Tuo laulu, johon otsikon sanat liittyvät, on ensimmäisiä, joita ihan oikeasti muistan. Eikä se ole todellakaan lastenlaulu, mutta isäni soitti sitä minulle usein ollessani pikkutyttö, joten se on jäänyt mieleen. Lisäksi siihen liittyy olennaisesti myös syksy, pimenevät illat, nuotio puutarhassa, nuotioperunat, savun tuoksu...
Hassua, mitä lapsuudesta jää mieleen. Varmasti oli paljon ihmeellisiä ja jännittäviäkin huippuhetkiä, mutta tuo laulu tuo mieleen illat kotona. Hetken, jolloin istun ikkunasyvennyksessä isäni kainalossa ja katselemme yli kattojen pimenevään syysiltaan. Ja levy pyörii soittimessa.
Toinen lämmin muisto on, kun isäni kanssa käveltiin naapurustossa iltakävelyllä. Tehtiin sitä usein. Käytiin katsomassa luppakorvaa. Luppakorva oli bassetti, joka asui eräässä talossa ja oli usein iltaisin talon puutarhassa. Sieltä se katseli takorautaisen aidan takaa meitä ja me sitä.
Käväisin äsken ulkona. Yöasussa piipahdin. Oli mukava tulla sisälle. Sisälle kotiin. Ihanaa, että on koti. Se ei ole niin itsestään selvää eikä sitä tule ajatelleeksi, miten onnekas on, kun saa olla lämpimässä ja rauhassa. Jossain, missä kukaan ei häiritse. Pommit eivät pauku ympärillä. Ei tarvitse pelätä. Olen vain ja nautin olostani. Hemmottelen itseäni musiikilla ja lasillisella hyvää viiniä.
Taidan sytyttää kynttilän, syksyn ensimmäisen, ja tehdä tästä illasta todellisen juhlan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti