Aika ajoin R-kirjain tuottaa tädille vaikeuksia. Siis sen lausuminen. Etenkin, jos se sattuu olemaan sanan alussa, voi ilmoille päästä jotain ihan omia varsin persoonallisiakin sorahduksia.
Huomasin tämän hienoisen ongelman jo teini-iässä ja mitä enemmän kiinnitin siihen itse huomiota, sitä enemmän siitä tuntui tulevan ihan korvinkuultaviakin ongelmia. Tai ongelmanpoikasia. Todellista r-vikaahan minulla ei ole todettu, joten se heikkous on lähinnä henkisellä puolella ja pahenee, kuten niin monet muutkin mitäänsanomattomat ongelmat silloin, kun sitä oikein alkaa märehtimään.
Ei pitäisi sitä juurikaan miettiä. Siitä hyvänä esimerkkinä on se, että kun karjun raivoissani peRRRRkelettä, ei ole koskaan ollut mitään ongelmia. Siis sen perkeleen kanssa. Jonkun muun Perkeleen kanssa on ollut sitten sitäkin enemmän käräjöitävää. Perkele on, muuten, ihan ehdoton suosikkini kirosanojen joukossa. Se niin mukavasti soRRRahtaa ja siihen saa sellaista pontta ja pippuria, että isompikin ihminen uskoo, että nyt on täti tosissaan.
Mutta jos pitäisi sanoa herkästi ja hempeästi "rakas", niin johan se menee jonkinlaiseksi naurettavaksi kurlutukseksi ja siitä katoaa se punaisen syvä sävy muuttuen pliisuksi pinkiksi. Siksi suosinkin sanaa "kulta". Sillä voi vähän lespatakin, eikä sanan todellinen merkitys kärsi. "Muru" on myös hyvä, koska r-kirjain on siinä sanan keskellä ja se lurahtaa nopeasti ohi, kun siihen ei tarvitse panostaa aloittamalla sillä.
Tuli mieleen se Veskun ja Speden sketsi, jossa he harjoittelivat kättelytervehdystä presidentin itsenäisyyspäiväkutsuja varten. Tuo pr-alku tuotti vaikeuksia muutenkin hermoileville herrasmiehille ja siksi sitä piti tietysti harjoitella ihan ääneen. Kaikenlaisten hassujen "persidenttien" ja muiden vaihtoehtojen jälkeen Vesku totesi hikikarpalot otsalla kiiltäen: "Ei, helvetti, tästä tuu mitään. Mä sanon kuningas ! Hauskaa itsenäisyyspäivää, herra kuningas !"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti