata päätäni asialla.
Tällä hetkellä tunnen olevani hieman tylsistynyt. Elämä näyttää tavalliselta ja tasapaksulta, tylsältä arjelta. Eli kaikki on itseasiassa oikein hyvin. Valitettavasti tällaisella mielialalla on taipumus lähteä hakemaan jotain vaihtelua ja se merkitsee yleensä sitä, että kaivaa vain verta nenästään. Olisinkohan nyt hitusen viisaampi ja uskoisin, että asiat järjestyvät, kunhan vain jaksan olla kärsivällinen ? Että pääsen 'vaikeuksien' kautta voittoon ?
Kärsivällisyys ei vain ole minun hyveeni. Ja toisaalta jääräpäisyys on paheeni.
lauantai 29. elokuuta 2009
Kurkkua ja vihreää teetä
Jännä juttu.
Tarkoitukseni oli ihmetellä erään blogaajan tapaa kirjoittaa. Ehkä vähän pettyneessä äänensävyssä. Pettyneessä, koska hän jättää sanomatta niin paljon. Pyörii omalla tavallaan samojen asioiden ympärillä, vaikkei blogilla olekaan varsinaista 'aihetta'. Toivoisin hänen kertovan jotain enemmän, jotain syvällisempää hänestä itsestään.
Luulen, että hän lukee tätä minun blogiani, joten en voi hirveän tarkkaan yksilöidä, mitä tarkoitan. Enkä kyllä oikeastikaan halua hänelle pahaa mieltä tai loukata, vaikka... no, vaikka mitä. Olen vain vähän väsähtänyt lukemaan niitä samoja juttuja. Tämä on kyllä ihan hirveän ikävästi sanottu, mutta oikeasti haluaisin tietää niitä Ajatuksia. Tietty, jos niitä ei halua paljastaa, niin se on ihan ok. Jokainen tekee blogistaan näköisensä, mutta tietynlainen toisto vie kirjoituksilta uskottavuuden. (Itse taidan kyllä sortua toistoon toistuvasti.) Vaikea selittää, kuullostaa varmasti sekavalta ja onkin sitä.
No, nyt tässä se tuli sitten sanottua, mitä ei pitänyt sanoa, kun ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. Tämä vain lähti siitä, kun sain kritiikkiä omasta tavastani kirjoittaa. Enhän tätä blogia kenellekään toiselle kirjoita. Puran vain sitä sanojen sumaa, joka päässäni on ja yritän samalla harjoitella pikkunokkeluutta. Eli kaiken järjen mukaan millään kritiikillä ei pitäisi olla mitään merkitystä minulle. Mutta näköjään kuitenkin vain on. Kummallista, mutta kaiketi aika inhimillistä.
Yritän kuitenkin ottaa vinkistä kiinni ja muuttaa kirjoitustyyliäni 'yleisöäni' enemmän miellyttäväksi. Jää nähtäväksi, onnistunko tehtävässäni.
Tuoksun kurkulle ja vihreälle teelle ja sille nimettömälle makealle. Piste.
Tarkoitukseni oli ihmetellä erään blogaajan tapaa kirjoittaa. Ehkä vähän pettyneessä äänensävyssä. Pettyneessä, koska hän jättää sanomatta niin paljon. Pyörii omalla tavallaan samojen asioiden ympärillä, vaikkei blogilla olekaan varsinaista 'aihetta'. Toivoisin hänen kertovan jotain enemmän, jotain syvällisempää hänestä itsestään.
Luulen, että hän lukee tätä minun blogiani, joten en voi hirveän tarkkaan yksilöidä, mitä tarkoitan. Enkä kyllä oikeastikaan halua hänelle pahaa mieltä tai loukata, vaikka... no, vaikka mitä. Olen vain vähän väsähtänyt lukemaan niitä samoja juttuja. Tämä on kyllä ihan hirveän ikävästi sanottu, mutta oikeasti haluaisin tietää niitä Ajatuksia. Tietty, jos niitä ei halua paljastaa, niin se on ihan ok. Jokainen tekee blogistaan näköisensä, mutta tietynlainen toisto vie kirjoituksilta uskottavuuden. (Itse taidan kyllä sortua toistoon toistuvasti.) Vaikea selittää, kuullostaa varmasti sekavalta ja onkin sitä.
No, nyt tässä se tuli sitten sanottua, mitä ei pitänyt sanoa, kun ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. Tämä vain lähti siitä, kun sain kritiikkiä omasta tavastani kirjoittaa. Enhän tätä blogia kenellekään toiselle kirjoita. Puran vain sitä sanojen sumaa, joka päässäni on ja yritän samalla harjoitella pikkunokkeluutta. Eli kaiken järjen mukaan millään kritiikillä ei pitäisi olla mitään merkitystä minulle. Mutta näköjään kuitenkin vain on. Kummallista, mutta kaiketi aika inhimillistä.
Yritän kuitenkin ottaa vinkistä kiinni ja muuttaa kirjoitustyyliäni 'yleisöäni' enemmän miellyttäväksi. Jää nähtäväksi, onnistunko tehtävässäni.
Tuoksun kurkulle ja vihreälle teelle ja sille nimettömälle makealle. Piste.
Känniviestit vol 2
Siis. 'Kaikki' kirjoittavat känniviestejä. Meilejä, tekstareita ja parhaimmassa tapauksessa vielä soittelevat keskellä yötä. Höh. Miksi mulle ei sitten tule mitään känniviestejä ?!? Olis kiva joskus saadakin eikä vain antaa. Joo, joo, "...rakastaa iloista antajaa". Mutta silti.
Laittakaa nyt joku, hitto soikoon, edes YKSI känniviesti mullekin.
Pöh.
Laittakaa nyt joku, hitto soikoon, edes YKSI känniviesti mullekin.
Pöh.
Pitsaa ja pähkinöitä
Lauantai on herkuttelupäivä... sekin. Tuntuu, että koko vuosi on mennyt herkutellessa.
Olen siinä(kin) vastarannan kiiski, että syön silloin, kun olen tyytyväinen ja onnellinen ja paastoan, kidutan itseäni syömättömyydellä, kun olen surullinen ja onneton. Saanko esitellä, Per Vers.
Rakastan pähkinöitä. Kaikkia, paitsi hasselpähkinöitä, joille olin penskana allerginen oikein tosissani ja joiden kanssa en ole päässyt siksi sopuun vieläkään. Mutta kaikki muut kelpaavat, mieluummin suurina annoksina.
Koko viikon olen syönyt maapähkinöitä. Ovat hyviä ja terveellisiä. Ja hyväksi myös ruuansulatukselle. Lauantain kunniaksi ostin ensimmäistä kertaa sitten joulun myös pistaasipähkinöitä. Tai manteleita ne taitavatkin tarkkaan ottaen olla. Ihania ! Niihin tulee niin käsittämätön himo, että kohta huomaa kielen olevan rakoilla, kun on imeskellyt niistä kuoristakin sen ihanan suolan. Slurps !
Ja jotta otsikko ei jäisi leijumaan, niin todettakoon, että myös pitsaa oli tarjolla runsaan homejuuston, kinkun, ananaan (tiedän: ananaksen, mutta ananaa on hauskempi muoto) ja paprikan kera.
Ai niin. Sytytin myös kynttilät lämmittämään pimeää iltaa... Oloni on tyyni ja levollinen.
Olen siinä(kin) vastarannan kiiski, että syön silloin, kun olen tyytyväinen ja onnellinen ja paastoan, kidutan itseäni syömättömyydellä, kun olen surullinen ja onneton. Saanko esitellä, Per Vers.
Rakastan pähkinöitä. Kaikkia, paitsi hasselpähkinöitä, joille olin penskana allerginen oikein tosissani ja joiden kanssa en ole päässyt siksi sopuun vieläkään. Mutta kaikki muut kelpaavat, mieluummin suurina annoksina.
Koko viikon olen syönyt maapähkinöitä. Ovat hyviä ja terveellisiä. Ja hyväksi myös ruuansulatukselle. Lauantain kunniaksi ostin ensimmäistä kertaa sitten joulun myös pistaasipähkinöitä. Tai manteleita ne taitavatkin tarkkaan ottaen olla. Ihania ! Niihin tulee niin käsittämätön himo, että kohta huomaa kielen olevan rakoilla, kun on imeskellyt niistä kuoristakin sen ihanan suolan. Slurps !
Ja jotta otsikko ei jäisi leijumaan, niin todettakoon, että myös pitsaa oli tarjolla runsaan homejuuston, kinkun, ananaan (tiedän: ananaksen, mutta ananaa on hauskempi muoto) ja paprikan kera.
Ai niin. Sytytin myös kynttilät lämmittämään pimeää iltaa... Oloni on tyyni ja levollinen.
Perinnöllistä
Tänään tajusin sen selvemmin kuin aikaisemmin: perinnöllisyys on ihan olemassaoleva juttu !
Moni on sanonut, että lapseni on näköiseni. Minikopio minusta. Hauskaa ! Tänään tajusin, etteivät pelkät kasvonpiirteet periydy. Myös luonteenpiirteet periytyvät. Onneksi. Ja valitettavasti.
Lapseni on erittäin...hmmm ...temperamenttinen. Itse olin ujo, arka ja hiljainen tuossa iässä. Se on asia, jota kukaan ei usko, ellei äitini sitä todista. Mutta totta se on. Siksi elänkin hiljaisessa toivossa, että lapseni muuttuu vanhemmiten joksikin aivan muuksi, päinvastaiseksi. Vaikka tarkemmin ajatellen. Tämä maailma ei muutu yhtään pehmeämmäksi, joten ehkä pieni temperamentikkuus ja omanarvontunto ei olekaan pahitteeksi tässä kiihtyvän kilpailun yhteiskunnassa.
Lisäksi hän on aivan käsittämättömän puhelias ja sosiaalinen. Hänellä on "kaveri joka satamassa". Sen todisti tämä kesä, kun jokaiseen kaupunkiin, jossa vierailimme jäi ystävä kaipaamaan. Tänäänkin tuli kaksi uutta ystävää.
Myös pyöreät pikajuoksijan pakarat ovat selvästikin geenien muovaamat...
Moni on sanonut, että lapseni on näköiseni. Minikopio minusta. Hauskaa ! Tänään tajusin, etteivät pelkät kasvonpiirteet periydy. Myös luonteenpiirteet periytyvät. Onneksi. Ja valitettavasti.
Lapseni on erittäin...hmmm ...temperamenttinen. Itse olin ujo, arka ja hiljainen tuossa iässä. Se on asia, jota kukaan ei usko, ellei äitini sitä todista. Mutta totta se on. Siksi elänkin hiljaisessa toivossa, että lapseni muuttuu vanhemmiten joksikin aivan muuksi, päinvastaiseksi. Vaikka tarkemmin ajatellen. Tämä maailma ei muutu yhtään pehmeämmäksi, joten ehkä pieni temperamentikkuus ja omanarvontunto ei olekaan pahitteeksi tässä kiihtyvän kilpailun yhteiskunnassa.
Lisäksi hän on aivan käsittämättömän puhelias ja sosiaalinen. Hänellä on "kaveri joka satamassa". Sen todisti tämä kesä, kun jokaiseen kaupunkiin, jossa vierailimme jäi ystävä kaipaamaan. Tänäänkin tuli kaksi uutta ystävää.
Myös pyöreät pikajuoksijan pakarat ovat selvästikin geenien muovaamat...
"Uimassa"
Ei. Kyllä minä olin ihan uimassa. Taas pitkästä aikaa ja ihanaa oli. Varmasti ensimmäistä kertaa pariin vuoteen en polkiessani vettä miettinyt joka toisella polkaisulla, kuinka paljon nytkin olen jo kuluttanut kaloreita ja kuinka koko ajan laihdun ja tulen paremman näköiseksi. Hitto ! Tästä kun vielä tulen paremman näköiseksi, niin aiheutan kaaoksen ! Tänään kaikki oli puhdasta liikunnan iloa, koska silmäniloakin oli harmittavan vähän paikalla.
Uimahalleihin kannattaa mennä, siis naisen, lauantaisin aamupäivällä. Silloin halli on täynnä isiä pienten lastensa kanssa, kun äidit tekevät lauantaiostoksia ja siivoavat apinan raivolla. Isät ja lapset tungetaan ulos talosta ja minnekäs muualle he menevät kuin uimahalleihin. Nyt olin myöhässä eikä porukkaa ollut enää juuri nimeksikään. Tai ei ainakaan oikeanlaista porukkaa.
Miksi sitten pienten lasten isät ovat tällaisille täti-ihmisille oikea kohderyhmä ? No, siksi tietysti, kun perheessä, jossa on pieniä lapsia, on väsyneitä äitejä eikä väsyneitä äitejä kiinnosta seksi. Ja kun miehiä kiinnostaa seksi aina riippumatta siitä, ovatko he väsyneitä vaiko eivät, niin siinähän se yhtälö on. Mikä onkaan siis otollisempi kohde kuin pienten lasten seksinnälkäiset isät ? Pistämätöntä naisen logiikkaa. Täti on hyvä.
No, kun sillä silmällä en voinut ketään katsella, niin katselin sitten muuten vain. Ja tein todella lohdullisia havaintoja näin naisen kannalta katsottuna. Vertailin näet miehiä ja naisia. Eri ikäisiä ja eri kokoisia.
Mutta ensiksi pikku vinkki naisille. Kaikenikäisille. Käyttäkää, hyvät siskot, kunnolla tukevia rintaliivejä (JA uimapukuja !!) ! On ihan sama, mikä on utareittenne kuppikoko, liivin pitää tukea, jos ei halua elää 3/4 elämäänsä uunikintaiden kantotelineenä. Jos vahinko on päässyt jo tapahtumaan, niin tarvitaan hieman järeämpiä keinoja. Ei, ei R. Nordströmin luona asiointia vaan rintaliivejä 24/7. Siitä on apua, nimimerkillä kokemusta on. Iho kuroutuu kummasti kiinteämmäksi vielä vanhoilla päivilläkin, mutta niin kuin niin monessa muussakin asiassa, myös tässä ennaltaehkäisy on huomattavasti tehokkaampi keino kuin jälkiehkäisy. Eli jos haluatte, että napanne näkyy läpysköittenne takaa vielä 72-vuotiaanakin, niin käykää jossain asiantuntevassa liiviliikkeessä. Ja: ostakaa isompi kuppikoko, mutta pienentäkää ympärystä, sillä 90 % suomalaisista naisista käyttää ihan väärän kokoisia ja mallisia liivejä. Aamen.
No, sitten vertailevaan tutkimukseen.
Huomasin ihastuttavan asian. Enää ei naisten tarvitse tuskailla 'läskiensä' kanssa. Todellinen ongelma on miehillä. Jippijaijeiiiii !! Oikeasti. Eihän siellä mitään huippuvartaloita näkynyt. Varsinkin, kun oltiin suihkun puolella au naturel. Hoikimmassakin vartalossa, joka varmasti vaatteissa oli aivan moitteeton, oli kaikennäköistä pientä säädön paikkaa, kun oikein tarkalla seulalla haroi. Mutta sou not. Kaikenkaikkiaan kaikkine 'läskeineen' ja muine kauneusvirheineen naiset olivat alasti kauniita ja seksikkäitä. Uskomaton havainto. Jopa sellaiset melko 'runsaat' ja jopa 'tukevatkin' naiset olivat upean näköisiä. Muotoja oli, mutta ne olivat tasaisesti vähän joka paikassa. Ihan mahdottomat obeesit ovatkin sitten jotain muuta, mutta nyt puhun sellaisista rehevistä tai normaaleista naisista.
Oli siis tissiä ja persettä ja reittä. Kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Yhdellä oli isot tissit ja vähän pienempi perse, toisella kolmio oli toisinpäin. Kolmannella oli sekä isot ryntäät että iso takamus. Eräs kaikkein seksikkäimmistä naisista oli iso, mittasi häntä mistä kohdasta ja millä asteikolla tahansa, mutta aivan uskomattoman upea ilmestys kauniisti hoidettuine kynsineen ja hiuksineen, itsevarma hymy huulillaan. OMG ! Jäin väkisinkin tuijottamaan häntä melko epäkohteliaasti, mutta silminnähden kateellisena.
Mutta entäs miehet. Olin tosi pettynyt tarjontaan. Joko he olivat säälittäviä nälkäkurkia ja kuikeloita tai sitten ihan vaan läskejä. Usein muuten laihalla miehellä oli pallomaha. Ei hartioita, ei rintalihaksia, ei käsivarsia, riukumaiset kananjalat, pieni perse ja pallomaha. Yököttävä yhdistelmä. (Nyt tuli tunne, että olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin...) Tai sitten vain tosi iso maha, joka alkaa jo rintakehästä. Ei hitto. Ei ollut yhtään sellaista tasaisesti raskaampitekoista miestä. Kaikki olivat jotenkin hukkapaloista tehtyjä. Miehellä lihavuuskin asettuu useimmiten vain tuohon vyötärön kohdalle eikä se innosta ketään.
Nyt kaikki tietysti kuvittelevat, että tädin mielestä miehellä pitää olla lihaksikas yläosa ja pyykkilautavatsa yhdistettyinä pyöreään peppuun ja miehekkäisiin reisiin ja sääriin. No, ei... tai no, joo, mutta eihän sellaisia ole. Tai jos onkin, niin ovat sitten niin ihastuneita itseensä, ettei sitä kestä kukaan. Eikun oikeasti. Masua saa olla. Jalat ovat seksikkäät, kun ne eivät ole mitkään rimpulat. Käsivarsien ei tarvitse olla pelkää lihasta ja jännettä, mutta mielellään vähän paksummat kuin pulkannaru. Ja hartiat olisi myös kiva yllätys.
Miehillä on taipumus olla siis joko ihan laihoja tai sitten täysin epäsuhtaisia. Naisilla on useimmiten kurvia ja kaarta vähän joka puolella, jos on ylipäätään ollakseen. Kyllähän niitä luukelkkoja naisissakin on, mutta ehkä harvemmin kuitenkin. Tulin siis siihen lopputulemaan, että enemmän pitäisi miesten olla huolissaan omasta habituksestaan kuin naisten. Valitettavasti vain miesten itsekritiikki oman kehonsa suhteen on ihan *erseestä.
Selkeästi ylipainoinenkin mies kuvailee itseään urheilulliseksi tai vähintäänkin normaaliksi, kun taas normaalivartaloinen nainen puolestaan kuvailee itseään lihavaksi. Ehkä se ikivanha mielikuva menestyneestä miehestä asuu yhä suomalaisen miehen mielessä: lihavat miehet ovat päässeet pitkälle elämässään ja ovat siten 'kiinnostavampia' naisten mielestä, joten se on ihan sama, vaikka mies olisi minkälainen malka silmälle. Aina kuitenkin kelpaa. Tai sitten ei.
Sama juttu on tuolla 'viihteellä' ja siellä on sentään vaatteet, useimmilla, päällä eli arviointi perustuu pelkästään pärstään ja siinäkin miehet häviävät naisille ihan armotta. Ei mene hyvin miehillä tänä päivänä. Joko ovat liian penskan näköisiä tai sitten kulahtaneita elintasopönäköitä. Miehet hyppäävät yhden vaiheen yli kokonaan. Mutta se on valitettavan usein naisten vika.
Mies menee naimisiin penskana. Vaimo paapoo ja opettaa miehen laiskaksi lössykäksi, joka ei tietystikään voi olla näkymättä myös vyötärönympäryksessä. Siinä kun sitten karvoitus siirtyy päälaelta metrin alemmas, niin onkin valmiina kulahtanut äijä, jota ei kukaan muu jaksa katsoa toista kertaa kuin se oma vaimo. Jos sekään.
Tuossa 3-kympin tienoilla mies on varmasti ulkonäöllisesti parhaimmillaan, mutta siinä iässä suurin osa miehistä on enemmän tai vähemmän kiinteässä suhteessa teinirakkauteensa (teini = n.20-vuotias nuori), todennäköisesti vähintään yhden pienen lapsen isä ja hyvää vauhtia tulossa suurperheen pääksi (suurperhe = enemmän kuin 1,6 lasta). Eli teoriassa, ja useimmiten myös ihan käytännössäkin, he ovat pois markkinoilta. Ja kun he jälleen ovat noteerattavissa, niin peli on jo menetetty. Harmillista vähän kaikkien kannalta katsottuna, eikö totta ?
Mikä siis avuksi tädille ? Ainoa keino on nähtävästi saattaa kiusaukseen joku näistä vähemmän kiinteässä suhteessa olevista nuorista perheenisistä. Siinä on vain pari ikävää puolta: siinä saattaa saada kaulimesta ohimoon joltain vähemmän väsähtäneeltä mustasukkaiselta perheenäidiltä ja lisäksi siinä taitaa joutua paholaisen pannuun paistumaan tuonpuoleisessa elämässä.
Kerranhan sitä vain kuollaan, joten se kai on sama, lähteekö täältä kaulimella vaiko rintasyövällä, mutten jaksaisi kuitenkaan istua ikuisuutta Vihtahousun tiristettävänä.
Uimahalleihin kannattaa mennä, siis naisen, lauantaisin aamupäivällä. Silloin halli on täynnä isiä pienten lastensa kanssa, kun äidit tekevät lauantaiostoksia ja siivoavat apinan raivolla. Isät ja lapset tungetaan ulos talosta ja minnekäs muualle he menevät kuin uimahalleihin. Nyt olin myöhässä eikä porukkaa ollut enää juuri nimeksikään. Tai ei ainakaan oikeanlaista porukkaa.
Miksi sitten pienten lasten isät ovat tällaisille täti-ihmisille oikea kohderyhmä ? No, siksi tietysti, kun perheessä, jossa on pieniä lapsia, on väsyneitä äitejä eikä väsyneitä äitejä kiinnosta seksi. Ja kun miehiä kiinnostaa seksi aina riippumatta siitä, ovatko he väsyneitä vaiko eivät, niin siinähän se yhtälö on. Mikä onkaan siis otollisempi kohde kuin pienten lasten seksinnälkäiset isät ? Pistämätöntä naisen logiikkaa. Täti on hyvä.
No, kun sillä silmällä en voinut ketään katsella, niin katselin sitten muuten vain. Ja tein todella lohdullisia havaintoja näin naisen kannalta katsottuna. Vertailin näet miehiä ja naisia. Eri ikäisiä ja eri kokoisia.
Mutta ensiksi pikku vinkki naisille. Kaikenikäisille. Käyttäkää, hyvät siskot, kunnolla tukevia rintaliivejä (JA uimapukuja !!) ! On ihan sama, mikä on utareittenne kuppikoko, liivin pitää tukea, jos ei halua elää 3/4 elämäänsä uunikintaiden kantotelineenä. Jos vahinko on päässyt jo tapahtumaan, niin tarvitaan hieman järeämpiä keinoja. Ei, ei R. Nordströmin luona asiointia vaan rintaliivejä 24/7. Siitä on apua, nimimerkillä kokemusta on. Iho kuroutuu kummasti kiinteämmäksi vielä vanhoilla päivilläkin, mutta niin kuin niin monessa muussakin asiassa, myös tässä ennaltaehkäisy on huomattavasti tehokkaampi keino kuin jälkiehkäisy. Eli jos haluatte, että napanne näkyy läpysköittenne takaa vielä 72-vuotiaanakin, niin käykää jossain asiantuntevassa liiviliikkeessä. Ja: ostakaa isompi kuppikoko, mutta pienentäkää ympärystä, sillä 90 % suomalaisista naisista käyttää ihan väärän kokoisia ja mallisia liivejä. Aamen.
No, sitten vertailevaan tutkimukseen.
Huomasin ihastuttavan asian. Enää ei naisten tarvitse tuskailla 'läskiensä' kanssa. Todellinen ongelma on miehillä. Jippijaijeiiiii !! Oikeasti. Eihän siellä mitään huippuvartaloita näkynyt. Varsinkin, kun oltiin suihkun puolella au naturel. Hoikimmassakin vartalossa, joka varmasti vaatteissa oli aivan moitteeton, oli kaikennäköistä pientä säädön paikkaa, kun oikein tarkalla seulalla haroi. Mutta sou not. Kaikenkaikkiaan kaikkine 'läskeineen' ja muine kauneusvirheineen naiset olivat alasti kauniita ja seksikkäitä. Uskomaton havainto. Jopa sellaiset melko 'runsaat' ja jopa 'tukevatkin' naiset olivat upean näköisiä. Muotoja oli, mutta ne olivat tasaisesti vähän joka paikassa. Ihan mahdottomat obeesit ovatkin sitten jotain muuta, mutta nyt puhun sellaisista rehevistä tai normaaleista naisista.
Oli siis tissiä ja persettä ja reittä. Kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Yhdellä oli isot tissit ja vähän pienempi perse, toisella kolmio oli toisinpäin. Kolmannella oli sekä isot ryntäät että iso takamus. Eräs kaikkein seksikkäimmistä naisista oli iso, mittasi häntä mistä kohdasta ja millä asteikolla tahansa, mutta aivan uskomattoman upea ilmestys kauniisti hoidettuine kynsineen ja hiuksineen, itsevarma hymy huulillaan. OMG ! Jäin väkisinkin tuijottamaan häntä melko epäkohteliaasti, mutta silminnähden kateellisena.
Mutta entäs miehet. Olin tosi pettynyt tarjontaan. Joko he olivat säälittäviä nälkäkurkia ja kuikeloita tai sitten ihan vaan läskejä. Usein muuten laihalla miehellä oli pallomaha. Ei hartioita, ei rintalihaksia, ei käsivarsia, riukumaiset kananjalat, pieni perse ja pallomaha. Yököttävä yhdistelmä. (Nyt tuli tunne, että olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin...) Tai sitten vain tosi iso maha, joka alkaa jo rintakehästä. Ei hitto. Ei ollut yhtään sellaista tasaisesti raskaampitekoista miestä. Kaikki olivat jotenkin hukkapaloista tehtyjä. Miehellä lihavuuskin asettuu useimmiten vain tuohon vyötärön kohdalle eikä se innosta ketään.
Nyt kaikki tietysti kuvittelevat, että tädin mielestä miehellä pitää olla lihaksikas yläosa ja pyykkilautavatsa yhdistettyinä pyöreään peppuun ja miehekkäisiin reisiin ja sääriin. No, ei... tai no, joo, mutta eihän sellaisia ole. Tai jos onkin, niin ovat sitten niin ihastuneita itseensä, ettei sitä kestä kukaan. Eikun oikeasti. Masua saa olla. Jalat ovat seksikkäät, kun ne eivät ole mitkään rimpulat. Käsivarsien ei tarvitse olla pelkää lihasta ja jännettä, mutta mielellään vähän paksummat kuin pulkannaru. Ja hartiat olisi myös kiva yllätys.
Miehillä on taipumus olla siis joko ihan laihoja tai sitten täysin epäsuhtaisia. Naisilla on useimmiten kurvia ja kaarta vähän joka puolella, jos on ylipäätään ollakseen. Kyllähän niitä luukelkkoja naisissakin on, mutta ehkä harvemmin kuitenkin. Tulin siis siihen lopputulemaan, että enemmän pitäisi miesten olla huolissaan omasta habituksestaan kuin naisten. Valitettavasti vain miesten itsekritiikki oman kehonsa suhteen on ihan *erseestä.
Selkeästi ylipainoinenkin mies kuvailee itseään urheilulliseksi tai vähintäänkin normaaliksi, kun taas normaalivartaloinen nainen puolestaan kuvailee itseään lihavaksi. Ehkä se ikivanha mielikuva menestyneestä miehestä asuu yhä suomalaisen miehen mielessä: lihavat miehet ovat päässeet pitkälle elämässään ja ovat siten 'kiinnostavampia' naisten mielestä, joten se on ihan sama, vaikka mies olisi minkälainen malka silmälle. Aina kuitenkin kelpaa. Tai sitten ei.
Sama juttu on tuolla 'viihteellä' ja siellä on sentään vaatteet, useimmilla, päällä eli arviointi perustuu pelkästään pärstään ja siinäkin miehet häviävät naisille ihan armotta. Ei mene hyvin miehillä tänä päivänä. Joko ovat liian penskan näköisiä tai sitten kulahtaneita elintasopönäköitä. Miehet hyppäävät yhden vaiheen yli kokonaan. Mutta se on valitettavan usein naisten vika.
Mies menee naimisiin penskana. Vaimo paapoo ja opettaa miehen laiskaksi lössykäksi, joka ei tietystikään voi olla näkymättä myös vyötärönympäryksessä. Siinä kun sitten karvoitus siirtyy päälaelta metrin alemmas, niin onkin valmiina kulahtanut äijä, jota ei kukaan muu jaksa katsoa toista kertaa kuin se oma vaimo. Jos sekään.
Tuossa 3-kympin tienoilla mies on varmasti ulkonäöllisesti parhaimmillaan, mutta siinä iässä suurin osa miehistä on enemmän tai vähemmän kiinteässä suhteessa teinirakkauteensa (teini = n.20-vuotias nuori), todennäköisesti vähintään yhden pienen lapsen isä ja hyvää vauhtia tulossa suurperheen pääksi (suurperhe = enemmän kuin 1,6 lasta). Eli teoriassa, ja useimmiten myös ihan käytännössäkin, he ovat pois markkinoilta. Ja kun he jälleen ovat noteerattavissa, niin peli on jo menetetty. Harmillista vähän kaikkien kannalta katsottuna, eikö totta ?
Mikä siis avuksi tädille ? Ainoa keino on nähtävästi saattaa kiusaukseen joku näistä vähemmän kiinteässä suhteessa olevista nuorista perheenisistä. Siinä on vain pari ikävää puolta: siinä saattaa saada kaulimesta ohimoon joltain vähemmän väsähtäneeltä mustasukkaiselta perheenäidiltä ja lisäksi siinä taitaa joutua paholaisen pannuun paistumaan tuonpuoleisessa elämässä.
Kerranhan sitä vain kuollaan, joten se kai on sama, lähteekö täältä kaulimella vaiko rintasyövällä, mutten jaksaisi kuitenkaan istua ikuisuutta Vihtahousun tiristettävänä.
Pilkut ja raidat
"Ei leopardi pilkuistaan pääse, eikä seepra raidoistaan."
Kuulin tämän ensimmäisen kerran noin 20 vuotta sitten, kun eräs 'hieman' katkera ex sen minulle heitti päin naamaa. Silloin se valui kuin vesi hanhen selästä enkä miettinyt sitä enempää. Noin 15 vuotta myöhemmin se tuli mieleeni ja ajattelin, että olipas ex kerrankin erehtynyt oikein rankemman kanssa. Kunnes...
Ehkä se näin on.
Jokunen hetki taaksepäin kertoi eräs mies elämäntarinaansa. Exstä, rakastajattarista ja pettämisestä, erosta, uudesta kumppanista, nykyhetkestä. Karua kertomaa, joka pisti kyllä tällaisen vanhan kehäketunkin miettimään asioita toisenkin kerran.
Mies sanoi nyt katuvansa eroa lastensa äidistä. Sanoi, ettei silloin tajunnut sitä, että jos on pienikin mahdollisuus vielä olemassa siinä vanhassa suhteessa, on paljon järkevämpää yrittää paikata rikkinäistä kuin heittää sitä menemään ja vaihtaa uuteen. Hän katui, etteivät yrittäneet uudestaan. Ettei hän tajunnut taistella vaikeuksien läpi vaan luovutti liian helpolla.
Erityisesti häntä suretti ero lasten takia, kun suhteessa ei ollut väkivaltaa, alkoholismia, jatkuvaa riitelyä tai muita elementtejä, jotka olisivat vahingoittaneet lapsia. Oli vain tylsistymistä, kyllästymistä siihen tavalliseen arjen pyöritykseen ja näivettynyt seksielämä. Hän halusi jotain muuta. Etsi seikkailua sivusuhteista, jännitystä elämäänsä. Intohimoa, joka oli vuosien saatossa hiipunut ja kadonnut vauvavuosien aikana. Tunteita ja tuoksuja. Ja teki jossain huumassa eropäätöksen (vai jäikö hän kiinni pettämisestään, en muista, miten päin se oli).
No, kuvioihin astui uusi kiihkeä suhde, joka tuntui tarjoavan hänelle kaikkea sitä, jota hän oli halunnut ja kaivannut. Hän alkoi rakentaa uutta täydellistä elämää.
Sitten tarinassa seurasi se surullinen, mutta niin tavallinen kohta. Arki tuli tähän uuteenkin ihanan täydelliseen suhteeseen. Ja vain parin vuoden kuluttua. Niin äärettömän pian hän oli taas siinä samassa tilanteessa kuin aikaisemminkin. Koska uudesta suhteesta ei ollut tullut uusia lapsia, ei ollut sitä lapsiperheen arkea, jota olisi ollut pakko pyörittää ja keskittyä siihen. Oli liikaa tilaa katsella taas ympärille ja etsiä jotain, joka saa kihelmöintiä aikaan.
Hieman alistuneen oloisesti mies totesi, että "ja tässä sitä nyt taas ollaan." Hän oli kuvitellut löytäneensä vihdoinkin sellaisen naisen, joka oli kesyttänyt hänet ja jonka rinnalla hän voisi elää tyytyväisenä ja tyydytettynä elämänsä loppuun saakka. Ja tässä hän nyt sitten taas oli. "En vain voi olla katselematta teitä kaikkia ihania muita naisia ympärilläni." Ja eikun kohti uusia seikkailuja häntä suorana !
Mainos on väärässä: se EI parane vaihtamalla.
Kuulin tämän ensimmäisen kerran noin 20 vuotta sitten, kun eräs 'hieman' katkera ex sen minulle heitti päin naamaa. Silloin se valui kuin vesi hanhen selästä enkä miettinyt sitä enempää. Noin 15 vuotta myöhemmin se tuli mieleeni ja ajattelin, että olipas ex kerrankin erehtynyt oikein rankemman kanssa. Kunnes...
Ehkä se näin on.
Jokunen hetki taaksepäin kertoi eräs mies elämäntarinaansa. Exstä, rakastajattarista ja pettämisestä, erosta, uudesta kumppanista, nykyhetkestä. Karua kertomaa, joka pisti kyllä tällaisen vanhan kehäketunkin miettimään asioita toisenkin kerran.
Mies sanoi nyt katuvansa eroa lastensa äidistä. Sanoi, ettei silloin tajunnut sitä, että jos on pienikin mahdollisuus vielä olemassa siinä vanhassa suhteessa, on paljon järkevämpää yrittää paikata rikkinäistä kuin heittää sitä menemään ja vaihtaa uuteen. Hän katui, etteivät yrittäneet uudestaan. Ettei hän tajunnut taistella vaikeuksien läpi vaan luovutti liian helpolla.
Erityisesti häntä suretti ero lasten takia, kun suhteessa ei ollut väkivaltaa, alkoholismia, jatkuvaa riitelyä tai muita elementtejä, jotka olisivat vahingoittaneet lapsia. Oli vain tylsistymistä, kyllästymistä siihen tavalliseen arjen pyöritykseen ja näivettynyt seksielämä. Hän halusi jotain muuta. Etsi seikkailua sivusuhteista, jännitystä elämäänsä. Intohimoa, joka oli vuosien saatossa hiipunut ja kadonnut vauvavuosien aikana. Tunteita ja tuoksuja. Ja teki jossain huumassa eropäätöksen (vai jäikö hän kiinni pettämisestään, en muista, miten päin se oli).
No, kuvioihin astui uusi kiihkeä suhde, joka tuntui tarjoavan hänelle kaikkea sitä, jota hän oli halunnut ja kaivannut. Hän alkoi rakentaa uutta täydellistä elämää.
Sitten tarinassa seurasi se surullinen, mutta niin tavallinen kohta. Arki tuli tähän uuteenkin ihanan täydelliseen suhteeseen. Ja vain parin vuoden kuluttua. Niin äärettömän pian hän oli taas siinä samassa tilanteessa kuin aikaisemminkin. Koska uudesta suhteesta ei ollut tullut uusia lapsia, ei ollut sitä lapsiperheen arkea, jota olisi ollut pakko pyörittää ja keskittyä siihen. Oli liikaa tilaa katsella taas ympärille ja etsiä jotain, joka saa kihelmöintiä aikaan.
Hieman alistuneen oloisesti mies totesi, että "ja tässä sitä nyt taas ollaan." Hän oli kuvitellut löytäneensä vihdoinkin sellaisen naisen, joka oli kesyttänyt hänet ja jonka rinnalla hän voisi elää tyytyväisenä ja tyydytettynä elämänsä loppuun saakka. Ja tässä hän nyt sitten taas oli. "En vain voi olla katselematta teitä kaikkia ihania muita naisia ympärilläni." Ja eikun kohti uusia seikkailuja häntä suorana !
Mainos on väärässä: se EI parane vaihtamalla.
Randomilla tammikuu
Luin omia tekstejäni tammikuulta.
Olen keskustellut aiheesta, miten noloa on lukea omia kirjoituksiaan. Se todella on. Tuhannes postaukseni lähestyy, joten päätin vähän ruoskia itseäni ennen sitä ja valitsin sattumanvaraisesti kohteeksi tammikuun.
Yksi kirjoitus ei ollut ihan niin paha kuin muut ja olin saanut siitä harvinaista kiitosta myös ulkopuolisilta, mm. erään tamperelaisen ex-jääkiekkoilijan kaimalta, joka sekin alkoi naurattamaan, kun tuli muistoja mieleen. Siis ei siitä ex-kiekkoilijasta vaan siitä kaimasta. Lisäksi siellä oli muutama ihan kohtuullinen oivallus ja pari aika näpsäkkää siteerausta. Vähän pomppien kyllä luin, kun muistan vielä aika hyvin niitä tammikuun fiiliksiä. Ihan kaikkea ei tehnyt mieli lukea ja muistella...
Tammikuu oli yllättävän hyvä valinta ja kaipa sen alitajunta juuri siksi valitsikin. Huomasin, että olin tehnyt päätöksen, lupauksen itselleni, josta olin onnistunut jo loppukeväästä lipsahtamaan väärille poluille. Tajusin, että ne tuntemukset, joita silloin koin, ovat nyt todellakin kirjaimellisesti menneen talven lumia. Ihanaa. Valitettavaa on, että nyt sulattelen uusia lumia, olen siis aikaani edellä. Onneksi tämä lumikerros ei ole niin paksu kuin se edellinen, joten saanen tämän sulatettua ennen uusia, oikeita lumia. (Toivottavasti ensilumi sataa tänä vuonna samana päivänä kuin vuonna 2002 eli 4.10. ;-) Ensi vuoden tammikuuhun en jaksaisi odotella...)
Nyt voisin tehdä niitä samoja lupauksia itselleni, mutta näyttää siltä, etten pääse pilkuistani, joten se olisi turhaa itsensä pettämistä. Voisin kuitenkin pitää pientä 'karanteeniaikaa' ennen seuraavaa tartuntaa...
"Ahtshii !"
Olen keskustellut aiheesta, miten noloa on lukea omia kirjoituksiaan. Se todella on. Tuhannes postaukseni lähestyy, joten päätin vähän ruoskia itseäni ennen sitä ja valitsin sattumanvaraisesti kohteeksi tammikuun.
Yksi kirjoitus ei ollut ihan niin paha kuin muut ja olin saanut siitä harvinaista kiitosta myös ulkopuolisilta, mm. erään tamperelaisen ex-jääkiekkoilijan kaimalta, joka sekin alkoi naurattamaan, kun tuli muistoja mieleen. Siis ei siitä ex-kiekkoilijasta vaan siitä kaimasta. Lisäksi siellä oli muutama ihan kohtuullinen oivallus ja pari aika näpsäkkää siteerausta. Vähän pomppien kyllä luin, kun muistan vielä aika hyvin niitä tammikuun fiiliksiä. Ihan kaikkea ei tehnyt mieli lukea ja muistella...
Tammikuu oli yllättävän hyvä valinta ja kaipa sen alitajunta juuri siksi valitsikin. Huomasin, että olin tehnyt päätöksen, lupauksen itselleni, josta olin onnistunut jo loppukeväästä lipsahtamaan väärille poluille. Tajusin, että ne tuntemukset, joita silloin koin, ovat nyt todellakin kirjaimellisesti menneen talven lumia. Ihanaa. Valitettavaa on, että nyt sulattelen uusia lumia, olen siis aikaani edellä. Onneksi tämä lumikerros ei ole niin paksu kuin se edellinen, joten saanen tämän sulatettua ennen uusia, oikeita lumia. (Toivottavasti ensilumi sataa tänä vuonna samana päivänä kuin vuonna 2002 eli 4.10. ;-) Ensi vuoden tammikuuhun en jaksaisi odotella...)
Nyt voisin tehdä niitä samoja lupauksia itselleni, mutta näyttää siltä, etten pääse pilkuistani, joten se olisi turhaa itsensä pettämistä. Voisin kuitenkin pitää pientä 'karanteeniaikaa' ennen seuraavaa tartuntaa...
"Ahtshii !"
29.8.2009 Känniviestit
Minulla on huono tapa laittaa känniviestejä. En kuulemma ole ainoa, mutta se ei vähennä sitä tosiasiaa, että olen pöljä. Lasken känniviesteiksi kaikki, jotka on lähetetty juotuani yli yhden ravintola-annoksen. Eilinen siis lasketaan mukaan.
Pitkästä aikaa siemailin perjantain raivokkaiden puuhastelujen jälkeen punaviiniä. Hyvää oli taas vaihteeksi, kun kesä on mennyt valkoisen sisarensa seurassa. Punaviini saa sitten aikaan hillittömän halun kirjoitella henkeni hedelmiä yhdelle jos toiselle. Mutta onneksi eilen sain pidäteltyä itseäni. No, eipä se niin erityisen vaikeaa edes ollut.
Eli yhtään känniviestiä ei lähtenyt. Tai ei ainakaan yhtään sellaista, jota joutuisin tänään paikkailemaan. Ainoan känniviestini vastaanotti blogini eikä siitä ole haittaa kuin korkeintaan kouralliselle tuntemattomia ihmisiä. Eikä sekään nyt niin paha ollut. Sellainen pikkuvitutusta huokuilevan tekstinpoikanen, joten sitä ei tarvitse editoida tänään (tarkistin jo...).
Siinä oli se eilisen päivän toinen ½ hyvä työ: en kiusannut ketään älyttömillä jutuillani.
Pitkästä aikaa siemailin perjantain raivokkaiden puuhastelujen jälkeen punaviiniä. Hyvää oli taas vaihteeksi, kun kesä on mennyt valkoisen sisarensa seurassa. Punaviini saa sitten aikaan hillittömän halun kirjoitella henkeni hedelmiä yhdelle jos toiselle. Mutta onneksi eilen sain pidäteltyä itseäni. No, eipä se niin erityisen vaikeaa edes ollut.
Eli yhtään känniviestiä ei lähtenyt. Tai ei ainakaan yhtään sellaista, jota joutuisin tänään paikkailemaan. Ainoan känniviestini vastaanotti blogini eikä siitä ole haittaa kuin korkeintaan kouralliselle tuntemattomia ihmisiä. Eikä sekään nyt niin paha ollut. Sellainen pikkuvitutusta huokuilevan tekstinpoikanen, joten sitä ei tarvitse editoida tänään (tarkistin jo...).
Siinä oli se eilisen päivän toinen ½ hyvä työ: en kiusannut ketään älyttömillä jutuillani.
perjantai 28. elokuuta 2009
Yllättävä oivallus
Perjantai-ilta antaa aikaa ajatteluun.
Imuroin. "Onpas tuo uusi lattia todella kaunis. Puu ja kivilaatat sopivat täydellisesti toisiinsa. Myös graniitti täydentää vastavärinä."
Tuuletin puutarhaan. "Aivan ihana piha ! Naapurilla on vain tuollainen pieni säälittävä pläntti, mutta minulla on ihanaa tasaista nurmea ja paljon tilaa ja karviaispensaat. Onneksi tuleva piharemontti on lähellä ja uusi terassi täydentää kaiken."
Pesin vessat. "Hitto, kun minulla on hyvä maku ! Täydelliset hillityt ja tyylikkäät värivalinnat ilman mitään hömpötyksiä. Lisäksi moderneja yksityiskohtia yhdistettynä yllättävästi antiikkiin."
Saunoin. "Ihanan pehmeä löyly puukiukaasta. Sellaista ylellisyyttä ei monellakaan ole keskellä kaupunkitaajamaa. Kyllähän EU vielä jonkun jäynän keksii ja rokottaa vahingollisten hiukkasten levittämisestä, mutta sitä en mieti nyt, vaan nautin lämmöstä ja siitä, että voin samalla katsella metsän siirtymistä syksyteloille."
Työ. "On kyllä uskomaton tuuri, kun olen saanut niin mielettömän ihanat työkaverit. Työhönmeno ei ole koskaan tuskaa, kun tiedän, että pääsen mukavaan, kannustavaan ja tukevaan seuraan, jossa olemme yhdessä ystävinä emmekä vain olosuhteiden pakosta."
Suku. "Rasittaviahan ne välillä ovat, mutta onneksi ovat lähellä, kävelymatkan päässä, ja voimme auttaa toinen toisiamme aina tarpeen vaatiessa."
Ystävät. "Harvalla on sellaisia ystäviä kuin minulla. Ymmärtäväisiä, auttavaisia, hyväksyviä, empaattisia, sympaattisia ja ennen kaikkea rakastavia tilanteessa kuin tilanteessa."
Perhe. "Perheeni on täydellinen. Rakkaitani ihanampia ei ole olemassakaan ja luojalle kiitos, he ovat jo niin isoja, ettei heitä tarvitse vahtia vaan voin vain nauttia heistä täysin siemauksin."
Olen oikeasti tyytyväinen elämääni. Taipumuksenani on vain unohtaa se, kuinka äärettömän hyvin asiani oikeasti ovat. Kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi.
Imuroin. "Onpas tuo uusi lattia todella kaunis. Puu ja kivilaatat sopivat täydellisesti toisiinsa. Myös graniitti täydentää vastavärinä."
Tuuletin puutarhaan. "Aivan ihana piha ! Naapurilla on vain tuollainen pieni säälittävä pläntti, mutta minulla on ihanaa tasaista nurmea ja paljon tilaa ja karviaispensaat. Onneksi tuleva piharemontti on lähellä ja uusi terassi täydentää kaiken."
Pesin vessat. "Hitto, kun minulla on hyvä maku ! Täydelliset hillityt ja tyylikkäät värivalinnat ilman mitään hömpötyksiä. Lisäksi moderneja yksityiskohtia yhdistettynä yllättävästi antiikkiin."
Saunoin. "Ihanan pehmeä löyly puukiukaasta. Sellaista ylellisyyttä ei monellakaan ole keskellä kaupunkitaajamaa. Kyllähän EU vielä jonkun jäynän keksii ja rokottaa vahingollisten hiukkasten levittämisestä, mutta sitä en mieti nyt, vaan nautin lämmöstä ja siitä, että voin samalla katsella metsän siirtymistä syksyteloille."
Työ. "On kyllä uskomaton tuuri, kun olen saanut niin mielettömän ihanat työkaverit. Työhönmeno ei ole koskaan tuskaa, kun tiedän, että pääsen mukavaan, kannustavaan ja tukevaan seuraan, jossa olemme yhdessä ystävinä emmekä vain olosuhteiden pakosta."
Suku. "Rasittaviahan ne välillä ovat, mutta onneksi ovat lähellä, kävelymatkan päässä, ja voimme auttaa toinen toisiamme aina tarpeen vaatiessa."
Ystävät. "Harvalla on sellaisia ystäviä kuin minulla. Ymmärtäväisiä, auttavaisia, hyväksyviä, empaattisia, sympaattisia ja ennen kaikkea rakastavia tilanteessa kuin tilanteessa."
Perhe. "Perheeni on täydellinen. Rakkaitani ihanampia ei ole olemassakaan ja luojalle kiitos, he ovat jo niin isoja, ettei heitä tarvitse vahtia vaan voin vain nauttia heistä täysin siemauksin."
Olen oikeasti tyytyväinen elämääni. Taipumuksenani on vain unohtaa se, kuinka äärettömän hyvin asiani oikeasti ovat. Kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi.
Ihanne ukko
Mikä ratkaisee ihannekumppanin ?
Kokonaisuus. Vain hullu määrittelee tänä mahdottomina aikoina ihannekumppanin tiukkoihin rajoihin. Karsiva tekijä ei esimerkiksi voi olla silmien väri. Tai tietysti voi olla, mutta siinä saattaa mennä onnensa ohi katsoessaan vääränvärisiin silmiin. Mutta vaikka loppupeleissä se kokonaispaketti on se tärkein, ensivaikutelma saa kiinnostuksen heräämään ja se perustuu puhtaasti ulkonäöllisiin seikkoihin. Valitettavasti.
Nettitutustuminen on sitten aivan eri asia. Siinä lähes aina viehättäydytään (uusiosana :-) ensin luonteeseen, jonka jälkeen ulkonäkö alkaa olla sivuseikka. Tai ainakaan sen painoarvo ei ole enää niin suuri. Mutta se on sitten toinen postaus.
Mikä sitten silmää tädin viehättää ? Yleinen olemus. Siisteys. Käytös. Siitä on hyvä lähteä. Sen jälkeen sosiaalisuus, keskustelutaito, sanaton viestintä, elekieli. Huumorintaju. Nämä ovat niitä, joihin voi ihminen itse vaikuttaa ainakin jonkin verran. Sitten se muu.
Jännä juttu, että niin se tutka vain ensimmäiseksi hakeutuu aina niihin ulkonäöltään samanlaisiin miehiin. Aina ja joka paikassa. Tietty pituus. Vartalon malli. Hiusten väri ja malli. Silmien väri. Hampaat. Kasvonpiirteet. Jopa liikkumistapa. Se on valitettavaa ja surullistakin niiden karsittujen kannalta, koska heidän pitää niin halutessaan tehdä enemmän työtä sen eteen, jos haluavat saada minut kiinnittämään huomiota itseensä. Heidän täytyy todistaa olevansa persoonina jotain enemmän, luonteeltaan poikkeuksellisen hurmaavia. Tutustumisen arvoisia. Ja sama haaste tietysti myös minulla.
Ei ole helppoa markkinoilla tänä päivänä.
Onko muuten parempi tulla syrjäytetyksi toisen tähden vai siksi, että oma luonne ei miellytä ?
Kokonaisuus. Vain hullu määrittelee tänä mahdottomina aikoina ihannekumppanin tiukkoihin rajoihin. Karsiva tekijä ei esimerkiksi voi olla silmien väri. Tai tietysti voi olla, mutta siinä saattaa mennä onnensa ohi katsoessaan vääränvärisiin silmiin. Mutta vaikka loppupeleissä se kokonaispaketti on se tärkein, ensivaikutelma saa kiinnostuksen heräämään ja se perustuu puhtaasti ulkonäöllisiin seikkoihin. Valitettavasti.
Nettitutustuminen on sitten aivan eri asia. Siinä lähes aina viehättäydytään (uusiosana :-) ensin luonteeseen, jonka jälkeen ulkonäkö alkaa olla sivuseikka. Tai ainakaan sen painoarvo ei ole enää niin suuri. Mutta se on sitten toinen postaus.
Mikä sitten silmää tädin viehättää ? Yleinen olemus. Siisteys. Käytös. Siitä on hyvä lähteä. Sen jälkeen sosiaalisuus, keskustelutaito, sanaton viestintä, elekieli. Huumorintaju. Nämä ovat niitä, joihin voi ihminen itse vaikuttaa ainakin jonkin verran. Sitten se muu.
Jännä juttu, että niin se tutka vain ensimmäiseksi hakeutuu aina niihin ulkonäöltään samanlaisiin miehiin. Aina ja joka paikassa. Tietty pituus. Vartalon malli. Hiusten väri ja malli. Silmien väri. Hampaat. Kasvonpiirteet. Jopa liikkumistapa. Se on valitettavaa ja surullistakin niiden karsittujen kannalta, koska heidän pitää niin halutessaan tehdä enemmän työtä sen eteen, jos haluavat saada minut kiinnittämään huomiota itseensä. Heidän täytyy todistaa olevansa persoonina jotain enemmän, luonteeltaan poikkeuksellisen hurmaavia. Tutustumisen arvoisia. Ja sama haaste tietysti myös minulla.
Ei ole helppoa markkinoilla tänä päivänä.
Onko muuten parempi tulla syrjäytetyksi toisen tähden vai siksi, että oma luonne ei miellytä ?
Perjantain pelastus
Tämä ansaitsee oman mainintansa, koska se pelasti minut taas elämään. Kävin näet kollegan luona konsultaatiossa.
Tunnen henkilön ja tiedän hänet uskomattoman hauskaksi tyypiksi. Harmi, että hänen luokseen tulee harvoin käveltyä asioimaan. No, tänään ajattelin säästää tuhat sanaa ja näyttää paperilla, miten asia on ja kysyä, miten sen pitäisi olla ja kipitin toiselle puolelle taloa.
Esitin asiani lahjusten (suklaakonvehtien) kera. Sain kiitokseksi lämpimän käden lantiolleni. Ei haitannut :-) Sain myös lämpimän hymyn ja iloiset silmät ja vastasin samalla kohteliaisuudella. Asia tuli selvitettyä mukavassa tunnelmassa. (Taidan unohtaa puhelimen kokonaan...)
Olin jo ovella lähdössä, kun hän kysyi erästä täysin yllättävää henkilökohtaista asiaa. Se tuli kuin 10 kilon leka puun takaa. Olin tipahtaa siihen paikkaan. Onneksi sain tuolin selkänojasta kiinni. Nauroin niin hirveästi, etten muista, milloin viimeksi olen nauranut niin 100 prosenttisen täydellisesti koko kropallani. Eikä siitä meinannut tulla loppua millään.
Käytävän toisesta päästä tuli naurava mies varta vasten katsomaan, mitä ihmettä minä nauran niin hirveästi. Hän nauroi minua. Sanoi, että tunnisti nauruni (kaikki sen tunnistaa), joka kuului hänen huoneeseensa suljetun oven taakse eikä voinut olla tulematta kysymään.
Uskomatonta ! Tuota tapahtuu erittäin ja äärimmäisen harvoin. Vaikka olenkin kova nauramaan ja nauran makeasti joka päivä ja monta kertaa, niin tuo oli jotain ihan muuta. Huh, mikä mies. Olisin voinut suudella hänen kaljuaan.
Alavireinen oloni muuttui muutamasta sanasta ylävireiseksi. Kiitos, muru.
Tunnen henkilön ja tiedän hänet uskomattoman hauskaksi tyypiksi. Harmi, että hänen luokseen tulee harvoin käveltyä asioimaan. No, tänään ajattelin säästää tuhat sanaa ja näyttää paperilla, miten asia on ja kysyä, miten sen pitäisi olla ja kipitin toiselle puolelle taloa.
Esitin asiani lahjusten (suklaakonvehtien) kera. Sain kiitokseksi lämpimän käden lantiolleni. Ei haitannut :-) Sain myös lämpimän hymyn ja iloiset silmät ja vastasin samalla kohteliaisuudella. Asia tuli selvitettyä mukavassa tunnelmassa. (Taidan unohtaa puhelimen kokonaan...)
Olin jo ovella lähdössä, kun hän kysyi erästä täysin yllättävää henkilökohtaista asiaa. Se tuli kuin 10 kilon leka puun takaa. Olin tipahtaa siihen paikkaan. Onneksi sain tuolin selkänojasta kiinni. Nauroin niin hirveästi, etten muista, milloin viimeksi olen nauranut niin 100 prosenttisen täydellisesti koko kropallani. Eikä siitä meinannut tulla loppua millään.
Käytävän toisesta päästä tuli naurava mies varta vasten katsomaan, mitä ihmettä minä nauran niin hirveästi. Hän nauroi minua. Sanoi, että tunnisti nauruni (kaikki sen tunnistaa), joka kuului hänen huoneeseensa suljetun oven taakse eikä voinut olla tulematta kysymään.
Uskomatonta ! Tuota tapahtuu erittäin ja äärimmäisen harvoin. Vaikka olenkin kova nauramaan ja nauran makeasti joka päivä ja monta kertaa, niin tuo oli jotain ihan muuta. Huh, mikä mies. Olisin voinut suudella hänen kaljuaan.
Alavireinen oloni muuttui muutamasta sanasta ylävireiseksi. Kiitos, muru.
Päivän ½ hyvä työ
Autoin lehtokotilon vilkasliikenteisen hiekkatien yli. Istutin sen mehevän ja raikkaan lehden päälle turvaan kiireisten jalkojen ja polkupyörien alta.
Vitun kaunis päivä
28.8.2008
Rakkaus, ehkä vielä toinenkin
hän saapuu vaikka yksi lähtikin
on huomen jotain jota aavistin
tänään
herään ehkä vielä toivunkin
ja toivon, joskus vielä uskonkin
se saapuu lohtu jonka aavistin
tänään
kun minä käännyin olit poissa
vain varjosi tavoitin
se minut kätteli koruttomasti neuvoi että nousisin
kun minä käännyin olit poissa, olit poissa
Jalat vahvistuvat, jalat kantavat
vaikka illat tuhlaa, aamut antavat
ja minä nousen vaikka putoan
nousen vaikka putoan
kun minä käännyin olit poissa
vain varjosi tavoitin
se minut kätteli koruttomasti
neuvoi että nousisin
kun minä käännyin olit poissa
vain varjoas hipaisin
se sinut saatteli selittämättä
kielsi että seuraisin
kun minä käännyin olit poissa, olit poissa
herään, ehkä vielä toivunkin
ja toivon joskus vielä uskonkin
se saapuu, lohtu jonka aavistin
tänään
sillä päivä se on kaunis
Rakkaus, ehkä vielä toinenkin
hän saapuu vaikka yksi lähtikin
on huomen jotain jota aavistin
tänään
herään ehkä vielä toivunkin
ja toivon, joskus vielä uskonkin
se saapuu lohtu jonka aavistin
tänään
kun minä käännyin olit poissa
vain varjosi tavoitin
se minut kätteli koruttomasti neuvoi että nousisin
kun minä käännyin olit poissa, olit poissa
Jalat vahvistuvat, jalat kantavat
vaikka illat tuhlaa, aamut antavat
ja minä nousen vaikka putoan
nousen vaikka putoan
kun minä käännyin olit poissa
vain varjosi tavoitin
se minut kätteli koruttomasti
neuvoi että nousisin
kun minä käännyin olit poissa
vain varjoas hipaisin
se sinut saatteli selittämättä
kielsi että seuraisin
kun minä käännyin olit poissa, olit poissa
herään, ehkä vielä toivunkin
ja toivon joskus vielä uskonkin
se saapuu, lohtu jonka aavistin
tänään
sillä päivä se on kaunis
28.8.2009 Pää silmästä
Ai, toi Simo Rantalainenkin, alias Muja-huja bin Mikä-se-nyt-onkaan, näyttäisi vielä olevan hengissä ? Pahan näköiseksi on kyllä päässyt... Sitä se teettää, kun oikein hurahtaa. Ja ehdottelee ihan vallan hurjia. Että julkisia teloituksia Senaatintorille ?! Ool sprait ! Kukas olis meidän valtakunnan teloittaja ? Simppa itsekö ?
Ja kuka sitten päättäisi, kuka pään menettäisi ? Mikä olisi niin paha rikos, ettei tekijä ole enää sen jälkeen oikeutettu elämään ?
Täti ehdottaa: olisko lapsenraiskaaja mitään ? Tosin pelkkä kaulan katkaisu on mielestäni aivan liian lievä rangaistus sellaiselle sairaalle. Parempi idea tädiltä: hankitaan ihan perkeleen iso urosnorsu, joka saa sitten julkisesti yhtyä vaikkapa mainitulla Senaatintorilla ko. lapsenraiskaajaan. Miltä kuullostaa ?
Torilla tavataan !
Ja kuka sitten päättäisi, kuka pään menettäisi ? Mikä olisi niin paha rikos, ettei tekijä ole enää sen jälkeen oikeutettu elämään ?
Täti ehdottaa: olisko lapsenraiskaaja mitään ? Tosin pelkkä kaulan katkaisu on mielestäni aivan liian lievä rangaistus sellaiselle sairaalle. Parempi idea tädiltä: hankitaan ihan perkeleen iso urosnorsu, joka saa sitten julkisesti yhtyä vaikkapa mainitulla Senaatintorilla ko. lapsenraiskaajaan. Miltä kuullostaa ?
Torilla tavataan !
torstai 27. elokuuta 2009
Illan viimeinen kiusaus
Päivä, ja etenkin ilta, on ollut niin kiireinen kaiken tämän kirjoittelun lomassa, etten ole ehtinyt syödä mitään. Ravitsinkin itseäni äsken varsin pitkällä nahistumisen tiellä olleella kukkakaalilla. Se ei enää edes raksunut hampaissa vaan pikemminkin narskui, mutta söin sen kiltisti, koska ruokaahan ei saa tuhlata heittämällä sitä pois ellei se ole muuttunut jo talvipäähineeksi. Ei ollut. Pahastikaan. Joten söin sen pois, vaikkei se mikään suuri nautinto ollutkaan.
Kukkakaalilla, normikaalilla ja porkkanalla kaikilla on se miellyttävä ominaisuus, että vaikka söisit niitä 10 kilon säkillisen, niin vatsa vain pistää entistä kovaäänisempää konserttia kehiin. "Nälkä kasvaa syödessä" -sanonnan on taatusti keksinyt joku, joka on joutunut paremman puutteessa rouskuttamaan ko. kasveja. Niin kävi minullekin ja suuntasin keittiöön.
Suklaata ? Aina varteenotettava vaihtoehto nälännujertajana, mutta nyt teki mieleni jotain suolaista. Ja koska päivittäinen kalorimääräni oli jäänyt melkoisen alakanttiin, kukkakaalin osalta mennyt jopa miinuksen puolelle, sallin itseni sortua kiusaukseen. Maissilastuja eli hienommin ulkomaankielellä nachoksia ja salsa dippiä suoraan purkista. Ihanan tulista ! Tai siis... no, "medium" lukee purkin kyljessä.
Tiedän, että jonkun mielestä mikään ei ole tulista, ellei se vielä seuraavana päivänä räjäytä anusta ruvelle, mutta minulle riittää, että on edes hieman mausteista kastiketta. En aio tuhota makunystyröitäni habanerolla tai muilla perseenrepijöillä. Haluan maistaa myös elämän miedompia makuja niiden kaikine vivahteineen.
Kuten esimerkiksi suudelmia.
Kukkakaalilla, normikaalilla ja porkkanalla kaikilla on se miellyttävä ominaisuus, että vaikka söisit niitä 10 kilon säkillisen, niin vatsa vain pistää entistä kovaäänisempää konserttia kehiin. "Nälkä kasvaa syödessä" -sanonnan on taatusti keksinyt joku, joka on joutunut paremman puutteessa rouskuttamaan ko. kasveja. Niin kävi minullekin ja suuntasin keittiöön.
Suklaata ? Aina varteenotettava vaihtoehto nälännujertajana, mutta nyt teki mieleni jotain suolaista. Ja koska päivittäinen kalorimääräni oli jäänyt melkoisen alakanttiin, kukkakaalin osalta mennyt jopa miinuksen puolelle, sallin itseni sortua kiusaukseen. Maissilastuja eli hienommin ulkomaankielellä nachoksia ja salsa dippiä suoraan purkista. Ihanan tulista ! Tai siis... no, "medium" lukee purkin kyljessä.
Tiedän, että jonkun mielestä mikään ei ole tulista, ellei se vielä seuraavana päivänä räjäytä anusta ruvelle, mutta minulle riittää, että on edes hieman mausteista kastiketta. En aio tuhota makunystyröitäni habanerolla tai muilla perseenrepijöillä. Haluan maistaa myös elämän miedompia makuja niiden kaikine vivahteineen.
Kuten esimerkiksi suudelmia.
vuodatusta
Toinenkin pato on nähtävästi auennut ja kirjoittamisen vimma iskenyt. Taas vaihteeksi. Nyt kun on aikaa enemmän ja taas viimeinkin lyhyet kynnet, niin voi ja jaksaa kirjoittaa enemmän. Ja kaikkea mahdollista.
On mielenkiintoista huomata, kun lukee eri blogeja, että ihmiset kirjoittavat samoista asioista. Ajankohtaisista tietenkin, sehän on selvää, mutta myös ihan jostain muista asioista. Henkilökohtaisista. Ja huomaa, että samanlaisia ongelmia, mureheita, ilonläikähdyksiä, rakkaudenpaloa ja normiperusarjen juttuja on meillä ihan kaikilla. Naapurissa painitaan samojen asioiden kanssa kuin mitä minäkin vatvon. Todella yksilöllistä ja omaperäistä.
Ongelmanratkaisuissa voi olla kyllä isojakin eroja. Yksi vetää itsensä niskakiikkuun, kun toinen lähtee pankinjohtajan tai kiinteistönvälittäjän puheille. Yksi soittaa ajan perheneuvolasta, kun toinen lataa haulikon. Yksi luovuttaa, kun toinen sisuuntuu taistelemaan. Sellaisia me olemme: niin samanlaisia, mutta niin erilaisia. Sepä se, joka tekee elämästä niin kiehtovan.
Oikeasti. Nytkään ei ollut mitään asiaa, mutta olen rakastunut näppikseeni ja haluan näpytellä näpyttelemisen ilosta, vaikkei mitään järjellistä sanottavaa olisikaan. Ja voin vakuuttaa: näissä postauksissa on vielä jonkin verran mieltä, kun taas toisaalle kirjoittaessani olen aivan mieletön.
nweirnÄouanwe'UJ AKJF-äs äJ3W9 IUÖPOIASD WOojosröidjpo ouaöeii8 öuöefuäfk !!!
On mielenkiintoista huomata, kun lukee eri blogeja, että ihmiset kirjoittavat samoista asioista. Ajankohtaisista tietenkin, sehän on selvää, mutta myös ihan jostain muista asioista. Henkilökohtaisista. Ja huomaa, että samanlaisia ongelmia, mureheita, ilonläikähdyksiä, rakkaudenpaloa ja normiperusarjen juttuja on meillä ihan kaikilla. Naapurissa painitaan samojen asioiden kanssa kuin mitä minäkin vatvon. Todella yksilöllistä ja omaperäistä.
Ongelmanratkaisuissa voi olla kyllä isojakin eroja. Yksi vetää itsensä niskakiikkuun, kun toinen lähtee pankinjohtajan tai kiinteistönvälittäjän puheille. Yksi soittaa ajan perheneuvolasta, kun toinen lataa haulikon. Yksi luovuttaa, kun toinen sisuuntuu taistelemaan. Sellaisia me olemme: niin samanlaisia, mutta niin erilaisia. Sepä se, joka tekee elämästä niin kiehtovan.
Oikeasti. Nytkään ei ollut mitään asiaa, mutta olen rakastunut näppikseeni ja haluan näpytellä näpyttelemisen ilosta, vaikkei mitään järjellistä sanottavaa olisikaan. Ja voin vakuuttaa: näissä postauksissa on vielä jonkin verran mieltä, kun taas toisaalle kirjoittaessani olen aivan mieletön.
nweirnÄouanwe'UJ AKJF-äs äJ3W9 IUÖPOIASD WOojosröidjpo ouaöeii8 öuöefuäfk !!!
Päivän hyvä työ
Syksyn kunniaksi olen päättänyt tasoittaa vuoden tilit ja muuttaa käyttäytymistäni. Päätin, että teen vähintään yhden hyvän työn päivässä. Siis jotain aivan pyyteettömästi jollekin toiselle. Vähemmän itsekkyyttä ja enemmän toisten huomioimista. Aika yksinkertaista, vai mitä ? Ei mitään isoja ihmeitä vaan pieniä hyviä tekoja. Tarkoitus on antaa hyvää mieltä, laittaa hyvä kiertämään ja samalla saada myös hyvää mieltä. Hmm... Ei siis aivan pyyteetöntä sittenkään.
Sain tästä jo esimakua, ja samalla idean, viime viikolla, kun bussissa autoin 81-vuotiasta mummelia tuhansien nyssyköittensä ja valtavan sateenvarjonsa kanssa istumaan turvallisesti, kun bussikuskia tuuranneella Marcus Grönholmilla ei ollut aikaa odotella, että mummeli osaisi päättää, minkä ikkunapaikan valitsisi. Mummelin ikä ja paljon muutakin hänestä selvisi sen puolituntisen aikana, jonka matkustimme yhtämatkaa. Hauska ihminen oli ja terävä kuin partaveitsi !
Tämän päivän hyvä työ oli, kun peruuttelin tovin matkaa huomatessani vastaantulleista vauvanvaunuista pudonneen tutin ketjuineen. Tyypin äiti kiitteli kovin. Ymmärrän kyllä. Muistan hyvin, kuinka tutin häviäminen saattoi laukaista täydellisen katastrofin.
Mottoni onkin tästä lähtien "Anna, niin saat itsekin." Eikä pidä myöskään unohtaa, että "Jumala rakastaa iloista antajaa."
Sain tästä jo esimakua, ja samalla idean, viime viikolla, kun bussissa autoin 81-vuotiasta mummelia tuhansien nyssyköittensä ja valtavan sateenvarjonsa kanssa istumaan turvallisesti, kun bussikuskia tuuranneella Marcus Grönholmilla ei ollut aikaa odotella, että mummeli osaisi päättää, minkä ikkunapaikan valitsisi. Mummelin ikä ja paljon muutakin hänestä selvisi sen puolituntisen aikana, jonka matkustimme yhtämatkaa. Hauska ihminen oli ja terävä kuin partaveitsi !
Tämän päivän hyvä työ oli, kun peruuttelin tovin matkaa huomatessani vastaantulleista vauvanvaunuista pudonneen tutin ketjuineen. Tyypin äiti kiitteli kovin. Ymmärrän kyllä. Muistan hyvin, kuinka tutin häviäminen saattoi laukaista täydellisen katastrofin.
Mottoni onkin tästä lähtien "Anna, niin saat itsekin." Eikä pidä myöskään unohtaa, että "Jumala rakastaa iloista antajaa."
Ohoh !!
Siinä se kävi. Ei paskempi. Valitettavasti sitä ei tarvinnut naida, teki työnsä ihan kiltisi muutenkin. Päästi mut pinteestä. Ja jätti pinteeseen ;-)
Eikun. Olihan se tosi söpö eikä nyt ihan just munasta kuoriutunut, kun partakin näytti kasvavan jo. Ihana vähän venähtänyt sänki... Olisin voinut pikkasen rapsutella. Purrrr...... Siinä vaan oli muutama paha vika. Se oli liian pitkä (vaikka kyllä se raamikkuus söi sitä pituutta aika hyvin...). Sillä oli liian pitkät hiukset (onneksi mulla on kotona parturinsakset ja leikkuukone). Ja sitten se pahin: se on samassa talossa töissä. "Kuormasta ei syödä", opetti jo äitikin aikoinaan, joten se siitä sitten. *huok* Paitsi, että... Pikkujoulujahan ei lasketa !
Ja onhan tässä monta päivää aikaa sotkea salasanat ja vaatia henkilökohtaista palvelua.....
(pst... teki poitsu tikusta asiaa vähän pidemmäksi aikaa.. ei ollu kiire pois.... )
Eikun. Olihan se tosi söpö eikä nyt ihan just munasta kuoriutunut, kun partakin näytti kasvavan jo. Ihana vähän venähtänyt sänki... Olisin voinut pikkasen rapsutella. Purrrr...... Siinä vaan oli muutama paha vika. Se oli liian pitkä (vaikka kyllä se raamikkuus söi sitä pituutta aika hyvin...). Sillä oli liian pitkät hiukset (onneksi mulla on kotona parturinsakset ja leikkuukone). Ja sitten se pahin: se on samassa talossa töissä. "Kuormasta ei syödä", opetti jo äitikin aikoinaan, joten se siitä sitten. *huok* Paitsi, että... Pikkujoulujahan ei lasketa !
Ja onhan tässä monta päivää aikaa sotkea salasanat ja vaatia henkilökohtaista palvelua.....
(pst... teki poitsu tikusta asiaa vähän pidemmäksi aikaa.. ei ollu kiire pois.... )
Piuhat kipinöi
Sähköiset laitteet inhoavat minua. Ja kohta tunne alkaa olla molemminpuolinen. Tähän mennessä olen tullut hyvin toimeen pienten ja harmittomien sähkövempainten kanssa lähtien lampuista ja hieromasauvoista aina stereoihin ja pyykinpesukoneisiin saakka. Nyt ne ovat alkaneet vittuilemaan minulle.
Telkkari on ottanut oikeudekseen sulkea itse itsensä juuri silloin, kun sitä itseään kiinnostaa. Minulla on siis universumin ainoa televisio, joka sensuroi itseään ja pitää huolen siitä, ettei katsoja a) ylitä suositeltua aikamäärää ja b) katso mitä sontaa tahansa. Johan nyt on helvetti ! Käynti Mustassa Pörssissä auttanee tähänkin vaivaan.
Tietokone puolestaan ilmoitti sairastavansa jotain virusta, olisiko ollut sikainfluenssaa ja lisäksi se ilmoitti saaneensa hevosurheilun harrastajan kylään tuolta muinaisen Troijan suunnalta. Perkele senkin kanssa ! Ja eikun Mustaan Pörssiin...
Lisäksi työni on muuttunut agentti -hommiksi.
Olen niin äärettömän salaisessa virastossa töissä, että jokaiseen käyttämääni ohjelmaan tarvitaan eri salasana, jossa pitää olla pieniä ja isoja kirjaimia ja numeroita yhteensä 57 kappaletta eikä se saa muistuttaa mitään nykyisin puhuttavaa kieltä eikä mitään muinaisiakaan kieliä aina nuolenpääkirjoitukseen saakka. Taas on 45 % tarvitsemistani ohjelmista lukittuna minulta, agentti DD75:lta, kun en näppäillyt niitä hieroglyfejä oikeassa järjestyksessä. Vittu. Ei kai tässä auta muu kuin riisua mekko päältä ja lähteä naimaan sitä, joka on vastuussa näiden systeemien toimivuudesta ja käytettävyydestä. Jos vaikka sitten helpottaisi.
Pääpiuhoissa kipinöi jo.
Telkkari on ottanut oikeudekseen sulkea itse itsensä juuri silloin, kun sitä itseään kiinnostaa. Minulla on siis universumin ainoa televisio, joka sensuroi itseään ja pitää huolen siitä, ettei katsoja a) ylitä suositeltua aikamäärää ja b) katso mitä sontaa tahansa. Johan nyt on helvetti ! Käynti Mustassa Pörssissä auttanee tähänkin vaivaan.
Tietokone puolestaan ilmoitti sairastavansa jotain virusta, olisiko ollut sikainfluenssaa ja lisäksi se ilmoitti saaneensa hevosurheilun harrastajan kylään tuolta muinaisen Troijan suunnalta. Perkele senkin kanssa ! Ja eikun Mustaan Pörssiin...
Lisäksi työni on muuttunut agentti -hommiksi.
Olen niin äärettömän salaisessa virastossa töissä, että jokaiseen käyttämääni ohjelmaan tarvitaan eri salasana, jossa pitää olla pieniä ja isoja kirjaimia ja numeroita yhteensä 57 kappaletta eikä se saa muistuttaa mitään nykyisin puhuttavaa kieltä eikä mitään muinaisiakaan kieliä aina nuolenpääkirjoitukseen saakka. Taas on 45 % tarvitsemistani ohjelmista lukittuna minulta, agentti DD75:lta, kun en näppäillyt niitä hieroglyfejä oikeassa järjestyksessä. Vittu. Ei kai tässä auta muu kuin riisua mekko päältä ja lähteä naimaan sitä, joka on vastuussa näiden systeemien toimivuudesta ja käytettävyydestä. Jos vaikka sitten helpottaisi.
Pääpiuhoissa kipinöi jo.
160 euron säästö !
Harvoin pystyy säästämään tukun rahaa !
Minun rahallani on taipumus tulla ja mennä, jättämättä juurikaan näkyviä jälkiä (no, okei, katto on vielä pään päällä ja sisällä on lämmintä ja valoisaa), puhumattakaan, että se tekisi kasoja nurkkiin.
Nyt onnistuin aloittamaan pienen nurkkakasan. Kävin lounaalla shoppailemassa. Kontaktimuovia, kolme terotinta ja saippuateline pesuhuoneeseen. Eipä muuta. Eli 160 euroa säästin, kun jätin ne kaksi ihanaa mekkoa Mangoon ja yhden Vilaan. Jees. Hyvä, minä. Onneksi olin etsimässä jotain ihan muuta niin pystyin vastustamaan niiden kolttujen viekoittelevaa kutsua.
Vältetty vaara toi hyvän tuulen ja kävellessäni kaivoksen hissikuilulle keksin hassun ja harmittoman puhelinpilan. Hihittelin sitä itsekseni kadulla kipittäessäni ja sain kiitokseksi pari hymyä. Taidan säästää sen pilan myöhäisemmäksi ajankohdaksi... Sen oivallisuutta lisää vielä se, että pilan kohdetta on hankala hämmästyttää ja ällistyttää ja yllättää. Ehkä sitä täytyy vielä hieman hioa... Tätiä lapsettaa *tsihihihihiiii...*
Minun rahallani on taipumus tulla ja mennä, jättämättä juurikaan näkyviä jälkiä (no, okei, katto on vielä pään päällä ja sisällä on lämmintä ja valoisaa), puhumattakaan, että se tekisi kasoja nurkkiin.
Nyt onnistuin aloittamaan pienen nurkkakasan. Kävin lounaalla shoppailemassa. Kontaktimuovia, kolme terotinta ja saippuateline pesuhuoneeseen. Eipä muuta. Eli 160 euroa säästin, kun jätin ne kaksi ihanaa mekkoa Mangoon ja yhden Vilaan. Jees. Hyvä, minä. Onneksi olin etsimässä jotain ihan muuta niin pystyin vastustamaan niiden kolttujen viekoittelevaa kutsua.
Vältetty vaara toi hyvän tuulen ja kävellessäni kaivoksen hissikuilulle keksin hassun ja harmittoman puhelinpilan. Hihittelin sitä itsekseni kadulla kipittäessäni ja sain kiitokseksi pari hymyä. Taidan säästää sen pilan myöhäisemmäksi ajankohdaksi... Sen oivallisuutta lisää vielä se, että pilan kohdetta on hankala hämmästyttää ja ällistyttää ja yllättää. Ehkä sitä täytyy vielä hieman hioa... Tätiä lapsettaa *tsihihihihiiii...*
27.8.2009 selitys
Tekstiviesti nro 2 Ystävättärelle nro 1:
"Jos tunteet loppuu niin minkäs sille voi. Ei mitään ja sillä selvä."
No, niin. Eihän siinä sitten mitään. Sillähän se sitten on selvä.
Miehet ja naiset ovat selvästikin eri tavalla rakennetut muutenkin kuin sen kolmannen jalan osalta. Miehillä tunteet loppuvat kuin seinään. Liitutauluun, josta kaikki voidaan pyyhkiä märällä sienellä pois ja unohduksiin ja siihen voidaan heti alkaa kirjoittamaan uutta menestystarinaa.
"Jos tunteet loppuu niin minkäs sille voi. Ei mitään ja sillä selvä."
No, niin. Eihän siinä sitten mitään. Sillähän se sitten on selvä.
Miehet ja naiset ovat selvästikin eri tavalla rakennetut muutenkin kuin sen kolmannen jalan osalta. Miehillä tunteet loppuvat kuin seinään. Liitutauluun, josta kaikki voidaan pyyhkiä märällä sienellä pois ja unohduksiin ja siihen voidaan heti alkaa kirjoittamaan uutta menestystarinaa.
keskiviikko 26. elokuuta 2009
testausta
On mielenkiintoista kirjoittaa viestejä tulevaisuuteen ja katsoa, toteutuvatko ne.
*****
14.10.2009
Jipiiiii, huomenna mennään ! Pääsee vähän eroon arjesta. Toivottavasti siellä on lämmintä. Pitäisi ainakin kaiken järjen mukaan olla. Ihanaa lepoa ja rauhaa. Rentoa yhdessäoloa...
5.12.2009
Ihana lumisade alkoi heti aamusta. Toivottavasti tämä lumi kestäisi jouluun. Se taitaa olla kyllä turha toivo. No, ainakin itsenäisyyspäiväksi on tiedossa lumisotaa. Ai, niin. Arvasin oikein: niille tulee vauva. Kesän kynnyksellä sen pitäisi syntyä. Hassua. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
30.12.2009
Hmmm... 'Vuosipäivä'. Just joo... Harmi, että kävi niin kuin kävi. Olin idiootti, mutta minkäs teet. Ai, vitsi. Raketit on ostamatta.
14.2.2010
Sain ystävänpäivätervehdyksen häneltä. Olipas kiva juttu. Hitto, siitäkin on jo aikaa. Ja luulin silloin, etten pääse ikinä yli. No, sellaista se elämä on. Toivottavasti heillä on kaikki ok...
29.4.2010
Piru vieköön ! Ovat luvanneet tosi kylmää vapuksi. Höh. Olen aikaisempinakin vuosina saanut ekat rajat vappuna ja aion saada ne myös tänä vappuna, joten tulkoon vaikka pikku-ukkoja tai vihaisia ämmiä taivaalta: tämä tyttö ottaa aurinkoa ! Uusissa biksuissa ;-)
*****
Tämähän on lystiä !
*****
14.10.2009
Jipiiiii, huomenna mennään ! Pääsee vähän eroon arjesta. Toivottavasti siellä on lämmintä. Pitäisi ainakin kaiken järjen mukaan olla. Ihanaa lepoa ja rauhaa. Rentoa yhdessäoloa...
5.12.2009
Ihana lumisade alkoi heti aamusta. Toivottavasti tämä lumi kestäisi jouluun. Se taitaa olla kyllä turha toivo. No, ainakin itsenäisyyspäiväksi on tiedossa lumisotaa. Ai, niin. Arvasin oikein: niille tulee vauva. Kesän kynnyksellä sen pitäisi syntyä. Hassua. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
30.12.2009
Hmmm... 'Vuosipäivä'. Just joo... Harmi, että kävi niin kuin kävi. Olin idiootti, mutta minkäs teet. Ai, vitsi. Raketit on ostamatta.
14.2.2010
Sain ystävänpäivätervehdyksen häneltä. Olipas kiva juttu. Hitto, siitäkin on jo aikaa. Ja luulin silloin, etten pääse ikinä yli. No, sellaista se elämä on. Toivottavasti heillä on kaikki ok...
29.4.2010
Piru vieköön ! Ovat luvanneet tosi kylmää vapuksi. Höh. Olen aikaisempinakin vuosina saanut ekat rajat vappuna ja aion saada ne myös tänä vappuna, joten tulkoon vaikka pikku-ukkoja tai vihaisia ämmiä taivaalta: tämä tyttö ottaa aurinkoa ! Uusissa biksuissa ;-)
*****
Tämähän on lystiä !
Pato murtuu
On se niin, että kun sataa, niin sataa ihan kaatamalla. Pieni halkeama padossa on muuttunut isoksi sortumaksi ja massat sen kuin vyöryvät peittäen meidät kaikki alleen. Siis naiset. Miehet ovat ehtineet loikata kuivalle maalle kastelematta hännänpäätäänkään ja jatkavat matkaa vilkaisematta taakseen. Aina näin. Pirun surullista.
Ystävätär 1 laittoi minulle tekstarin, kun olin vielä töissä. Sen saman, jonka oli hetki sitten saanut uudehkolta, mutta vakavasti otetulta, miesystävältään. "Hei ! Minusta tuntuu, että tämä meidän juttu ei oikein toimi. Kiitos hauskoista hetkistä ja kaikkea hyvää sinulle !" Vittu, miten hienoa ! Siinä on selvästi jätkässä pääministeriainesta ! Päheetä ! Joten nyt se on sitten todistettu: tekstaribänät eivät ole vain urbaania legendaa. Eikä ole muuten meilibänätkään.
Ystävätär 2 puolestaan näytti virallisempaa materiaalia todella visvaisen eronsa tiimoilta. Ja ihan vielä mustaa valkoisella Stora Enson tuotteella. Sellaista potaskaa oli, etten olisi sitä käyttänyt edes per... pyllyni pyyhkimiseen.
Onpa sitten tullut ruodittua miesväkeä tänään pariin-kolmeen otteeseen eri foorumeilla. On muutama yksilö, jonka voisin ihan surutta nyt nylkeä tuppeen kuin ankeriaan eikä tuntuisi missään. Ja sitten on muutama, joita voisin ihan harjoituksen vuoksi muuten vain vähän silitellä. Kaulimella.
Ystävätär 1 sanoi osuvasti, ettei miesten pidä yhtään ihmetellä, miksi me naiset olemme näin sekopäisiä, vainoharhaisia ja ailahtelevaisia. Miehet ne ovat tehneet meistä sellaisia. Lisäsin tähän vain yhden sanan: aamen.
Ystävätär 1 laittoi minulle tekstarin, kun olin vielä töissä. Sen saman, jonka oli hetki sitten saanut uudehkolta, mutta vakavasti otetulta, miesystävältään. "Hei ! Minusta tuntuu, että tämä meidän juttu ei oikein toimi. Kiitos hauskoista hetkistä ja kaikkea hyvää sinulle !" Vittu, miten hienoa ! Siinä on selvästi jätkässä pääministeriainesta ! Päheetä ! Joten nyt se on sitten todistettu: tekstaribänät eivät ole vain urbaania legendaa. Eikä ole muuten meilibänätkään.
Ystävätär 2 puolestaan näytti virallisempaa materiaalia todella visvaisen eronsa tiimoilta. Ja ihan vielä mustaa valkoisella Stora Enson tuotteella. Sellaista potaskaa oli, etten olisi sitä käyttänyt edes per... pyllyni pyyhkimiseen.
Onpa sitten tullut ruodittua miesväkeä tänään pariin-kolmeen otteeseen eri foorumeilla. On muutama yksilö, jonka voisin ihan surutta nyt nylkeä tuppeen kuin ankeriaan eikä tuntuisi missään. Ja sitten on muutama, joita voisin ihan harjoituksen vuoksi muuten vain vähän silitellä. Kaulimella.
Ystävätär 1 sanoi osuvasti, ettei miesten pidä yhtään ihmetellä, miksi me naiset olemme näin sekopäisiä, vainoharhaisia ja ailahtelevaisia. Miehet ne ovat tehneet meistä sellaisia. Lisäsin tähän vain yhden sanan: aamen.
Nakisomret
Hito, viköön ! Krjoitan jatkuvatsi kaakki avian pänin persestä ! Lukihäröni pahnenee stretsin akaina käsimättömäksi. Kirjoitusvihreitä no jokaiksessa sanasa. Paksa !
(9111,47 - 5,4% x 2,5/1200) x 1192/1124
Miten ihmeessä saan numerot valehtelemaan ?!?
Olisiko osuutta kylmillä sormilla, kiristyneillä leukaperillä, turvonneilla luomilla, kuvilla silmillä ja hakkaavalla sydämellä ? Vai uudella paitapuserollani ?
Olisiko osuutta kylmillä sormilla, kiristyneillä leukaperillä, turvonneilla luomilla, kuvilla silmillä ja hakkaavalla sydämellä ? Vai uudella paitapuserollani ?
Outo yhteys
Mikä saa ihmiset, jotka eivät ole tekemisissään toistensa kanssa, tekemään tai ajattelemaan samoja asioita samalla hetkellä ? Minulle tätä tapahtuu jatkuvasti. Useimmiten muutaman saman ihmisen kanssa, mutta myös muidenkin kanssa satunnaisesti.
Ystävä, josta en ole kuullut mitään vuoteen, otti yhteyttä. Olin juuri ajatellut häntä. Varmasti ensimmäistä kertaa siihen vuoteen ja *plim*, meili häneltä oli postilaatikossani.
Sitten on pieniä tekoja. Eräs tuttu teki sitä ja minä, outoa kyllä, tein saman asian samaan aikaan. Eikä nyt ole kyse iltapesusta tai tv-ohjelman katsomisesta. Esimerkkinä samankaltaisesta asiasta voisi olla vaikkapa napin ompeleminen puseroon. En tee sitä joka päivä. En edes joka kuukausi, eikä hänkään, mutta eilen ompelimme nappeja yhtä aikaa. Siis jotain tämänkaltaista. Uskomatonta. Sattumia, sanoisi joku. Ehkäpä niin. Haluaisin uskoa jotain sen olevan jotain enemmän. Jotain yhteyttä, joka yhdistää meitä enemmän kuin pelkkä sattuma.
Tai ehkä olemme vain viestinnässä askeleen edellä Nokiaa ja Microsoftia.
Ystävä, josta en ole kuullut mitään vuoteen, otti yhteyttä. Olin juuri ajatellut häntä. Varmasti ensimmäistä kertaa siihen vuoteen ja *plim*, meili häneltä oli postilaatikossani.
Sitten on pieniä tekoja. Eräs tuttu teki sitä ja minä, outoa kyllä, tein saman asian samaan aikaan. Eikä nyt ole kyse iltapesusta tai tv-ohjelman katsomisesta. Esimerkkinä samankaltaisesta asiasta voisi olla vaikkapa napin ompeleminen puseroon. En tee sitä joka päivä. En edes joka kuukausi, eikä hänkään, mutta eilen ompelimme nappeja yhtä aikaa. Siis jotain tämänkaltaista. Uskomatonta. Sattumia, sanoisi joku. Ehkäpä niin. Haluaisin uskoa jotain sen olevan jotain enemmän. Jotain yhteyttä, joka yhdistää meitä enemmän kuin pelkkä sattuma.
Tai ehkä olemme vain viestinnässä askeleen edellä Nokiaa ja Microsoftia.
Peili
Katsoin itseäni peiliin kerrankin pikkasen tarkemmin.
Miksi kutsutaan ihmistä, joka osaa pilata elämästään sen, mikä tuntuu hyvältä ? Sitä kutsutaan luuseriksi.
Saanko esittäytyä.
Miksi kutsutaan ihmistä, joka osaa pilata elämästään sen, mikä tuntuu hyvältä ? Sitä kutsutaan luuseriksi.
Saanko esittäytyä.
26.8.2009 Surun kohtaaminen
Viime yö meni rukoillessa. Nukuin pätkissä kevyttä koiranunta herätäkseni hetken kuluttua siihen, että puristan käsiäni ristiin.
Suru on voimakas tunne. Sen kohtaaminen ei ole helppoa ja meillä jokaisella on oma tapamme kohdata se.
Itse olen saanut oman osani surusta. Isoista suruista ja tiedän, mikä on minun tapani kohdata suru. Tiedän lisäksi kokemuksesta myös sen, miten eri tavoin reagoin omaan musertavaan suruuni tai toisen samanlaiseen.
Toisen suru on vaikeampi kohdata. Pystyn lohduttamaan ja tukemaan pahimman hetkellä romahtamatta, mutta itsekseni saatan surra toisen pahaa oloa enemmän kuin omaani. Viime yönä olen surrut toisen puolesta ja nytkin kyyneleet pyrkivät silmiini. Pystyn eläytymään toisten tunteisiin ja tekisin mitä vain, jotta voisin sitä surua vähentää tai ottaa sen kokonaan pois.
Oman suruni edessä olen tyyni. Epäilyttävän tyyni, ovat monet sanoneet, mutta se on vain tapani selviytyä. En sulkeudu vaan kerron avoimesti, mikä on ja missä mennään, mutten romahda ja pystyn siten tukemaan niitä, jotka surevat kanssani.
Puhuminen on siis minun tapani selviytyä. Ammattiauttajia en tarvitse, ystävät, tuttavat, sukulaiset ja jopa tuntemattomatkin riittävät. Onneksi verkostoni ovat laajat, ettei kenenkään yksin tarvitse saada sitä hyökyaaltoa niskaansa vaan voin 'jakaa kurjuutta' useamman kesken. Siksi en ymmärräkään näitä ammattiauttajia kuten esim. psykiatreja ja pappeja.
Tietysti se on heidän työtään kuunnella ja heidän täytyy asennoituakin siihen siten, mutta ihmisiähän hekin vain ovat ja varmasti kovat kohtalot liikuttavat heitäkin. Ainakin jossain määrin. En käsitä, miten he jaksavat sitä päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Itse jaksan olla ystävieni tukena, koska se ei ole jatkuvaa ja voin kerätä voimia 'väliajalla'.
Mutta vaikka kuinka haluaisin olla tukena, en voi apuani tyrkyttää. Voin kertoa, että olen käytettävissä, mutten voi tunkea surun keskelle, jos minua ei pyydetä. Olen kuitenkin hengessä mukana. Tukena.
Ja rukoilen.
Suru on voimakas tunne. Sen kohtaaminen ei ole helppoa ja meillä jokaisella on oma tapamme kohdata se.
Itse olen saanut oman osani surusta. Isoista suruista ja tiedän, mikä on minun tapani kohdata suru. Tiedän lisäksi kokemuksesta myös sen, miten eri tavoin reagoin omaan musertavaan suruuni tai toisen samanlaiseen.
Toisen suru on vaikeampi kohdata. Pystyn lohduttamaan ja tukemaan pahimman hetkellä romahtamatta, mutta itsekseni saatan surra toisen pahaa oloa enemmän kuin omaani. Viime yönä olen surrut toisen puolesta ja nytkin kyyneleet pyrkivät silmiini. Pystyn eläytymään toisten tunteisiin ja tekisin mitä vain, jotta voisin sitä surua vähentää tai ottaa sen kokonaan pois.
Oman suruni edessä olen tyyni. Epäilyttävän tyyni, ovat monet sanoneet, mutta se on vain tapani selviytyä. En sulkeudu vaan kerron avoimesti, mikä on ja missä mennään, mutten romahda ja pystyn siten tukemaan niitä, jotka surevat kanssani.
Puhuminen on siis minun tapani selviytyä. Ammattiauttajia en tarvitse, ystävät, tuttavat, sukulaiset ja jopa tuntemattomatkin riittävät. Onneksi verkostoni ovat laajat, ettei kenenkään yksin tarvitse saada sitä hyökyaaltoa niskaansa vaan voin 'jakaa kurjuutta' useamman kesken. Siksi en ymmärräkään näitä ammattiauttajia kuten esim. psykiatreja ja pappeja.
Tietysti se on heidän työtään kuunnella ja heidän täytyy asennoituakin siihen siten, mutta ihmisiähän hekin vain ovat ja varmasti kovat kohtalot liikuttavat heitäkin. Ainakin jossain määrin. En käsitä, miten he jaksavat sitä päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Itse jaksan olla ystävieni tukena, koska se ei ole jatkuvaa ja voin kerätä voimia 'väliajalla'.
Mutta vaikka kuinka haluaisin olla tukena, en voi apuani tyrkyttää. Voin kertoa, että olen käytettävissä, mutten voi tunkea surun keskelle, jos minua ei pyydetä. Olen kuitenkin hengessä mukana. Tukena.
Ja rukoilen.
tiistai 25. elokuuta 2009
Iltanäpertelyä
Hauskaa pikku puuhaa näin illan kyhneessä.
Suomi tutuksi ja kunnat eritoten.
Väsyttää aivan mielettömästi, vaikka kello on vasta noin. Taidankin muuttaa aikataulujani siten, että alan minäkin mennä aikaisin nukkumaan. Näin syksyn kunniaksi.
Suomi tutuksi ja kunnat eritoten.
Väsyttää aivan mielettömästi, vaikka kello on vasta noin. Taidankin muuttaa aikataulujani siten, että alan minäkin mennä aikaisin nukkumaan. Näin syksyn kunniaksi.
Kiinniottopalkkio
Minkä arvoinen Sinä olet ?
Tädistä maksetaan 36 000 euroa. Eli ei paljon paskaakaan. Täytyy tehdä asialle jotain. Pian.
Tädistä maksetaan 36 000 euroa. Eli ei paljon paskaakaan. Täytyy tehdä asialle jotain. Pian.
Ei jummarra
Välillä tuntuu siltä, että tätylillä oli tajuaminen koulussa 4.
Tässä nyt pari hetkeä erilaisia keskustelupalstoja seuranneena ja muutamien henkilöiden kanssa keskustellessa on varmistunut se luonteenpiirre, jota kaikkein eniten toisessa arvostetaan. Tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että se on rehellisyys.
Onhan niitä paljon muitakin korkealle rankattuja piirteitä kuten huumorintaju, iloisuus, puheliaisuus jopa tavallisuuttakin haetaan, mutta se on niin harvinainen ominaisuus, että siihen tuskin hakemalla törmää. Sattuman kautta kaikki tietenkin on mahdollista. Mutta rehellisyys on se ihan ehdoton terävin kärki. Mörökölli rehellinen vetää aina pidemmän korren kuin hauska valehtelija. Vai vetääkö ?
Testasin tätä asiaa noin 1,5 vuotta sitten. Kerroin eräälle henkilölle jotain sellaista, joka oli varmasti vaikeinta, mitä ikinä olen kertonut kenellekään. Se oli niin tuskaista, että mietin sen kertomista useamman viikon, jopa kuukausia, ennen kuin tein ratkaisun luottaen siihen, että se toinen arvostaa rehellisyyttäni. Paskan marjat.
Se toinen järkyttyi, vaikka ensin olikin (olevinaan) tosi otettu luottamuksen osoituksesta. Ja kuinkas sitten kävikään ? Kertomani asia vierotti meidät ja kylmensi 'ystävyytemme'. Hipsukat kuvaavat ystävyyden tasoa, jonka tosin luulin huomattavasti vahvemmaksi kuin miksi se sitten lopulta osoittautui.
Selvyyden vuoksi totean, että kyse ei ollut asiasta, joka liittyisi jotenkin rikokseen tai muuten moraalisesti arveluttavaan tekoon. Ei mitään sellaista. Puhdasta henkilökohtaisuutta vain, mutta sekin oli liikaa hänelle.
Ai, että "rehellisyys maan perii" ? Minkä maan ? Vanuatun vai Vinkuintianko ? Täytyy sanoa, että sen jälkeen olen kyllä tarkkaan, siis vieläkin tarkempaan, miettinyt, mitä kenellekin kerron vai kerronko ollenkaan. Valitettavaa vain on, että välillä tuppaan tämän episodin unohtamaan, vaikkei siitä tuon pidempää aikaa olekaan, kun olen luonnostani melko rehellinen (ja läpinäkyvä) luonne. Ja sitten taas saan siipeeni, kun olen ollut juuri niin rehellinen kuin on toivottu.
"Melko" siksi, että tuskinpa meissä on yhtäkään, joka ei joskus olisi livauttanut valkoista tai mustaakin valhetta tiukassa paikassa. Tai jotain siltä väliltä. Valheen väri on liukuva tarpeesta riippuen.
Politiikassa tämä on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Sanotaan. Ei turhaan eräs pakinoitsija aikoinaan ehdottanut, että poliitikkoja kutsuttaisiinkin lyhyemmin ja ytimekkäämmin 'kelmeiksi'. Varsinkin, kun lisäksi koko politiikka -sanan taivuttaminen on aivan mahdotonta. "Tässä eräs maamme johtavista kelmeistä ottaa vastaan naapurimaan edustajan." Kuullostaa hyvältä, vai mitä ? 'Kelmeillä' on taipumus kertoa "muunneltua totuutta" tai kaunistella tosiasioita muuten vain. Tai sitten pitää mölyt mahassaan ja 'muistaa' ne sitten yhtä äkkiä, kun on toiselta taholta jo aukottomasti todistettu, että näin on näreet ja turha sitä yrittääkään kieltää.
Miksi ihmeessä ihmiset arvostavat rehellisyyttä niin paljon, mutta eivät kuitenkaan kestä kuulla paljasta totuutta ? En tarkoita, että pitäisi laukoa epäkohteliaisuuksia päin naamaa, mutta jos joku pyytää, että kertoisin rehellisesti, mitä mieltä jostain olen tai mitä ajattelen tai tunnen, niin yritän parhaani mukaan olla kohtelias, mutta rehellinen. Tai ainakin rehellinen. Vaikka ei se todellakaan helppoa ole. Enkä tällä nyt tarkoita, etten minä muka ikinä olisi valehdellut. Tietysti olen ja tulen aivan varmasti valehtelemaan jatkossakin. Muusta epärehellisyydestä nyt puhumattakaan, mutta olen rehellinen ja tunnustan sen. Tunteet ja tuntemukset ovat poikkeus. Niistä en tingi.
Vaikka toisaalta... Pitäisikö unohtaa koko rehellisyys ja ryhtyä tällaiseksi kotikutoiseksi kelmiksi. Sanon aina, mitä toinen haluaa kuulla ja olen hiljaa silloin, kun tiedän, ettei totuus toista miellytä. Mitenköhän siinäkin tädin kävisi ? Ei uskalla ajatellakaan, minne saakka pääsisin kipuamaan...
"Huijarin tärkein ominaisuus on näyttää rehellisyyden perikuvalta."
Tässä nyt pari hetkeä erilaisia keskustelupalstoja seuranneena ja muutamien henkilöiden kanssa keskustellessa on varmistunut se luonteenpiirre, jota kaikkein eniten toisessa arvostetaan. Tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että se on rehellisyys.
Onhan niitä paljon muitakin korkealle rankattuja piirteitä kuten huumorintaju, iloisuus, puheliaisuus jopa tavallisuuttakin haetaan, mutta se on niin harvinainen ominaisuus, että siihen tuskin hakemalla törmää. Sattuman kautta kaikki tietenkin on mahdollista. Mutta rehellisyys on se ihan ehdoton terävin kärki. Mörökölli rehellinen vetää aina pidemmän korren kuin hauska valehtelija. Vai vetääkö ?
Testasin tätä asiaa noin 1,5 vuotta sitten. Kerroin eräälle henkilölle jotain sellaista, joka oli varmasti vaikeinta, mitä ikinä olen kertonut kenellekään. Se oli niin tuskaista, että mietin sen kertomista useamman viikon, jopa kuukausia, ennen kuin tein ratkaisun luottaen siihen, että se toinen arvostaa rehellisyyttäni. Paskan marjat.
Se toinen järkyttyi, vaikka ensin olikin (olevinaan) tosi otettu luottamuksen osoituksesta. Ja kuinkas sitten kävikään ? Kertomani asia vierotti meidät ja kylmensi 'ystävyytemme'. Hipsukat kuvaavat ystävyyden tasoa, jonka tosin luulin huomattavasti vahvemmaksi kuin miksi se sitten lopulta osoittautui.
Selvyyden vuoksi totean, että kyse ei ollut asiasta, joka liittyisi jotenkin rikokseen tai muuten moraalisesti arveluttavaan tekoon. Ei mitään sellaista. Puhdasta henkilökohtaisuutta vain, mutta sekin oli liikaa hänelle.
Ai, että "rehellisyys maan perii" ? Minkä maan ? Vanuatun vai Vinkuintianko ? Täytyy sanoa, että sen jälkeen olen kyllä tarkkaan, siis vieläkin tarkempaan, miettinyt, mitä kenellekin kerron vai kerronko ollenkaan. Valitettavaa vain on, että välillä tuppaan tämän episodin unohtamaan, vaikkei siitä tuon pidempää aikaa olekaan, kun olen luonnostani melko rehellinen (ja läpinäkyvä) luonne. Ja sitten taas saan siipeeni, kun olen ollut juuri niin rehellinen kuin on toivottu.
"Melko" siksi, että tuskinpa meissä on yhtäkään, joka ei joskus olisi livauttanut valkoista tai mustaakin valhetta tiukassa paikassa. Tai jotain siltä väliltä. Valheen väri on liukuva tarpeesta riippuen.
Politiikassa tämä on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Sanotaan. Ei turhaan eräs pakinoitsija aikoinaan ehdottanut, että poliitikkoja kutsuttaisiinkin lyhyemmin ja ytimekkäämmin 'kelmeiksi'. Varsinkin, kun lisäksi koko politiikka -sanan taivuttaminen on aivan mahdotonta. "Tässä eräs maamme johtavista kelmeistä ottaa vastaan naapurimaan edustajan." Kuullostaa hyvältä, vai mitä ? 'Kelmeillä' on taipumus kertoa "muunneltua totuutta" tai kaunistella tosiasioita muuten vain. Tai sitten pitää mölyt mahassaan ja 'muistaa' ne sitten yhtä äkkiä, kun on toiselta taholta jo aukottomasti todistettu, että näin on näreet ja turha sitä yrittääkään kieltää.
Miksi ihmeessä ihmiset arvostavat rehellisyyttä niin paljon, mutta eivät kuitenkaan kestä kuulla paljasta totuutta ? En tarkoita, että pitäisi laukoa epäkohteliaisuuksia päin naamaa, mutta jos joku pyytää, että kertoisin rehellisesti, mitä mieltä jostain olen tai mitä ajattelen tai tunnen, niin yritän parhaani mukaan olla kohtelias, mutta rehellinen. Tai ainakin rehellinen. Vaikka ei se todellakaan helppoa ole. Enkä tällä nyt tarkoita, etten minä muka ikinä olisi valehdellut. Tietysti olen ja tulen aivan varmasti valehtelemaan jatkossakin. Muusta epärehellisyydestä nyt puhumattakaan, mutta olen rehellinen ja tunnustan sen. Tunteet ja tuntemukset ovat poikkeus. Niistä en tingi.
Vaikka toisaalta... Pitäisikö unohtaa koko rehellisyys ja ryhtyä tällaiseksi kotikutoiseksi kelmiksi. Sanon aina, mitä toinen haluaa kuulla ja olen hiljaa silloin, kun tiedän, ettei totuus toista miellytä. Mitenköhän siinäkin tädin kävisi ? Ei uskalla ajatellakaan, minne saakka pääsisin kipuamaan...
"Huijarin tärkein ominaisuus on näyttää rehellisyyden perikuvalta."
Tuomiota odotellessa...
...voi lueskella vaikkapa blogeja. Ja nyt olisin huvittunut, jos ei olisi kysymys niinkin karmaisevasta asiasta kuin vakava sairaus.
Erittäinen läheinen työkaverini sairastaa sitä pahinta. Uusiutunutta sellaista. En voinut olla huolestumatta, vaikka monista kokemuksista tiedän, ettei tilanne välttämättä ole niin paha kuin joku asiaatuntematon voisi kuvitella. Uskon vakaasti lääketieteen voittoon.
Toinenkin vähintään yhtä läheinen työyhteisöni jäsen on jäänyt sairaslomalle. Toistaiseksi. Lähti hiljaa, sanomatta mitään kenellekään. Siivosi vain pöytänsä kuin olisi lähtenyt pitkälle vuorotteluvapaalle. Katsoimme sitä varovaisesti ja voimattomina. Ei noin lähdetä sikaflunssaa sairastamaan. Sisältä puristaa ajatus, jos...
Ja "ei kahta ilman kolmatta." Oman tuomioni kuulen kahden kuukauden kuluttua. Saanko vielä hitusen armonaikaa vai "saako paha vihdoinkin palkkansa" ? Onneksi se on huonommassakin vaihtoehdossa siten, että "ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin": unohtuvatpahan tämänhetkiset murheet "sen siliän tien".
Sanonta päivässä pitää lääkärin loitolla.
Erittäinen läheinen työkaverini sairastaa sitä pahinta. Uusiutunutta sellaista. En voinut olla huolestumatta, vaikka monista kokemuksista tiedän, ettei tilanne välttämättä ole niin paha kuin joku asiaatuntematon voisi kuvitella. Uskon vakaasti lääketieteen voittoon.
Toinenkin vähintään yhtä läheinen työyhteisöni jäsen on jäänyt sairaslomalle. Toistaiseksi. Lähti hiljaa, sanomatta mitään kenellekään. Siivosi vain pöytänsä kuin olisi lähtenyt pitkälle vuorotteluvapaalle. Katsoimme sitä varovaisesti ja voimattomina. Ei noin lähdetä sikaflunssaa sairastamaan. Sisältä puristaa ajatus, jos...
Ja "ei kahta ilman kolmatta." Oman tuomioni kuulen kahden kuukauden kuluttua. Saanko vielä hitusen armonaikaa vai "saako paha vihdoinkin palkkansa" ? Onneksi se on huonommassakin vaihtoehdossa siten, että "ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin": unohtuvatpahan tämänhetkiset murheet "sen siliän tien".
Sanonta päivässä pitää lääkärin loitolla.
Kuume tarttuu
Kuulin mukavan uutisen: tuttavapariskunta on päättänyt haluta lapsen. Toisen. Kaikesta huolimatta ja etenkin juuri siksi. Hauskaa ! "Lisääntykää ja täyttäkää maa." 1.Moos. 1:28
Onnea yritykseen vain heille, koska lapsia ei tehdä, ne saadaan. Toiset helposti ja toiset vähemmän helposti.
Olen iloinen heidän päätöksestään, vaikken itse missään nimessä enää lisää lapsia haluaisi. En niitä tosin varmasti enää saisikaan, mutta muutenkin. Tusinassa menee tädin raja, koska ne tulevat tusinoittain halvemmaksi.
Onnea yritykseen vain heille, koska lapsia ei tehdä, ne saadaan. Toiset helposti ja toiset vähemmän helposti.
Olen iloinen heidän päätöksestään, vaikken itse missään nimessä enää lisää lapsia haluaisi. En niitä tosin varmasti enää saisikaan, mutta muutenkin. Tusinassa menee tädin raja, koska ne tulevat tusinoittain halvemmaksi.
Sanonnat
Sain meilin, jossa tuttu tyyppi käytti hassua ja erittäin omaperäistä sanontaan. Se kirvoitti makeimmat naurut aikoihin ja siitä aloinkin miettimään, mitä sanontoja itse käytän. Ja löytyihän niitä muutama, joita viljelen ahkerammin kuin muita.
"Sarjassamme 'Kuuluisat viimeiset sanat.'" (pessimisti)
"Eteenpäin, sano mummo lumessa." (optimisti)
"Se, mikä ei tapa, se vituttaa." (Ennen käytin sitä normiversiota eli "...se vahvistaa", mutta kyllästyin siihen.) (realisti)
"Kiusa se on pienikin kiusa." (kusipää)
Kärsin selvästikin monitahoisesta mielialahäiriöstä.
"Sarjassamme 'Kuuluisat viimeiset sanat.'" (pessimisti)
"Eteenpäin, sano mummo lumessa." (optimisti)
"Se, mikä ei tapa, se vituttaa." (Ennen käytin sitä normiversiota eli "...se vahvistaa", mutta kyllästyin siihen.) (realisti)
"Kiusa se on pienikin kiusa." (kusipää)
Kärsin selvästikin monitahoisesta mielialahäiriöstä.
Ihanne eukko
Yhdessä keskustelussa pohdittiin sitä, minkälainen on ihannemies. No, sehän kirvoitti kaikennäköisiä kommentteja tietysti ja mikä ei yllättänyt, niin yksi tykkäsi isästä ja toinen pojasta. Ja miehet valittivat, että naiset ovat kranttuja ja vain rahan ja menestyksen perään, vaikka hakevat muka tavallista, rauhallista ja kilttiä pehmomiestä (totakaan sanaa ei enää käytetä :-).
Eräs mies oli laittanut oman mielipiteensä, joka huvitti suunnttomasti:
"Ihanne-eukko on taas sellainen, joka osaa riittävästi persiä, porsia ja parsia, eikä nalkuta koko ajan."
Herää vain kysymys, mikä on riittävästi ?
Eräs mies oli laittanut oman mielipiteensä, joka huvitti suunnttomasti:
"Ihanne-eukko on taas sellainen, joka osaa riittävästi persiä, porsia ja parsia, eikä nalkuta koko ajan."
Herää vain kysymys, mikä on riittävästi ?
25.8.2009 M niin kuin muistot
Kaikki tietävät, että tuoksut ja hajut tuovat muistoja mieleen erittäin tehokkaasti. Tätä on taatusti tutkittukin, mutten nyt jaksa kaivaa mitään faktaa. Kaikki sen kuitenkin myöntävät todeksi. Samoin musiikki tuo muistoja. "Meidän kappale" ja niin edelleen.
Tänään toi muistoja mieleeni maku. Muistoja 11 vuoden takaa. Hassua. Niin äärimmäisen eläviä muistoja. Mitä, jos silloin olisin tiennyt sen mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan ? Olisinko tehnyt toisia päätöksiä ? Olisinko jättänyt jotain tekemättä ? Tuskin. En minä. Joku ehkä olisi valinnut toisin, mutta en minä. Olisin kuollut tylsyyteen, jos elämäni olisi ollut jotain muuta, mitä se on ollut. "En pyytänyt helppoa elämää, elämää vain."
Mistä muusta jää muistoja ? Paikoista, joissa on yhdessä käyty tai asioista, jotka on yhdessä nähty. Hetkistä, jotka on vietetty yhdessä. Aina jotain yhdessä. Mutta entäs tällaisena sähköisenä aikana ? Jos oletkin kohdannut jonkun netin ihmeellisessä maailmassa ? Mitä muistoja sellaisesta kohtaamisesta jää ?
Ei ole kuin sanoja. Yksi väärä näppäinvalinta ja niitäkään ei enää ole. Vain tyhjää.
Tänään toi muistoja mieleeni maku. Muistoja 11 vuoden takaa. Hassua. Niin äärimmäisen eläviä muistoja. Mitä, jos silloin olisin tiennyt sen mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan ? Olisinko tehnyt toisia päätöksiä ? Olisinko jättänyt jotain tekemättä ? Tuskin. En minä. Joku ehkä olisi valinnut toisin, mutta en minä. Olisin kuollut tylsyyteen, jos elämäni olisi ollut jotain muuta, mitä se on ollut. "En pyytänyt helppoa elämää, elämää vain."
Mistä muusta jää muistoja ? Paikoista, joissa on yhdessä käyty tai asioista, jotka on yhdessä nähty. Hetkistä, jotka on vietetty yhdessä. Aina jotain yhdessä. Mutta entäs tällaisena sähköisenä aikana ? Jos oletkin kohdannut jonkun netin ihmeellisessä maailmassa ? Mitä muistoja sellaisesta kohtaamisesta jää ?
Ei ole kuin sanoja. Yksi väärä näppäinvalinta ja niitäkään ei enää ole. Vain tyhjää.
maanantai 24. elokuuta 2009
Da Vinci -koodi
Ottaa vinkistä vaari.
Tässä olen hyvä ! Olen hyvä huomaamaan vinkkejä ja vihjeitä. Oikeasti, vaikka joku on kyllä sanonut, että näen vinkkejä ja vihjeitä sielläkin, missä niitä ei ole. Kateellisen panettelua. Aina on vihjauksia ja vihjailuita. Ihmiset antavat niitä ihan alitajuisesti (alitajuttomasti olisi mielestäni parempi sana), joten turha väittää. Niitä on, niitä tulee ja niitä annetaan. Sinäkin. Halusitpa tai sitten et.
Joskus vihjeet ovat niin selviä, että ne voi huomata se Reettakin (ai, mä rakastan tätä vertausta !), saati sitten tällainen vihjeiden virtuoosi kuin minä. En väitä, että olisin mikään Robert Langdon, mutta pirun hyvä kumminkin. Lisäksi minulla on voima kanssani, velhous, eikä sitä vastaan ole tavallisella kuolevaisella sanaa sanottavana.
Vihje päivässä pitää tädin ruodussa. Ja niitä olen nyt saanut, joten peräännyn hyvässä järjestyksessä. Ja se ei ollut vihje. Sitäpaitsi sain napattua kärpäsen lennosta kiinni. Jos se ei ollut vinkki, niin ei sitten mikään !
Tässä olen hyvä ! Olen hyvä huomaamaan vinkkejä ja vihjeitä. Oikeasti, vaikka joku on kyllä sanonut, että näen vinkkejä ja vihjeitä sielläkin, missä niitä ei ole. Kateellisen panettelua. Aina on vihjauksia ja vihjailuita. Ihmiset antavat niitä ihan alitajuisesti (alitajuttomasti olisi mielestäni parempi sana), joten turha väittää. Niitä on, niitä tulee ja niitä annetaan. Sinäkin. Halusitpa tai sitten et.
Joskus vihjeet ovat niin selviä, että ne voi huomata se Reettakin (ai, mä rakastan tätä vertausta !), saati sitten tällainen vihjeiden virtuoosi kuin minä. En väitä, että olisin mikään Robert Langdon, mutta pirun hyvä kumminkin. Lisäksi minulla on voima kanssani, velhous, eikä sitä vastaan ole tavallisella kuolevaisella sanaa sanottavana.
Vihje päivässä pitää tädin ruodussa. Ja niitä olen nyt saanut, joten peräännyn hyvässä järjestyksessä. Ja se ei ollut vihje. Sitäpaitsi sain napattua kärpäsen lennosta kiinni. Jos se ei ollut vinkki, niin ei sitten mikään !
Aaaarrrrgggghhhhh !!!
Miten mulle voi aina käydä näin !!!
Kohtasin taas ne 'vihaiset silmät'. Kassajonossa, kuinkas muuten. Minä huomasin ensin. Selkä (mmmm....) oli tiukasti minuun päin. Katsekontakti. Nyt selkä muuttui sivuprofiiliksi. Lihaksikas käsivarsi (mmmmmm....) näkyi t-paidan hihasta. Toinen katsekontakti. (Piti hetki keskittyä siihen, mitä turhuutta se kassaneiti halusi.) Pikainen katse suoraan huikaisevan sinisiin vihaisiin silmiin. Taas selkä. Pysähtyneenä lukemaan kaupan ilmoitustaulua. (Jessss !!!!) Ja ulos kaupasta. Sivuvilkaisu ovelta kävellessään ulos kaupasta. (Äkkiä, äkkiä ulos nyt ja perään !!)
Tyhjä parkkipaikka. Perhana !! (huokaus...) Kamat autoon ja kotia kohti. Pam !! Valkoisesta autosta piiiiiiiiiiiitkä katse. Uih....
Muuten hyvin, mutta miten hitossa se voi olla niin, että jos mulla on kaksi kertaa kesässä vain aurinkoehostus (= pelkkää rusketusta) naamassa, niin juuri Silloin molemmilla kerroilla törmään tähän tyyppiin ??!? Kohtalo ivaa oikein tosissaan ! Siis ei edes hitusta ripsiväriäkään. Pelkkää huulirasvaa, mutta sillä nyt ei pitkälle pötkitä. Grrrr......
Kohtasin taas ne 'vihaiset silmät'. Kassajonossa, kuinkas muuten. Minä huomasin ensin. Selkä (mmmm....) oli tiukasti minuun päin. Katsekontakti. Nyt selkä muuttui sivuprofiiliksi. Lihaksikas käsivarsi (mmmmmm....) näkyi t-paidan hihasta. Toinen katsekontakti. (Piti hetki keskittyä siihen, mitä turhuutta se kassaneiti halusi.) Pikainen katse suoraan huikaisevan sinisiin vihaisiin silmiin. Taas selkä. Pysähtyneenä lukemaan kaupan ilmoitustaulua. (Jessss !!!!) Ja ulos kaupasta. Sivuvilkaisu ovelta kävellessään ulos kaupasta. (Äkkiä, äkkiä ulos nyt ja perään !!)
Tyhjä parkkipaikka. Perhana !! (huokaus...) Kamat autoon ja kotia kohti. Pam !! Valkoisesta autosta piiiiiiiiiiiitkä katse. Uih....
Muuten hyvin, mutta miten hitossa se voi olla niin, että jos mulla on kaksi kertaa kesässä vain aurinkoehostus (= pelkkää rusketusta) naamassa, niin juuri Silloin molemmilla kerroilla törmään tähän tyyppiin ??!? Kohtalo ivaa oikein tosissaan ! Siis ei edes hitusta ripsiväriäkään. Pelkkää huulirasvaa, mutta sillä nyt ei pitkälle pötkitä. Grrrr......
Sanan säilä
Sanan säilää terävämpää asetta ei olekaan ja se osuu aina kohteeseensa. Itse sitä saatan heilutella aika huolettomastikin, joten on ihan hyvä, että joskus 'saan' itsekin olla pistojen kohteena. Se muistuttaa siitä, miltä muistakin saattaa tuntua, kun saa oikein kunnolla selkäänsä. Ehkäpä osaan jopa ottaa opikseni tulevaisuudessa. Tai sitten en. Haavojen on tapana parantua eikä arvet useinkaan särje tai häiritse, kun ne on jonkin ajan kuluttua unohtanut. Todennäköisesti en ihan heti kuitenkaan unohda.
Ohjeita pölkkypäille
Iltalehdessä oli juttu, jossa oli listattu niitä latteuksia, joita kannattaa välttää, jos on mieli päästä treffeillä vällyjen väliin. Ohjeet olivat selvästikin suunnattu miehille, koska miestähän ei voi masentaa latteuksilla, jos nainen on jo antanut ymmärtää, että ymmärtää myös antaa. Ainakin jossain vaiheessa iltaa.
Tässä ne mainitut, mutta kaipa tuota listaa voisi hyvin jatkaa loputtomiin. Miehillä on näet käsittämätön taipumus keksiä aina vain uusia ja uusia tunnelmantappajia.
1. Musiikki. Himmentäessäsi valoja, valitse musiikki oikein. Liian pirteä ja tyttömäinen musiikki, kuten Madonna tai Avril Lavigne, pilaa varmasti tunnelman. Vältä myös liian vihjailevaa musiikkia, kuten "Let's get it on" tai "I wanna sex you up".
2. Älä vastaa puhelimeen. Asiakkaat ja äitisi voivat odottaa sen ajan, että soitat heille takaisin. Parasta on, että suljet puhelimen kokonaan.
3. Älä kouri. Tissien ja pepun kouriminen kuuluu ala-asteelle, joten toivottavasti et kouri seuralaistasi.
4. Kerjääminen. Treffiseurasi on jo ennen treffejä luultavasti päättänyt haluaako seksiä illan päätteeksi vai ei. Jos hän ei hyvän yön suukon jälkeen lämpene, niin älä ala kerjäämään. Se on noloa!
5. Itsekkyys. Jos pääset suuteluasteelle, niin muista pitää huoli kumppanisi tarpeista. Älä odota pelkkää aktia, vaan pidä hauskaa myös sitä ennen.
6. Suutelu. Jos et osaa suudella, et pääse ensimmäistä astetta pidemmälle. Pidä kieli kurissa, äläkä tunge sitä ensimmäiseksi hänen kurkkuunsa.
7. Huono keskustelu. Jokainen pitää sanaleikeistä, mutta liian moni "oi kulta" voi kuulostaa imelältä. Älä puhu liikaa, kun on kyse seuralaisesi hyväilystä. Luota omaan taitoosi.
8. Etene askel kerrallaan. Kolmannelle asteelle pääseminen edellyttää, että olet päässyt läpi suutelun ja hyväilyn. Et voi suoraan tunkea kättä hänen paitansa alle ja toivoa, että seuralaisesi hyppää heti sänkyyn.
9. Älä kysy lupaa. Voinko suudella sinua? Voinko koskettaa sinua täältä? Turhat kysymykset ärsyttävät jopa naisia.
10. Älä ohjaa hänen käsiään. Naiset haluavat koskettaa miestä, sitten kun siltä tuntuu. Jos nainen ei lähesty haaraväliäsi 20 minuutin jälkeen niin et saa pakottaa häntä siihen. Naisen käsien ohjailu tai pään tunkeminen haaraväliin latistaa varmasti tunnelman.
Kympin kohdalla repesin jo nauramaan ääneen. Joku voisi sanoa, että ohjeet ovat selvästi tarkoitettu penskoille, mutta valitettavasti näitä masentavia pölkkypäitä tulee vastaan kaikissa ikäluokissa.
Tässä ne mainitut, mutta kaipa tuota listaa voisi hyvin jatkaa loputtomiin. Miehillä on näet käsittämätön taipumus keksiä aina vain uusia ja uusia tunnelmantappajia.
1. Musiikki. Himmentäessäsi valoja, valitse musiikki oikein. Liian pirteä ja tyttömäinen musiikki, kuten Madonna tai Avril Lavigne, pilaa varmasti tunnelman. Vältä myös liian vihjailevaa musiikkia, kuten "Let's get it on" tai "I wanna sex you up".
2. Älä vastaa puhelimeen. Asiakkaat ja äitisi voivat odottaa sen ajan, että soitat heille takaisin. Parasta on, että suljet puhelimen kokonaan.
3. Älä kouri. Tissien ja pepun kouriminen kuuluu ala-asteelle, joten toivottavasti et kouri seuralaistasi.
4. Kerjääminen. Treffiseurasi on jo ennen treffejä luultavasti päättänyt haluaako seksiä illan päätteeksi vai ei. Jos hän ei hyvän yön suukon jälkeen lämpene, niin älä ala kerjäämään. Se on noloa!
5. Itsekkyys. Jos pääset suuteluasteelle, niin muista pitää huoli kumppanisi tarpeista. Älä odota pelkkää aktia, vaan pidä hauskaa myös sitä ennen.
6. Suutelu. Jos et osaa suudella, et pääse ensimmäistä astetta pidemmälle. Pidä kieli kurissa, äläkä tunge sitä ensimmäiseksi hänen kurkkuunsa.
7. Huono keskustelu. Jokainen pitää sanaleikeistä, mutta liian moni "oi kulta" voi kuulostaa imelältä. Älä puhu liikaa, kun on kyse seuralaisesi hyväilystä. Luota omaan taitoosi.
8. Etene askel kerrallaan. Kolmannelle asteelle pääseminen edellyttää, että olet päässyt läpi suutelun ja hyväilyn. Et voi suoraan tunkea kättä hänen paitansa alle ja toivoa, että seuralaisesi hyppää heti sänkyyn.
9. Älä kysy lupaa. Voinko suudella sinua? Voinko koskettaa sinua täältä? Turhat kysymykset ärsyttävät jopa naisia.
10. Älä ohjaa hänen käsiään. Naiset haluavat koskettaa miestä, sitten kun siltä tuntuu. Jos nainen ei lähesty haaraväliäsi 20 minuutin jälkeen niin et saa pakottaa häntä siihen. Naisen käsien ohjailu tai pään tunkeminen haaraväliin latistaa varmasti tunnelman.
Kympin kohdalla repesin jo nauramaan ääneen. Joku voisi sanoa, että ohjeet ovat selvästi tarkoitettu penskoille, mutta valitettavasti näitä masentavia pölkkypäitä tulee vastaan kaikissa ikäluokissa.
24.8.2009 Täydellinen suudelma
Vahvat käsivarret ympärilläni. Pehmeät huulet huulillani. Ihon lämpö ja tuoksu. Henki oli salpautua.
Ja sit mä heräsin.
Ja sit mä heräsin.
sunnuntai 23. elokuuta 2009
Sano se kukkasin
On muutama asia, muutama sana tässä elämässä, jotka pitää sanoa suoraan ja ne ovat:
kiitos, olet rakas, anteeksi ja hyvästi.
kiitos, olet rakas, anteeksi ja hyvästi.
Satunnainen Mannekiini
Huvittavaa. Sain huomata olevani toisenkin harrastukseni mannekiinina. Lupaa ei oltu pyydetty eli kuvani esittelylehtisessä tuli aivan yllätyksenä itsellenikin, mutta haitanneeko tuo mitään, kun kuva oli melko pieni ja totta puhuen aika hyvin onnistunut. Kerrankin hieman taiteellisempi kuvakulma kuin aikaisemmissa 'julkkiskuvissani'. Kyllähän siitä minut tunnistaa, mutta jos nyt ei kovin moni kuitenkaan huomaisi...
Mieltä kohentavaa huomata, että tällainen vanha tädin ruppanakin vielä kelpaa edes johonkin, kun työnantajakaan ei enää ole pyytänyt vuosikertomuksensa kansikuvatytöksi.
Mieltä kohentavaa huomata, että tällainen vanha tädin ruppanakin vielä kelpaa edes johonkin, kun työnantajakaan ei enää ole pyytänyt vuosikertomuksensa kansikuvatytöksi.
Tuleen tuijottaja
Pitkästä aikaa sain taas nauttia elävästä tulesta.
Tuli lumoaa. Hypnotisoi. Saa valtaansa niin, että sitä on vain pakko tuijottaa. Hehkuvia, aaltoilevia hiiliä kauniimpaa näkyä ei ole. Se on aivan sama, onko tuli takkatuli, tuli saunan kiukaan pesässä, kynttilän liekki vai nuotion hehku. Samalla tavalla se vangitsee valtaansa.
Siinä aika pysähtyy ja maailman ympäriltä katoaa. On vain minä ja liekit. Hetki sukeltaa syvälle sisimpäänsä ja hiljentyä katsomaan sisälle sieluun. Rehellisesti. Raa'asti. Puhtaan totuuden heti. Ja myös rauhan hetki.
"Sillä yksi oli liehuva liekinvarsi,
ja toinen oli kuivaa puuta,
mutta minä olin tulehen tuijottaja
jolle tuli niin tukalasti kuuma."
Tuli lumoaa. Hypnotisoi. Saa valtaansa niin, että sitä on vain pakko tuijottaa. Hehkuvia, aaltoilevia hiiliä kauniimpaa näkyä ei ole. Se on aivan sama, onko tuli takkatuli, tuli saunan kiukaan pesässä, kynttilän liekki vai nuotion hehku. Samalla tavalla se vangitsee valtaansa.
Siinä aika pysähtyy ja maailman ympäriltä katoaa. On vain minä ja liekit. Hetki sukeltaa syvälle sisimpäänsä ja hiljentyä katsomaan sisälle sieluun. Rehellisesti. Raa'asti. Puhtaan totuuden heti. Ja myös rauhan hetki.
"Sillä yksi oli liehuva liekinvarsi,
ja toinen oli kuivaa puuta,
mutta minä olin tulehen tuijottaja
jolle tuli niin tukalasti kuuma."
Vihdoinkin löysin !
Tämä on vanha, mutta hauska juttu enkä ole siihen törmännyt vähään aikaan ja olin ehtinyt jo unohtaakin sen:
Mendelejevin jaksolliseen järjestelmään on lisätty uusi alkuaine.
Tähän mennessä tutkijat ovat saaneet siitä selville seuraavaa:
Alkuaineen numero: 115
Nimi: N A I N E N
Merkki: Nn
Löytäjä: Aatami
Atomipaino: Yleensä korkeintaan 80 kiloa, mutta tietyillä isotoopeilla vaihtelee jopa 40:stä 250 kiloon.
Esiintyminen: Runsaasti koko maailmassa.
Fyysiset ominaisuudet: Osaa kiehahtaa noin vain ja muuttua jäätävän kylmäksi aivan ilman syytä. Sulaa erityiskäsittelyssä. Väärä käsittely aiheuttaa happamuutta.
Lämpötilaherkkyys: Heikko, etenkin sisäelimissä.
Laajentuminen: Lisääntyy iän myötä. Pysähtyy riittävän fyysisen rasituksenalaisena.
Molekyylirakenne:
Täydellinen: 90/60/90.USA:ssa esiintyy myös alaspäin levenevää rakennetta 60/90/120 ja pohjoismaissa kapeampaa rakennetta 50/50/50.
Kemialliset ominaisuudet: Muodostaa mielellään yhdisteitä kullan, hopean, platinan ja muiden jalometallien kanssa. Pystyy imeyttämään suuria määriä mitä tahansa kallista ainetta. Voi räjähtää äkkiä ja täysin varoittamatta. Ei ole vesiliukoinen, mutta kykenee liuottamaan alkoholia melko hyvin. Reaktioaika vaihtelee sekunnin murto-osasta vuorokauteen.
Käyttö: Kaunis koriste erityisesti urheiluautoissa. Hyvä puhdistuskyky. Mainio apu ikävystymisen yllättäessä sekä haluttaessa rentoutua.
Erityisominaisuudet: Muuttuu vihreäksi, jos asetetaan parempilaatuisen alkuaine-erän viereen.
Varoituksia: Hengenvaarallinen muiden kuin asiantuntijoiden käsissä!
On uhkarohkeaa omistaa useampi kuin yksi kimpale, mutta on mahdollista hallita useampia kappaleita, kunhan niitä säilyttää eri paikoissa ja huolehtii siitä, etteivät ne kohtaa (räjähdysvaara)!!
Mendelejevin jaksolliseen järjestelmään on lisätty uusi alkuaine.
Tähän mennessä tutkijat ovat saaneet siitä selville seuraavaa:
Alkuaineen numero: 115
Nimi: N A I N E N
Merkki: Nn
Löytäjä: Aatami
Atomipaino: Yleensä korkeintaan 80 kiloa, mutta tietyillä isotoopeilla vaihtelee jopa 40:stä 250 kiloon.
Esiintyminen: Runsaasti koko maailmassa.
Fyysiset ominaisuudet: Osaa kiehahtaa noin vain ja muuttua jäätävän kylmäksi aivan ilman syytä. Sulaa erityiskäsittelyssä. Väärä käsittely aiheuttaa happamuutta.
Lämpötilaherkkyys: Heikko, etenkin sisäelimissä.
Laajentuminen: Lisääntyy iän myötä. Pysähtyy riittävän fyysisen rasituksenalaisena.
Molekyylirakenne:
Täydellinen: 90/60/90.USA:ssa esiintyy myös alaspäin levenevää rakennetta 60/90/120 ja pohjoismaissa kapeampaa rakennetta 50/50/50.
Kemialliset ominaisuudet: Muodostaa mielellään yhdisteitä kullan, hopean, platinan ja muiden jalometallien kanssa. Pystyy imeyttämään suuria määriä mitä tahansa kallista ainetta. Voi räjähtää äkkiä ja täysin varoittamatta. Ei ole vesiliukoinen, mutta kykenee liuottamaan alkoholia melko hyvin. Reaktioaika vaihtelee sekunnin murto-osasta vuorokauteen.
Käyttö: Kaunis koriste erityisesti urheiluautoissa. Hyvä puhdistuskyky. Mainio apu ikävystymisen yllättäessä sekä haluttaessa rentoutua.
Erityisominaisuudet: Muuttuu vihreäksi, jos asetetaan parempilaatuisen alkuaine-erän viereen.
Varoituksia: Hengenvaarallinen muiden kuin asiantuntijoiden käsissä!
On uhkarohkeaa omistaa useampi kuin yksi kimpale, mutta on mahdollista hallita useampia kappaleita, kunhan niitä säilyttää eri paikoissa ja huolehtii siitä, etteivät ne kohtaa (räjähdysvaara)!!
Valokuvat mielessäin
Olen aina ihmetellyt niitä, jotka päättyneen suhteen jälkeen tuhoavat kaikki valokuvat, jotka muistuttavat menneestä ajasta. Ei kai niitä nyt ole pakko repiä tai polttaa. Eikö ne voisi vain laittaa pois jonnekin vaatekaapin perukoille ? "Pois silmistä, pois mielestä."
Minä en ole koskaan tarkoituksella hävittänyt yhtäkään valokuvaa enkä hävitä. Ja olenkin huomannut, että tulee aina sekin päivä, kun kuvien katsominen ei enää kirpaise. Se tulee väistämättä. Jotain haikeutta saatan tuntea, mutten enää sen ihmeellisempiä tunnekuohuja. Ja silloin olen tyytyväinen, etten niitä kuvia tuhonnut. Liittyyhän niihin aina hyviäkin muistoja, koska "aika kultaa muistot".
Ne, jotka aikoinaan joutuivat lähtemään kodistaan evakkoon pois sodan jaloista ja joutuivat jättämään kaiken taakseen harmittelevat eniten sitä, etteivät ottaneet valokuvia mukaansa. On täysin ymmärrettävää, että silloin lähdön hetkellä valokuvat tuntuivat juuri niiltä turhimmilta mukaanotettavilta, kun joutui jättämään taakseen myös jotain todella tarpeellista. Jälkeenpäin vuosien, vuosikymmenten, jälkeen he ovat kuitenkin huomanneet, että kaiken muun on voinut hankkia uudestaan, mutta valokuvia menneiltä ajoilta ei saa takaisin. Niiden tilalle ei voi ostaa uusia, vaikka rahaa olisi kuinka paljon tahansa.
Samoin ne, joiden koti on tuhoutunut esim. tulipalossa surevat sitä, että valokuvat jäivät tulen ruuaksi. Hääkuvat, kuvat lapsista vauvoina ja kuvat jo kuolleista rakkaista ovat varmasti niitä, joita eniten kaipaa.
Onneksi nykytekniikalla on helppo tallentaa kuvia sähköisesti useampaan eri paikkaan tai ottaa useampia varmuuskopioita kuvista. Tässä tapauksessa tekniikka auttaa meitä säilyttämään muistomme varmemmin.
vanhan valokuvakansion
mä löysin yllättäin
sen jo luulin hukanneeni hyllyistäin
hiukan hämmentyneenä sitä
selailemaan jäin
kun nuo vanhat kuvat näin
edessäin
paljon tuttuja kasvoja
menneisyydestäin
nimiä vain koitin kaivaa mielestäin
ja valokuvia sinusta ja minusta
ne mieleen toivat paljon muistoja
ja jonkun kauan sitten unohtuneen
tunsin liikuttavan minua
kun olohuoneen sohvaan juutuin
katselemaan noita kuvia
mietin kuinka tosissani
silloin rakastinkaan sinua
mahdatko sä koskaan
ajatella minua
kansiota selailin ja syvemmälle
muistoihin
kuvat veivät päiviin yhteisiin
muistatkohan vielä tuota
viikonloppua
silloin viimein taisin sinuun
rakastua
jonkun kauan sitten...
löysin yhden otoksen
jossa sua mä suutelen
muistaisinpa kuka otti sen
ja yhden kuvan jossa
sä istut autossa
hymysi on vastustamaton
jonkun kauan sitten...
kuvat kaikki katsoin näin
niiden valtaan jäin
elin uudelleen ne hetket sisälläin
kunnes tyhjän sivun vain
eteeni sain
suljin kansion ja istuin hiljaa vain
jonkun kauan sitten...
Mamba "Valokuvia"
Minä en ole koskaan tarkoituksella hävittänyt yhtäkään valokuvaa enkä hävitä. Ja olenkin huomannut, että tulee aina sekin päivä, kun kuvien katsominen ei enää kirpaise. Se tulee väistämättä. Jotain haikeutta saatan tuntea, mutten enää sen ihmeellisempiä tunnekuohuja. Ja silloin olen tyytyväinen, etten niitä kuvia tuhonnut. Liittyyhän niihin aina hyviäkin muistoja, koska "aika kultaa muistot".
Ne, jotka aikoinaan joutuivat lähtemään kodistaan evakkoon pois sodan jaloista ja joutuivat jättämään kaiken taakseen harmittelevat eniten sitä, etteivät ottaneet valokuvia mukaansa. On täysin ymmärrettävää, että silloin lähdön hetkellä valokuvat tuntuivat juuri niiltä turhimmilta mukaanotettavilta, kun joutui jättämään taakseen myös jotain todella tarpeellista. Jälkeenpäin vuosien, vuosikymmenten, jälkeen he ovat kuitenkin huomanneet, että kaiken muun on voinut hankkia uudestaan, mutta valokuvia menneiltä ajoilta ei saa takaisin. Niiden tilalle ei voi ostaa uusia, vaikka rahaa olisi kuinka paljon tahansa.
Samoin ne, joiden koti on tuhoutunut esim. tulipalossa surevat sitä, että valokuvat jäivät tulen ruuaksi. Hääkuvat, kuvat lapsista vauvoina ja kuvat jo kuolleista rakkaista ovat varmasti niitä, joita eniten kaipaa.
Onneksi nykytekniikalla on helppo tallentaa kuvia sähköisesti useampaan eri paikkaan tai ottaa useampia varmuuskopioita kuvista. Tässä tapauksessa tekniikka auttaa meitä säilyttämään muistomme varmemmin.
vanhan valokuvakansion
mä löysin yllättäin
sen jo luulin hukanneeni hyllyistäin
hiukan hämmentyneenä sitä
selailemaan jäin
kun nuo vanhat kuvat näin
edessäin
paljon tuttuja kasvoja
menneisyydestäin
nimiä vain koitin kaivaa mielestäin
ja valokuvia sinusta ja minusta
ne mieleen toivat paljon muistoja
ja jonkun kauan sitten unohtuneen
tunsin liikuttavan minua
kun olohuoneen sohvaan juutuin
katselemaan noita kuvia
mietin kuinka tosissani
silloin rakastinkaan sinua
mahdatko sä koskaan
ajatella minua
kansiota selailin ja syvemmälle
muistoihin
kuvat veivät päiviin yhteisiin
muistatkohan vielä tuota
viikonloppua
silloin viimein taisin sinuun
rakastua
jonkun kauan sitten...
löysin yhden otoksen
jossa sua mä suutelen
muistaisinpa kuka otti sen
ja yhden kuvan jossa
sä istut autossa
hymysi on vastustamaton
jonkun kauan sitten...
kuvat kaikki katsoin näin
niiden valtaan jäin
elin uudelleen ne hetket sisälläin
kunnes tyhjän sivun vain
eteeni sain
suljin kansion ja istuin hiljaa vain
jonkun kauan sitten...
Mamba "Valokuvia"
23.8.2009 72 h/vrk ?!?
Vuorokaudet matelevat reumaattisen etanan tavoin. Hiiiiiiiiitaaaaaaastiiiiiiiii.......
Aivan kuin kuluneessa vuorokaudessa olisi ollut tunteja laissa säädettyä enemmän. Ihan hirvittää ja porottaa jo valmiiksi tuleva vuorokausi. Ja tätä seuraava. Ja sitä seuraava...
"Aika on niin julma
se matelee
juuri silloin kun se saisi kiiruhtaa..."
Aivan kuin kuluneessa vuorokaudessa olisi ollut tunteja laissa säädettyä enemmän. Ihan hirvittää ja porottaa jo valmiiksi tuleva vuorokausi. Ja tätä seuraava. Ja sitä seuraava...
"Aika on niin julma
se matelee
juuri silloin kun se saisi kiiruhtaa..."
lauantai 22. elokuuta 2009
"Vanha konsti on..."
"...parempi kuin pussillinen uusia." Yritin vanhaa, hyväksi havaittua konstia: kuumaa suihkua.
En ikinä käy tähän vuorokauden aikaan suihkussa, mutta nyt se tuntui erityisen hyvältä ajatukselta. Ja kun suihkuun menee, sen pitää olla kuumaa vettä. Niin kuumaa, että nahka pehmenee ja muuttuu vaaleanpunaiseksi. Niin kuumaa, että lihakset pehmenevät ja lähes irtoavat luista. Silloin on suihkusta jotain muutakin iloa kuin puhdistumisen nautinto.
Lämpenin. Tuntui taivaalliselta antaa kuuman veden valua päälleen.
Silti tuntui, että jonnekin syvälle sisälleni jäi vielä epämiellyttävä kylmä möykky muhimaan. Jonnekin niin syvälle, ettei niin kuumaa vettä voi päälleen valuttaa, että sen saisi lämpenemään ja sulamaan. Siihen tarvitaan muita, tehokkaampia keinoja enkä minä ainakaan nyt keksi, mitä ne voisivat olla. Tai ehkä ratkaisu ei olekaan minun ulottuvillani.
En ikinä käy tähän vuorokauden aikaan suihkussa, mutta nyt se tuntui erityisen hyvältä ajatukselta. Ja kun suihkuun menee, sen pitää olla kuumaa vettä. Niin kuumaa, että nahka pehmenee ja muuttuu vaaleanpunaiseksi. Niin kuumaa, että lihakset pehmenevät ja lähes irtoavat luista. Silloin on suihkusta jotain muutakin iloa kuin puhdistumisen nautinto.
Lämpenin. Tuntui taivaalliselta antaa kuuman veden valua päälleen.
Silti tuntui, että jonnekin syvälle sisälleni jäi vielä epämiellyttävä kylmä möykky muhimaan. Jonnekin niin syvälle, ettei niin kuumaa vettä voi päälleen valuttaa, että sen saisi lämpenemään ja sulamaan. Siihen tarvitaan muita, tehokkaampia keinoja enkä minä ainakaan nyt keksi, mitä ne voisivat olla. Tai ehkä ratkaisu ei olekaan minun ulottuvillani.
Tuplapulma
Olen ongelman edessä enkä tiedä, miten sen ratkaisisin. Piru periköön, harmillista kerrassaan...
"Ollako vaiko ei-kä-kö olla ?"
"Ollako vaiko ei-kä-kö olla ?"
22.8.2009 Kaunis aamu
Ihana, hehkuva aamu ! Näyttäisi tulevan erinomaisen kaunis päivä, mikä on vain hyvä, kun päiväksi on tiedossa kaikennäköistä mukavaa aktiviteettia. Hyvä tuuri jälleen kerran !
Eilen katselin moottoritiellä, ettei missään näy vielä keltaista. Tosin ollaanhan tässä vasta elokuun puolella menossa, mutta jotenkin nämä päivät ovat vain olleet niin syksyn haisua täynnä, että kuvitelmissani olen jo pidemmällä syksyssä. Puut ovat vielä aivan vihreitä. Nyt tuo taivas on ihan huikean sininen ja auringon ansiosta pihlajanmarjatkin säteilevät täydellisintä oranssia, mitä kuvitella saattaa.
Hymyileminen on helppoa tänään.
Huom. Pihlaja on muuten Pohjois-Savon maakuntakukka.
perjantai 21. elokuuta 2009
"Kodin kynttilät lämpöisin liekein..."
Tuo laulu, johon otsikon sanat liittyvät, on ensimmäisiä, joita ihan oikeasti muistan. Eikä se ole todellakaan lastenlaulu, mutta isäni soitti sitä minulle usein ollessani pikkutyttö, joten se on jäänyt mieleen. Lisäksi siihen liittyy olennaisesti myös syksy, pimenevät illat, nuotio puutarhassa, nuotioperunat, savun tuoksu...
Hassua, mitä lapsuudesta jää mieleen. Varmasti oli paljon ihmeellisiä ja jännittäviäkin huippuhetkiä, mutta tuo laulu tuo mieleen illat kotona. Hetken, jolloin istun ikkunasyvennyksessä isäni kainalossa ja katselemme yli kattojen pimenevään syysiltaan. Ja levy pyörii soittimessa.
Toinen lämmin muisto on, kun isäni kanssa käveltiin naapurustossa iltakävelyllä. Tehtiin sitä usein. Käytiin katsomassa luppakorvaa. Luppakorva oli bassetti, joka asui eräässä talossa ja oli usein iltaisin talon puutarhassa. Sieltä se katseli takorautaisen aidan takaa meitä ja me sitä.
Käväisin äsken ulkona. Yöasussa piipahdin. Oli mukava tulla sisälle. Sisälle kotiin. Ihanaa, että on koti. Se ei ole niin itsestään selvää eikä sitä tule ajatelleeksi, miten onnekas on, kun saa olla lämpimässä ja rauhassa. Jossain, missä kukaan ei häiritse. Pommit eivät pauku ympärillä. Ei tarvitse pelätä. Olen vain ja nautin olostani. Hemmottelen itseäni musiikilla ja lasillisella hyvää viiniä.
Taidan sytyttää kynttilän, syksyn ensimmäisen, ja tehdä tästä illasta todellisen juhlan.
Hassua, mitä lapsuudesta jää mieleen. Varmasti oli paljon ihmeellisiä ja jännittäviäkin huippuhetkiä, mutta tuo laulu tuo mieleen illat kotona. Hetken, jolloin istun ikkunasyvennyksessä isäni kainalossa ja katselemme yli kattojen pimenevään syysiltaan. Ja levy pyörii soittimessa.
Toinen lämmin muisto on, kun isäni kanssa käveltiin naapurustossa iltakävelyllä. Tehtiin sitä usein. Käytiin katsomassa luppakorvaa. Luppakorva oli bassetti, joka asui eräässä talossa ja oli usein iltaisin talon puutarhassa. Sieltä se katseli takorautaisen aidan takaa meitä ja me sitä.
Käväisin äsken ulkona. Yöasussa piipahdin. Oli mukava tulla sisälle. Sisälle kotiin. Ihanaa, että on koti. Se ei ole niin itsestään selvää eikä sitä tule ajatelleeksi, miten onnekas on, kun saa olla lämpimässä ja rauhassa. Jossain, missä kukaan ei häiritse. Pommit eivät pauku ympärillä. Ei tarvitse pelätä. Olen vain ja nautin olostani. Hemmottelen itseäni musiikilla ja lasillisella hyvää viiniä.
Taidan sytyttää kynttilän, syksyn ensimmäisen, ja tehdä tästä illasta todellisen juhlan.
Rauhaa..?
Vihdoinkin perjantai-illan rauhaa. Omaa rauhaa. Mutta miksi en ole tyytyväinen ?
Se on jännä juttu, mutta muutos ei tunnu muutokselta sen muutoksen hetkellä. Höh, miten typerästi sanottu.
Mutta muutoksen huomaa vasta jälkeenpäin. Vasta hetken kuluttua. Ensin on vain tauko jossain rutiinissa, jossain tavassa, jossain tekemisessä. Sitten se tauko venyy. Sitten huomaa, ettei olekaan enää mitään mitä odottaa. Tauon loppumista. Siinä vaiheessa alkaa muutos vasta todella tuntumaan. Sitten ehkä kaipaa jonkun aikaa jotain, jota ei enää ole. Sitten siitä tulee muisto. Jonain päivänä se muistokin on jo haalistunut.
Todennäköisesti. Toivottavasti.
Se on jännä juttu, mutta muutos ei tunnu muutokselta sen muutoksen hetkellä. Höh, miten typerästi sanottu.
Mutta muutoksen huomaa vasta jälkeenpäin. Vasta hetken kuluttua. Ensin on vain tauko jossain rutiinissa, jossain tavassa, jossain tekemisessä. Sitten se tauko venyy. Sitten huomaa, ettei olekaan enää mitään mitä odottaa. Tauon loppumista. Siinä vaiheessa alkaa muutos vasta todella tuntumaan. Sitten ehkä kaipaa jonkun aikaa jotain, jota ei enää ole. Sitten siitä tulee muisto. Jonain päivänä se muistokin on jo haalistunut.
Todennäköisesti. Toivottavasti.
Auts !
Nyt särkee jo päätäkin. Tuntuu kyllä, ettei tauti etene, joten epäilen tämän olevan stressiperäistä. Pyttymäistä, kun kaikki pään sisällä vellova tuntuu sitten kropassakin. Kolottaa ja nipistää ja jomottaa vähän joka puolelta. Mittari alkaa nähtävästi täyttyä eli on nollausta vailla, mutta se vaihtoehto ei nyt tunnu oikein houkuttelevalta. Jotenkin muuten tämä jumi pitäisi saada purettua. Eikä se paras vaihtoehtokaan ole teknisesti mahdollinen.
Johan, nyt on markkinat !
Johan, nyt on markkinat !
..niisk...
Hrrr...
Vilustaa. On muutenkin jotenkin kurja olo. Olenkohan tulossa kipeäksi..? Nenäkin tuntuu valuvan koko ajan... Hmmm... Ei onneksi tunnu vielä saparoa pöksyissä.
Auttaisikohan iso mukillinen kuumaa kaakaokahvia ?
Vilustaa. On muutenkin jotenkin kurja olo. Olenkohan tulossa kipeäksi..? Nenäkin tuntuu valuvan koko ajan... Hmmm... Ei onneksi tunnu vielä saparoa pöksyissä.
Auttaisikohan iso mukillinen kuumaa kaakaokahvia ?
Luovutan
Kai on pakko antaa periksi ja luovuttaa. En enää jaksa sinnitellä. Se on nyt sitten ohi... Olen pahoillani ja surullinen. Se oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti ja jään sitä kaipaamaan, mutta nyt on hyvästien aika...
Kesä on auttamattomasti ohi. Aamut ovat jo niin kylmiä, ettei niitä kesäaamuiksi voi enää kutsua. Tänäänkin oli vain 8 astetta lämmintä kun kipittelin bussipysäkille. Hrrrr.... Eikä auta, vaikka aurinko paistaisikin. Säteet tulevat jo niin pienestä kulmasta puiden latvojen takaa, että sekin muistuttaa vain kesän menneen ja syksyn saapuneen.
Onneksi tajusin aamulla laittaa jalkaani pitkävartiset saappaat.
Kesä on auttamattomasti ohi. Aamut ovat jo niin kylmiä, ettei niitä kesäaamuiksi voi enää kutsua. Tänäänkin oli vain 8 astetta lämmintä kun kipittelin bussipysäkille. Hrrrr.... Eikä auta, vaikka aurinko paistaisikin. Säteet tulevat jo niin pienestä kulmasta puiden latvojen takaa, että sekin muistuttaa vain kesän menneen ja syksyn saapuneen.
Onneksi tajusin aamulla laittaa jalkaani pitkävartiset saappaat.
Lehdistökatsaus
Luen aamulla bussissa ilmaisjakelulehteä nimeltä Metro. Siitä saan vähän aamunavausta, mitä maailmassa on tapahtunut, jos jotain on tapahtunut. Lisäksi saan aivotoiminnan, sen vähäisen, käynnistymään tekemällä lehden maailman helpoimman ristikon ja lähes maailman helpoimman sudokun.
Tämän aamun lehdessä oli live-osastolla juttu otsikolla Ihanan kamalaa. Siinä on listattu 10 asiaa, joita kaikki halveksuvat ja inhoavat julkisesti, mutta rakastavat salaa. Katsotaanpa...
1) Big Brother ja muut tositeeveet
- Tiedän, mitä nuo tositeevee -ohjelmat ovat, koska niitä karkuunhan ei pääse. Jokapaikassa niistä länkytettään ja toitotetaan, mutta se on ihan varmaa, etten yhtään ainoaa jaksoa ole yhdestä ainoastakaan tositeevee -ohjelmasta katsonut. Pisteet tädille: 1
2) 7 Päivää -lehti
- Olen selaillut ko. lehteä, joten olen selvillä siitä, minkätyyppistä journalismia se harjoittaa. Ei voisi kiinnostaa pätkänkään vertaa. Voin siis sanoa vilpittömästi, etten sitä lue. Pisteet tädille: 1
3) Iltapäivälehtien lööpit
- En ymmärrä tätä. Siis voiko kukaan olla niitä näkemättä ? Ja mitä ihmettä minä voisin asialle tehdä, ettei niitä keltaisenkirkuvia lööppejä katukuvassa ja kaupan seinillä näkyisi ? Tunnustan, että olen tähän korkeaan keski-ikään ostanut ip-lehden itselleni omalla rahalla tasan yhden kerran. Lukenut niitä kyllä olen, mutten syydä niihin rahaani eli yksi myyty lehti vähemmän. Pisteet tädille: 1
(Alkuhan näyttää varsin lupaavalta ;-)
4) Crocsit
- En omista. En omista edes aitoja imitoivia kopiota. Minulla on muoviset 'peltokengät' (K-Rauta, 5 euroa), mutta ne eivät muistuta Crocseja tai kopioitakaan kuin ehkä silmiäkirvelevän värinsä puolesta. Pisteet tädille: 1
5) Ikean kalusteet
- Kts. aikaisempi postaus. Huom. nimenomaan kalusteet. Pisteet tädille: 1
6) H&M:n vaatteet
- Hempan ja Maukan vaatteet ovat rytkyjä ja niiden malli on täysin sopimaton meikäläisen rehevään muotoon eli en harrasta tätä vaate -ketjua. Paitsi. Joskus 80-luvulla olen shoppailumatkalla Ruotsissa ostanut H&M:n Minni Hiiri -kuvioisia pikkuhousuja, mutta niitä ei enää lasketa, koska ne ovat olleet atomeina jo ikuisuuden. Pisteet tädille: 1
7) Lentäminen
- Juu. Tunnustan. Lennän ja vieläpä mielelläni enkä häpeä tätä asiaa myöntää. Meikäläisen lentokilometrit lentoyhtiöiden laitteilla vuodessa jäävät niin vähäisiksi, ettei niitä kehtaa edes julkistaa. Kotimaan matkailuun käytän omaa kalustoa: luutaa. Pisteet tädille: 0
8) Ruotsinlaivat
- Ai, porauslautatko ? Vai onko tämä enää oikea termi ? Sitä käytettiin silloin, kun vielä tein ruotsinristelyjä huvimielessä eli sekin oli joskus 80-luvulla. Sen jälkeen olen laivalla mennyt Itämeren yli vain, koska on pitänyt päästä paikasta A paikkaan B auton kanssa. Tietyt rikokset vanhenevat 10 vuodessa. Kaipa risteilyrikos vanhenee samassa ajassa. Pisteet tädille: 1
9) Anssi Kela
- En seuraa ko. artisti-kirjailijan elämänvaiheita, joten en nyt tiedä, mikä hänen musiikkinsa kuuntelemisessa on nyt niin noloa, että se pitää tähän listaan ottaa mukaan. En omista yhtään hänen levyään enkä hänen esikoiskirjaansakaan. Radio on päällä aamusta iltaan, joten en voi olla kuulematta hänen musiikkiaan, mutten sitä aktiivisesti hae mistään. Pisteet tädille: 1
10) Kalle Päätalo
- Tunne nimen, tiedän tyypin, en ole lukenut yhtään hänen nimellään julkaistua teosta. Pisteet tädille: 1
Lopputulos: 9 pistettä tädille. Joku oli ehkä vähän siinä hämärän rajamailla, mutta menköön. Itsehän niitä itselleni jaan. Eli nyt tuli todistettua, ettei tädillä ole salaisia paheita. Ei luurankoja kaapeissa, ei outoja mieltymyksiä, ei sala- eikä julkirakkaitakaan.
Olen ylpeä itsestäni ! ;-)
Tämän aamun lehdessä oli live-osastolla juttu otsikolla Ihanan kamalaa. Siinä on listattu 10 asiaa, joita kaikki halveksuvat ja inhoavat julkisesti, mutta rakastavat salaa. Katsotaanpa...
1) Big Brother ja muut tositeeveet
- Tiedän, mitä nuo tositeevee -ohjelmat ovat, koska niitä karkuunhan ei pääse. Jokapaikassa niistä länkytettään ja toitotetaan, mutta se on ihan varmaa, etten yhtään ainoaa jaksoa ole yhdestä ainoastakaan tositeevee -ohjelmasta katsonut. Pisteet tädille: 1
2) 7 Päivää -lehti
- Olen selaillut ko. lehteä, joten olen selvillä siitä, minkätyyppistä journalismia se harjoittaa. Ei voisi kiinnostaa pätkänkään vertaa. Voin siis sanoa vilpittömästi, etten sitä lue. Pisteet tädille: 1
3) Iltapäivälehtien lööpit
- En ymmärrä tätä. Siis voiko kukaan olla niitä näkemättä ? Ja mitä ihmettä minä voisin asialle tehdä, ettei niitä keltaisenkirkuvia lööppejä katukuvassa ja kaupan seinillä näkyisi ? Tunnustan, että olen tähän korkeaan keski-ikään ostanut ip-lehden itselleni omalla rahalla tasan yhden kerran. Lukenut niitä kyllä olen, mutten syydä niihin rahaani eli yksi myyty lehti vähemmän. Pisteet tädille: 1
(Alkuhan näyttää varsin lupaavalta ;-)
4) Crocsit
- En omista. En omista edes aitoja imitoivia kopiota. Minulla on muoviset 'peltokengät' (K-Rauta, 5 euroa), mutta ne eivät muistuta Crocseja tai kopioitakaan kuin ehkä silmiäkirvelevän värinsä puolesta. Pisteet tädille: 1
5) Ikean kalusteet
- Kts. aikaisempi postaus. Huom. nimenomaan kalusteet. Pisteet tädille: 1
6) H&M:n vaatteet
- Hempan ja Maukan vaatteet ovat rytkyjä ja niiden malli on täysin sopimaton meikäläisen rehevään muotoon eli en harrasta tätä vaate -ketjua. Paitsi. Joskus 80-luvulla olen shoppailumatkalla Ruotsissa ostanut H&M:n Minni Hiiri -kuvioisia pikkuhousuja, mutta niitä ei enää lasketa, koska ne ovat olleet atomeina jo ikuisuuden. Pisteet tädille: 1
7) Lentäminen
- Juu. Tunnustan. Lennän ja vieläpä mielelläni enkä häpeä tätä asiaa myöntää. Meikäläisen lentokilometrit lentoyhtiöiden laitteilla vuodessa jäävät niin vähäisiksi, ettei niitä kehtaa edes julkistaa. Kotimaan matkailuun käytän omaa kalustoa: luutaa. Pisteet tädille: 0
8) Ruotsinlaivat
- Ai, porauslautatko ? Vai onko tämä enää oikea termi ? Sitä käytettiin silloin, kun vielä tein ruotsinristelyjä huvimielessä eli sekin oli joskus 80-luvulla. Sen jälkeen olen laivalla mennyt Itämeren yli vain, koska on pitänyt päästä paikasta A paikkaan B auton kanssa. Tietyt rikokset vanhenevat 10 vuodessa. Kaipa risteilyrikos vanhenee samassa ajassa. Pisteet tädille: 1
9) Anssi Kela
- En seuraa ko. artisti-kirjailijan elämänvaiheita, joten en nyt tiedä, mikä hänen musiikkinsa kuuntelemisessa on nyt niin noloa, että se pitää tähän listaan ottaa mukaan. En omista yhtään hänen levyään enkä hänen esikoiskirjaansakaan. Radio on päällä aamusta iltaan, joten en voi olla kuulematta hänen musiikkiaan, mutten sitä aktiivisesti hae mistään. Pisteet tädille: 1
10) Kalle Päätalo
- Tunne nimen, tiedän tyypin, en ole lukenut yhtään hänen nimellään julkaistua teosta. Pisteet tädille: 1
Lopputulos: 9 pistettä tädille. Joku oli ehkä vähän siinä hämärän rajamailla, mutta menköön. Itsehän niitä itselleni jaan. Eli nyt tuli todistettua, ettei tädillä ole salaisia paheita. Ei luurankoja kaapeissa, ei outoja mieltymyksiä, ei sala- eikä julkirakkaitakaan.
Olen ylpeä itsestäni ! ;-)
21.8.2009 ¤
"-- Ole murtunut, että tulisit ehjäksi !
Taivu, jotta oikenisit,
ole tyhjä, että tulisit täydeksi,
kulunut, että uudistuisit."
(Laotse, Tao Te Ching, runosta XXII)
Taivu, jotta oikenisit,
ole tyhjä, että tulisit täydeksi,
kulunut, että uudistuisit."
(Laotse, Tao Te Ching, runosta XXII)
torstai 20. elokuuta 2009
Rikos ja synti
Tein rikoksen iltakävelyllä. Tai ainakin rikkeen. Siis näpistyksen. Ihan varmasti synnin. Sen ensimmäisen. Nappasin omenan naapurin puusta ja vielä söin todistusaineiston. Jouduin siis kiusaukseen kuten ammoinen esiäiti Eeva. Olipas maukas Kiusaus. Syksyn ensimmäinen suoraan puusta näpistetty omenani. Tästä se rosmon ura taas aukeaa joksikin aikaa.
Omenoita näyttäisi tulevan ihan kivasti. Kohta onkin kävelyreittien varrella porttien kohdalla koreja täynnä omenoita ja lappuja, joissa lukee "Syö meidät, ole hyvä". Kaksi kärpästä yhdellä härkäsellä: iltalenkki ja iltapala.
Juu, ja teinhän minä toisenkin vastaavan. Söin vadelmia pensaasta, joka olin jonkun maalla. Ei-kenenkään -maalta olen kerännyt niitä enemmänkin, mutta nämä olivat pihavattuja. Nekin olivat makoisia. Ja kyllä ihan luvalliselta maalta, ei hätää.
Vielä voisin johonkin kiusaukseen langeta tänä iltana...? Lasillinen kylmää valkoviiniä, kiitos !
Omenoita näyttäisi tulevan ihan kivasti. Kohta onkin kävelyreittien varrella porttien kohdalla koreja täynnä omenoita ja lappuja, joissa lukee "Syö meidät, ole hyvä". Kaksi kärpästä yhdellä härkäsellä: iltalenkki ja iltapala.
Juu, ja teinhän minä toisenkin vastaavan. Söin vadelmia pensaasta, joka olin jonkun maalla. Ei-kenenkään -maalta olen kerännyt niitä enemmänkin, mutta nämä olivat pihavattuja. Nekin olivat makoisia. Ja kyllä ihan luvalliselta maalta, ei hätää.
Vielä voisin johonkin kiusaukseen langeta tänä iltana...? Lasillinen kylmää valkoviiniä, kiitos !
Non-ni
Kannattaako naisen kanssa kiistellä?
Eräänä aamuna mies palaa kalastusreissultaan ja päättää ottaa torkut.
Vaikkei järveä hyvin tunnekaan, vaimo päättää sillä aikaa lähteä järvelle veneellä, joka on valmiina miehen jäljiltä. Hän ajaa vähän matkaa, ankkuroi ja alkaa lukea kirjaansa.
Hetken kuluttua tulee rannikkovartija ja pysähtyy naisen veneen luo.
Vartija: "Huomenta Rouva. Mitä teette?"
Nainen: "Luen kirjaa." (Ja ajattelee: "Eikö se nyt ole ilmiselvää..")
Vartija: "Olette kielletyllä kalastusalueella."
Nainen: "Olen pahoillani vartija, mutta en ole kalastamassa. Luen kirjaa."
Vartija: "Niin, mutta teillä on kaikki siihen tarvittavat välineet.
Tietääkseni voisitte aloittaa koska vain. Minun täytyy viedä teidät antamaan lausunto."
Nainen: "Jos sen teette, minun täytyy syyttää teitä seksuaalisesta ahdistelusta."
Vartija: "Mutta enhän minä ole koskenutkaan teihin."
Nainen: "Se on totta, mutta teillä on kaikki siihen tarvittavat välineet.
Tietääkseni voisitte aloittaa koska vain."
Vartija: "Hyvää päivänjatkoa, Rouva." Ja niin vartija lähti.
Mitä tästä opimme:
Älä koskaan riitele lukevan naisen kanssa. Hän osaa ajatella.
Eräänä aamuna mies palaa kalastusreissultaan ja päättää ottaa torkut.
Vaikkei järveä hyvin tunnekaan, vaimo päättää sillä aikaa lähteä järvelle veneellä, joka on valmiina miehen jäljiltä. Hän ajaa vähän matkaa, ankkuroi ja alkaa lukea kirjaansa.
Hetken kuluttua tulee rannikkovartija ja pysähtyy naisen veneen luo.
Vartija: "Huomenta Rouva. Mitä teette?"
Nainen: "Luen kirjaa." (Ja ajattelee: "Eikö se nyt ole ilmiselvää..")
Vartija: "Olette kielletyllä kalastusalueella."
Nainen: "Olen pahoillani vartija, mutta en ole kalastamassa. Luen kirjaa."
Vartija: "Niin, mutta teillä on kaikki siihen tarvittavat välineet.
Tietääkseni voisitte aloittaa koska vain. Minun täytyy viedä teidät antamaan lausunto."
Nainen: "Jos sen teette, minun täytyy syyttää teitä seksuaalisesta ahdistelusta."
Vartija: "Mutta enhän minä ole koskenutkaan teihin."
Nainen: "Se on totta, mutta teillä on kaikki siihen tarvittavat välineet.
Tietääkseni voisitte aloittaa koska vain."
Vartija: "Hyvää päivänjatkoa, Rouva." Ja niin vartija lähti.
Mitä tästä opimme:
Älä koskaan riitele lukevan naisen kanssa. Hän osaa ajatella.
Nauru pidentää ikää
Ystävätär soitti. Pakollisten kuulumisten ja lähipiirijuorujen jälkeen päädyttiin nyt, kuten niin tuhannestikin siihen saamaan vanhaan ja kuluneeseen aiheeseen.
Hän ruoti omat ongelmansa ja minä kerroin viimeaikojen vitutukset. Sitten hän tokaisi: " On se vaan perkele ihan joka äijän kanssa sama. Mikä hitto siinä on, etteivät ne ymmärrä, että naiset näkevät niiden juttujen läpi ?!? Eikö ne nyt jo ole oppineet, etteivät naiset ole niin tyhmiä, mitä ne luulevat ? Ja ihan samanlaisia lieroja kaikki ! Olis edes jotain omaperäistä, mutta kun niillä on varmaan joku 'Kusetuksen ABC' -manuaali, jota lukevat porukalla !"
Repesin aivan totaalisesti ! Himppa tuli oivaan saumaan tuo lause. Naapurihuoneessa työkaveri hymähteli hirnumiselleni.
Helpotti suunnattomasti päästä kuulemaan 'toinenkin mielipide' asiasta ja saada vahvistusta sille, etten ole ylireagoinut minäkään. (Ja epäilijöille tiedoksi: osaan antaa harvinaisen objektiivisen kuvauksen tapahtumista ja niihin liittyneistä historiatiedoista.)
Päädyimme lopputulemaan, että miehellä on aivojen tilalla suuri autio tila, tyhjiö sellainen, ja sydämen paikalla n.300 grammaa kylmää terästä.
Hän ruoti omat ongelmansa ja minä kerroin viimeaikojen vitutukset. Sitten hän tokaisi: " On se vaan perkele ihan joka äijän kanssa sama. Mikä hitto siinä on, etteivät ne ymmärrä, että naiset näkevät niiden juttujen läpi ?!? Eikö ne nyt jo ole oppineet, etteivät naiset ole niin tyhmiä, mitä ne luulevat ? Ja ihan samanlaisia lieroja kaikki ! Olis edes jotain omaperäistä, mutta kun niillä on varmaan joku 'Kusetuksen ABC' -manuaali, jota lukevat porukalla !"
Repesin aivan totaalisesti ! Himppa tuli oivaan saumaan tuo lause. Naapurihuoneessa työkaveri hymähteli hirnumiselleni.
Helpotti suunnattomasti päästä kuulemaan 'toinenkin mielipide' asiasta ja saada vahvistusta sille, etten ole ylireagoinut minäkään. (Ja epäilijöille tiedoksi: osaan antaa harvinaisen objektiivisen kuvauksen tapahtumista ja niihin liittyneistä historiatiedoista.)
Päädyimme lopputulemaan, että miehellä on aivojen tilalla suuri autio tila, tyhjiö sellainen, ja sydämen paikalla n.300 grammaa kylmää terästä.
FB iskee taas
Sain jokun kyselytehtävän FB:n kautta. Eeeeiiiiiii ! Ärsyttävää on, että sain sen ihan oikeasti yhdeltä ystävältä eli se ei ole mikään massajakelusysteemi. En vain jaksa... Ei kiinnosta pätkääkään. Enkä tosiaan ymmärrä, miksi sen mulle lähetti. Sillä on ystäviä tai 'ystäviä' siellä pilvin pimein. Miksi sen pitää mua kiusata, kun tietää, etten siellä yhtää mitään ikinä koskaan tee ?
Luin tässä samalla tämän kyseisen hemmon FB-historiaa ihan ihmeissäni. Eihän se muuta nykyään teekään kuin pelailee ja pelleilee siellä FB:ssa ! Eipä sillä, etteikö omaakin aikaa menisi ihan harakoille, kun netti-, chatti-, meili- ja blogi-maailmassa pörräilen. Syksy tuonee kyllä siihenkin muutoksen.
Taidan laittaa meilin sille töihin, ettei turhaan odottele mun vastauksia. Hohhoijaa...
Luin tässä samalla tämän kyseisen hemmon FB-historiaa ihan ihmeissäni. Eihän se muuta nykyään teekään kuin pelailee ja pelleilee siellä FB:ssa ! Eipä sillä, etteikö omaakin aikaa menisi ihan harakoille, kun netti-, chatti-, meili- ja blogi-maailmassa pörräilen. Syksy tuonee kyllä siihenkin muutoksen.
Taidan laittaa meilin sille töihin, ettei turhaan odottele mun vastauksia. Hohhoijaa...
Valehtelun anatomia
Valehtelu kai mielletään joksikin sellaiseksi, joka sanotaan tai kirjoitetaan toiselle. Noin karkeasti ottaen. Mutta jos jättää kertomatta asioita, joiden tietää merkitsevän toiselle jotain, niin onko se valehtelua ? Vastaa kyllä, jos kysytään, mutta jos ei kysytä, niin ei vapaehtoisesti kerrokaan. Näinkö ?
Mistä sitten tietää kysyä oikeat kysymykset ? Ja kuinka usein niitä pitäisi olla kyselemässä ? Kerran kesässä, kerran päivässä ? Mitä se kertoo ihmisestä, joka pystyy itselleen perustelemaan valehtelunsa ? Että pystyy keksimään valheilleen oikeutuksen ? Tai niille sanomattajättämisilleen.
Kokeilin piruuttani, mitä nettiraamatussa sanotaan valehtelusta. Ensin tuli tämä.
"Miksi suurella vaivalla valehdella, kun voi vähällä vaivalla olla rehellinen ja eheä." Tästä on monta muunnostakin.
Ja sitten tuli tämä: "Ilman valehtelua ei seksiä olisi." Pikkasen alkoi hymyilyttämään...
Pari vielä aiheen vierestä.
Me naiset puhumme paljon, emmekä siltikään kerro edes puolta siitä mitä tiedämme. - Nancy Astor
Tosi ystävyys on kuin terveys - sen arvon huomaa vasta, kun sen on menettänyt. - Charles Caleb Colton
Tee yksi ihminen onnelliseksi joka päivä - vaikkapa se olisit sinä itse. - Tony Pettito
Ja sokerina pohjalla:
Onni! Voi, se on yksinkertaista! Se on hyvä terveys ja huono muisti. - Ernest Hemingway
Mistä sitten tietää kysyä oikeat kysymykset ? Ja kuinka usein niitä pitäisi olla kyselemässä ? Kerran kesässä, kerran päivässä ? Mitä se kertoo ihmisestä, joka pystyy itselleen perustelemaan valehtelunsa ? Että pystyy keksimään valheilleen oikeutuksen ? Tai niille sanomattajättämisilleen.
Kokeilin piruuttani, mitä nettiraamatussa sanotaan valehtelusta. Ensin tuli tämä.
"Miksi suurella vaivalla valehdella, kun voi vähällä vaivalla olla rehellinen ja eheä." Tästä on monta muunnostakin.
Ja sitten tuli tämä: "Ilman valehtelua ei seksiä olisi." Pikkasen alkoi hymyilyttämään...
Pari vielä aiheen vierestä.
Me naiset puhumme paljon, emmekä siltikään kerro edes puolta siitä mitä tiedämme. - Nancy Astor
Tosi ystävyys on kuin terveys - sen arvon huomaa vasta, kun sen on menettänyt. - Charles Caleb Colton
Tee yksi ihminen onnelliseksi joka päivä - vaikkapa se olisit sinä itse. - Tony Pettito
Ja sokerina pohjalla:
Onni! Voi, se on yksinkertaista! Se on hyvä terveys ja huono muisti. - Ernest Hemingway
Kaksi surullista rosvoa
Rosvoista tuli mieleeni eräs juttu, joka oli mielestäni aika hyvin sanottu. Lainaan sen tähän maksamatta 'teostomaksua'.
"Tiedätkö tulee mieleen sellainen tilanne että kaksi miestä on ryöstäneet pankin ja ovat pakomatkalla. Molemmat tietää että kummatkin osaa tarvittaessa olla epärehellisiä ja siksi niiden on tavattoman vaikea nukkua, koska ne ei luota toisiinsa. Ne tietää toistensa pimeistä puolista liikaa. Kaiken takana on aina "entä jos sittenkin". Lopulta ne jää kiinni siksi, että eivät pystyneet luottamaan toisiinsa ja tekevät jonkin virheen. Toi teema toistuu monessa leffassa ja kirjassa. Eli rosvot jotka epäilee että rosvo on rosvo rosvollekkin."
Entäs mitäs sitten, jos toinen rosvoista ei olekaan rosvo toiselle, mutta toinen on. Silloin jäljelle jääkin vain yksi surullinen rosvo.
"Tiedätkö tulee mieleen sellainen tilanne että kaksi miestä on ryöstäneet pankin ja ovat pakomatkalla. Molemmat tietää että kummatkin osaa tarvittaessa olla epärehellisiä ja siksi niiden on tavattoman vaikea nukkua, koska ne ei luota toisiinsa. Ne tietää toistensa pimeistä puolista liikaa. Kaiken takana on aina "entä jos sittenkin". Lopulta ne jää kiinni siksi, että eivät pystyneet luottamaan toisiinsa ja tekevät jonkin virheen. Toi teema toistuu monessa leffassa ja kirjassa. Eli rosvot jotka epäilee että rosvo on rosvo rosvollekkin."
Entäs mitäs sitten, jos toinen rosvoista ei olekaan rosvo toiselle, mutta toinen on. Silloin jäljelle jääkin vain yksi surullinen rosvo.
"Kolmas kerta toden sanoo"
Miksi ? Miksi juuri kolmas kerta ? Katsoin, v*ttu, googlesta, muttei sieltä mitään järjellistä ainakaan näin aamutuimaan löytynyt.
Kolmesta palosta vaihtuu sisävuoro. Kaksi tuntuu liian vähältä, neljä on jo liioittelua. Ok.
"Lasken kolmeen. Jos et siihen mennessä ole tullut tänne/ tehnyt tuota/ mennyt sinne, niin tulee tupenrapinat." Samat perustelut, kaiketi. Ok.
Kolme pientä porsasta. Yksi fiksu vastaa aina kahta pölkkypäätä. Ok.
Ravintolat Kolme Seppää, Kolme Kruunua, Kolme Liisaa, Kolme Kaisaa, Kolme Lyhtyä, Kolme Kanaa, Kolme Delfiiniä... Onhan näitä näköjään. Mutta aina kolme. Outoa.
Kolmen koplat: Karhukopla ja Kolme Iloista Rosvoa.
Mutta totta se on. Ensimmäinen voi olla vahinko, toinen on ehkä huolimattomuutta, mutta kolmas on jo tahallista.
Kolmesta palosta vaihtuu sisävuoro. Kaksi tuntuu liian vähältä, neljä on jo liioittelua. Ok.
"Lasken kolmeen. Jos et siihen mennessä ole tullut tänne/ tehnyt tuota/ mennyt sinne, niin tulee tupenrapinat." Samat perustelut, kaiketi. Ok.
Kolme pientä porsasta. Yksi fiksu vastaa aina kahta pölkkypäätä. Ok.
Ravintolat Kolme Seppää, Kolme Kruunua, Kolme Liisaa, Kolme Kaisaa, Kolme Lyhtyä, Kolme Kanaa, Kolme Delfiiniä... Onhan näitä näköjään. Mutta aina kolme. Outoa.
Kolmen koplat: Karhukopla ja Kolme Iloista Rosvoa.
Mutta totta se on. Ensimmäinen voi olla vahinko, toinen on ehkä huolimattomuutta, mutta kolmas on jo tahallista.
20.8.2009 "Uni paras lääke on..."
Se on näköjään ihan totta, mitä sanotaan unesta. Että se on paras lääke ja vieläpä moneen eri vaivaan. Erittäin hyvä lääke se on tuohon väsymykseen. Pienikin määrä tai lyhytkin lisäys yöuneen riittää.
Täti nukahtelee usein bussissa. Uinun kuin pieni lapsi puristaen Muumimamma-laukkua sylissäni nojaten ikkunaan. Bussin lämpö ja keinahtelu ovat parasta unilääkettä, mitä tiedän. Ja pienikin määrä riittää. Usein nukahdan vasta ihan matkan viime metreillä. Silloin alitajunta pitää kyllä huolen, etten ajan pysäkkini ohi. Nukahtelen sellaisia puolen minuutin pikatirsoja, mutten vaivu sikeään uneen. Ja kummaa kyllä, näistä puoliminuuttisista on todella apua ! Kun sitten jään pois bussista, tunnen itseni ihan yllättävän pirteäksi ja jaksan taas painaa pitkää iltaa.
Joku kertoi, että työpäivään saa lisää potkua, kun asettuu tuoliin siten, että kädet riippuvat vapaina ja toisessa kädessä on esim. avainnippu. Kun sitten rentoudut ja pääset siihen unenomaiseen tilaan, jossa lihakset vapautuvat, tipuu avainnippu kädestäsi lattialle ja 'herättää' sinut. Silloin olet jo levännyt tarpeeksi ja olet pirteämpi loppupäivän. Tuo kai perustuu siihen, että ottamiesi mininokosten aikana aivot 'rentoutuvat' hetkeksi ja saavat tarvitsemansa levon. En tiedä, luulen vain näin.
Yöunien tarve vähenee vanhemmiten. Olen tullut siis vanhaksi, koska unentarpeeni on selvästi vähentynyt. Ennen nukkua posottelin ilman suurtakaan tuskaa 9-10 tuntia yössä ja olisin voinut pienellä houkuttelulla jatkaakin vielä. Nyt riittää mainiosti vain 6-7 tuntia, riippuen menneestä päivästä ja stressitasosta. Tuo 6 tuntia saattaa kyllä olla hieman alakanttiin, koska sen jälkeen kyllä väsyttäisi vielä, vaikkei nouseminen suurta kidutusta olekaan. Mutta jos yllättäen saankin nukkua enemmän, eli siis tajuan mennä illalla ajoissa nukkumaan, riittää puolen tunnin lisäys ja heräilenkin ihan tyytyväisenä itsekseni ennen kuin kello ehtii pirahtamaankaan. Eli pienestä se sitten onkin loppujen lopuksi kiinni.
Viime yönä kävi juuri näin. Menin ajoissa nukkumaan, nukuin kuin tukki sen 7 tuntia ja heräsin 2 tuntia ennen kellon soittoa pirteänä kuin peipponen valmiina uuden päivän haasteisiin.
Tsirp, tsirp.
Täti nukahtelee usein bussissa. Uinun kuin pieni lapsi puristaen Muumimamma-laukkua sylissäni nojaten ikkunaan. Bussin lämpö ja keinahtelu ovat parasta unilääkettä, mitä tiedän. Ja pienikin määrä riittää. Usein nukahdan vasta ihan matkan viime metreillä. Silloin alitajunta pitää kyllä huolen, etten ajan pysäkkini ohi. Nukahtelen sellaisia puolen minuutin pikatirsoja, mutten vaivu sikeään uneen. Ja kummaa kyllä, näistä puoliminuuttisista on todella apua ! Kun sitten jään pois bussista, tunnen itseni ihan yllättävän pirteäksi ja jaksan taas painaa pitkää iltaa.
Joku kertoi, että työpäivään saa lisää potkua, kun asettuu tuoliin siten, että kädet riippuvat vapaina ja toisessa kädessä on esim. avainnippu. Kun sitten rentoudut ja pääset siihen unenomaiseen tilaan, jossa lihakset vapautuvat, tipuu avainnippu kädestäsi lattialle ja 'herättää' sinut. Silloin olet jo levännyt tarpeeksi ja olet pirteämpi loppupäivän. Tuo kai perustuu siihen, että ottamiesi mininokosten aikana aivot 'rentoutuvat' hetkeksi ja saavat tarvitsemansa levon. En tiedä, luulen vain näin.
Yöunien tarve vähenee vanhemmiten. Olen tullut siis vanhaksi, koska unentarpeeni on selvästi vähentynyt. Ennen nukkua posottelin ilman suurtakaan tuskaa 9-10 tuntia yössä ja olisin voinut pienellä houkuttelulla jatkaakin vielä. Nyt riittää mainiosti vain 6-7 tuntia, riippuen menneestä päivästä ja stressitasosta. Tuo 6 tuntia saattaa kyllä olla hieman alakanttiin, koska sen jälkeen kyllä väsyttäisi vielä, vaikkei nouseminen suurta kidutusta olekaan. Mutta jos yllättäen saankin nukkua enemmän, eli siis tajuan mennä illalla ajoissa nukkumaan, riittää puolen tunnin lisäys ja heräilenkin ihan tyytyväisenä itsekseni ennen kuin kello ehtii pirahtamaankaan. Eli pienestä se sitten onkin loppujen lopuksi kiinni.
Viime yönä kävi juuri näin. Menin ajoissa nukkumaan, nukuin kuin tukki sen 7 tuntia ja heräsin 2 tuntia ennen kellon soittoa pirteänä kuin peipponen valmiina uuden päivän haasteisiin.
Tsirp, tsirp.
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Korkeampaa matematiikkaa
"Eihän siihen tarvita kuin yhteenlaskua. Ja matematiikka ei valehtele."
Päivän kysymys: kuka viisas on sanonut näin ?
Päivän kysymys: kuka viisas on sanonut näin ?
Elämäni murmelina
Ihmisillä on kummallinen tapa viehättyä aina uudestaan ja uudestaan samanlaisiin ihmisiin. Toisille se on siunaus, toisille puolestaan helvetti.
On aivan turha yrittääkään kääntää ruoria ja etsiä esimerkiksi tyynempiä vesiä myrskyisän suhteen jälkeen. Saattaa kyllä löytää jonkun, josta ajattelee, että tässäpä nyt ihan erilainen ihminen kuin se luuseri, johon tuhlasin aikaani, huolenpitoani ja rakkauttani. Voi tavata jonkun, josta miettii, että tämä on järkevä, rehellinen, fiksu, luotettava ja muutenkin miellyttävä, jotain ihan muuta kuin aikaisemmat suhteeni, joten tähän kannattaa luottaa ja tälle voi antaa palan itsestään. Ei hätää: tunne on ohimenevä. Et pääse irti siitä samasta kuviosta, jossa olet pyörinyt niin monet kerrat aikaisemminkin.
Valitettavasti se on niin, että juuri, kun kuvittelet tuntevasi toista edes vähän ja hengähdät tyytyväisenä, niin totuus, tai ainakin osa siitä, paljastuu: olet taas löytänyt itsellesi sen hymyilevän hurmurin, jolla veri virtaa suonissa vähän liian kiihkeästi kestääkseen mitään pysyvämpää ja jolla seikkailuvarvasta kolottaa vihreämmille metsästysmaille. Tyypin, jolle selittely ja muunnellun totuuden kertominen on se pienimmän riesan tie. Ja miksei sitä tekisi, minkä parhaiten osaa.
Pointti on, ettet voi sille mitään, että vedät puoleesi renttuja. Olet luuserimagneetti. Siis sopeudu tai kuole pois.
- Espoo, toukokuussa 1987 -
On aivan turha yrittääkään kääntää ruoria ja etsiä esimerkiksi tyynempiä vesiä myrskyisän suhteen jälkeen. Saattaa kyllä löytää jonkun, josta ajattelee, että tässäpä nyt ihan erilainen ihminen kuin se luuseri, johon tuhlasin aikaani, huolenpitoani ja rakkauttani. Voi tavata jonkun, josta miettii, että tämä on järkevä, rehellinen, fiksu, luotettava ja muutenkin miellyttävä, jotain ihan muuta kuin aikaisemmat suhteeni, joten tähän kannattaa luottaa ja tälle voi antaa palan itsestään. Ei hätää: tunne on ohimenevä. Et pääse irti siitä samasta kuviosta, jossa olet pyörinyt niin monet kerrat aikaisemminkin.
Valitettavasti se on niin, että juuri, kun kuvittelet tuntevasi toista edes vähän ja hengähdät tyytyväisenä, niin totuus, tai ainakin osa siitä, paljastuu: olet taas löytänyt itsellesi sen hymyilevän hurmurin, jolla veri virtaa suonissa vähän liian kiihkeästi kestääkseen mitään pysyvämpää ja jolla seikkailuvarvasta kolottaa vihreämmille metsästysmaille. Tyypin, jolle selittely ja muunnellun totuuden kertominen on se pienimmän riesan tie. Ja miksei sitä tekisi, minkä parhaiten osaa.
Pointti on, ettet voi sille mitään, että vedät puoleesi renttuja. Olet luuserimagneetti. Siis sopeudu tai kuole pois.
- Espoo, toukokuussa 1987 -
Lisää sirpaleita
Johan on huono päivä monen kannalta ja monelta kannalta.
Minulta särkyi vain maljakko, mutta se olikin jo saanut siipeensä ja oli epäkuranttia tavaraa. Ystävältä särkyi unelma. Toive. Jokin.
Mitä nyt on ilmassa ? Paineenvaihtelua vai mitä, kun kaikki kaatuvat niskaan yhdellä kertaa ? Nojaa sinä minun olkapäähäni, minä nojaan sinun.
Ja varokaa te muut, ettette saa sirpaleita jalkapohjiinne.
Minulta särkyi vain maljakko, mutta se olikin jo saanut siipeensä ja oli epäkuranttia tavaraa. Ystävältä särkyi unelma. Toive. Jokin.
Mitä nyt on ilmassa ? Paineenvaihtelua vai mitä, kun kaikki kaatuvat niskaan yhdellä kertaa ? Nojaa sinä minun olkapäähäni, minä nojaan sinun.
Ja varokaa te muut, ettette saa sirpaleita jalkapohjiinne.
Syksy: uuden alku
Usein uuden elämän alku yhdistetään kevääseen. Luonto puhkeaa kukkaan, aurinko voittaa pimeyden jne. jne. Tehdään kevätsiivous ja kaikki vanhat pölyt ja romut heitetään pihalle. Aloitetaan elämä pimeän talven jälkeen uudestaan. Herätään horroksesta elämään.
Tädille puolestaan syksy on uuden alku. Kesä ja lomat lopettavat sen vuoden kierron. On saanut levätä kylmän ja kalsean talven jälkeen. On voinut kerätä kesän lämmöstä (noin niinkuin periaatteessa...) uutta voimaa seuraavaa talvea, seuraavaa alkavaa vuotta varten.
Muistan aina kouluajoilta, kuinka jännittävää oli aloittaa uusi lukuvuosi. Puhtaalta pöydältä. Kevään todistuksen ei-niin-hyvät numerot olivat taaksejäänyttä elämää ja nyt olisi mahdollista tehdä parannus opiskelunkin suhteen. Uusi reppu, uudet puhtaat kirjat, kynät, kumit, kaikki odottivat vain innokasta opiskelijaa. Ja tietysti Teinikalenteri.
Yhtenä vuonna punakantinen, toisena sinikantinen ja eräänä valkoisilla kansilla. Alkuun ohuena ja sileäsivuisena pikku hiljaa täyttyen tarroista, kiiltokuvista, nimikirjoituksista, tunnilla lähetetyistä lapuista sekä runoista ja aforismeista. Ai niin. Olihan sinne jonnekin väliin niitä harrastusmenojakin tungettu. Kovin pienellä präntillä, tosin. Jokainen 'tuunasi' kalenteristaan näköisensä ja se oli varhaisteinille koulukirjojakin tärkeämpi. Oi, niitä aikoja...
Nyt on taas syksy. Koulut ovat alkaneet jo viikko sitten, mutta tämän 'myöhäisteinin' Teinikalenteri on vielä ostamatta. Mitäköhän siihenkin tänä päivänä tulisi kerättyä..?
Ilman kalenteriakin on hyvä aloittaa jotain uutta. Tai lopettaa jotain vanhaa. Syksyllä pyörähtää työpaikoilla normirumbat käyntiin ja kotikonnuilla aikaa vievät harrastukset sun muut riennot. Silloin on hyvä ja helppo karistaa levät perästään ja aloittaa puhtaalta pöydältä, kun aikaa pysähtyä miettimään menneitä ei ole paljoa. Ei siis ehdi murehtiakaan niitä menneitä.
On aika aloittaa uusi elämä.
Tädille puolestaan syksy on uuden alku. Kesä ja lomat lopettavat sen vuoden kierron. On saanut levätä kylmän ja kalsean talven jälkeen. On voinut kerätä kesän lämmöstä (noin niinkuin periaatteessa...) uutta voimaa seuraavaa talvea, seuraavaa alkavaa vuotta varten.
Muistan aina kouluajoilta, kuinka jännittävää oli aloittaa uusi lukuvuosi. Puhtaalta pöydältä. Kevään todistuksen ei-niin-hyvät numerot olivat taaksejäänyttä elämää ja nyt olisi mahdollista tehdä parannus opiskelunkin suhteen. Uusi reppu, uudet puhtaat kirjat, kynät, kumit, kaikki odottivat vain innokasta opiskelijaa. Ja tietysti Teinikalenteri.
Yhtenä vuonna punakantinen, toisena sinikantinen ja eräänä valkoisilla kansilla. Alkuun ohuena ja sileäsivuisena pikku hiljaa täyttyen tarroista, kiiltokuvista, nimikirjoituksista, tunnilla lähetetyistä lapuista sekä runoista ja aforismeista. Ai niin. Olihan sinne jonnekin väliin niitä harrastusmenojakin tungettu. Kovin pienellä präntillä, tosin. Jokainen 'tuunasi' kalenteristaan näköisensä ja se oli varhaisteinille koulukirjojakin tärkeämpi. Oi, niitä aikoja...
Nyt on taas syksy. Koulut ovat alkaneet jo viikko sitten, mutta tämän 'myöhäisteinin' Teinikalenteri on vielä ostamatta. Mitäköhän siihenkin tänä päivänä tulisi kerättyä..?
Ilman kalenteriakin on hyvä aloittaa jotain uutta. Tai lopettaa jotain vanhaa. Syksyllä pyörähtää työpaikoilla normirumbat käyntiin ja kotikonnuilla aikaa vievät harrastukset sun muut riennot. Silloin on hyvä ja helppo karistaa levät perästään ja aloittaa puhtaalta pöydältä, kun aikaa pysähtyä miettimään menneitä ei ole paljoa. Ei siis ehdi murehtiakaan niitä menneitä.
On aika aloittaa uusi elämä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
