Ihana kesäpäivä. Aurinko paistaa, linnut laulavat, ihmiset nauravat. On juhlan tuntu. Ei ole huolia eikä murheita, pelkkiä mukavia ajatuksia. Kaikki on helppoa, kaikki sujuu kuin tanssi. Arki on jossain tuhansien kilometrien päässä. Hattara tuoksuu kuumassa ilmassa.
Tip. Tip-tip. Tip-tip-tap. Pisaroita. Taivaalta. Pieni harmistunut pilvi on kateellinen iloitseville ihmisille ja päättää pirauttaa pienen sateen ihmisten niskaan. Myös hattaralle tipahtelee isoja pisaroita. Ja hattara-parka, joka on pelkkää seittimäistä sokeria, pelästyy vettä ja vetäytyy kasaan.
Pieni pilvi, joka riemastui menestyksestään hattara-maailmassa, päätti räiskäyttää oikein kunnon kuuron onnellisten niskaan. Se oli hattaran tuho. Se kastui niin, että lopulta siitä oli jäljellä enää tahmea läiskä, joka ei kiinnostanut ketään. Päinvastoin. Siitä haluttiin päästä mahdollisimman nopeasti eroon ja unohtaa se lopullisesti. Suloisen tarinan nopea loppu.
Toisaalla istui kaksi ihmistä huovan päällä lukien kirjaa, nauttien hiljaisuudesta ja rauhasta ja syöden eväsvoileipiään. Ihania ruisleipiä. Ei ollut humua eikä kumua. Puhumatta mitään molemmat keskittyivät vain omaan kirjaansa, mutta heidän säärensä olivat kietoutuneet toistensa ympärille ja toisen ihon lämpö oli läsnä.
Tip. Tip-tip. Tip-tip-tap. Pisaroita. Taivaalta. Suoraan kirjojen sivuille. Raju kuuro alkaa ja molemmat juoksevat kirjat ja huopa kainalossa suojaan läheiseen kahvilaan. Eväskori jäi sateeseen.
Sateen tauottua he hakivat korin ja kenkänsä ja lähtivät kotia kohti. Kotona leivät unohtuivat koriin. Vaikka ne olivat hieman vettyneet, ne eivät olleet hajonneet. Sisällä lämmössä ne kuivuivat ensin tuoreiksi ja sitten koviksi ja rapeiksi. Silti yhtä maukkaina ja ravitsevina.
Korista ne löytyivät seuraavana aamuna. Leivät jaettiin ja rouskuteltiin yölämpimien lakanoiden välissä. Muruset nipistelivät iholla. Onnen muruset.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti