AA

Perhana, että olenkin tumpelo !

Kallisarvoinen vaasi meni rikki. Piru periköön. Onneksi siinä oli jo särö, mutta silti se oli vielä ihan käyttökelpoinen. Harmillisinta tässä onnettomuudessa nyt kuitenkin oli se, että vaikkei malja nyt enää ihan täysin ehjä ollutkaan, niin sillä oli tunnearvoa... Ainakin jonkin verran. Mutta niinhän se aina on: vaikka aineelliset vahingot ovat vähäiset, ei tunnetta voi korvata uudella.

Tänään piti kirjoittaman jotain rutiineista ja niiden rikkomisesta, mutta eiköhän tässä nyt ole sirpaleita ihan tarpeeksi yhden päivän osalle.

Höh ja pöh. Ja itku.