Se taitaa olla joku fysiikan ja ihmisten välisten kemioiden laki, että sitä, jota ei saa, halutaan enemmän kuin sitä, jonka saisi helposti. Juostaan karkuun, kun toinen lähestyy, mutta kun toinen pakenee, lähdetään perään. Ehkä se on se metsästysvietti, joka elää meissä kaikissa. Naisissa samoin kuten miehissäkin.
On typerää, että pitää leikkiä 'vaikeasti tavoiteltavaa', jotta saisi huomiota. Silti kaikki aina kysyttäessä toivovat puhumista, läheisyyttä ja hellyyttä kumppaniltaan. Puhumista mistä? Päivänpolttavista kysymyksistä ja maailmanpolitiikastako ? Minä ainakin olen ymmärtänyt sen 'puhumisen' niin, että silloin puhutaan ajatuksista ja tunteista. Tunteista siis myös toista kohtaan. No, jos sitten sanon, että pidän jostain tai ikävöin häntä, niin se onkin sitten jotenkin ahdistavaa ja sitovaa ja sitä pitää paeta. Ja silti halutaan kuulla, että on pidetty, haluttu ja kaivattu. Nurinkurista ja niin tuiki turhaa.
Jos sitten olen hiljaa enkä sano sitä, mitä eniten haluaisin sanoa. Sitä, että toinen tekee minulle hyvän mielen ja saa sydämeni lyömään kiihkeämmin, niin yhtä äkkiä se toinen saattaakin sanoa jotain, joka kertoo, että Hän on ikävöinyt ja pitää minusta. Kuin kokeillen, että olenko vielä siellä. Voi huokaus, sentään.
Olisi niin paljon helpompaa, suoraviivaisempaa sanoa, miltä tuntuu tässä ja nyt, mutta ei. Onko se epävarmuutta, heikkoa itsetuntoa vai mitä, kun ei uskalleta ottaa vastaan kiintymyksen osoituksia, vaikka vain sanoina, vaan juostaan karkuun ? Vetäydytään, sulkeudutaan. En tiedä. Vai kenties sitoutumiskammoa ?
Sekin on jotenkin ahdistava sana: sitoutua. Kyllä, johonkin on sitouduttava, mutta jos toinen ihminen sitoo toista, niin tottahan se ahdistaa. Ja varmasti se itsensäkin sitominen ahdistaa. Eläinkin yritää pyristellä pakoon, jos se sidotaan kiinni. Ja ihminenhän on vain eläin, joten se on ihan ymmärrettävää pakohalua. Sitomisessa ja sitoutumisessa on jonkinlainen pakon häivähdys. On pakko tehdä näin ja noin. Olisiko parempi puhua vain halusta tai tahdosta ?
"Tahdon olla sulle hyvin hellä" lauloi taannoin valtakunnan söpöläisetkin. Tahdosta, ei sitoutumisesta. Vapaaehtoisesta halusta, ei velvollisuudentuntoisesta sitoutumisesta. Omasta vapaasta tahdosta, jolloin se ei ahdista. Voihan sitoutuminenkin tietysti olla vapaaehtoista, mutta silti siinä on aina taustalla myös se joku lupaus, joka on pidettävä, vaikka mieli muuttuisikin, koska on sitoutunut johonkin.
Tämä on hankala asia kirjoittaa, koska tästä asiasta on niin montaa mieltä kuin on ihmistäkin ja mielipide riippuu siitä, miltä kulmalta asiaa kurkistelee. Ja kuka kurkistelee. Ja milloin. Kyllä minäkin olen ajatellut, ja varmasti tulen tästä asiasta vielä monta kertaa ajattelemaankin, eri tavalla riippuen tilanteesta ja henkilöstä. Vaikea asia siis.
Silti haluaisin olla vapaa sanomaan "pidän sinusta" ja "olen kaivannut sinua" ilman, että joudun miettimään, pelästyykö se toinen mahdollisesti sanojani ja häipyy kuin tuhka tuuleen. Haluaisin kertoa tunteeni ilman 'sarvia ja hampaita' rehellisesti ja peittelemättä. Pelkäämättä, rohkeasti ja luottavaisena.
Voi, hyvänen aika. Mihin tämä maailma on oikein mennyt ja menossa, kun tästäkin niin luonnollisesta asiasta kuin välittäminen, on tullut näin pirun hankalaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti