Onko se nyt niin vaikeaa ? Luopua jostain, jolla ei ole toivoa. Esimerkiksi suhteesta tai ihmisestä. Sehän on sama kuin luopuisi jostakin paheesta. Siihen tarvitaan vain halua, järkeilyä, päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa.
Jos on tarpeeksi halua, ei näitä muita elementtejä enää tarvita. Asia on sillä selvä. Mutta jos halu viekin päinvastaiseen suuntaan, on tilanne luonnollisestikin hankalampi.
Järkeilyllä on hyvä aloittaa. Minä haluan jatkaa, mutta haluaako se toinen ? Jos vastaus on ei, niin järjen on silloin todettava halulle, että turha haluta, kun ei se yksin haluaminen mitään auta. Ei siitä mitään sillä tavalla tule.
Sen jälkeen tarvitaan päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa. Päätän, etten pidä enää yhteyttä, joka saa vain muistoja pintaan ja pitää halua ja toivoakin yllä. Turhaa toivoa. Sama kuin repisi parantuvaa haavaa koko ajan auki.
Tahdonvoima pitää huolen lopusta. Niin helppoa ja yksinkertaista se on, kun sen vain oivaltaa. Nimimerkillä Kokemusta On.
Vaikka myönnettävä kyllä on sekin, ettei se todellisuudessa ole niin helppoa. Asian, eron, kanssa joutuu tekemaan töitä. Ja loppujen lopuksi, aikojen kuluttua, se on kuitenkin järki, joka ohjaa, tai jonka ainakin pitäisi ohjata, meidät oikealle tielle.
Olen tästä aikaisemminkin maininnut, että roikkuminen, riippuminen ja toivossaeläminen on se naisten ongelma. Viime aikoina olen kyllä törmännyt samoin käyttäytyviin miehiinkin. Heillä se näyttäisi olevan joku heikon itsetunnon ilmentymä.
Jos olet siis päättänyt, niin kerrasta poikki.
Montakohan kertaa täti on jättänyt suhteen järkisyillä, vaikka sydän on peppuroinut tuskissaan...? Liian monta. Onneksi kaikki ratkaisut ovat osoittautuneet aikaa myöden oikeiksi. Vaikka ei se silloin siltä tuntunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti