Voiko alle vuorokaudessa tulla ikävä ? Kaipa se on niin, että voi, kun kerran on. Mutta vaikka pieni ikävä vaivaakin, niin se on tietyllä tavalla vain pintaa. Ei niin, että se olisi pinnallista ikävää. Kyllä se on ihan oikeaa ja kohdistuu vieläpä oikeaan ihmiseen eikä vain rutiineihin. Sen ikävän alla pulppuilee kuitenkin ilo. Hmm. Onpas vaikea selittää.
Se ikävä ei ole repivää, vaan siinä asuu toive jostain. Se ikävä syntyi, kun selvisi, mitä voisin mahdollisesti saada. Ja se saa aikaan poreilua pinnan alla.
Toisaalta katsottuna siinä ikävässä on myös pieni menettämisen pelko. Ja epävarmuus, osaanko valita oikein. Tulenko valitsemaan oikein, jos valintatilanne osuu kohdalle. Nyt ja tässä tiedän, mikä olisi se oikea valinta, mikä olisi järkevintä. Mutta kerrankos sitä vedet sekoittuvat niin, että järjen ääni jää aaltojen pauhinan alle ja tulee kuitenkin valittua toisin kuin oli suunnitellut. Varsinkin, jos kyljessä kiehnää kiusaus.
Onneksi en ole valinnan edessä varmasti vielä pitkään aikaan, joten voin nauttia iltateeni rauhassa ja antaa ajatuksissani vapauden kaikelle sille, minkä ehkä joskus joudun kahlitsemaan vastoin tahtoani. Järjen kahleisiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti