Perinnöllistä

Tänään tajusin sen selvemmin kuin aikaisemmin: perinnöllisyys on ihan olemassaoleva juttu !

Moni on sanonut, että lapseni on näköiseni. Minikopio minusta. Hauskaa ! Tänään tajusin, etteivät pelkät kasvonpiirteet periydy. Myös luonteenpiirteet periytyvät. Onneksi. Ja valitettavasti.

Lapseni on erittäin...hmmm ...temperamenttinen. Itse olin ujo, arka ja hiljainen tuossa iässä. Se on asia, jota kukaan ei usko, ellei äitini sitä todista. Mutta totta se on. Siksi elänkin hiljaisessa toivossa, että lapseni muuttuu vanhemmiten joksikin aivan muuksi, päinvastaiseksi. Vaikka tarkemmin ajatellen. Tämä maailma ei muutu yhtään pehmeämmäksi, joten ehkä pieni temperamentikkuus ja omanarvontunto ei olekaan pahitteeksi tässä kiihtyvän kilpailun yhteiskunnassa.

Lisäksi hän on aivan käsittämättömän puhelias ja sosiaalinen. Hänellä on "kaveri joka satamassa". Sen todisti tämä kesä, kun jokaiseen kaupunkiin, jossa vierailimme jäi ystävä kaipaamaan. Tänäänkin tuli kaksi uutta ystävää.

Myös pyöreät pikajuoksijan pakarat ovat selvästikin geenien muovaamat...