Tämä ansaitsee oman mainintansa, koska se pelasti minut taas elämään. Kävin näet kollegan luona konsultaatiossa.
Tunnen henkilön ja tiedän hänet uskomattoman hauskaksi tyypiksi. Harmi, että hänen luokseen tulee harvoin käveltyä asioimaan. No, tänään ajattelin säästää tuhat sanaa ja näyttää paperilla, miten asia on ja kysyä, miten sen pitäisi olla ja kipitin toiselle puolelle taloa.
Esitin asiani lahjusten (suklaakonvehtien) kera. Sain kiitokseksi lämpimän käden lantiolleni. Ei haitannut :-) Sain myös lämpimän hymyn ja iloiset silmät ja vastasin samalla kohteliaisuudella. Asia tuli selvitettyä mukavassa tunnelmassa. (Taidan unohtaa puhelimen kokonaan...)
Olin jo ovella lähdössä, kun hän kysyi erästä täysin yllättävää henkilökohtaista asiaa. Se tuli kuin 10 kilon leka puun takaa. Olin tipahtaa siihen paikkaan. Onneksi sain tuolin selkänojasta kiinni. Nauroin niin hirveästi, etten muista, milloin viimeksi olen nauranut niin 100 prosenttisen täydellisesti koko kropallani. Eikä siitä meinannut tulla loppua millään.
Käytävän toisesta päästä tuli naurava mies varta vasten katsomaan, mitä ihmettä minä nauran niin hirveästi. Hän nauroi minua. Sanoi, että tunnisti nauruni (kaikki sen tunnistaa), joka kuului hänen huoneeseensa suljetun oven taakse eikä voinut olla tulematta kysymään.
Uskomatonta ! Tuota tapahtuu erittäin ja äärimmäisen harvoin. Vaikka olenkin kova nauramaan ja nauran makeasti joka päivä ja monta kertaa, niin tuo oli jotain ihan muuta. Huh, mikä mies. Olisin voinut suudella hänen kaljuaan.
Alavireinen oloni muuttui muutamasta sanasta ylävireiseksi. Kiitos, muru.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti